Colm Tóibín: Brooklyn

En ollut koskaan kuullutkaan Colm Tóibín –nimisestä kirjailijasta tai romaanista nimeltä Brooklyn, mutta kun kirja sattui eteeni kirjastossa, päätin ottaa sen luettavaksi takakannen kuvailun perusteella. Ja kuten arvelinkin, Brooklyn oli oikein mukavaa luettavaa.

No, tutustuin sitten hiukan myös kirjailijaan ja selvisi, että irlantilainen Tóibín on aika palkittu kirjailija, joka on monesti ollut ehdolla mm. Booker-palkinnon saajaksi. Brooklyn ei ole hänen kirjoistaan se kaikkein arvostetuin, mutta ihan hyviä arvioita sekin on saanut.

Brooklyn kertoo nuoresta irlantilaisnaisesta, Eilisistä, joka muuttaa Amerikkaan paremman toimeentulon toivossa. 1950-luvun irlantilaisella pikkukaupungilla ei ole paljoa tarjota, mutta hyppy vieraaseen maahan, jossa ei ole yhtään tuttua, on silti Eilisille melkein liikaa. Brooklyn kaikkine siirtolaisineen on pelottava, eikä Eilis oikein osaa ystävystyä edes muiden irlantilaisten kanssa.

Tóibínin romaanista ei surkeutta puutu – on köyhyyttä, ilkeitä pomoja, tylyä vuokraemäntää, kuolemaa ja sairautta – mutta silti tarina ei ole ahdistava, masentavuuteen asti surkea. Jostain väleistä pilkottaa aurinkoa, kaiken ahdingonkin keskellä Eilis jaksaa aina välillä unohtaa murheensa ja toivoa parempaa. Ei minkään seikkailijan tarmolla, eikä mitenkään yltiömäisenä optimistina, mutta sen verran, että lukija voi uskoa tarinalla olevan jotain muutakin kuin huono loppu.

Brooklyn kertoo nuoresta naisesta 1950-luvulla, irlantilaisen yhteisön melko tiukkojen sääntöjen keskellä. Eilis on tietämätön, ujo ja pelokas, tyttö joka ei ole kokenut missään. Silti hänen tunteensa tuntuvat kovin tunnistettavilta omasta nuoren naisen näkökulmastani. On liian suuria vaatimuksia, pelkoa oman tulevaisuuden määrittävien päätösten tekemisestä ja vaikeutta valita oma suunta. Näiden tunnistettavien tunteiden ansiosta tarinaan oli helppo samaistua ja elää siinä mukana.

Romaanin sisä- ja takakannen teksteissä Tóibínin tyyliä kuvaillaan hiljaiseksi ja vähäeleiseksi. Kerrankin voi sanoa, että nämä kuvailut ovat varsin osuvia. Brooklynissä todella on jotain hiljaista taikaa.

Herkuttelijan aamiainen kotona (croque monsieur –leivät, uunimunat ja amerikkalaiset pannukakut)

 Brunssilla käyminen on hauskaa, mutta luksusaamiainen kotona on kyllä myös aika mahtava juttu. Tiedän, ettei ihan jokainen ole parhaimmillaan aamuisin, mutta onneksi aamiaisruoissa löytyy aika helppojakin vaihtoehtoja. Ja se herkkuaamiainen kyllä palkitsee niin paljon, että suosittelen kokeilemaan.

Tänään menumme koostui croque monsieur –leivistä, uunimunista ja pannukakuista. Niiden lisäksi juotiin kahvia ja tuoremehua. Näitä olisi helposti tehnyt isommallekin porukalle, ja jos listalle olisi lisännyt vaikka hedelmiä ja jogurttia, olisi ateriasta tullut helposti vielä täyttävämpi.

Sekä leivät että munat olivat uusia kokeiluja ja se, että mieheni otti päävastuun niiden valmistuksesta – ja onnistui – kertoo, että ne eivät todellakaan ole vaikeita tehdä. Niiden reseptit ovat molemmat kirjasta Brunssi. Täydellinen nautinto. Pannukakut tein vanhalla hyväksi koetulla reseptillä, joka löytyy täältä.

Croque monsieur on ranskalainen klassikko, joka kuuluisi oikeasti tehdä kinkusta. Koska minä en kinkkua syö, laitoimme leipiimme kanaa. Mies rakastui näihin leipiin ihan täysin, ja totesi syödessään, että ne olivat kyllä pienen vaivan arvoisia. Vaikka ei sitä vaivaakaan mielestäni niin hirveästi ollut.

Nämä leivät toimisivat hyvin iltapalanakin, ja itse ajattelin kokeilla vähän soveltaa niitä tänä iltana lisäämällä täytteeksi herkkusieniä ja tomaattia.

Croque monsieur –leivät

voita

4 viipaletta vaaleaa leipää

4 viipaletta kinkkua, kanaleikettä tai mitä leikkelettä nyt haluatkaan

4 rkl juustoraastetta (reseptissä oli mozzarella, meillä goudaa)

2 rkl maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa (voi ohentaa kermalla)

pippuria

Laita pannu kuumenemaan – jos sinulla on uuninkestävä pannu, käytä sitä. Voitele leivät. Nosta kaksi iistä voipuoli alaspäin pannulle. Laita molemmille leiville kaksi kinkkuviipaletta ja ruokalusikallinen juustoa ja paina niiden päälle toiset leipäviipaleet. Paista, kunnes alempi leipä on kullanruskea.

Levitä leipien päälle jogurttia/ranskankermaa, ripottele päälle juusto ja pippuria (jos käytät mietoa juustoa, eikä leikkeleesi ole kovin suolaista, laita myös suolaa). Paista uunissa grillivastuksen alla joko paistinpannussa tai pellillä, kunnes juusto hiukan ruskistuu.

Myös uunissa paistetuista munista pinaatin kanssa pidin kovasti. Reseptin mukaan kahden hengen annokseen tulisi neljä munaa, mutta me teimme vain yhdet ja se riitti leipien ja pannukakkujen kanssa hyvin. Muskottipähkinää meiltä ei löytynyt, mutta se olisi varmasti ollut erinomaista pinaatin kanssa. Meni tuo ilmankin onneksi.

Uunimunat kerman, pinaatin ja juuston kanssa

Kourallinen pinaatinlehtiä

(1/4 tl muskottipähkinää)

2 kananmunaa

2 rkl kermaa

2 rkl juustoraastetta (reseptin mukaan parmesania, meillä oli goudaa)

suolaa ja pippuria

voita vuokien voiteluun ja pinaatin paistamiseen

Voitele kaksi pientä tai yksi hiukan isompi vuoka. Sulata hiukan voita pannulla ja kypsennä pinaattia noin minuutin ajan, niin että se pehmenee. (Mausta muskottipähkinällä.) Siirrä pinaatti vuokien pohjalle. Riko vuokiin kanamunat, kaada päälle kerma. Ripottele päälle vielä juustoraaste ja mausteet. Paista 160-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

Jostain syystä minun annokseni eivät kypsyneet ihan kymmenessä minuutissa, joten nostin ne lopuksi ylemmäs uunissa ja nostin uunin lämpöä hiukan.Kannattaa siis vähän silkuilla, milloin valkuainen näyttää hyytyneeltä.

Maailman 50 parasta ravintolaa ja onko sillä mitään väliä

Listaus maailman parhaista ravintoloista on taas julkaistu. Yleisesti huomiota taisi herättää eniten ykkösen vaihtuminen, mutta minua kiinnosti tällä kertaa eniten se, mitä kävi Pujol-ravintolalle, jossa vierailin tammikuussa. Mexico cityn helmi oli pysynyt tismalleen samalla sijalla kuin viime vuonnakin, eli sijoitus on yhä 17.

Ravintoloita vilkuillessa tuli lähinnä mieleen, että mihin niistä olisi edes jonkinlainen realisistinen mahdollisuus päästä. Top 50:n joukosta oikeastaan aika harvoihin: ei ole todennäköistä, että matkustan lähivuosina vaikkapa Australiaan tai Peruun ja aika iso osa listan ravintoloista on budjettisyistä ainakin toistaiseksi saavuttamattomissani.

