maanantai 15. marraskuuta 2010

Amerikkalaiset pannukakut, eli ihana aamiainen

Olen aamupalaihminen. Syön mielelläni hyvin aamulla ja jos vain on aikaa, olen valmis näkemään vähän vaivaa herkullisen aamiaisen eteen. Lauantaiaamuna jaksoin taas pitkästä aikaa tehdä pannukakkuja, ja muistin taas, miksi se kannattaa.

Amerikkalaiset pannukakut ovat yksinkertaisesti mahtavaa aamupalaa. Eikä se tekeminenkään niin rankkaa ole, vaikka aina mielessäni suurentelen valkuaisten vatkaamisen vaivaa. Pannukakut paistuvat kohtuullisen nopeasti ja vaivattomasti – ja tämän sanoo nyt ihminen, joka ei todellakaan ole taitava kääntämään lettuja.

Olen lueskellut monenlaisia pannukakkureseptejä, mutta pitäytynyt omassa, vuosia sitten jostain lehdestä kopioidussa reseptissä, joka on ajan myötä hieman muokkautunut. Tällä reseptillä pannukakuista tulee ilmavia ja pehmeitä ja niiden paistaminen on helppoa. Taikina on niin paksua, että tavallisella pannulla voi helposti paistaa yhtä aikaa useamman kakkusen. Itse paistan nämä nimenomaan tavallisella, isolla pannulla ja lisään uuden pannukakun paistumaan sitä mukaan kun saan yhden kypsyneen pois. Näin pannukakuista ei tietenkään tule täysin pyöreitä, mutta eipä tuo ole koskaan häirinnyt.



Amerikkalaiset pannukakut

2 keltuaista
2 dl maitoa
2 rkl sitruunamehua
25 g sulatettua voita tai öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
2 valkuaista
(voita paistamiseen)

Sekoita keltuaiset, maito ja sitruunamehu. Lisää hieman jäähtynyt voi tai öljy. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti sekoittaen. Vaahdota valkuaiset ja kääntele taikinaan. Ei haittaa, jos osa valkuaisista jää pieniksi möykyiksi taikinaan. Ota ruokalusikalla taikinaa pannulle (yksi kukkurallinen lusikallinen riittää yhteen pieneen kakkuun) ja levitä halutessasi taikinaa hieman, jos haluat ohuemman tai tasaisemman muotoisen pannukakun. Paista molemmilta puolilta. Pannukakut irtoavat pannusta hyvin ja pysyvät kasassa käännettäessä, vaikka tuntuvatkin vielä keskeltä raaoilta.

Syön pannukakut yleensä marjojen ja hunajan tai siirapin kanssa, mutta jätskikin kyllä toimii. Halutessaan taikinaan voi lisätä esimerkiksi rouhittua suklaata tai pakastettuja mustikoita (jäisinä). Ne kannattaa kuitenkin lisätä vasta juuri ennen paistoa ja sekoittaa mahdollisimman vähän, ettei taikina värjäydy täysin.

Ei kommentteja: