Vaeltamassa Picos de Europassa

Kesäisen reissuni seuralainen on innokas vaeltaja, joten hänen toiveensa matkalle oli luontoelämyksiä. Koska itse viihdyn yleensä enemmänkin kaupunkilomilla, piti löytää jonkinlainen kompromissa - sellanen, mikä saa molemmat innostumaan, muttei ole minulle liian rankka.

Päädyimme Cantabrian ja Asturian rajalla sijaitsevaan Picos de Europan kansallispuistoon, joka vaikutti jo kuvien perusteella aivan upealta - ja olikin juuri sitä. Tätä puistoa ei taideta Suomessa kamalasti tuntea, eikä alueesta löytynytkään juuri mitään tietoa Suomeksi. Se on silti ehdottomasti vierailun arvoinen vaikkei edes olisi mikään suurin vaellushullu. Hienot maisemat kyllä hurmaavat ja reiteissä on paljon lyhyillekin vierailuille sopivia. Mekin majoituimme hotelliin ja kävimme päiväsältään vuorilla.

Tässä kaksi helpohkoa reittiä:

Mirador de Ordiales

Pituus: n. 20/15km (Buferrerasta/Pan de Carmenista)

Arvioitu kesto: 6h

Kuinka sinne pääsee: Aja Covadongasta ylöspäin ja seuraa opasteita Buferreran parkkipaikalle. Jos haluat pysäköidä Pan de Carmenin parkkipaikalle, käänny ennen järveä (ja Buferreran parkkia) oikealle hiekkatielle.

Reitti:

Lago de Enolin luota lähtee useita eri pituisia reittejä, joista valitsimme Mirador de Ordialesin, sillä se vaikutti sopivan pituiselta ja vaativalta. Lonely Planet mainosti tätä reittiä kivana 10 kilometrin reissuna, mutta perillä meille selvisi, että matkaa olikin 10 kilometria suuntaansa… Noh, ei se mitään. Suurin osa matkasta oli sen verran tasaista, että matkan jakoi aivan hyvin kävellä ja reissun kestokin jäi vielä ihan järkeväksi.

Jo itse matka ylös järville oli aikamoinen. Jos pelkkä mutkitteleva vuoristotie ei olisi itsessään riittävän haastava, paikoitellen sai haukkoa henkeä tien vieressä aukeavien pudotusten takia, välillä taas pysähtyä odottamaan, että tiellä kulkevat lehmät, vuohet ja lampaat väistyvät.

Jätimme auton Buferreran parkkipaikalle, mutta jos menisin uudestaan, ajaisin kyllä Pan de Carmeniin, sillä siihen asti reitti kulkee hiekkatietä pitkin, eikä se nyt ihan niin valtavan jännittävää ole. Buferreran parkkipaikalla on vessat ja infokoppi (jossa tosin ei ollu kesäkuun lopulla ketään), Pan de Carmenissa infotaulu. Kyltit ohjaavat Pan de Carmeniin asti, siitä alkaen valko-oranssit maalatut merkit ja paikoitellen myös maastoon lisätyt kivet.

Mirador de Ordialesin reittiä suositellaan kirkkaalle päivälle, mutta meille sattui melko sumuinen sää. Matka oli silti ihan mukava, mutta jätimme viimeisen pätkän kävelemättä, sillä sumussa ei tuntunut mielekkäältä lähteä tarpomaan vielä paria kilometriä näköalapaikalle. Sumussakin näimme kyllä jonkin verran hienoja maisemia, ja itse maasto sekä sen varrella laiduntaneet lehmät ja vuohet jaksoivat viihdyttää meitä.

Lisää ohjeita reitille:

http://hikingpicosdeeuropa.blogspot.fi/2012/06/mirador-de-ordiales-ordiales-view-point.html
http://www.wikirutas.es/rutas/Asturias/Picos_de_Europa/Pandecarmen_Mirador_de_Ordiales/

Bulnes

Matka: n. 4 km (450 m nousua)

Arvioitu kesto: 2-3 h

Miten sinne pääsee: Käänny AS-114-tieltä Arenas de Cabralesin kohdalla tielle AS-264 ja jatka kunnes pääse Funicular de Bulnesin kohdalle. Jätä auto joko funicularin parkkipaikalle tai tien varteen.  Parkkipaikalta sinun täytyy kävellä toiselle puolen tietä ja hiukan mäkeä ylös. Tien varressa oleva opastetaulu ohjaa reitille.

Reitti:

Bulnes on pieni, reilun kolmenkymmenen asukkaan vuoristokylä, jonne ei johda autotietä. Vuorelle pääsee nykyisin käysiradalla vuorten läpi, mutta sinne voi myös kiivetä pientä polkua pitkin. Me kiipesimme ylös ja tulimme vaunulla alas, mikä oli helteessä ihan hyvä päätös, ja ehkä muutenkin, sillä jyrkän polun laskeutuminen olisi varmaankin aika rankkaa polville.

Reitti Bulnesiin on kapeaa, enimmäkseen kivistä polkua, joka nousee paikoitellen hyvinkin jyrkästi. Siksi matkan kesto vaihtelee varmasti paljonkin kävelijän kunnosta riippuen. Meillä meni nousuun vajaa kolme tuntia, ja pidimme kyllä useita taukoja. Mutta ei hätää: tauoilla riittää ihmeteltävää, sillä maisemat ovat aivan huikeat. Paikoitellen reitti kulkee aivan vuoren reunaa mukaillen, ja ainakin minun täytyi pitää toiselle kädellä kivestä kiinni, jotta uskalsin kävellä.

Tältä reitiltä ei voi millään eksyä kunhan sen alun äkkää tien varresta, sillä mihinkään sivuun ei useimmissa kohdissa edes pääse. Muutamassa kohdassa voi halutessaan astua pari askelta sivuun joen varteen vilvoittelemaan, mutta muuten rinteessa kulkee tasan tämä yksi polku.

Vaikka reitti on välillä nousun takia aika rankkaa, se onnistuu kyllä vähän huonkuntoisemmaltakin, sillä matka on sen verran lyhyt, että hidastelu ja tauotkaan eivät tee siitä loputonta. Hienoimmat maisemat ovat kuitenkin matkan varrella eivätkä perillä kylässä, joten kävelyä ei missään tapauksessa kannata jättää väliin.

Itse Bulnesin kylässä on muutama ravintola ja kahvila, ja me söimmekin siellä lounaan. Ruoka ei ollut mahtavaa, mutta etenkin salaatti maistui hyvin nousun jälkeen helteisenä päivänä. Lounaan jälkeen kävelimme vielä noin sata metriä läheiselle näköalapaikalle, josta sai ihailla kylää ympäröiviä vuoria.

Bulnesin reitillä parasta ovat ehdottomasti aivan upeat maisemat. Ei kannata pelästyä pientä pilvisyyttäkään. Meidänkin lähtömme aikaa vuorenhuiput olivat vielä pilvissä, mutta kävelymme aikana sää kirkastui ja lopulta aurinko tuntui paistavan melkein liikaakin.

Bilbao: muutakin kivaa kuin Guggenheim

 
Guggenheimin museo on tietenkin se, mistä Bilbaon kaupunki parhaiten tunnetaan. Tietenkin se kuului myös meidän kohteisiimme, mutta tykästyin kaupunkiin muutenkin, olkoonkin, että matkamme Bilbaoon osui sattumalta pyhäpäiviksi, joten emme ehkä saaneet kaupungista ihan oikeaa kuvaa. Oletan kaupungin normaalisti olevan vilkas, mutta nyt oikeastaan kaikki kaupat ja suuri osa ravintoloistakin oli suljettuna ja jopa aamiaispaikan löytämisessä oli vähän ongelmaa. Myös suurin osa museoista oli kiinni.

Bilbaossa on noin 300 000 asukasta, ja se tuntui oikeastaan aika mukavan kokoiselta. Kauppoja, ravintoloita ja museoita jo löytyy ja julkinen liikennekin toimii, mutta keskusta-alueella oli silti helppo kävellä ympäriinsä.

Useimmissa netistä löytämissäni oppaissa suositeltiin majoituspaikaksi vanhaa kaupunkia, mutta en välttämättä maksaisi extraa päästäkseni majoittumaan sinne. Myöskään ihan Guggenheimissa kiinni ei mielestäni tarvitse olla. Hotellimme Illunion Bilbao sijaitsi Rodríguez Arias -kadulla San Mamesin stadionin lähellä, eli keskustasta kauemmassa päädyssä, mutta eipä se haitannut lainkaan, sillä ostosalue alkoi parin korttelin päästä hotellista ja vanhaan kaupunkiinkin käveli rauhallisella tahdilla vartissa. 

Guggenheim oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Jo itse rakennus oli hieno ja toimi myös sisältä. Mikään valtavan suuri museo ei kuitenkaan ole, joten pari tuntia riittää jo hyvin sen kiertämiseen.

Ravintolasuositukset

El Globo

Michelinin suosituksen saaneessa ravintolassa testasimme pintxoja ja ne olivat kyllä ehdottomasti testailun arvoisia. Valikoima oli kohtuullisen laaja ja taso hyvä. Etenkin jonkunlaista kalamössöä (kalaa ja valkokastiketta, ilmeisesti) sisältävä lämmin pintxo oli maukas, ja arvatenkin myös vuohenjuustoa ja karamelisoitua sipulia sisältänyt pintxo maistui. Pikkusyötävät maksoivat 1,80, viinit 1-3 euroa lasilta, esimerkiksi paikallinen txakali 1,30. Vararikkoon muutamasta tapaksesta ei siis ajaudu. Syömään pääsee ulos katetulle terassille tai sisälle pöytiin tai tiskille.

Diputazio Kalea, 8

Berton Goikoa

Majoituimme Illunion Bilbao -hotellissa lähellä San Mamesin stadionia ja aivan hotellimme vierestä löytyikin oikein kelpo pintxos-paikka. Täällä suosikiksi nousi avokado-anjovis-leipä, jossa oli juuri sopivasti suolaisuutta ja raikkautta. Muutenkin tässä paikassa löytyi ehkä tavanomaista enemmän raikkaita makuja, tuoreita vihanneksia ja muutakin kuin uppopaistettuja syötäviä. Ovensuun listaan ei silti kannata luottaa, sillä siltä löytyviä annoksia ei ainakaan pyhäpäivän iltana ollut saatavilla.

Calle de Rodríguez Arias, 64

 

San Sebastian: herkuttelua meren äärellä

San Sebastian (baskinimeltään Donostia) Espanjan Baskimaassa, Atlantin rannalla, lähellä Ranskan rajaa, on nykyisin varmaankin parhaiten tunnettu ruoastaan. Sieltä löytyy Michelin tähdin varustettuja ravintoloita ties kuinka paljon ja maailman 50 parhaan ravintolan listallekin riittää pari. Lisäksi kaupungista löytyy muutenkin aika mahtavia ja myös kohtuuhintaisia ruokapaikkoja ihan loputtomiin. Ruokaharrastajan suosikkipaikka siis, aivan ehdottomasti.
 
Ja onhan siellä toki muutakin: hiekkarantoja, ulkoilureittejä, surffausta, muutama kiinnostava museo sekä ylipäätään kiinnostava pienehkö kaupunki tutkailtavaksi.
 
Koska kaupunki on pieni, sen ehtii pääosin kierrellä jo parissa päivässä. Keskusta-alue on niin kompakti, että kävellen pääsee helposti kaikkialle. Vanhassa kaupungissa on lähinnä ravintoloita ja pikkuputiikkeja, uudempi keskusta taas on paras shoppailupaikka. Myös Zurriolan rannan lähistöltä löytyy kivoja kauppoja ja ravintoloita.

Pintxoille (eli tapaksille) kannattaa ehdottomasti mennä vanhaan kaupunkiin. Siellä paikkoja riittää, ja monissa valikoima on hyvinkin laaja. Hintataso on yleensä suunnilleen 2e/pintxo, joten pikkusyötävillä saa vatsansa täyteen ihan kohtuuhintaan ainakin parhaimpien paikkojen laatu huomioiden. Viinit maksavat nekin eurosta kolmeen. Osassa ravintloista asiakas saa itse kerätä haluamansa pintxot lautaselle ja sitten maksaa määrän mukaan - yleensä kaikki tiskillä tarjolla olevat maksavat saman verran. Lisäksi tarjolla voi olla lämpimiä annoksia, jotka pitää tilata tiskiltä. Kasvissyöjän kannattaa kuitenkin kysellä tarkkaan, sillä aika monissa annoksissa on piilossa esimerkiksi kinkkua.

Ravintolasuosituksia 

Ni Neu

 
Kursaal-keskuksessa Zurriolan rannan luona sijaitseva Ni  neu on ehdottomasti helmi. 29 euron lounas sisältää kolme ruokalajia, leivän, juomat ja vielä pikkuherkut kahvin kanssa. Sillä täyttyi vatsa ja mieli tuli hyväksi, sillä kaikki maistui erinomaiselta. Lisäksi ruoka oli kaunista, kekseliästä ja huolellisesti valmistettua.
 
Tänne kannattaa tulla, jos haluaa syödä vähän hienommin, muttei käyttää ateriaan omaisuuksia. Palvelu ja paikan tunnelma on kuin kalliimmassakin paikassa, mutta ei Ni neu silti mikään pönötyspaikka ole.
 
Lounas on suosittu, joten pöytä kannattaa varata. Meille kuitenkin riitti se, että kävimme edellisenä iltana ravintolassa sopimassa asiasta.
 
Cafe de la Concha

 
Aivan rannan tuntumassa, upealla vanhalla rantabulevardilla at deco -rakennuksessa sijaitsevaan Cafe de la Conchaan kannattaa mennä jo sen tunnelman ja merinäköalojen takia.
 
Menu del dia ei ollut ihan parhaita Epanjassa syömiäni, mutta hyvä kuitenkin. Jälleen kerran alkuruoka oli sitä parasta antia, sillä ravulla täytetyt pikkupaprikat pistaasiliemessä olivat aivan huikean hyviä. Siksi en jaksanutkaan kamalasti murehtia, vaikka pääruokani olikin hiukan erikoinen munakasmainen paistos, jossa oli pikkuisia ankeriaita – sinänsä ihan hyvänmakuisia, mutta aika omituisia. Alle kahden kympin lounaaksi suoritus oli kuitenkin varsin kelvollinen ja paikka viehättävä.



Aralar

Yksi vanhan kaupungin suositeltavista pintxos-paikoista on Aralar. Valikoimaa riittää ja myös kasvisversioita löytyy useampia. Ystävällinen tarjoilija olisi luvannut tehdä myös muutamasta hiukan lihaa sisältävästä annoksesta lihattoman, jos olisin halunnut.

Muuta

San Telmon museo
San Telmon museon on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos baskikulttuuri ja alueen historia yhtään kiinnostaa. Museo on rakennettu vanhaan luostariin, joten jo rakennus itsessään on kiinnostava ja kaunis. Pysyvät näyttelyt esittelevät Baskimaan historiaa sekä baskitaidetta kohtalaisen tiiviisti mutta kattavasti. Museoon ei siis tarvitse varata päiväkausia, mutta kyllä täällä helposti pari tuntia viettää.
 
Pysyvien näyttelyiden lisäksi museossa on kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä. Kesän 2016 rauha-aihetta tarkasteleva näyttely oli aivan upea ja vakuutti siitä, että täällä osataan tuoda kiinnostavalla tavalla esiin vähän haastaviakin kokonaisuuksia.
 
Surffaus
Jos minulla olisi ollut hiukan enemmän aikaa San Sebastianissa, olisin käyttänyt sen surffauskurssilla. Surffikouluja on paljon, ja koska ranta on loiva, harjoittelemaan pääsee turvallisesti. Osallistujina näytti olevan paljon aika pieniäkin lapsia, joten eiköhän siellä vähän surkeampikin aikuinen (kuten minä) pärjäisi.

Matkustaminen San Sebastianiin ja San Sebastianista
 
San Sebastianin bussi- ja juna-asemat sijaitsevat ihan keskustan tuntumassa. Ainakin oman tutkimustyöni perusteella vaikutti selvältä, että busseilla liikkuminen on helpointa. Lippuja voi ostaa netistä tai bussiasemalta joko tiskiltä tai automaateista. Bussiasemalta löytyy myös säilytyslokeroita matkatavaroille, pari kioskia ja kahvila. Esimerkiksi Bilbaoon busseja menee suunnilleen kerran tunnissa, välillä kahdestikin, ja Biarritziinkin useita päivässä, ja molempiin hinnat ovat kympin tienoilla (netistä voi saada vähän halvemmallakin).

Matkalla pohjois-Espanjassa (ja vähän Ranskan puolellakin)

Vietin kesälomani alussa pari viikkoa kierrellen Pohjois-Espanjassa ja pari päivää Ranskan puolella Biarritzissä. Koska huomasin, ettei näistä alueista löydy paljoakaan tietoa suomeksi, seuraavissa postauksissani on vinkkejä ja suosikkejani reissun varrelta.

Matkamme kulki reittiä Barcelona-Sitges-Rioja-Picos de Europa-Santillana del Mar-Bilbao-San Sebastian-Biarritz. Barcelonassa emme sen kummemmin pysähtyneet, mutta koska sinne löytyy lentoja paljon paremmin kuin Madridiin, lensimme sinne ja ajoimme Riojaan. Matkalla pysähdyimme kahvilla Sitgesissä, koska minun oli aivan pakko saada heti alkuun kunnon kahvi, ja Sitgesin rannalla pääsi heti hyvään lomatunnelmaan.

Paluulento oli Biarritzista, jonne Finnair lensi tänä kesänä. Biarritz olisi varmaankin fiksuin kohde, jonne on suorat lennot, jos haluaa tutkia Baskimaata.

Useimmat kohteistamme olivat pienehköjä kaupunkeja, joten kahden viikon reissu tuntui riittävältä tähän kiertomatkaan. Jos johonkin tämän matkan kohteista varaisin enemmän aikaa niin varmaankin San Sebastianiin tai Bilbaoon. Matkasta kaksi päivää meni suurelta osin autossa, mutta niidenkin aikana ehdimme myös pysähdellä ja ajaa maisemareittejä. Ajamista ei siis tullut mitenkään liikaa. Bilbaosta eteenpäin kuljimme bussilla.

Bilbao
San Sebastian/Donostia

Lontoon ravintolasuosituksia 2016

Kävin taas Lontossa, ja kyllä, tälläkin kertaa ruoka oli aika isossa osassa matkalla. Hluaisn tietenkin kiertää vanhoja suosikkeja, mutta kokeilla myös uusia paikkoja. 

Tällä kertaa lisähaastetta toi se, että olimme liikkeellä isolla porukalla, jossa toiveet ja mieltymykset olivat hiukan eriäviä. Seitsemän hengen porukassa oli kolme kasvissyöjää, yksivuotias ja pari niinsanotusti perinteisemmän ruoan ystävää. Välillä toki jakaannuimme pienempiin porukoihin, eli ihan aina ei sentään tarvinnut löytää seitsemän hengen pöytää. kaikki listatut ravintolat kuitenkin toimivat myös pienen lapsen kanssa ja kaikista saa kasvisruokaa.

Battersea Pie

Brittiläiset piirakat ovat hyvin tehtyinä aivan mahtavaa ruokaa, ja niistä löytyy usein hyvin vaihtoehtoja eri mieltymyksiin. Covent Gardenin alakerrassa sijaitseva Battersea Pie on pikkuinen putiikki, joten pöytää voi joutua odottamaan hetken, ja isolla porukalla voi olla toivotonta.

Piirakat ovat erinomaisia: rapeita, meheviä, täyttäviä. Lisukkeista tuli testattua muusi ja pari salaattia, ja nekin toimivat. Kasvispiirakkaan myyjä tarjosi oma-alotteisesti kasvispohjaan tehdyn kastikkeen, joka oli erinomaista. 

Toki ehdin myös Spitalfieldsiin Square Piehin, joka osasi hommansa edelleen. Siitä lisää täällä.

Uusintakierros: Anchor & Hope

Anchor & Hope ihastutti vuosi sitten siinä määrin, että sinne oli ihan pakko päästä uudestaan. Lounas miellytti edelleen.

Söin tällä kertaa paprikaa ja anjovista, sekä lisukkeena aivan tajuttoman hyvää kaalia (nimellä "January cabbage"). Muut pöydässä söivät muun muassa punajuuri-piparjuurisalaattia, kalaa ja verimakkaraa. Niistä maistoin vain punajuurta, joka oli erinomaista. 

Täällä voi aivan hyvin tilata pikkuannoksen sekä lisukkeen, niistä saa kyllä vatsansa täyteen. Isompiin annoksiin lisuketta ei tarvitse. 

Deep Blue Cafe Science Museumissa

Museot kuuluivat taas tiiviisti ohjelmaan, joten lounas tiedemuseossa tuli taas tarpeeseen. Nyt kävimme pohjakerroksen perältä löytyvässä Deep Blue Cafessa. Kulje ohi höyrykoneiden ja avaruusosaston, niin löydät ravintolan, joka tuntuu olevan erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Meille ei riittänyt edes syöttötuolia, mutta se ei paljon menoa haitannut.

Ravintolan lista on lyhyt, mutta ruoat olivat herkullisia. Oma chili sin carneni kurpitsalla oli todella herkullista (tätä täytyy kokeilla itsekin), ja luulenpa, että sen saisi myös vegaanisena kunhan jättäisi hapankerman pois. Sen lisäksi erityisesti salaatit näyttivät todella herkullisilta.

Aiemmat ravintosuositukseni Lontooseen:
vuodelta 2012
vuodelta 2015

Vasikkasaaressa pikalomalla

Helsingin vasikkasaari on lähellä mutta silti aika kaukana. Sinne pääsee pienellä veneellä Kauppatorilta Vanhan kauppahallin luota ja matka kestää vain parikymmentä minuuttia. Silti retkeilijä saa olla saarella rauhassa ja ihmetellä luonnon sekä ihmisen aikaansaannoksia.

Vasikkasaaressa on aikanaan säilötty öljyä ja on siellä jonkinlainen asevarastokin ollut mutta sittemmin saaren ovat vallanneet mökkiläiset. Saaressa on viitisenkymmentä pientä kesämajaa, mutta tilaa jää hyvin myös retkeilijöille ja saaressa piipahtaville veneilijöille. tutkittavaakin löytyy: on autiotalo sekä vanhat öljysäiliöt, ja tietysti aika kivat näkymät ympäröivään saaristoon.

Lontoon tärpit alkuvuonna 2015

Oma suosikkijuttuni Lontoossa ovat ehdottomasti museot. Valtavissa museoissa riittää taidetta ja tiedettä nähtäväksi ihan loputtomiin, ja lisäksi näyttelyt on toteutettu upeasti. Kun suuret museot ovat kaiken huipuksi vielä ilmaisia, ei matkalta ajanvietettä puutu.

Tässä pari suositusta, jotka kannattaa kokea juuri nyt - ja mahtuuhan sinne joukkoon yksi musikaalikin.

Imperial War Museumin I maailmansota –näyttely

Lontoon valtava sotamuseo, Imperial War Museum avautui viime kesänä ison remontin jälkeen ja samalla avattiin uusi, todella laaja näyttely ensimmäisestä maailmansodasta. Vaikka sotanäyttely ensi kuulemalta vaikuttaisi tylsältä, tätä ei kannata sivuuttaa ihan helposti. Ensimmäisestä maailmansodasta niin sotilaiden, kotirintaman kuin laajemman historian näkökulmastakin kertovasta näyttelystä ei jäänyt päällimmäisenä mieleen sota-ahdistus, vaan se, miten upeasti näyttely oli toteutettu.

Museo leuhkii sillä olevan maailman laajin kokoelma ensimmäisen maailmansodan aikaista esineistöä, ja se on kyllä aika helppo uskoa. Mutta esineistön lisäksi näyttelyssä on paljon muutakin, muun muassa interaktiivisia karttoja, videoita, äänitteitä ja juoksuhauta. Näyttely avaa hyvin sitä, miten sotaan päädyttiin, miten se laajeni ja miksi se jatkui niin pitkään. Myös sodan tavallisille kansalaisille aiheuttamia seurauksia kuvataan hyvin laajasti.

Tämän näyttelyn perusteella käsitin ensimmäisestä maailmansodasta paljon enemmän kuin koulun historiantunneilla koskaan.

Myönnettäköön, että teksteissä on selkeä brittiläinen näkökulma – ja sen mukaan britit ovat toki aika urheita taistelijoita – mutta kun sen osaa jättää omaan arvoonsa, en löydä paljon parannettavaa.

Sunny Afternoon –musikaali

Tykkäätkö vanhasta kunnon brittimusiikista? Miellyttääkö 1960-luvun tyyli? Haluatko nähdä vähän rokkaavamman musikaalin kuin Mamma Mia? No, The Kinksistä kertova Sunny Afternoon olisi sellainen. Kävimme katsastamassa musikaalin tapaninpäivänä, ja kyllä se hymyilemään pisti.

Veikkaan, että tämä musikaali voi sopia aika monenkin matkaporukan kompromissiksi, jos seurueesta jokainen ei välittömästi innostu kun joku alkaa puhua musikaaleista.

(Ja jos nyt tuntuu, ettet osaa yhtään Kinksin kappaletta, kokeilepa YouTubea. Vähintäänkin Lola, You really got me ja Sunny afternoon ovat taatusti tuttuja.)

Information Age –näyttely Sciense Museumissa

Jos on kiinnostunut tiedonvälityksestä tai viestintäteknologiasta, tämä näyttely on must-kohde. Kun satun itse tekemään työkseni viestintää ja mies on järjestelmäasiantuntija, emme voineet jättää tätä väliin. Ja toki tiedemuseossa muutenkin oli päästävä käymään. 

Näyttely kuvaa, miten yhteiskunta on muuttunut viestintäteknologioiden kehittyessä viimeisten 150 vuoden aikana. Se osoittaa hienosti, kuinka nopeasti muutos on lopulta tapahtunut ja kuinka valtava se on ollut. Esillä on esineistöä aina lennätinkaapeleista tietokoneisiin ja kaikkea siltä väliltä: puhelimia, radioita, televisioita.

Sitä paitsi: Kuningatar Elizabeth twiittasi täältä ekan kerran.

Morsiuspukunäyttely Victoria and Albert Museumissa

Tähän näyttelyyn en oikeastaan edes ehtinyt – ehdin nähdä siitä vain vilauksen ja käydä sen putiikissa, mutta jos saisin vielä päivän Lontoossa, tämä olisi kohteeni. Vilauksenkin perusteella hääpuvut olivat yksinkertaisesti upeita. Näyttely esittelee morsiuspukuja 1700-luvulta nykypäivään ja kertoo erilaisista muodeista ja morsiuspuvun merkityksistä. Esillä on myös tunnttujen henkilöiden mekkoja.

Totesimme matkaseurueen toisen naisen kanssa, että onneksi kummallakaan meistä ei ole häät tulossa, sillä muuten jos näyttelyn putiikki olisi saanut pään aivan totaalisen sekaisin – ja aika ihana se oli nytkin.

Ja vaikka Victoria and Albert muuten jäisikin väliin – meilläkin se sattui olemaan juuri se johon ei enää voimat riittäneet – sen kaupoissa kannattaa silti pistäytyä, jos vierailee aivan vieressä sijaitsevissa Science Museumissa tai Natural History Museumissa.

A Room with a View

 
Huone näköalalla on käsite. Ainakin omat matkani ovat kuitenkin yleensä sellaisia, että olen tottunut ymmärtämään sanaparin pelkästään ironisesti.

New Yorkissa näkymä huoneemme ikkunasta oli tällainen:

Ja se oli ihan ok. Hotelli sijaitsi ihan Empire State Buildingin vieressä (tuo ikkunasta näkyvä talorumilus itseasiassa taitaa olla se) ja oli muutenkin mukava, joten vähät näköaloista. Ne ovat luksusta, mutta eihän siellä huoneessa juurikaan tule hengailtua, joten näköala on se, josta on helppo tinkiä.

Joskus näköalalla on kuitenkin väliä. Keväisellä Italian reissulla valitsimme hotellimme sillä perusteella, että huoneessa luvattiin olevan järvinäkymät. Menimme Gardalle katselemaan kauniita maisemia ja ottamaan rennosti, joten tuntui että näköala – ja parveke – olivat tärkeitä.

Vähän jännitti, että millainen se luvattu näköala on. Päästessämme perille avasimmekin heti parvekkeen säleverhot. Emmekä pettyneet.

Eipä meidän hotellissamme tainnutkaan olla yhtään huonetta ilman näköalaa, sillä hotelli oli rakennettu rinteeseen niin, että rakennuksessa oli oikeastaan vain yksi ulkoseinä, se järven puoleinen. Uima-allaskin oli terassilla, ja oli kieltämättä aika mukava katsella lumihuippuisia vuoria siinä auringossa makoillessa.

Joten: jos menet Limone sur Gardaan, voin suositella Hotelli Castellsia. Ei se äärimmäisen hienostunut ole, eikä aamiainenkaan ole erityinen, mutta näköala, se on kyllä aika voittamaton.

Viinitiellä

 

Alkukesästä reissasin taas Mûncheniin, josta matka jatkui tällä kertaa viimevuotista etelämpään, Alppien yli Italian Garda-järvelle. Italian puolella oli Helatorstain viikonloppuna juuri sopivan lämmintä ja aurinkoista ja parissa päivässä ehti jo nähdä monenlaista. 

Ensimmäinen päivämme Italian puolella kului viinitietä ajellessa. Etelä-Tirolin viinitie kiertelee Pohjois-Italiassa, Itävallan rajalta Garda-järvelle päin, joten jos Saksan puolelta ajelee Gardalle, on viinitielle helppo pistäytyä ajamaan ainakin jonkinmoinen pätkä.

Viinitietä voin suositella erittäin lämpimästi: maisemat ovat kauniit ja matkan varrelta löytyy monenlaisia pysähdyspaikkoja. Tieltä voi poiketa ajelemaan rinteitä ylemmäs, viinitiloille pääsee maistelemaan viineja, tunnelmoimaan viiniköynnösten väliin ja halutessaan myös kellarikierrokselle, ja löytyy tien varrelta myös esimerkiksi järvi, jolla voi käydä polkuveneajelulla. Ruokapaikkoja löytyy paljon.

Jos aikaa on enemmän, pikkukylissä riittää majataloja, joihin jäädä yöksi. Ilmeisesti myös kaikenlaisia vaellusreittejä sun muita löytyy, ja ainakin pyöräilijöitä riitti matkan varrella. Ilman autoakin pärjäisi, sillä osaan viinitien varrella oleviin kyliin pääsee junalla ja bussitkin kulkevat.

Me aloitimme matkan Bolzanon läheltä Laivesista, jossa yövyimme oikein asiallisessa Hotel Ideal Parkissa. Laives vaikutti mukavalta pikkukaupungilta, joten varmasti hotellissa voisi olla yhtä yötä pidempäänkin. Ainakin, kun siellä oli kuvien perusteella upea kattouima-allas, jota emme valitettavasti ehtineet kokeilla, kun ehdimme hotellille vasta myöhään illalla. Suosittelisin kyllä Laivesia yöpymispaikaksi ainakin mieluummin kuin Bolzanon puolella olevia, Laivesiin päin kulkevan tien varrella sijaitsevia hotelleja, sillä pikkukylä on teollisuusaluetta huomattavasti viihtyisämpi yöpymispaikka.

Viinitie mutkittelee vuorten rinteillä ja laaksoissa, ja se on ihan kiva nähtävyys itsessään, vaikkei erityisesti haluaisi tai ehtisi poiketa tieltä. Jos haluaa saada alueesta enemmän irti, kannattaa siihen tutustua etukäteen ja hankkia vaikka tienvarrelta kartta viinitiloista (ainakin itsenäiset pientuottajat jakavat omaa karttaansa, johon kaikki tilat on merkitty). Se on nimittäin sanottava, etteivät italialaiset ihan älyttömän hyvin merkitse, missä olisi jotain nähtävää. Kellarikierrokset täytyy useimmissa paikoissa varata erikseen, mutta viinitarhalle pääsee toki yleensä kävelemään ihan vain luvan kysäisemällä, ja viinien esittelyyn myymälöissä on toki aina aikaa.

Me kulutimme aikaa muun muassa Lago di Caldarolla, joka oli toukokuun lopulla ihan kiva, mutta veikkaan että myöhemmin kesällä aivan tupaten täynnä saksalaisturisteja. Lounaalle ajoimme majataloon ylös vuoren rinteelle.

Etelä-Tiroli on kaksikielinen alue, joten sekä saksalla että italialla pärjää erinomaisesti. Paikallisten englanti ei ole aina mahtavaa, mutta kyllä silläkin selviää. Perinteinen paikallinen ruoka muistuttaa enemmän saksalaista kuin italialaista, mutta hienommista ravintoloista saa toki kaikenlaisia erikoisuuksia.