Avokadonhimoon taas kerran: katkarapusalaatti

Totesin viikonloppuna, että oikeastaan kaikissa lempiruoissani on tomaattia, sipulia, avokadoa tai juustoa. Ja aika monissa näistä useampia. Katkarapusalaatista puuttuu juusto, mutta muuten siinä on kyllä kaikki kohdallaan. Avokadon, mangon ja katkarapujen yhdistelmä sai minut aikanaan rakastumaan avokadoon, joten saan kiittää (tai syyttää) sitä aika paljosta. Ruokaisaan salaattiin kannattaa laittaa näiden lisäksi muutakin, mutta suosittelen kokeilemaan myös noita kolmea (ja lisukkeeksi hieman sitruunamehua ja chilikastiketta). Toimii nimittäin ihan älyttömän hyvin.

Tämä resepti on kuitenkin sitä ruokaisampaa puolta. Mangon ja kananmunan laittaminen samaan salaattiin kyllä vähän epäilytti, mutta ihan hyvin ne sinne sopivat. Käytän muuten salaatissani aina säilykemangoa, koska en ole koskaan onnistunut ostamaan sopivan kypsää tuoretta mangoa, ja raaka on aivan järkyttävää. Ehkä mangojen kanssa on sama juttu kun avokadojen, eli kaupat myyvät yleensä raakoja? No, oli miten oli, jos joku osaa valita kypsän mangon, voin luvata palkaksi opastuksesta vaikka tätä salaattia.

Katkarapusalaatti

Avokadoa

Tomaatteja

Salaattia (ihan perus ruukkusalaatti on hyvä)

Sipulia

Mangoa

Katkarapuja

Kananmunia

Sitruunamehua

Chilikastiketta

Suolaa

Sulata katkaravut. Pilko kasvikset sopiviksi paloiksi ja revi salaatti. Keitä kananmunat koviksi ja leikkaa lohkoiksi. Mausta salaatti chilikastikkeella ja sitruunamehulla.

New Yorkin mustikkajuustokakku

Päätin taas valita leivonnaisen tyylillä ”jotain uutta mitä poikaystävä kirjoista valitsee”. Valinta osui Leila Lindholmin ”Pala kakkua – ja paljon muuta”-kirjan juustokakkuun. Sanat New York ja mustikka, olisihan se pitänyt kai arvata. Hämmennyin kun huomasin, että reseptiin tulee vielä valkosuklaatakin – on yhdessä kakussa aika kunnioitettava määrä herkkuja.

No, hyväähän siitä tietenkin tuli. En malttanut odottaa kakun jäähtymistä, ja siksi kuvan kakkupala ei ole aivan niin tyylikäs kuin mitä kunnolla jäähtyneestä kakusta saa. Jäähtyneenä kakku on myös parhaimmillaan, joten odottaminen on suositeltavaa. Täällä päässä nyt kuitenkin on kärsivällisyys vasta harjoitteluvaiheessa. Onneksi tätä kakkua on aika mahdoton syödä kerralla, ainakaan kahdestaan, eli pääsen nyt herkuttelemaan kakusta kun se on parhaimmillaan. Voisinkin suositella tätä silloin, jos on kavereita tulossa käymään. Jää sitten varmasti vielä jotain itsellekin.

New Yorkin mustikkajuustokakku 

Pohja:

300 g digestivekeksejä

150 g voita

Juustoseos:

600 g Philadelphia-tuorejuustoa

250 g maitorahkaa

1 dl sokeria

1 dl maissitärkkelystä

2 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

1 dl kuohukermaa

200 g valkosuklaata

1 ½ dl mustikoita

Sulata voi. Murskaa keksit hienoksi ja sekoita niihin voi. Painele irtopohjaisen kakkuvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle (ja reunoillekin voi vähän laittaa). Esikypsennä pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia ja anna jäähtyä.

Sekoita tuorejuusto ja maitorahka. Lisää sokerit ja maissitärkkelys, sekoita tasaiseksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan ja lopuksi kerma. Paloittele ja sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Anna hieman jäähtyä ja sekoita juustoseokseen. Kaada juustoseos keksipohjan päälle vuokaan ja ripottele mustikat pinnalle. Paista kakkua 175 asteessa 45 minuuttia. Katkaise sitten uunista virta ja jätä kakku uuniin jälkilämpöön vielä noin 30 minuutiksi. Kakun pitäisi hieman ruskistua ja jähmettyä reunoista. Jos se ruskistuu liikaa, pinnan voi peittää foliolla.

Melkein terveellistä (Kaurakeksit karpaloilla)

Kaurakeksit olivat ensimmäinen leivonnainen, jota leivoin ilman äidin tai jonkun muun vanhemman valvontaa. Niiden tekeminen oli niin yksinkertaista, että ala-asteikäisetkin saivat ihan keskenään syötävää aikaiseksi. Kaurakeksit olivat siitäkin hyviä leivottavia, että niihin löytyi lähes aina kenen tahansa kaverin kotoa tarvikkeet, joten leivonnan saattoi aloittaa ilman sen suurempia suunnitteluja.

Keksit ylipäätään olivat leivontasuosikkejani pitkään. Kai sellainen pieni väkertäminen jotenkin viehätti, ja keksireseptejä löytyi loputtomiin. Nykyisin keksejä tulee leivottua harvemmin, mutta aina kun otan puuhaarukan ja alan sekoittaa keksitaikinaa, tulee mieleen se, miten kivaa niitä keksejä silloin joskus oli tehdä.

Eilen päätin vihdoin hyödyntää äidiltäni saamiani kuivattuja karpaloita, ja ajattelin että kaurakekseihin ne taatusti sopisivat. Olin vähän laiskalla tuulella, enkä jaksanut alkaa kokeilla mitään hienompia cookiereseptejä, vaan soitin äidille kysyäkseni sitä vanhaa kunnon kaurakeksireseptiä. Äiti oli mummilla, joten resepti löytyi nyt mummin reseptikirjasta. Kolmen sukupolven leivontaa, mikäpä siinä. Yksinkertaista, helppoa ja nam. Ja kun vielä käytin kekseihin neljän viljan hiutaleita (koska kaurahiutaleita ei kotoani löydy), voin ajatella, että ei nyt niin ihan kamalan epäterveellistäkään.

Kaurakeksit karpaloilla

3 dl kaurahiutaleita (tai neljän viljan)

3 rkl vehnäjauhoja
2 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

100 g sulatettua voita

1 muna

¾ dl kuivattuja karpaloita (voi hieman pilkkoa halutessaan)

Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon voi ja karpalot. Lisää kananmuna, sekoita mutta älä vatkaa. Nosta lusikalla taikinaa kasoiksi pellille. Keksit leviävät melko paljon, joten jätä reilusti tilaa väliin. Taikinaa ei kuitenkaan tarvitse muotoilla palloiksi tai mitään vastaavaa, se kyllä leviää tasaiseksi keksiksi. Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia.

Kevätkääryleitä kevääseen

Aloitin tällä viikolla ihan oikeissa töissä. Työpaikka järjestyi parin päivän varoitusajalla, joten blogi ei nyt todellakaan ole ollut päällimmäisenä mielessä. Mutta tapahtui elämässä mitä tahansa, ruoka on silti aina mielessä ja kuviakin on tullut napsittua. Koetan ehtiä postaillakin niitä joskus.

Eilen oli vuorossa jo pitkään suunniteltu kevätkäärylekokeilu. Olin laittanut ties milloin tekemästäni kaalipiirakasta yli jääneet täytteet pakkaseen, ja taikinapakettikin odotteli pakastimessa, joten urakka ei ollut aivan valtava. Omat kokemukseni kevätkääryleistä perustuivat tätä kokeilua ennen lähinnä festariruokiin, joten kokkailu oli nyt todellakin kokeilua. En kuitenkaan ottanut asiasta turhaa stressia. Omassa taikinapaketissani oli ohjeet englanniksi, ja niitä seuraamalla kääryleet onnistuivat ilman sen suurempia ongelmia. Täytteen kehittelin itse, ja hyvää tuli. Itse asiassa söimme juuri jämiä aamupalaksi, ihan hyviltä maistuivat edelleen ja olivat rapeitakin. Näitä siis teen taatusti uudelleen.