Rakastan hyvää, huolellisesti valmistettua ruokaa, mutta en ole mikään suurin fine diningin ylistäjä. Pipertäminen ei ole mikään itseisarvo ja mielestäni ravintolaruoan hinnan kuuluu olla sellainen, että normaalituloisella on varaa maksaa lasku ihan omasta pussista. Olen myös ihan riittävän useasti saanut niin sanotuissa hienoissa paikoissa - joissa siis hinta on kova ja ruokakin täyttää ainakin ulkoisesti fine diningin vaatimukset - lautasellani annoksia, joiden syöminen on alkanut tökkiä jo ennen kuin lautanen on ollut tyhjä. Vaikka ruoka ei ole ollut pahaa, annoksissa on kuitenkin ollut jotain vikana: liikaa makuja, liikaa osasia, joku muiden makujen ylilyövä elementti, jonka takia koko annos tuntuu maistuvan samalta. Tuollaisten aterioiden jälkeen on mielummin kaivannut pelkistettyä ja yksinkertaista, vaikkapa hyvää katuruokaa.

Hienon, moniosaisen, äärimmäisen tarkasti suunnitellun aterian syöminen on toki kokemus. Illallinen Pujolissa oli aivan ihana Ja harvoin olen mitään niin käsittämättömän hyvää syönyt. Mutta silti elämäni aterioiden top kymppi -listalta, jos sellaisen tekisin, löytyisi pääasiassa kotona tehtyjä ruokia, halpoja ravintoloita ja katuruokaa.

Pujol-käynti sai kuitenkin ajattelemaan asiaa vähän uudelta kantilta. Siellä ruoka oli oikeasti upeaa. Annokset olivat usein aika yksinkertaisia, eivätkä ne olleet mielestäni hienostelua, vaan oikeasti upeita. Koko ilta oli tosi mukava, joten rahanmenokin tuntui ihan siedettävältä.

Mutta top 50 -lista tuntuu tosiaan aika saavuttamattomalta. Onneksi sijoilta 50-100 löytyy jo esimerkiksi pitkään maailman parhaan ravintolan titteliä kantaneen El Bulli -ravintolan omistaneiden Ferranin veljesten Tickets. Sinne on päästävä seuraavalla Barcelonan reissulla. Ehkä Tickets on juuri sitä mitä kaipaan: uusia kokemuksia ja erikoisuudentavoitteluakin, mutta siedettävällä hinnalla.

Ja toisaalta, onko sillä listalla niin väliä? Kyllä, näissä ravintoloissa saa taatusti hyvää ruokaa. Mutta niin saa aika monessa muussakin.

Kujan brunssi, kekseliästä ja hyvää

Laiska lauantai alkoi tällä kertaa pohdinnalla sopivasta brunssista. Kallion ja Hakaniemen brunssitarjonta on parin viime vuoden aikana parantunut huimasti, mutta ei täältä silti lauantaibrunsseja loputtomasti löydy. No, onneksi yksi löytyi ihan kotinurkilta.

Meidän piti käydä testaamassa Hakaniemenkadulla sijaitseva Kuja jos silloin kun sen nimi oli Rento, mutta aina se jostain syystä jäi. Kun nyt vihdoin saimme aikaiseksi, kokemus oli niin myönteinen, että se ei taatusti jää ainoaksi kerraksi.

Kujan brunssi oli rakennettu siihen malliin, josta pidän, eli lajikkeita ei ollut loputtomasti, mutta ne mitä tarjolla oli, olivat kaikki hyviä. Sekin oli kivaa, että joukossa oli sellaistakin, mihin en ole missään muualla törmännyt. Oli ihania, sinapilla ja sahramilla maustettuja sinisimpukoita ja paistettuja kastanjoita ja lisäksi miehen suureksi iloksi ribsejä. Ja lisäksi ehkä se tärkein, eli mahdollisuus paistaa itse vohveleita.

