sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Suklaabrunssi sopii sille joka ei pelkää supermakeaa




Kävimme kavereiden kanssa suklaabrunssilla Chjokossa. Tarjolla oli yli kymmenen erilaista suklaista herkkua. Seotahan siinä meinasi, kun alkoi mättää lautaselle konvehteja, leivoksia, piiraita ja cake popseja.


Kaikki oli hyvää, mutta minä olisin kyllä kaivannut jotain suolaista tai edes vaikka tuoremehua taittamaan suklaista makeutta. Muutama ensimmäinen herkku maistui taivaalliselta, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa vähän tökkiä. Ei, mikään ei ollut täyttä, mutta henkilökohtaisen sietokykyni rajat tulivat vastaan. Ne seurueeni jäsenet, jotka muutenkin ovat enemmän makean perään, tykkäsivät kyllä brunssista tosi kovasti.


Jos suklaa brunssi houkuttelee, kannattaneekin ensin pohtia, kuinka paljon jaksaa syödä suklaata. Jos nauttii suklaata mielummin pienissä erissä, ei kannata pistää rahojaa suklaabrunssiin, vaan ostaa Chjokon herkkuja vaikka kotiin. Niille, jotka jaksavat nauttia makeasta isommissa annoksissa, suklaabrunssi on taatusti täydellinen herkuttelu.


Mutta oli siitä brunssista minullekin iloa erityisesti siinä mielessä, että nyt osaan valita Chjokosta ne herkut, joita eniten haluan nauttia jatkossakin.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pulled chicken eli ylikypsä kana barbeque-maustein



Viimekesäisen Kalifornian matkamme ykkösherkkuja oli ylikypsä liha, minulla kana, poikaystävällä possu. Pulled pork –nimellä tunnettu ylikypsä, revitty liha tuntuu olevan myös kaikenlaisten tv-kokkien suosikki, sen verran usein siihen törmää ruokaohjelmia katsoessa.
Viime lauantaina saimme lopulta tarpeeksemme, kun taas yksi jenkkikokkki esitteli ylikypsän lihan valmistusta. Totesimme, että kyllähän sitä nyt täytyy voida tehdä kotonakin. Tilannetta ei yhtään auttanut se, että olin vihdoin saanut tilatuksi kesäisen reissun valokuvat, ja kuvien joukosta löytyi valokuvatodisteita Kalifornian herkutteluista.

Pieni googlailu osoitti, että eihän sen herkun tekeminen ole oikeastaan edes vaikeaa ja kana valmistuu alle kahdessa tunnissa. Siispä hallin kautta kokkailemaan.
Ylikypsän lihan valmistus on tosiaan tajuttoman helppoa. Yksinkertaistettuna se menee jotakuinkin niin, että kasa (mieluiten aika rasvaista) lihaa laitetaan uunivuokaan, päälle kaadetaan barbeque-kastiketta tai sen aineksia, herkut peitetään kannella tai foliolla ja sitten sen annetaan paistua pitkään matalalla lämmöllä. Kun liha on kypsää, sen saa revittyä silpuksi haarukalla. Mausteeksi sekoitetaan vielä vähän barbeque-kastiketta, ja sitten lihaa voikin käyttää vaikka minkälaisissa ruoissa – helpointa on pistää sitä leivälle ja tarjota kaverina vaikka coleslaw-salattia.

Internetin ihmemaailma suositteli valmistamaan ison satsin lihaa kerralla, sillä sitä voi hyvin pakastaa. Me paistoimmekin kilon kanaa, mutta ei sitä kyllä pakkaseen riittänyt. Ehkä ensi kerralla sitten. Kana oli nimittäin aivan tajuttoman hyvää.

Pulled chicken eli ylikypsä kana

n. 1 kg kanan rintapaloja ja/tai reisiä (luilla tai ilman, luut saa toki kypsästä lihasta helposti irti)
n. 3 dl barbeque-kastiketta (tai sen aineksia – itse käytin tätä reseptiä ja lisäsin vuokaan myös coca colaa)
(sipulia, valkosipulia, chiliä maun mukaan)

Jos haluat käyttää sipulia ja chiliä mausteena, paista niitä hetki pannulla. Laita kanapalat vuokaan. Kaada kastike tai kastikeainekset ja pyörittele kanapaloja niissä. Lisää vuokaan myös sipulit ja chili, jos käytät niitä. Peitä vuoka kannella tai foliolla tiiviisti ja paista kanaa 125-asteisessa uunissa vähintään 90 minuuttia, tai kunnes kana on niin kypsää, että saat sen helposti silpuksi haarukalla. Kun kana on kypsää, nosta se pois kastikkeesta ja silppua. Maista, onko lihassa riittävästi makua ja lisää siihen tarvittaessa makua. Jos kastike tekee kanasta liian vetelää, voit hyvin kuivattaa sitä kymmenisen minuuttia uunissa ilman kantta.



maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kuukauden kirjat, helmikuu 2013



Javier Marias: Valkoinen sydän

Javier Mariasin kirja oli aika kummallinen tapaus. Tavallaan pidin siitä tosi paljon, mutta en sitten kuitenkaan meinannut jaksaa lukea sitä. Pitkät, polveilevat lauseet ja hämmentävät ajatuksenvirrat keskellä keskusteluja olivat samaan aikaan pitkästyttäviä ja kauniita. (No, mahdollista toki on, että en nyt vaan osannut keskittyä tähän kirjaan, ja joskus muulloin olisin siihen aivan ihastunut.)

Valkoinen sydän alkaa pysäyttävällä kuvauksella nuoresta naisesta, joka ampuu itsensä kesken päivälliskutsujen. Tästä hämmentävästi tapauksesta alkaa tarina vastavihitystä miehestä, jonka mielen täyttävät epäilyt ja epävarmuus, pysyvä tunne siitä, että jotain olennaista on salattu häneltä. Salaperäisyydestä syntyy jännitys, joka säilyy kyllä hienosti koko kirjan ajan. Lukijakin odottaa vastausta kysymyksiin ja epäilyihin, jotain ratkaisua ja vapautusta. 

Mariasin todella hienovarainen tyyli on jollain tapaa aika lumoava. Kirjan jännite on aivan käsinkosketeltava, ja pitkien lauseiden jaaritteleva sävy on helppo antaa anteeksi kun käy selväksi, miten täynnä merkityksiä ne oikeastaan ovatkin. 

Valkoisen sydämen pääosassa on kääntäjä, mies, jonka elämässä eri kielet ja sanat ovat pääosassa. Siksi onkin erityisen osuvaa, että sanoilla ja lauseilla on romaanissa suuri osa. Läpi tarinan mukana kulkee Macbethin tarina ja näytelmän lause ”I have done the deed”. Se pyörii päähenkilön – ja sen myötä myös lukijan – mielessä alusta loppuun, kasvattaen merkitystään koko ajan. Voisin suositella Mariasin romaania pelkästään tämän hienon elementin takia.

Lionel Shriver: Jonnekin pois

Shepherd Knacker on mies, joka on aina tehnyt niin kuin pitää, auttanut kaikkia, huolehtinut läheisistään, ollut kiltti ja vaatimaton. Hän on tehnyt sen säästääkseen suurinta haavettaan varten, elääkseen vielä joskus huoletonta elämää jossakin paratiisimaisessa paikassa, kaukana tavallisen länsimaiden asukkaan huolista. Kun kohtalo sitten heittää Shepherdin eteen vaimon vakavan sairauden, isän vanhuuden ja parhaan ystävän ongelmat, tulee elämästä yhtä katkeruutta, epätoivoa ja selviytymistaistelua. Jonnekin pois onkin tarina siitä, miten siitä kaikesta voi selvitä, jos voi.

Shiver käsittelee kirjassaan vaikeita aiheita. On vakavia sairauksia, vanhenevaa vanhempaa, lapsia joista vanhemmat ovat vieraantuneet, hankalia ihmissuhteita, vääriä uravalintoja ja omien väärien valintojen hyväksymistä. Lisäksi on vielä yhdysvaltalainen yhteiskunta, jolla ei ole paljon tarjota ihmiselle, jolla menee heikosti. Siinä ihminen jää ongelmiensa kanssa yksin, minkä Shepherd Knackerkin huomaa.

Jonnekin pois oli hyvä kirja, mutta olisi siitä kyllä ainakin sata sivua voinut jättää pois. Pituus ei ole hyve, ja olisin kyllä nauttinut tästä romaanista paljon enemmän, jos se olisi ollut hiukan lyhyempi. Ymmärrän kyllä, että lopun katharttinen meininki olisi voinut hiukan kärsiä siitä, jos ahdistusta ei olisi kasvatettu antaumuksella, mutta rajansa kaikella. Kyllä se päähenkilön elämän tuskaisuus olisi käynyt ilmi hiukan vähemmälläkin.