Pakkohan sinne oli taas itsensä tunkea, ilmaislippujen voimin tietenkin. Kunnon kulttuuritädit eivät tietenkään tukeudu mihinkään älypuhelimiin, vaan hakevat kirjakaupasta messuesitteen ja merkkaavat tussilla ohjelmaan ne jutut, joita voisi ehkä haluta mennä kuuntelemaan. Sen lehtisen kanssa siellä on sitten kiva suunnistaa ja epätoivoisesti selailla sivuja, että mitä tässä nyt milläkin hetkellä oli menossa ja missä helkkarissa mikäkin lava sijaitseekaan. Tämä kaikki on osa kokemusta, samoin kuin tungos ja pakollinen herkkupalojen metsästys.
Vierailun aluksi on tietenkin vertailtava pakko nähdä – ja olis kiva nähdä –kohteet seuralaisen kanssa. Onneksi perinteinen messukaverini tapaa ympyröidä aika paljon samoja juttuja, eikä pahastu siitä, että yleensä väsähdämme jossain vaiheessa ja keskitymme ainakin hetkellisesti juoruiluun ja juustopaloihin kulttuurielämyksiä enemmän. Näin oli nytkin. Molempien listalta löytyi ainakin Chick litiä, Kauko Röyhkää, Missä kuljimme kerran –elokuvapohdintaa sekä Baudelairen Pahan kukat –teoksen uuden käännöksen esittely ja niitä kaikkia kävimme kuuntelemassa. Näiden lisäksi tuli siinä shoppailun ohessa kuunneltua myös Kristiina Halkolan haastattelu.
Hillitsin itseni kohtalaisen hyvin. Ostin vain yhden leivontakirjan, sekin oli tarjouksessa. Antikvariaattiosastolla hieman innostuin ja ostin yhdestä kojusta kolme romaania. Mutta se sallittakoon, ainakin kun yksi kirjoista oli Irvingin Garpin maailma, jota olen etsinyt (käytettynä) jo jonkin aikaa ja jonka taatusti lukee useampi perheenjäsen. Lisäksi mukaan tarttui Cunninghamia ja Joyce Carol Oatesia. Pidän silti suoritusta varsin maltillisena.
Joululahjalista (tai lista kirjoista, joita alan pian etsiskellä divareista) sen sijaan alkoi jo syntyä. Sille löysivät tiensä ainakin Antti Nylenin Pahan kukat –käännös, Kristiina Halkolan elämänkerta ja Sofi Oksasen Liian lyhyt hame –runokokoelma. Näin muutamia tärkeimpiä mainitakseni.
Pakko todeta, että olen yhä samaa mieltä kuin vuosi sitten: onhan se aika outo ajatus, että pitäisi maksaa päästäkseen ostamaan, ja kaupantekoahan ne messut ovat. Syvällisimmät kirjallisuuskeskustelut käydään aivan muualla, eivätkä ne kirjatkaan siellä messuilla mitenkään superhalpoja ole. Kunnolliseen analyysiin ei parikymmentä minuuttia yleensä riitä, keskustelua harvemmin syntyy - ja miten syntyisikään, kun kuulijat eivät useimmiten ole vielä tutustuneet teokseen. Ei se silti tarkoita sitä, ettei messuilta voisi löytää erinomaisia lukukokemuksia tai kuulla kiinnostaviakin ajatuksia kirjoista ja kirjallisuudesta.