Perusjututkin olivat kunnossa. Lämpimistä löytyi munakasta ja makkaroita ja tietysti pöytä sisälsi myös salaatteja, leipää ja croissantteja. Jälkkärinä oli vohveleiden ohella hedelmiä sekä suklaa- ja porkkanakakkuja. Juomapuolena hintaan sisältyi kahvi ja mehu, skumppalasillinen maksoi 3,50. Mahahan niistä tuli täyteen.

Me tykkäsimme myös Kujan tunnelmasta. Ravintola ei ole mikään valtava ja koska se koostuu kahdesta eri huoneesta, tunnelma on intiimi. Ei tarvitse välittää isojen salien yleisimmästä ongelmasta, kamalasta hälystä. Tietenkin brunssipöytien ympärille tulee välillä hiukan tungosta, mutta niinhän useimmissa brunssipaikoissa käy. Lauantaibrunssille pöytä löytyy kuulemma toistaiseksi ilman varaustakin, mutta sunnuntaina on tungosta.

Ravintolan sivut

Kotiluksusta: kampasimpukat ja oranssi muusi

  
Sairastin helmikuussa influenssan ja sen aikana tuli katseltua enemmän tarpeeksi telkkaria. Olen siis nähnyt aivan riittämiin Jamie Oliverin naamaa, sillä kyseisen herran ohjelmia tuntuu tulevan ihan joka päivä ja monta kertaa päivässä, milloin miltäkin kanavalta. Jamie kokkaa puolessa tunnissa, vartissa, edullisesti, kotona ja maalla. Puolentoista viikon kotona makoilun aikana ehdin olympialaisista huolimatta katsoa aivan liian monta herra Oliverin ohjelmaa, enkä todellakaan halua nähdä niitä hetkeen.

Mutta sitten kun pitää etsiä reseptejä hyvään viikonloppuruokaan, kaivan kuitenkin Jamien kirjat hyllystä. Sillä ei sitä voi kieltää, että se mies osaa kirjoittaa hyviä reseptejä.

Tänään kokeiluun päätyivät kampasimpukat ja perunamuusi, jota on maustettu cheddarilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla. 15 minuutin ateriat –kirjasta löytynyt annos ei kylläkään valmistunut vartissa, vaikka jätin kasvislisäkkeenkin tekemättä, mutta se ei tunnu nyt olennaiselta. Ei se ruoka mitenkään monimutkainenkaan ollut ja se tärkein, eli maku, oli kohdallaan.

Parasta tässä ateriassa on se, miten hyvältä simpukat ja muusi maistuvat yhdessä. Salvianlehdet kannattaa ehdottomasta noukkia mukaan pannulta, sillä ne täydentävät makuelämystä hienosti. Ja lasiin vielä vähän hyvää viiniä, niin kaikki on kunnossa.

Tässä resepti niin kuin sen tein:

Kampasimpukat ja oranssi perunamuusi (kahdelle)

8 kampasimpukan liha
suolaa ja pippuria
20 tuoretta salvianlehteä

6 perunaa
3 rkl aurinkokuivattua tomaattia silputtuna (ja vähän öljyä)
40 g cheddaria
(maitoa)

Kuori, pilko neljään osaan ja keitä perunat. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja cheddar monitoimikoneessa (tai silppua tomaatti oikein hienoksi ja raasta juusto, jos ei omista tai et halua käyttää konetta). Valuta perunat , lisää ne koneeseen ja sekoita tasaiseksi muusiksi. (Kannattaa varoa, monitoimikoneella muusista tulee helposti liisteriä).

Kuivaa simpukat pyyhkeellä tai talouspaperilla. Tee veitsellä jokaisen simpukan toiseen tasaiseen pintaan noin sentin syvät ristikkäiset viillot. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna paistinpannulla öljy. Lisää simpukat – öljyn pitäisi alkaa ritistä kun lisää simpukat. Laita simpukat pannulle viilletty pinta alaspäin. Paista molemmilta puolilta pari minuuttia. Pintojen pitäisi olla kullanruskeat. Kun simpukat ovat lähes valmiit, lisää pannulle salvianlehdet.