Katso: 10 kirjaa vallasta

Lukutoukkaa ja kirjallisuusintoilijaa hemmotellaan taas: Yle jatkaa erinomaisten 10 kirjaa -ohjelmiensa sarjaa, ja tänä kesänä vuorossa on 10 kirjaa vallasta. Luvassa on varmasti taas kiinnostavia keskustelija ja monenlaisia näkökulmia, kun eri alojen ihmiset aapuvat ohjelman vetäjän Timo Harakan ja vakiokeskustelijan Anna Kortelaisen vieraiksi.

10 kirjaa -ohjelmat ovat kuin lukupiiri telkkarissa - ja aivan mahtava lukupiiri. Keskustelu on samaan aikaan henkilökohtaista, omaan lukukokemukseen perustuvaa ja toisaalta asiantuntevaa, sillä vierailla on usein mielenkiintoisia näkökulmia teokseen ja sen aiheeseen. Harakka ja Kortelainen ovat oiva pari, koska he katsovat aihetta usein aivan eri kantilta ja saavat aiheesta irti ihan erilaisia ajatuksia. Tänäkin vuonna käsiteltäväksi on päätynyt kymmenen kiinnostavaa ja keskenään hyvin erilaista teosta.

Ajattelin taas, parin vuoden tauon jälkeen, tarttua haasteeseen ja yrittää lukea edes suurimman osan kirjoista. Osa onkin jo tuttuja, tuleehan kesän aikana käsitellyksi muun muassa tammikuussa lukemani Eläinten vallankumous. Lisäksi päätimme lukea lukupiirissämme Amelie Nothombin Nöyrin palvelijanne. Vietän siis kesän aika pitkälti valta-aiheiden parissa.

Tämänvuotisessa ohjelmassa ihan mahtavaa on myös se, että jokainen jakso paitsi uusitaan kerran, on myös nähtävissä Yle Areenassa 30 päivää lähetyksen jälkeen. Ei siis hätää, jos viikon kirja ei vielä torstai-iltana luettuna ole luettu tai kesäriennot eivät salli telkkarin ääressä istumista juuri lähetyksen aikaan. Sitäpaitsi ohjelmaa voi kyllä hyvin katsoa, vaikkei olisikaan lukenut kirjoja. Voi kyllä olla, että keskustelun katsottua on pakko lukea käsitelty teos.

Ensimmäinen ohjelma tulee jo tänään ja ensimmäisenä käsittelyssä on varmasti monlle koulussa tutuksi tullut Kärpästen herra.

Lisää  ohjelmasta täällä.

Liian julkinen kirjailija

Luimme lukupiirissämme Riikka Pulkkisen kirjan Totta. Useimmat meistä olivat pitäneet kirjaa ihan mukavana luettavana, mutta yksi harmistuksen aihe toistui kaikilla: kirjailijan julkisuuskuva.

Siitä saakka kun Pulkkisen Raja-romaani julkaistiin 2006 ja siitä saakka nuori ja nätti kirjailija on ollut suosittu haastateltava kaikenlaisissa lehdissä ja tv-ohjelmissa. Meillä kaikilla oli päässämme aika vahvana kuva tummahiuksisesta kirjailijasta, joka hölkkää Helsingin rannoilla, kertoo parisuhteistaan ja selittää, miksi toisen romaanin julkaisu viivästyi. Haluan tehdä nyt heti alkuun selväksi: ärsyttävä on nimenomaan julkisuuskuva, ja tiedostimme kyllä että Pulkkinen henkilönä on sitten eri asia. Mutta kirjaa lukiessa sitä miettii juuri kirjailijaa, sitä julkisuuden kirjailijahahmoa joka mediassa esiintyy.

Minua tämä kirjailijahahmo häiritsi ehkä eniten. Sain lukea kirjaa aika pitkään, ennen kuin päästäni katosi kirjailijan hahmo, ja tilalle tulivat romaanihahmot. Kirjailijan hahmon liian vahva läsnäolo teki tarinaan keskittymisestä vaikeaa ja jotenkin jatkuvasti tuli pieni ärsytys, että ”Tällastako tää nyt sitten on”. Kun olisi pitänyt miettiä romaanihahmojen elämää, sitä miettikin kirjailijaa itsenäisyyspäivän juhlissa tai naistenlehden haastattelussa.

Tuli mieleen, että kirjailijan hahmon häiritsevyys on oikeastaan aika nurinkurista. Kirjailijathan kai antavat haastatteluja ja esiintyvät telkkariohjelmissa lähinnä mainostaakseen kirjojaan – tai siksi kai ainakin kustantamot sellaista toivovat. Jos julkisuus sitten häiritsee lukijoita (meistä joku ainakin mainitsi vältelleensä Pulkkisen kirjan lukemista, koska kirjailijan julkisuuskuva on häirinnyt liikaa), ei tavoite myynnin lisäämisestä oikein onnistu.

Klassikkojen klassikko: mustikkapiiras

On herkkuja, joihin ei koskaan kyllästy. Yksi niistä on mustikkapiirakka. Se on helppo tehdä ja toimii aina. Ja aika edullinenkin se on, kun perheestä sattuu löytymään ihmisiä, jotka välttämättä haluavat viettää tuntikaupalla aikaa marjametsässä, eivätkä saa enää tungettua saaliitaan omiin pakastimiinsa. En valita tällaisesta ilmiöstä.

Marjapiirakoiden ongelma on mielestäni usein se, että niiden pohja on pelkkä pakollinen paha herkullisen täytteen ohessa. Siltä ongelmalta pelastaa pohjaan laitettava vaniljajogurtti. Nam. Resepti on äidiltäni, eli kiitos kuuluu hänelle.

Ja mainittakoon, että lähipiiriini kyllä kuuluu monia, joiden mielestä mustikkapiirakka on ehdottomasti parhainta kun sen tekee pullataikinaan. Ei, kyllä tämä pohja on paljon parempi.

Äitin mustikkapiirakka

1 dl sulatettua voita/margariinia

3 dl jauhoja

 1 tl leivinjauhetta

6 rkl sokeria

1 ½ dl vaniljajogurttia (tai maustamatonta + 1 tl vaniljasokeria)

½ tl ruokasoodaa

½ l mustikoita

¾ dl sokeria

2 rkl jauhoja

Sekoita pohjan aineet tasaiseksi ja levitä ne piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita mustikoihin sokeri ja jauhot ja kaada marjat pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Pohja kohoaa aika pajon ja voi nousta joistain kohdista pintaan – siitä ei siis kannata pelästyä.

Itämään ihmeitä: täytetty munakoiso ja mustalaissalaatti

Minulla ei edelleenkään ole toimivaa kameraa, joten ruokablogausten tekeminen on hiukan haastavaa. Tällä kertaa ruoka oli kuitenkin sen verran herkullista, ja reseptit niin toimivia, että halusin niistä kirjoittaa. Poikaystävän kännykkä sai pelastaa hätätilasta. Pahoittelen siis kuvien kyseenalaista laatua.

Molempia näistä ruokalajeista testasimme uutena vuotena, kun menumme oli kokonaisuudessaan Lähi-Idän teemainen. Munakoiso sai erityistä kiitosta. Kaikki meistä olivat kuulleet tai lukeneet Imaami pyörtyi –nimisestä ruoasta aiemminkin, mutta kukaan ei ollut maistanut sitä aiemmin. 

Jos ei ole oikein koskaan erityisesti ihastunut munakoisoon, tästä ruoasta on hyvä aloittaa. Siinä munakoiso paistuu niin ihanan pehmeäksi, ja sipuli, tomaatti, mausteet ja öljy sopivat komboon niin erinomaisesti, että oudonmakuisen, huonosti kypsennetyn munakoison voi unohtaa. Sillä myönnettäköön, että aika usein sitä törmää munakoisoon mitä ihmeellisimmissä virityksissä, niin omituisen makuisena, että on vaikea ymmärtää, että samasta kasvista saa aivan mahtavan makuista ruokaa. Tämänkin ruoan kohdalla kannattaa mielummin paistaa vähän liian pitkään kuin vähän liian vähän aikaa. Pieni ylikypsyys ei makua pahenna, mutta raakana munakoiso vaan ei toimi.

Imaanin pyörtymään saaneesta ruokalajista löytyy monia erilaisia reseptejä. Tämä minun käyttämäni on helppo ja nyt totesin sen niin onnistuneeksi, etten taida testatakaan muita ihan hetkeen. Munakoison lisukkeeksi tein salaattia. Molemmat löytyvät Ghillie Basanin Turkkilainen keittiö –kirjasta. Salaatti on kirjassa nimeltään mustalaissalaatti. Sen reseptiä muokkasin hiukan, ja lisäsin jääkaapista löytyneet sekalaiset salaatinlehdet ja kurkunpätkän joukkoon. Eivät suuremmin muuttaneet makuelämystä.

Imaami pyörtyi, eli täytetty munakoiso

munakoiso

pienehkö sipuli

2 valkosipulin kynttä

2 tomaattia/1 iso

½ dl silputtua lehtipersiljaa

oliiviöljyä

2 rkl sitruunamehua

suolaa ja pippuria

Viillä munakoisoon kuorimavetsellä, veitsenkärjellä tai haarukalla pieniä viiltoja. Kaada pannun pohjalle noin kaksi senttiä öljyä, kuumenna se ja paista munakoisoa hetki joka puolelta, yhteensä viitisen minuuttia. Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi ja tomaatti pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipuli. Leikkaa munakoisoon viilto pitkittäissuunnassa niin, että molemmat päät ja toinen sivu jäävät ehjiksi ja munakoisoon muodostuu ikään kuin tasku. Täytä munakoiso sipulilla, tomaatilla, valkosipulilla ja persiljalla – tuntuu, ettei sinne mahdu mitään, mutta ainakin melkein kaiken pitäisi mahtua. Laita munakoiso uunivuokaan, kaada sen päälle paistinöljy ja sitruunamehu, ja ripottele päälle vielä suolaa ja hiukan pippuria. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia, tarvittaessa pitempään Munakoison pitäisi olla melko pehmeä pinnalta, joten jos se tuntuu kovalta, jatka vielä paistamista.

