perjantai 29. heinäkuuta 2011

Vadelmakuppikakut - vai kuorrutetut muffinssit? Vai muffinit? Vai cupcaket?



Olin juhannuksen jälkeen töissä pari viikkoa pomona, kun lähes työkaverit olivat lomalla. Päätin olla hyvä esimies ja toin alaisilleni (huimat kaksi kappaletta) työpäivän piristykseksi leivoksia, joita olin halunnut kokeilla jo pitkään.

Täytyy sanoa, että nämä näyttivät keittokirjan kuvassa hieman herkullisemmilta kuin minun tekeminäni. Syynä tähän saattoi olla käyttämieni pakastevadelmien vetisyys. Päällysteestä tuli kovin valuvaa eikä kovin kaunistakaan. Ensi kerralla taidan laittaa siihen reilusti vähemmän vadelmia ja pohtia tomusokerin ja tuorejuuston suhteen uudestaan. Itse leivososio sen sijaan oli mahtavaa, ja taidankin tehdä jatkossa tällä reseptillä muffinsseja.

Haluan tässä samalla ilmaista pysyvän ärtymykseni tähän muffinssi-muffini-kuppikakku-cupcake-nimisekavuuteen. Minulle ne ovat muffinsseja, ja kuppikakut kuorrutettuja muffinsseja. Reseptini on kuitenkin Pala kakkua - ja paljon muuta -kirjasta, josta nämä vadelmaiset herkut löytyvät kuppikakkujen nimellä.

Vademakuppikakut (16 kpl)

3 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 dl maitoa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
3 dl vadelmia

Kuorrute
3 dl tomusokeria
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl vadelmia

Vaahdota munat ja sokerit vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi, sekoita siihen maito ja lisää neste munavaahtoon. Kääntele jauhot, leivinjauhe ja suola varovasti taikinaan. Lisää taikinaan sitruunan mehu ja kuori. Lisää lopuksi vadelmat varovasti sekoittaen. Täytä muffinssivuoaista 2/3 ja paista muffinsseja noin 175 asteessa 15 minuuttia.
Sekoita tomusokeri ja tuorejuusto. Lisää vadelmat varovasti sekoittaen ja levitä kuorrutetta jäähtyneiden muffinssien päälle.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Raparperi tykkää myös sinihomejuustosta (jos vain syöjäkin tykkää)



Testailin alkukesästä houkuttelevaa reseptiä (Glorian ruoka & viini 5/2011): raparperi-homejuustosalaattia. Toukokuussa tuli tungettua raparperia ihan kaikkialle ja sinihomejuusto maistuu minulle aina. Kutsuin kaverin lounaalle, ja tarjosin salaatin jälkeen pääruokana kalaa sekä paahdettuja porkkanoita ja punajuuria ja voissa paistettuja mustajuuria. 

Koko ateria oli siis minulle hieman kokeilevaa keittiötä, sillä valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni mustajuuria. Punajuurtenkin kanssa olen vielä vähän harjoitteluasteella, sillä en ole oikein koskaan pitänyt niistä (syytän tästä sitä, että sain lapsena vain etikkaisia punajuuria ja punajuurisalaattia), enkä siksi ole juurikaan valmistanut niitä. Olen kuitenkin parin viime vuoden ajan opetellut ja pääsytkin hieman paremmin sinuiksi punajuurten kanssa, ja koetan sekä syödä että valmistaa niita aina silloin tällöin.

Voissa paistetut mustajuuret maistuivat poikaystävälle erityisen hyvin, joten niitä tehdään meillä varmasti uudestaankin. Salaattiakin haluaisin kokeilla uudestaan, silloin vain täytyy muistaa paahtaa raparperejä oikein kunnolla, sillä parhaiten homejuuston kanssa tuntuivat toimivat kunnolla makeiksi maustuneet raparperit.
 
Resepti on taas oma versioni, enkä laita tähän määriä, sillä laitoin itse salaattiin aika paljon pähkinöitä ja juustoa, mutta jokainen osannee itse arvioida, kuinka paljon mitäkin salaattiin haluaa. Koska kavereissani on niitäkin, joille sinihomejuusto ei maistu, kommentoisin, että mielestäni myös briejuusto voisi toimia tässä.

