Pikapasta jämäaineksista

Voi herran jestas miten hyvää voi olla alle vartissa valmistuva pasta jämäaineksista! Kaapista löytyi vähän anjoviksia, pilkottua sipulia, smetanaa ja parmesaania. Ne piti saada jotenkin tuhottua, ja pastahan niistä syntyi, juuri sopiva illan suolaisennälkään. Luulen, että jatkossa tämä ei ole vain jämäruokaa, vaan ostan näitä aineksia ihan varta vasten tehdäkseni pastaa.

Anjovispasta

n. 50 g anjovisfileitä (eli suunnilleeen puolikas purkki)
1 dl silputtua sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl smetanaa
n. 1 dl parmesan-raastetta
spagettia

Laita spagetti kiehumaan.  Lämmitä öljy pannulla ja laita anjovikset ja sipulit kypsymään, sekoittele välillä. Kun sipuli on lähes kypsää, lisää valkosipuli. Lisää pannulle lähes kypsä spagetti, smetana, parmesaani ja hiukan pastan keitinvettä. Tarjoile heti.

Kanaa cacciatore, eli pasta josta tuli kerralla vakiruokaa

Vakiruoat ovat sellaisia, joihin aina palaa. Joita tulee tehtyä sen verran usein, että reseptiä ei enää tarvita – oikeastaan on itsekin vaikea äkkisältään kertoa, miten ruoka tehdään, mutta kun alkaa tehdä, niin hyvää siitä tulee. Joista vuosien saatossa saattaa muotoutua oikeastaan aika erilaisia, kuin mitä se resepti alun perin neuvoi.

Omista vakiruoistani aika suuri osa on pastoja. On se ihan tavallinen tomaattikastike, on bolognese, on munakoisokastike, katkarapupasta ja kanapasta uunissa. Ja eilen taisin löytää uuden vakiruoan, cacciatore kanapastan. Kylläpä siitä tuli hyvä mieli.

Tässä vaiheessa on pakko vähän kehua Jamie Oliveria, sillä noista vakipastoistani katkarapuversio, alla norma eli se munakoisokastike ja nyt tämä tuorein suosikki ovat kaikki herra Oliverin reseptejä. Jamien pastareseptit yksinkertaisesti toimivat ja niitä on helppo muokkailla vähän enemmän omaan makuun ja kokkailumieltymyksiin sopiviksi.

Tässä pastan resepti sellaisena kuin minä sen tein – eli Jamien yksinkertaisesta reseptistä vielä hiukan yksinkertaistettuna. Alkuperäinen resepti löytyy Jamien 15 minuutin ateriat –kirjasta. Uskoisin, että resepti toimisi hyvin myös kasvisversiona joko vain jättämällä kanan pois tai korvaamalla sen vaikkapa soijasuikaleilla tai kikherneillä.

Kanaa cacciatore – savunmakuinen tomaattikastike pastalle

Kanan rintapaloja (2-3 kpl) tai filesuikaleita

250 g sieniä (itse käytin Pirkan säilöttyjä sekasieniä, mutta tuoreet olisivat toki parempia)*

1 punainen paprika

kourallinen oliiveja

2 valkosipulinkynttä

1 rkl silputtua aurinkokuivattua tomaattia

500 g paseerattua tomaattia

kourallinen tuoretta basilikaa

chiliä

1 rkl balsamiviinietikkaa

2 tl paprikajauhetta

suolaa

Spagettia

Juustoraastetta

Pilko paprika ja laita se pannulle paistumaan. Poista oliiveista kivet ja pilko niitä hiukan, silppua valkosipuli ja pilko sienet tarvittaessa. Lisää kana pannulle, kun paprika on pehmentynyt ja lisää tässä vaiheessa myös paprikajauhe. Kun kanan pinta on kypsynyt, lisää sienet, valkosipuli, chili ja aurinkokuivattu tomaatti pannulle (jos käytät tuoreita sieniä, anna niiden kypsyä pari minuuttia ennen kuin lisäät paseeratun tomaatin). Lisää sitten pannulle paseerattu tomaatti ja keitä kastiketta kunnes kana ja sienet ovat kypsiä.

Keitä spagetti ja sekoita kastike sen joukkoon. Lisää sekaan myös basilikanlehdet. Tarjoile juustoraasteen kanssa.

* Jos mitä tahansa sieniä olisi saatavana, laittaisin varmaankin jonkinlaisen sekoituksen tatteja, herkkusieniä ja kanttarellejä. Varmasti pelkillä tuoreilla herkkusienilläkin tulisi hyvä kastike.

Ihmiskoe: muotipasta ja osaako nörtti tehdä sen

Hesari sen kertoi, että avokadopasta on nyt bloggaajien suosiossa. Kuulemma sitä tekevät kaikki ja se on aivan uskomattoman hyvää. Eihän sellaista voi olla kokeilematta.

Ohje vaikutti helpolta, joten päätimme että tämä on hyvä tilaisuus pienelle ihmiskokeelle. Päätimme testata, selviääkö nörtti lehden ohjeilla muotipastan teosta.

Hiukan ohjeistusta se vaati: basilikan ja lehtipersiljan tunnistaminen parvekkeen yrttien joukosta ei onnistunut ilman pientä ohjeistusta, ja työjärjestyksessäkin neuvoin. Muutenhan trendiruoka onkin tajuttoman helppo (kunhan kaupasta löytyy pecorino ja avokadot ovat kypsiä).

Sitten tärkein osuus, eli maistelu. Ensin huomasimme, että yksinkertaisessa ruoassa pienten juttujen kanssa on oltava tarkkana, esimerkiksi liika chili ja valkosipuli jyräävät helposti koko ruoan, ja jos ainekset sekoittaa huonosti, saa lautaselleen helposti pelkkää pastaa juuston jäädessä klöntiksi yhteen kohtaan.

Mutta oliko se hyvää? No jaa. Eihän se pahaakaan ollut, mutta ei kyllä mitenkään käsittämättömän herkullista, vaan juurikin sellaista, miltä kuvittelisin avokadon, juuston ja pastan maistuvankin.

Ei tästä siis mitään vakioruokaa tullut, mutta voisin minä sitä uudestaankin syödä, erityisesti jos sekaan heittäisi vaikkapa puolitettuja kirsikkatomaatteja tai puolikuivattuja tomaatteja.

Resepti täällä.

Vihdoinkin hyvä makaronilaatikko

Syksyllä perustettu lukupiirimme on hieno juttu paitsi kiinnostavien lukukokemusten ja hauskojen kirjakeskustelujen ansiosta, myös siksi että se tarjoaa usein makuelämyksiä. Viimeeksi vierailimme lukupiirimme ainoan miespuolisen jäsenen luona, ja söin varmaankin elämäni parasta makaronilaatikkoa.

Makaronilaatikko on kai ”kaikkien lasten suosikki” – paitsi ettei se ollut minun suosikkini. En pitänyt makaronilaatikosta silloin kun söin punaista lihaa, enkä todellakaan ole pitänyt kasvisversioista, joita viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana olen maistanut. Mummoni munamakaronilaatikko on kyllä hyvää, mutta sehän ei itsessään ihan ateriaksi riitä.

Yleensä kasvissyöjän makaronilaatikko on kuivaa ja siinä on joku epämääräisen paha maku. Makaronin lisäksi siinä on yleensä soijarouhetta ja jostain syystä lähes aina porkkanaa, pahimmillaan porkkanaraastetta. Soijarouhe on useimmiten liian rapsakkaa, samoin porkkanat. Ja ei - tämä terveisenä muun muassa koulujen kasvisruokia suunnitteleville – rapsakka porkkanaraaste ei todellakaan sovi makaronin joukkoon myöskään tuntoaistini mukaan.

Mutta se lukupiirimme tapaamisessa saamani makaronilaatikko, se oli aivan erinomaista, enkä voi syyttää makuaistimuksesta edes nälkää, sillä olin kyllä syönyt kunnon lounaan. Ruoan loihtinut mieshenkilö paljasti onneksemme salaisuutensa: soijarouhe täytyy maustaa kasvisliemikuutiolla, maidon voi jättää kokonaan pois ja juustona toimii erinomaisesti emmental.

Tänään oli sitten pakko kokeilla itse ja ihan hyväähän siitä tuli, joskin hiukan kuivaa. Ensi kerralla laitan sitten soijan joukkoon hiukan enemmän vettä. Hämmentävää, näin helposti sitä ihminen alkaa tykätä ruokalajista, jota on lapsesta saakka vältellyt.

Makaronilaatikko (soijalla)

400 g makaronia
2 dl tummaa soijarouhetta
2 dl kiehuvaa vettä
kasvisliemikuutio
mustapippuria
2 kananmunaa
1 ½ dl emmentaljuustoraastetta

Keitä makaronit. Murenna kasvisliemikuutio soijarouheen sekaan ja lisää vesi. Mausta vielä mustapippurilla. Anna soijarouheen turvota niin, että se imee veden. Sekoita makaronit ja soijarouhe uunivuoassa (halutessasi voit öljytä vuoan ensin). Sekoita joukkoon osa juustosta ja kananmunat. Ripottele loput juustosta ruoan pinnalle. Paista noin 35 minuuttia 200-asteisessa uunissa niin, että juusto on hieman saanut väriä.

Yksinkertaisen herkullista: sinihomejuusto-viinirypälepasta

Hyvää uutta vuotta! Oma vuoteni on alkanut flunssalla, joka on vienyt täysin äänen. Täällä on siis viime päivät viitottu ja kirjoitettu lähes kaikki sanottava. Puhumattomuus on ollut minulle huomattavan vaikeaa, mutta poikaystävä on nauttinut tilanteesta. Ja onhan meillä ollut ihan hauskoja hetkiä, kun hän on koettanut arvailla, mitä eleeni milloinkin tarkoittavat.

Piristystä sairaspäiviin on tuonut äitini joululahja, Glorian ruoka & viini –lehden tilaus, jonka ensimmäinen numero (joulukuun lehti, siis) saapui viime vuoden viimeisenä päivänä. Kyseisen lehden ohjeet ovat tietysti aika fiinejä, usein monimutkaisia ja kalliita tai vaikeasti saatavia aineita sisältäviä. Ne ovat kuitenkin myös erittäin herkullisilta vaikuttavia (kuvaajat osaavat asiansa) ja useimmista voi tehdä myös hieman yksinkertaisempia, mutta edelleen maistuvia muunnoksia.

Lahjalehdestä löytyikin idea vuoden kolmannen päivän yksinkertaiselle aterialle, joka täydennettynä toimisi hienosti juhlavammankin aterian osana. Monimutkaisinta tässä ruoassa onkin nimi, jonka kirjoittaminen kestää lähes yhtä kauan kuin yksinkertaistetun version tekeminen:

Sinihomejuusto-viinirypälepasta (kahdelle)

100 g sinihomejuustoa

1 rkl voita

1 dl kermaa

timjamia

mustapippuria

(suolaa)

2 dl puolitettuja vihreitä viinirypäleitä

pastaa (meillä spagettia, tagliatelle olisi parempi)

Laita pasta kiehumaan. Sulata voi ja juusto hitaasti kattilassa. Lisää kerma koko ajan sekoittaen. Mausta timjamilla ja mustapippurilla. Suolan tarve riippuu juustosta, mutta kastike saa olla aika suolaista. Valuta kypsästä pastasta vesi ja sekoita pasta ja viinirypäleet kastikkeen joukkoon. Tarjoile heti.

Blogi alkuun

Vihdoin! Olen suunnitellut blogin aloittamista useamman vuoden ajan, ja nyt on vihdoin se päivä, jolloin saan kirjoittaa ensimmäisen postauksen. Nyt tämä aloittaminen tuntuu kuitenkin hankalalta: en minä halua mitään perusjuttuja jaaritella, vaan siirtyä suoraan asiaan. Kenties jonkinlainen esittäytyminen on kuitenkin paikallaan.

Olen pian 25-vuotias helsinkiläinen, juuri opintojaan päättävä toimittaja. Minulla on kaksi erityisen rakasta harrastusta: kirjat ja ruoka. Kirjallisuuden parissa olen viettänyt viisi viime vuotta yliopistolla, ruoan suhteen olen itseoppinut – tai vanhempien, mummojen ja telkkarin opettama. Tässä blogissa kirjoitan pääasiassa ruoasta, mutta tarkoituksenani on myös kertoa ainakin niistä kirjoista, toivottavasti myös muista kiinnostavista kulttuurielämyksistä ja matkoista. Tämä ei siis ole pelkästään ruokablogi, vaikka ruoka varmaankin tulee olemaan pääosassa.

Mietin pitkään, mikä olisi sopivin ruoka ensimmäiseen blogikirjoitukseen. Ei minulla kuitenkaan taida olla mitään niin sanottua ”signature dish”-ruokaa, ja muutenkin blogin ideana mielestäni on se, että ajan myötä tänne kertyy suurehko reseptikokoelma, josta voi olla oikeasti iloa lukijoillekin. Niinpä päätin esitellä lähiaikojen parhaan kokemuksen.

Kuuman kesän jälkeen on ollut ihana syödä lämmittäviä syksyisiä ruokia. Keitot ja pataruoat ovat maistuneet. Vanhempien luona käydessäni päädyin sienimetsään, ja mukaan tarttui tatteja. En ole mikään sieniasiantuntija, enkä ollut ennen tehnyt mitään tateista, mutta netin resepteistä yhdistelin tattipastan ohjeen. Älyttömän hyvää, oli jopa poikaystävän tuomio, vaikkei hän edes ole kovin suuri sienten ystävä. Annos on aika iso, ja tatteja paljon, joten vähemmästäkin pasta syntyisi. Valkoviini olisi sopinut soossiin hyvin, mutta näinkin maistui.

Tattipasta

5 dl esikypsennettyjä tatteja silputtuna

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

2 dl kuohukermaa

n. 400g pastaa

suolaa, pippuria, persiljaa, timjamia

1 dl raastettua parmesan-juustoa(pinnalle juustoa)

Silppua sipulit ja kuullota ne pannulla. Lisää joukkoon sienet, lämmitä. Kaada sekaan kerma ja lisää mausteet. Kiehauta ja sekoita joukkoon juustoraaste. Öljyä uunivuoka ja kaada pasta sen pohjalle ja sieniseos pastan päälle. Jos ruoka näyttää kovin kuivalta, lisää hieman vettä. Ripottele halutessasi vielä päälle juustoraastetta. Paista 225-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.