Mustalaissalaatti

Punasipuli

Kaksi tomaattia

Nippu lehtipersiljaa

Paprika

200 g Fetajuustoa

(Salaatinlehtiä)

(oliiviöljyä, mustpippuria)

Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi. Voit tarvittaessa pitää sitä hetken lämpimässä suolavedessä, jolloin sipulista tulee hiukan miedompaa. Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi ja paprika suikaleiksi. Silppua korianteri. Murustele feta. Yhdistä ainekset ja sekoita salaatinlehdet niiden joukkoon, jos käytät niitä. Salaatinlehdet eivät siis ole vältämättömyys, mutta niillä voi hyvin jatkaa salaattia. Mausta salaatti halutessasi oliiviöljyllä ja mustapippurilla.

Ruokaintoilijan omatunto

Mielestäni jokaisen, joka sanoo rakastavansa ruokaa tai välittävänsä siitä mitä suuhunsa pistää, pitäisi katsoa tämä tai joku vastaava dokumentti. Ajattelin itse jättää eilisen Ruoka-yhtymä-dokkarin väliin - ajattelin että se on sitä samaa masentavaa kamaa - mutta olen tyytyväinen, että se tuli katsottua. Kun itse ainakin yritän syödä suht fiksusti, ja ajattelen tietäväni jotain ruoanlaitosta ja ruoasta, haluan tietää myös, mitä ruokani oikeastaan sisältää ja miten se on kasvatettu.


Jenkkien ruokateollisuudesta ei tietenkään suoraan voi vetää yhtäläisyysmerkkejä suomalaiseen ruoantuotantoon, eikä pelkkiä hampurilaisia mättävästä perheestä omaan elämään, mutta kyllä tämä aihe ainakin pientä pohdintaa ansaitsee.  

Ruoka-yhtymä kertoo muutaman aika pysäyttävän faktan jenkkien ruokateollisuudesta, joka todellakin on teollisuutta, alusta loppuun. Esimerkiksi sen, että lähes kaikki Yhdysvalloissa syötävä naudanliha teurastetaan 13 teurastomossa. Siitä voi pikaisesti laskea, että samalla suhteella voitaisiin koko Pohjoismaat kuitata yhdellä teurastamolla (jos nyt lasketaan asukasmääriä, eikä sitä, kuinka paljon naudanlihaa kulutetaan). Toinen kiinnostava fakta oli se, että 30% Yhdysvaltain maapinta-alasta käytetään maissin viljelyyn - ja maissia tuotetaan yli oman tarpeen, ja myydään tuotantokustannuksia halvemmalla hinnalla.

Aika ahdistavia olivat tietenkin kuvat kanaloista, nautatiloilta ja sikojen teurastamosta. Erityisesti teurastamokuvat saivat onnelliseksi siitä, etten syö sianlihaa. Broileriakaan ei nyt tee mieli. Samalla kuvat hukkaan heitetyistä, muiden jaloissa kuolleeksi tallaantuneista eläimistä ja pilaantuneesta lihasta saivat taas kerran pohtimaan, mitä järkeä on tukea ylituotantoa ja sitä että aika suuri osa eläimistä kasvatetaan aivan turhaan.

Olen itse lopettanut punaisen lihan syönnin kymmenisen vuotta sitten. Tärkeimpiä syitä olivat se, etten kauheasti pitänyt monista liharuoista, ja se, että luin kuinka kuluttavaa erityisesti naudan kasvatus lihaksi on. En siis ole mikään eläintensuojelijakasvissyöjä. Uskon silti, että eläimet ansaitsevat siedettävää kohtelua - ja että hyvin kohdeltu eläin on myös parempaa ruokaa. En ainakaan itse halua syödä esimerkiksi antibiootteja täyteen pumpatun eläimen lihaa, en etenkään päivittäin. Alan siis entistä aktiivisemmin etsiä luomukanaa.

Kuten Ruoka-yhtymä-dokumentissakin todetaan, suuryhtiöillä on aivan älyttömästi valtaa, ja niitä vastaan taistelu tuntuu usein turhalta. Ei se silti ihan samantekevää ole, mitä itse syö. Ainakin se vaikuttaa omaan terveyteen, mutta on kuluttajilla enemmänkin merkitystä. Jos kuluttajat kysyvät jatkuvasti vaikkapa luomulihaa, ja sitä nähdessään ostavat heti laarit tyhjiksi (vaikka hintaa olisikin pari euroa enemmän), kyllä sitä lihaa sitten joka alkaa tuottaakin.   

Ainakin pariin asiaan Ruoka-yhtymä sai uskomaan: valtion on pakko saada säädellä tuottajia jollain tapaa ja kuluttajan täytyy vaatia laadukasta ja laadukkaasti tuotettua ruokaa.

Lisää tietoa Ruoka-yhtymä dokumentista dokumentin omilla sivuilla.