Koska asun Merihaassa, hankin taikinan Hakaniemen thaimaalaisesta ruokakaupasta. En siis tosiaankaan tiedä, miten taikinan voisi itse tehdä tai saako sellaista ihan suomalaisista kaupoista. Ostamani taikina oli kuitenkin erittäin helppokäyttöistä ja toimivaa. Paketissa oli kasa valmiiksi leikattuja taikinalevyjä, jotka piti vain sulattaa (olivat pöydällä paketissaan sulamassa nelisen tuntia) ja erotella toisistaan. Erottelu taisikin olla isoin työ ja paikoitellen piti olla tarkkana etteivät ohuen ohuet levyt repeydy. Hyvin ne kuitenkin kestivät. Täytteeseen käytin aluksi vain kasviksia, mutta sitten poikaystävän pyynnöstä lisäsin joukkoon myös kanaa, joka kyllä maistuikin erinomaiselta. Meillä oli siis kahdenlaisia kääryleitä, ja kasvispohjaa voisi varmasti käyttää muunkin lihan kanssa. Suppilovahveroita lisäsin hetken mielijohteesta, kun niitä sattui hyllyssä olemaan. Sopivat hyvin, mutta eivät ole mitenkään välttämättömiä.

Kevätkääryleet

Valmista taikinaa

Sipulia

Kaalia

Porkkanaa

Paprikaa

(Kuivattuja suppilovahveroita)

(Kanaa)

Soijakastiketta

Chiliä (tuoretta tai kastiketta)

Raasta sipuli, kaali ja porkkana, hienonna paprika. Paista kaalia kunnes se pehmenee. Lisää muut kasvikset ja kuullota niitä hetki (ja lisää sienet pienenä murskana). Mausta soijakastikkeella ja chilillä. Jos käytät kanaa, paista se, pilko pieniksi paloiksi ja sekoita kasvisten joukkoon.

Taikinapaketin mukaan kääryleet käärittiin näin: aseta neliönmuotoinen taikinapala kulmittain eteesi ja laita täytettä kulmittain taikinalle (hieman lähemmäs itseäsi lähintä kulmaa). Käännä ensin itseäsi lähin kulma taikinalle, sitten sivulla olevat kulmat. Kääri sitten rullaksi. Jos taikina on hieman kuivahtanut, viimeisen kulman voi kostuttaa hieman vedellä, jolloin se tarttuu paremmin ja rulla pysyy varmasti kiinni. Kääryleet voisi syödä raakanakin, mutta itse keitin ne öljyssä.

Lisukkeena söimme salaattia, joka sisälsi nuudeleita, kurkkua, paprikaa, porkkanaa, mungopavunituja, maissia ja kanaa. Salaatin kastikkeina oli soijakastiketta ja limemehua. Kevätkääryleitä dippasimme laiskuudenpuuskassa ostettuun sweet chili –kastikkeeseen, joka kyllä tylsyydestään huolimatta maistui ihan hyvin.

Kuukauden kirjat, helmikuu 2011

Jostain syystä päädyin helmikuussa lukemaan peräkkäin kaksi nuortenkirjaa. Isabel Allenden Petojen kaupunki -kirjan ostin antikvariaatista jo syksyllä, enkä edes lukenut takakannen esittelytekstiä (kuten jo aiemmin totesin, niissä on usein jotain ongelmia). Olin lukenut kirjasta ehkä kolmasosan, kun aloin pohtia, että on kyllä vähän lapsellinen, ja muistuttaa nuorisoromaania. No, takakansi paljasti, että Petojen kaupunki on osa Allenden nuorille tarkoittamaa kirjasarjaa. Nick Hornbyn Skeittariin taas törmäsin sattumalta kirjastossa, ja muistelin lukeneeni siitä edellisen Hornbyn romaanin liepeestä. Skeittarin kohdalla minulle oli jo etukäteen aavistus, että kyseessä on nuorille suunnattu kirja. Molempia kirjoja lukiessani pohdin, mikä niistä oikeastaan tekee erityisesti nuorille sopivaa luettavaa, ja tarkoittaako se samalla, etteivät ne ole aikuisille kiinnostavia. Nuortenkirjan määrittely on kai ikuisuuskysymys.

Allenden kirjan kohdalla eron muihin kirjailijan teoksiin huomasi melko selvästi ja olihan Petojen kaupunki välillä aika lapsellinen. No, Allenden fantasia on muutenkin omanlaistaan, ja tiedän ettei se miellytä kaikkia (esimerkiksi omista tuttavistani), mutta Petojen kaupungissa fantasia oli kyllä paikoitellen aika lapsellista. Sinänsä tarinat eristyksissä asuvista intiaaneista ja heidän tavoistaan muistuttivat paikoitellen paljon esimerkiksi viime vuoden Nobelistin Vargas Llosan Puhujamiestä, mutta Allenden sävy on kovin opettajamainen. Huomaa, ettei kirjaa ole kirjoitettu aikuisille lukijoille. Skeittarin kohdalla tilanne on toisenlainen. Kyllä, Skeittarinkin pääosassa on nuori, ja kirjassa on myös elementtejä, joita pitää kai nimittää jossain määrin fantastisiksi, nimittäin tulevaa ennakoivia unijaksoja. Silti nuortenkirjamääritelmä tuntuu väärältä. Hornbyn tyyli on aivan sama kuin hänen muissa romaaneissaan, eikä Skeittarikaan kaunistele asioita tai lässytä. Skeittari on yksinkertaisesti romaani, jonka pääosassa on nuori.

Isabel Allende: Petojen kaupunki
Kun Alexin vakavasti sairaan äidin on lähdettävä sairaalaan toiselle puolen maata, joutuu Alex erikoisen isoäitinsä hoiviin ja tämän mukana Amazonin viidakkoon etsimään paikallisia pelottelevaa salaperäistä Petoa. Tutkimusryhmän matka ei kuitenkaan suju ongelmitta ja Alex päätyy tutustumaan alueen asukkaisiin läheisemmin kuin arvasikaan.
Allenden romaani on viidakon kuvauksineen ihan kiinnostavaa lukemista, eikä loppuratkaisukaan ole helposti arvattavissa, mutta paikoitellen tarina on melko lapsellinen. Vaikka tarina sinänsä on kiinnostava, alkaa liika kuvailu lopulta tylsistyttää ja Alexin kasvukertomuskin on turhan osoitteleva.

Nick Hornby: Skeittari
Sam elää tavallista teinin elämää, skeittaa, fanittaa Tony Hawkia ja miettii, mitä sitä aikuisena tekisi. Ensimmäinen vakava seurustelusuhde muuttaa kuitenkin Samin koko elämän, kun tyttöystävä tulee raskaaksi, ja Samin on sopeuduttava aivan uudenlaiseen arkeen. Jos heittää puhelimen menemään, voiko totuutta paeta? Voiko idolin julisteelle puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin?
Skeittari muistuttaa paikoitellen Siepparia ruispellossa, niin poukkoilevalla kerronnallaan kuin nuoruuden kuvauksellaankin - ja Sieppari on siis yksi lempikirjoistani. Kirja on mainio, ja sopii hyvin aikuisellekin lukijalle. Päähenkilö on ajoittain ärsyttävän vastuuton ja suorastaan typerä, mutta kaikessa poukkoilussaan uskottava nuori. Hornby osaa luoda hahmoja, joista on helppo pitää ja joille on pakko toivoa parasta. Skeittari on lisäksi hauska ja saa hyvälle mielelle. Onneksi kuulin juuri tänään, että Hornbyltä on taas suomennettu uusi romaani, se täytyy siis seuraavaksi saada käsiin.