Olen edelleen virallisesti työtön, joten lukemiseen on tässäkin kuussa riittänyt melko hyvin aikaa. On kyllä hämmentävää, miten eri tavalla erilaisia kirjoja lukee. Tässä kuussa olen lukenut yhden kirjan kahdessa päivässä, toisessa kesti kaksi viikkoa. Joitain kirjoja ei vain voi päästää käsistään, ja joidenkin kirjailijoiden tekstiä on pakko lukea nopeasti, toisia taas hitaasti, tutkiskellen.
Tämän kuun saldoa, ehkä joku näistä innostuu:
Charles Dickens: Suuria odotuksia
Pipin kasvutarina pelokkaasta pikkupojasta aikuiseksi sai edustaa klassikkoja tämän kuun lukulistallani. Pip on orpopoika, joka kasvaa ankaran siskonsa ja tämän ystävällisen seppämiehen kodissa. Jännitystä elämään tuovat pelottavat vankikarkurit, omituinen vanha rouva, joka tahtoo Pipin viihdyttäjäkseen sekä lakimies, joka tuo kaiken muuttavan uutisen: Pipille on suuria odotuksia. Pakko sanoa, etten tästä klassikosta erityisesti innostunut. Sellainen määrä salaperäisyyttä Dickensin tarinassa kuitenkin on, että pakko se oli loppuun lukea, ihan vaan jotta saisin tietää, miten Pipin lopulta käy.
Siri Hustved: Amerikkalainen elegia
Hustved jatkaa ensimmäisen suomennetun teoksensa Kaikki mitä rakastin tapaan New Yorkin sivistyneistön, taiteilijoiden ja psykologien, kuvausta. Tarina alkaa kun päähenkilö Erik ja hänen siskonsa Inga alkavat selvittää, mistä juuri kuolleen isän tavaroista löytynyt omituinen kirje kertoo. Molemmilla sisaruksilla on kuitenkin selvittelemistä omissakin elämissään. Erikin alakertaan muuttaa kiinnostava taiteilijanainen pikkutyttönsä kanssa, Inga taas toipuu vielä aviomiehensä kuolemasta ja huolehtii WTC-iskut nähneestä tyttärestään.
Hustvedin romaani on helppolukuinen, sen kieli on selkeää ja vaikka tarina liikkuu monella tasolla, siinä on helppo pysyä mukana. Jostain syystä Hustvedin teokset saavat minut todella pelkäämään, mistä en oikeastaan pidä. Kauhutarinoita ne eivät kuitenkaan missään tapauksessa ole, joten ainakin hieman rohkeammille voin Hustvedia suositella.
Ana Menéndez: Kerran Kuubassa
En yleensä lue novelleja, mutta Menéndez tarttui kirjastosta mukaan vahingossa, ja onneksi tarttui. Tarinat ovat hauskoja, koskettavia, haikeita ja kaikkia näitä yhtä aikaa. Ne kertovat loputtomasta kaipuusta Kuubaan, oman kulttuurin säilyttämisestä vieraassa maassa, toivosta ja epätoivosta. Vaikka Menéndez on opiskellut kirjoittamista Yhdysvalloissa, hänen tyylinsä on latinalaisamerikkalaisen runsasta ja tarinat ovat täynnä musiikkia, värejä ja makuja, kuubalaisuutta Miamin paahtavan auringon alla.
Toni Morrison: Paratiisi
Minun oli pakko jatkaa Morrisonin teosten lukemista. Paratiisi on suuri tarina, monitasoinen, mutkikas ja välillä sekavakin kokonaisuus, mutta kylläpä sitten nautin tästä kirjasta. Se alkaa miesjoukon hyökkäyksestä viiden naisen kotiin ja avautuu sitten vähitellen tarinaksi viiden naisen ja kokonaisen kylän tarinaksi. Tarina on synkkä, mutta silti siihen mahtuu häivähdys toivoa.
Paratiisi ei missään nimessä ole helppo kirja, olin monesti aivan hukassa ja hieman hermostuinkin. Morrison ei tarjoa helppoja ratkaisuja, eikä selitä kaikkea, mutta palkitsee kyllä lukijansa. Olen ehdottomasti löytänyt uuden suosikkikirjailijan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti