torstai 11. elokuuta 2016

Bilbao: muutakin kivaa kuin Guggenheim

 
Guggenheimin museo on tietenkin se, mistä Bilbaon kaupunki parhaiten tunnetaan. Tietenkin se kuului myös meidän kohteisiimme, mutta tykästyin kaupunkiin muutenkin, olkoonkin, että matkamme Bilbaoon osui sattumalta pyhäpäiviksi, joten emme ehkä saaneet kaupungista ihan oikeaa kuvaa. Oletan kaupungin normaalisti olevan vilkas, mutta nyt oikeastaan kaikki kaupat ja suuri osa ravintoloistakin oli suljettuna ja jopa aamiaispaikan löytämisessä oli vähän ongelmaa. Myös suurin osa museoista oli kiinni.



Bilbaossa on noin 300 000 asukasta, ja se tuntui oikeastaan aika mukavan kokoiselta. Kauppoja, ravintoloita ja museoita jo löytyy ja julkinen liikennekin toimii, mutta keskusta-alueella oli silti helppo kävellä ympäriinsä.

Useimmissa netistä löytämissäni oppaissa suositeltiin majoituspaikaksi vanhaa kaupunkia, mutta en välttämättä maksaisi extraa päästäkseni majoittumaan sinne. Myöskään ihan Guggenheimissa kiinni ei mielestäni tarvitse olla. Hotellimme Illunion Bilbao sijaitsi Rodríguez Arias -kadulla San Mamesin stadionin lähellä, eli keskustasta kauemmassa päädyssä, mutta eipä se haitannut lainkaan, sillä ostosalue alkoi parin korttelin päästä hotellista ja vanhaan kaupunkiinkin käveli rauhallisella tahdilla vartissa. 




Guggenheim oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Jo itse rakennus oli hieno ja toimi myös sisältä. Mikään valtavan suuri museo ei kuitenkaan ole, joten pari tuntia riittää jo hyvin sen kiertämiseen.

Ravintolasuositukset

El Globo



Michelinin suosituksen saaneessa ravintolassa testasimme pintxoja ja ne olivat kyllä ehdottomasti testailun arvoisia. Valikoima oli kohtuullisen laaja ja taso hyvä. Etenkin jonkunlaista kalamössöä (kalaa ja valkokastiketta, ilmeisesti) sisältävä lämmin pintxo oli maukas, ja arvatenkin myös vuohenjuustoa ja karamelisoitua sipulia sisältänyt pintxo maistui. Pikkusyötävät maksoivat 1,80, viinit 1-3 euroa lasilta, esimerkiksi paikallinen txakali 1,30. Vararikkoon muutamasta tapaksesta ei siis ajaudu. Syömään pääsee ulos katetulle terassille tai sisälle pöytiin tai tiskille.

Diputazio Kalea, 8

Berton Goikoa



Majoituimme Illunion Bilbao -hotellissa lähellä San Mamesin stadionia ja aivan hotellimme vierestä löytyikin oikein kelpo pintxos-paikka. Täällä suosikiksi nousi avokado-anjovis-leipä, jossa oli juuri sopivasti suolaisuutta ja raikkautta. Muutenkin tässä paikassa löytyi ehkä tavanomaista enemmän raikkaita makuja, tuoreita vihanneksia ja muutakin kuin uppopaistettuja syötäviä. Ovensuun listaan ei silti kannata luottaa, sillä siltä löytyviä annoksia ei ainakaan pyhäpäivän iltana ollut saatavilla.

Calle de Rodríguez Arias, 64


 

maanantai 1. elokuuta 2016

San Sebastian: herkuttelua meren äärellä


San Sebastian (baskinimeltään Donostia) Espanjan Baskimaassa, Atlantin rannalla, lähellä Ranskan rajaa, on nykyisin varmaankin parhaiten tunnettu ruoastaan. Sieltä löytyy Michelin tähdin varustettuja ravintoloita ties kuinka paljon ja maailman 50 parhaan ravintolan listallekin riittää pari. Lisäksi kaupungista löytyy muutenkin aika mahtavia ja myös kohtuuhintaisia ruokapaikkoja ihan loputtomiin. Ruokaharrastajan suosikkipaikka siis, aivan ehdottomasti.
 

Ja onhan siellä toki muutakin: hiekkarantoja, ulkoilureittejä, surffausta, muutama kiinnostava museo sekä ylipäätään kiinnostava pienehkö kaupunki tutkailtavaksi.
 

Koska kaupunki on pieni, sen ehtii pääosin kierrellä jo parissa päivässä. Keskusta-alue on niin kompakti, että kävellen pääsee helposti kaikkialle. Vanhassa kaupungissa on lähinnä ravintoloita ja pikkuputiikkeja, uudempi keskusta taas on paras shoppailupaikka. Myös Zurriolan rannan lähistöltä löytyy kivoja kauppoja ja ravintoloita.



Pintxoille (eli tapaksille) kannattaa ehdottomasti mennä vanhaan kaupunkiin. Siellä paikkoja riittää, ja monissa valikoima on hyvinkin laaja. Hintataso on yleensä suunnilleen 2e/pintxo, joten pikkusyötävillä saa vatsansa täyteen ihan kohtuuhintaan ainakin parhaimpien paikkojen laatu huomioiden. Viinit maksavat nekin eurosta kolmeen. Osassa ravintloista asiakas saa itse kerätä haluamansa pintxot lautaselle ja sitten maksaa määrän mukaan - yleensä kaikki tiskillä tarjolla olevat maksavat saman verran. Lisäksi tarjolla voi olla lämpimiä annoksia, jotka pitää tilata tiskiltä. Kasvissyöjän kannattaa kuitenkin kysellä tarkkaan, sillä aika monissa annoksissa on piilossa esimerkiksi kinkkua.

Ravintolasuosituksia 

Ni Neu


 
Kursaal-keskuksessa Zurriolan rannan luona sijaitseva Ni  neu on ehdottomasti helmi. 29 euron lounas sisältää kolme ruokalajia, leivän, juomat ja vielä pikkuherkut kahvin kanssa. Sillä täyttyi vatsa ja mieli tuli hyväksi, sillä kaikki maistui erinomaiselta. Lisäksi ruoka oli kaunista, kekseliästä ja huolellisesti valmistettua.
 

Tänne kannattaa tulla, jos haluaa syödä vähän hienommin, muttei käyttää ateriaan omaisuuksia. Palvelu ja paikan tunnelma on kuin kalliimmassakin paikassa, mutta ei Ni neu silti mikään pönötyspaikka ole.
 

Lounas on suosittu, joten pöytä kannattaa varata. Meille kuitenkin riitti se, että kävimme edellisenä iltana ravintolassa sopimassa asiasta.
 

Cafe de la Concha

 
Aivan rannan tuntumassa, upealla vanhalla rantabulevardilla at deco -rakennuksessa sijaitsevaan Cafe de la Conchaan kannattaa mennä jo sen tunnelman ja merinäköalojen takia.
 

Menu del dia ei ollut ihan parhaita Epanjassa syömiäni, mutta hyvä kuitenkin. Jälleen kerran alkuruoka oli sitä parasta antia, sillä ravulla täytetyt pikkupaprikat pistaasiliemessä olivat aivan huikean hyviä. Siksi en jaksanutkaan kamalasti murehtia, vaikka pääruokani olikin hiukan erikoinen munakasmainen paistos, jossa oli pikkuisia ankeriaita – sinänsä ihan hyvänmakuisia, mutta aika omituisia. Alle kahden kympin lounaaksi suoritus oli kuitenkin varsin kelvollinen ja paikka viehättävä.



Aralar


Yksi vanhan kaupungin suositeltavista pintxos-paikoista on Aralar. Valikoimaa riittää ja myös kasvisversioita löytyy useampia. Ystävällinen tarjoilija olisi luvannut tehdä myös muutamasta hiukan lihaa sisältävästä annoksesta lihattoman, jos olisin halunnut.

Muuta

San Telmon museo
San Telmon museon on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos baskikulttuuri ja alueen historia yhtään kiinnostaa. Museo on rakennettu vanhaan luostariin, joten jo rakennus itsessään on kiinnostava ja kaunis. Pysyvät näyttelyt esittelevät Baskimaan historiaa sekä baskitaidetta kohtalaisen tiiviisti mutta kattavasti. Museoon ei siis tarvitse varata päiväkausia, mutta kyllä täällä helposti pari tuntia viettää.
 

Pysyvien näyttelyiden lisäksi museossa on kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä. Kesän 2016 rauha-aihetta tarkasteleva näyttely oli aivan upea ja vakuutti siitä, että täällä osataan tuoda kiinnostavalla tavalla esiin vähän haastaviakin kokonaisuuksia.
 

Surffaus
Jos minulla olisi ollut hiukan enemmän aikaa San Sebastianissa, olisin käyttänyt sen surffauskurssilla. Surffikouluja on paljon, ja koska ranta on loiva, harjoittelemaan pääsee turvallisesti. Osallistujina näytti olevan paljon aika pieniäkin lapsia, joten eiköhän siellä vähän surkeampikin aikuinen (kuten minä) pärjäisi.

Matkustaminen San Sebastianiin ja San Sebastianista

 

San Sebastianin bussi- ja juna-asemat sijaitsevat ihan keskustan tuntumassa. Ainakin oman tutkimustyöni perusteella vaikutti selvältä, että busseilla liikkuminen on helpointa. Lippuja voi ostaa netistä tai bussiasemalta joko tiskiltä tai automaateista. Bussiasemalta löytyy myös säilytyslokeroita matkatavaroille, pari kioskia ja kahvila. Esimerkiksi Bilbaoon busseja menee suunnilleen kerran tunnissa, välillä kahdestikin, ja Biarritziinkin useita päivässä, ja molempiin hinnat ovat kympin tienoilla (netistä voi saada vähän halvemmallakin).

Matkalla pohjois-Espanjassa (ja vähän Ranskan puolellakin)




Vietin kesälomani alussa pari viikkoa kierrellen Pohjois-Espanjassa ja pari päivää Ranskan puolella Biarritzissä. Koska huomasin, ettei näistä alueista löydy paljoakaan tietoa suomeksi, seuraavissa postauksissani on vinkkejä ja suosikkejani reissun varrelta.


Matkamme kulki reittiä Barcelona-Sitges-Rioja-Picos de Europa-Santillana del Mar-Bilbao-San Sebastian-Biarritz. Barcelonassa emme sen kummemmin pysähtyneet, mutta koska sinne löytyy lentoja paljon paremmin kuin Madridiin, lensimme sinne ja ajoimme Riojaan. Matkalla pysähdyimme kahvilla Sitgesissä, koska minun oli aivan pakko saada heti alkuun kunnon kahvi, ja Sitgesin rannalla pääsi heti hyvään lomatunnelmaan.
Paluulento oli Biarritzista, jonne Finnair lensi tänä kesänä. Biarritz olisi varmaankin fiksuin kohde, jonne on suorat lennot, jos haluaa tutkia Baskimaata.


Useimmat kohteistamme olivat pienehköjä kaupunkeja, joten kahden viikon reissu tuntui riittävältä tähän kiertomatkaan. Jos johonkin tämän matkan kohteista varaisin enemmän aikaa niin varmaankin San Sebastianiin tai Bilbaoon. Matkasta kaksi päivää meni suurelta osin autossa, mutta niidenkin aikana ehdimme myös pysähdellä ja ajaa maisemareittejä. Ajamista ei siis tullut mitenkään liikaa. Bilbaosta eteenpäin kuljimme bussilla.

Bilbao
San Sebastian/Donostia