Raparperi-sinihomejuustosalaatti

Salaattia
Sinihomejuustoa
Sekalaisia pähkinöitä oman maun mukaan
Raparperia
Sokeria
Oliiviöljyä
Viinietikkaa
Suolaa, pippuria

Leikkaa raparperi muutaman sentin pituisiksi pätkiksi. Levitä palat pellille ja ripottele päälle reilusti sokeria – sokeria saa siis tosiaan tulla ihan kunnolla jokaisen palan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia, voit peittää raparperit foliolla, jos ne alkavat tummua. Paahda pähkinöitä hetki kuivalla pannulla. revi salaatti, murustele sinihomejuusto ja sekoita ainekset. Mausta salaatti öljyllä, viinietikalla, suolalla ja pippurilla.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Vakkariruokia: Riisi-nektariinisalaatti


 
Tämä salaatti on yksi suosikeistani, niitä ruokia joita tulee tehtyä kerta toisensa jälkeen, joskaan ei nyt aivan jatkuvasti. Siinä on mielestäni parasta nektariinien, kuivattujen aprikoosien ja pähkinöiden yhdistelmä, ja ylipäätään nektariinit, joita tulee syötyä liian harvoin. Tämän salaatin kanssa teen yleensä jotain kalaa, helpoimmillaan valmiita mustekalarenkaita. Tällä kertaa tein mustekalarenkaille paprikan jämästä ja majoneesista kastikkeen ja ateria oli valmis.

Alkuperäiseen reseptiin tulisi kurkumaan, mutta koska minulla ei ole sitä kotona, maustan riisin miedosti curryllä, paprikalla tai jollain intialaisella mausteseoksella ja suolalla. Kurkumassa tietenkin tärkeintä olisi väri, mutta sekin on kivaa, jos riisissä on vähän makua. Se, joka käyttää liemikuutioita, voisi varmaan hyvin laittaa keitinliemeen vaikka puolikkaan kasvis- tai kanaliemikuution tai vähän liemijauhetta (muistelen tässä, että ne ovat suht voimakasmakuisia, ja puolikas kuutio riittäisi, mutta luottakaa omiin tietoihin, itse en ole käyttänyt kuutioita muutamaan vuoteen).



Resepti on Sylvia Danielssonin Piknikille!-kirjasta, jossa on muitakin aika houkuttelevia reseptejä – valitettavan harvoja vain olen saanut kokeilluksi. Reseptistä riittäisi varmaankin neljälle, jos ohella syö jotain muutakin. Itse kun kokkaan yleensä kahdelle, keitän vähän vähemmän riisiä. Salaatti muuten syntyy kyllä ihan hyvin muustakin kuin risottoriisistä, mutta risottoriisi pysyy mukavammin haarukassa. Pistaasipähkinät kuuluvat alkuperäiseen reseptiin, mutta suolapähkinät sopivat paremmin opiskelijat kukkarolle, ja siksi olen tottunut tekemään salaatin niistä.

Riisi-nektariinisalaatti

3 dl keittämätöntä risottoriisiä (n. 7 dl keitettynä) + maustetta liemeen
2 nektariinia tai persikkaa
1 pieni punasipuli
250 g kuivattuja aprikooseja
100 g kuorittuja pistaasi- tai suolapähkinöitä
vihreää salaattia (ihan tavallinen ruukkusalaatti toimii hyvin)
1/3 dl oliiviöljyä
1/3 dl sitruunamehua

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta halutessasi keitinvesi suolalla ja esimerkiksi curryllä. Poista hedelmistä kivet ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi. Pilko kuivatut aprikoosit muutamaan osaan. Revi salaatti. Sekoita riisi, hedelmät, pähkinät ja salaatti. Sekoita oliiviöljy ja sitruunamehu ja pirskota salaatin päälle.

Paprika-majoneesikastike

Puolikas paprika
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl majoneesia
1 rkl chilikastiketta

Silppua paprika ja valkosipuli hienoksi silpuksi. Sekoita majoneesin ja chilikastikkeen joukkoon. Mausta tarvittaessa vielä suolalla.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kesäinen ateriakokonaisuus tunnissa – tai ainakin parissa


(Lisää kuvia myöhemmin, kunhan tämä unohtelevainen bloggari saa kerjättyä niitä kavereiltaan)

Kaverin ison parvekkeen terassikauden avajaiset jäi keväällä pitämättä. Minä taas löysin houkuttelevan ateriakokonaisuuden kesäkuun Glorian ruoka & viini –lehdestä, ja halusin testata, valmistuisiko se tosiaan tunnissa (kuten lehti lupaa). Löimme hynttyyt yhteen. Tuloksena oli hupaisa ja kälätyksentäyteinen ilta kavereiden kanssa, herkullinen ateria ja järkyttävä kasa tiskiä.

Kesäisen buffetpöydän tarjottavat tunnissa kuulostaa aika kovalta vaatimukselta. Viisi ruokalajia ja drinksut olivat aika haasteellinen yhdistelmä jo kauppareissulla. Kaverin lähikauppakeskuksen perusmarketeista ei löytynyt aivan kaikkea tarvittavaa, ja yhdeksän hengen illallistarvikkeet olivat melko paljon kahden tytön kannettavaksi. Emme toisaalta menneet helpoimman kautta, vaan lisäsimme ateriaan vielä jälkiruoan. Pitäähän elämässä olla haasteita. Menussa oli siis lohisashimi, tomaatti-rucolasalaatti, avokado-skagenleivät, kirsikka-vuohenjuustosalaatti, varhaisperunoita parmesanilla ja yrteillä höystettynä ja vadelmamojitot (ja extrana se uunijäätelö).

Koska tarkoituksena oli testata, onko aterian valmistaminen tunnissa tosiaan mahdollista, kokkasin lähes kaiken itse. Kaveri auttoi vahtimalla perunoiden kypsymistä, etsi astiat kaapeistaan, siivosi jälkiäni, kattoi pöydän ja valmisti jälkiruoan, uunijäätelön, joka ei kuulunut menuun. Tein kaikkea kaksinkertaisen määrän (alkuperäiset ohjeet olivat neljälle, ja meitä oli tosiaan yhdeksän), joten tiesin alusta asti, etten selviä tunnissa. Täytyy kuitenkin sanoa, että ei tuo ateria neljällekään aivan tunnissa syntyisi. Tai no, miten sen nyt ottaa. Jos ruoanlaittoon ei laske mitään esivalmisteluita, kuten vihannesten pesemistä, purkkien availua tai astioiden etsimistä ja jos keittiö on täydellisesti rakennettu niin, että vihanneksia pilkkoessaan näkee suoraan, miten leivät paistuvat uunissa tai kiehuvatko perunat, kaikelle on laskutilaa eikä yhtään astiaa tarvitse huuhtoa missään välissä, voi tunti olla suht realistinenkin aika. Mutta silloinkin on perunoiden kiehuttava nopeasti, salaattien oltava valmiiksi sopivana silppuna ja kodista on löydyttävä kirsikankivenpoistaja (itsehän hankin tuon välineen juurikin tätä menua varten).

Oma menuni syntyi vajaassa kahdessa tunnissa (ja tähän ei kuulu edes vihannesten peseminen), avustettuna ja kovalla tohinalla. Jotta aterian valmistus ei olisi ollut turhan helppoa, tein parista ruoasta myös allergiaversiot ilman tomaattia ja porkkanaa. Kokkauksen ohella myös muun muassa soittelimme kavereille kauppaan jääneiden yrttimausteiden perään ja usutimme yhden ajoissa saapuneen ruokailijan lähibaariin hakemaan jäitä (”Tehään tyttöjen kanssa drinkkejä, mut unohettiin ostaa jäitä”-lauseella sai erittäin suotuisan vastaanoton). Summa summarum: ei se kyllä todellisuudessa tunnissa millään syntyisi, mutta kaikki maistui hyvältä ja ateria toimi kokonaisuutena.

Parhaiksi ruokalajeiksi äänestettiin avokado-skagenit ja kirsikka-vuohenjuustosalaatti. Näitä tulen taatusti tekemään uudestaankin. Tässä reseptit sen mukaan, miten itse tein.


Avokado-skagenit (noin 10 hengelle)

2 pienehköä maalaisleipää
oliiviöljyä
2 avokadoa
n. 200 g säilöttyjä artisokansydämiä
2 dl tuoretta basilikaa
300 g ranskankermaa
6 rkl majoneesia
2 rkl sitruunamehua
1 tl chilimaustetta
vähän suolaa

Leikkaa leipä viipaleiksi. levitä pellille ja pirskota päälle oliiviöljyä. Paahda 225-asteisessa uunissa rapeiksi.
Silppua basilika, ja sekoita se ranskankerman, majoneesin, sitruunamehun ja chilimausteen kanssa. Pilko artisokansydämet ja avokado pieniksi paloiksi, ja sekoita ne muihin aineksiin. Maista, tarvitseeko täyte mielestäsi suolaa. Jos täyte tuntuu liian mössöltä, sitä kannattaa pitää hetki jääkaapissa. Levitä täytettä leiville mieluiten juuri ennen tarjoilua, etteivät leivät vety.



Kirsikka-vuohenjuustosalaatti

Salaattia (pari ruukkua erilaisia)
5 dl tuoreita kirsikoita
250 g vuohenjuustoa
3 ruokalusikallista balsamicoa (tai balsamicosiirappia)
3 ruokalusikallista oliiviöljyä
2 ruokalusikallista sitruunamehua
Poista kirsikoista kivet. Huuhtele ja revi salaatti. Murustele vuohenjuusto. Sekoita kaikki salaatin aineet.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kuukauden kirjat, kesäkuu 2011

Luin kesäkuussa sivumääräisesti melko paljon, mutta kuitenkin vain kaksi kirjaa. Tartuin peräkkäin kahteen John irvingin kirjaan, enkä ole aivan varma, oliko se hyvä idea. Pidän edelleen Irvingistä kovasti, mutta hänen kirjansa ovat pitkiä (tällä kertaa toinen niistä reilut 600, toinen 680 sivua) ja vievät minut aina jotenkin aivan täysin mukanaan. Ne ovat mahtavia kirjoja, mutta niiden lukemisesta tulee jotenkin aivan kuin hengästyneen olon.

Viimeinen yö Twisted Riverillä on ehdottomasti yksi parhaista pitkään aikaan lukemistani kirjoista. Luin sen kesäkuun alkupuolella, ja haluaisin jo lukea sen uudestaan. Ostin kirjan lentokentältä, kun tarvitsin jotain luettavaa Pariisin matkalle. Muistin, miten hienoa oli vuosi sitten lukea Kaikki isäni hotellit, ja todeta, että Twisted River toimi aivan yhtä hyvin. Sirkuksen pojan poimin vanhempieni kirjahyllystä juhannuskirjaksi mökille. Sekin miellytti, muttei aivan vedä vertoja Twisted Riverille - ehkä se onkin liikaa vaadittu.

John Irving: Sirkuksen poika

Sirkuksen poika on poikkeuksellinen Irvingin romaaniksi: se ei sijoitu Yhdysvaltojen koillisosiin, vaan pääasiassa Intiaan. Romaani kertoo Intiasta Kanadaan muuttaneesta ortopedista Farrokh Dariwallasta, joka tuntee itsensä juurettomaksi kaikkialla, eikä osaa kutsua kodikseen Intiaa eikä Kanadaa. Tarina Farrokhista alkaa, kun hänen kasvattipoikansa veli ilmoittaa saapuvansa Intiaan - tietämättä että hänellä edes on kaksoisveli. Samaan aikaan yksityisklubilla, johon Farrokh kuuluu, tapetaan mies. Kaikki tapahtumat solmiutuvat yhteen ja niistä rakentuu tarina sirkuksesta, salatuista suhteista ja hämmentävästä Intiasta.
Sirkuksen poika on hyvä romaani, mutta siitä puuttuu se jokin, joka saisi minut ihastumaan siihen. Hahmot ovat kyllä sympaattisia, mutta eivät kuitenkaan aivan äärettömän kiinnostavia.

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä

Irvingin uusimman romaanin tarina alkaa New Hampshirestä Twisted Riveriltä tukinuiton parista. Sieltä tarina jatkuu Bostoniin, Iowaan, Vermontiin ja Torontoon ja valottaa myös hahmojen aiempaa elämää. Kyseessä on siis jälleen kerran pitkä ja mutkikas tarinan kaari, mikä sopiikin kun jo romaanin nimessä puhutaan Twisted Riveristä.Tämä uusin romaani muistuttaakin Irvingin aikaisemmista romaaneista enemmän (mielestäni aivan mahtavaa) Kaikki isäni hotellit -romaania, kuin Sirkuksen poikaa. Romaanin alkuhetkestä viimeiseen kohtaukseen kuluu yli 50 vuotta, ja kun mukaan lasketaan vielä taustat, on kyse todellakin suuresta kertomuksesta. Ja mahtavasta.
Twisted River on Dannyn, kirjailijaksi kasvavan kokin pojan ja hänen isänsä, nilkuttavan pikkukokin Dominicin tarina. Kuten nimikin kertoo, tarinan lähtökohtana on isän ja pojan viimeinen yö heidän kodissaan Twisted Riverillä, ja heidän elämänsä tuon traagisen yön jälkeen. Tarinasta ei puutu dramatiikkaa eikä traagisuutta ja ainakin minun oli pakko suhtautua päähenkilöiden edesottamuksiin suurella myötätunnolla. Twisted River on surullinen tarina, mutta sen hahmot ovat rakastettavia. Dannyn ja Dominicin lisäksi kirjassa on muitakin mielenkiintoisia hahmoja, näistä tärkeimpänä Ketchum, ronski tukkimies, joka rakastaa kirjoja. Tarinan edetessä ja kokin ja Ketchumin elämän käänteiden selvitessä Dannylle ja lukijalle hahmot saavat entisestään syvyyttä.
Tämä romaani sai minut täysin valtaansa. Tulin töistä kotiin ja halusin taas päästä lukemaan, luin ja toivoin samalla, ettei kirja loppuisi ollenkaan. Kirjan loputtua olo oli surumielinen mutta jotenkin kuitenkin uskomattoman tyytyväinen.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Sunday Morning ja juustoskonssit

Myönnän heti alkuun: teksti sisältää pientä oman elämäni, tai ainakin tämän aamun hehkutusta, joka saattaa ärsyttää herkempiä lukijoita.

En tiedä moniakaan mukavampia asioita, kuin rauhallinen, pitkä aamiainen, joka sisältää hyvää kahvia, jotain tuoretta leipää tai leivonnaista ja sanomalehden. Tämän aamun resepti oli juustoskonssit, Löfbergs Lilan luomukahvi ja Hesari. Ja kaiken kruunasi The Velvet Undergroundin kappale Sunday Morning. 



Koska useimmille Sunday Morning on varmaankin tuntematon mahtavuus, kehotan kuuntelemaan (youtubestahan sekin löytyy). Myös skonseja kannattaa kokeilla, ovat niin helppoja, että aamullakin jaksaa tehdä, ja sopivat hyvin aamiaispöytään*. Löfbergin luomukahvi on ollut meillä kokeilussa tämän viikon, ja on kyllä sekin erinomaista, vaikkakin aika hinnakasta. Ei siis taida jäädä pysyvään käyttöön, mutta voihan sitä aina silloin tällöin törsätä.

Juustoskonssit:

2 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpylä- tai grahamjauhoja (itse korvasin osan neljän viljan hiutaleilla)
1 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 dl juustoraastetta
2 dl maitoa tai vettä
½ dl sulatettua voita tai öljyä

Sekoita kuivat aineet. Lisää juusto, maito ja rasva ja sekoita nopeasti, älä vatkaa tai vaivaa. Painele pieniksi leiviksi pellille ja pistele haarukalla. Itse sain taikinasta aikaiseksi viisi leipää. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

*Ja jos nyt joku on sitä mieltä, ettei mitenkään voi aamulla jaksaa leipoa yhtään mitään, voin ehdottaa, että sekoitat kuivat aineet ja raastat juuston jo edellisenä iltana. Itse satun olemaan siinä määrin aamuihminen (ainakin yleensä), että tykkään kovasti tehdä jotain erityistä aamiaiseksi, kunhan resepti ei ole aivan kamalan vaikea, eikä ole kiire mihinkään.