Pubitunnelmaa kotona: vuohenjuustoa ja karamelisoitua punasipulia leivällä

Joulukuisen Lontoon reissun ehkä parhaan aterian söin gastropub Anchor and Hopessa. Annos ei ollut kovinkaan monimutkainen, mutta maistui ihan älyttömän hyvältä. Ihanan paahteiset ja karamelisoituneet shalottisipulit yhdistettynä vuohenjuustoon ja lisukkeena haudutettua purjoa ja mangoldia. Siihen seuraksi vielä lasillinen viiniä, ja siinäpä se.

No, tällaisen annoksenhan tekee helposti kotonakin, ja niinpä teinkin leipiä perjantai-illan kunniaksi. Shalotin sijaan käytin punasipulia, ja koska lähikaupasta ei löytynyt mangoldia, haudutin pinaattia.

Vuohenjuustoa ja karamelisoitua sipulia leivällä

punasipulia
vuohen tuorejuustoa
(paahto)leipää
sokeria, suolaa, pippuria
pinaattia
muskottipähkinää
valkosipulia
(voita)

Leikkaa sipuli suikaleiksi. Paista sitä öljyssä pannussa, kunnes se on hyvin paistunutta ja makeaa. Ripottele päälle vähän sokeria ja pippuria ja sekoita niin, että sokeri sulaa. Lisää suola kun sipuli on kypsää.
Leikkaa valkosipuli siivuiksi. Sulata nokare voita pannussa ja kypsennä pinaatti siinä. Lisää valkosipuli ja muskottipähkinä kun pinaatti alkaa pehmetä ja sekoittele kunnes pinaatti on kunnolla kypsää.
Paahda leipäpalat. Levitä niille vuohejuustoa ja kasaa päälle sipulia. Tarjoile pinaatin kanssa.

Parempi foccacia

No nyt on aika täydellistä leipää!

Olen aiemminkin tehnyt foccacia, ja ihan hyvää se on ollut. Reilu viikko sitten päätin kuitenkin kokeilla, jos vielä vähän parempi onnistuisi. Vähän googlailua, tuoretta rosmariinia parvekkeelta ja reilusti oliiviöljyä, ja onnistuihan se. Tästä leivästä sekosi jopa kissamme, mutta se taisi johtua lähinnä öljyllä lotraamisesta.

Nyt olen kokeillut leipää jo toisenkin kerran, ja resepti tuntuu toimivan vaikkei olisi ihan niin hirveän tarkkana mittasuhteista (eli sopii minulle). Öljyn suhteen kannattaa kuitenkin olla vähän enemmän tarkkana, sillä öljyhän tässä leivässä maistuu. Kannattaa siis käyttää hyvää oliiviöljyä ainakin leivän päällä. Taikinaan laitoin itse ekalla kerralla vähän rypsiöljyä, koska oliiviöljyni oli aika lopussa, eikä se mitään pilannut.

Foccacia on helppo ja nopea leipä. Sitä ei tarvitse vaivata pitkään ja se paistuukin nopeasti. Kohotella tietysti pitää, mutta ei mitenkään loputtoman pitkään. Viikko sitten leipä syntyikin ihan kätevästi brunssille.
 
Resepti on Liemessä-blogista, muutin tällä kertaa vain sen verran, että käytin kuivahiivaa. Koska verenpaineeni on ollut koholla, käytin suolaa aika niukasti sekä taikinaan että leivän päälle. Leivän päällä suola kyllä maistuu tajuttoman hyvältä, mutta menee tämä ilmankin. Kompensoidakseni suolan puutetta laitoin vähän reilummin valkosipulia. Jätin myös vaivaamisen vähemmälle ja sekoitin yleiskoneella vain sen verran, että ainekset menivät kunnolla sekaisin.

Tämä leipä ei kaipaa päälleen yhtään mitään, ja se sopii siksi meidän kotitalouteemme hyvin, sillä meillä ei mitenkään jatkuvasti ole juustoja tai makkaroita kotona. Jos foccaciasta haluaa ruokaisampaa, päälle voi toki tunkea melkein mitä vain – esimerkiksi oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit ovat niitä klassisia päällysteitä, mutta hyvin tähän voisi laittaa vaikka kirsikkatomaatteja tai salamia. Italian reissuilla olen joskus syönyt myös ihan älyttömän hyvää foccaciaa, jonka päällä oli ohuita perunasiivuja.

Foccacia
 
3 ½ dl lämmintä vettä
1 ps kuivahiivaa
7 dl jauhoja
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ dl oliiviöljyä

päälle:
3 valkosipulinkynttä
½ dl öljyä + hiukan voiteluun paiston jälkeen + leivinpaperiin
rosmariinia
sormisuolaa

Laita aineet yleiskoneen kulhoon tai tavalliseen taikinakulhoon ja sekoita joko käellä tai koneella niin, että aineet sekoittuvat kunnolla. Jos et käytä konetta, vaivaa taikinaa vielä pari minuuttia. Anna kohota puolisen tuntia liinan alla.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja öljyä paperi kevyesti (tähän voi käyttää rypsiöljyäkin). Kaada taikina paperille ja levittele se käsin koko pellin kokoiseksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä puoli tuntia.
Purista valkosipulinkynnet öljyyn. Painele sormilla kohonneeseen leipään koloja ja levitä öljy ja valkosipuli leivän päälle. Ripottele päälle rosmariinia ja sormisuolaa.
Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Voitele kuuman leivän pinta vielä öljyllä.

Herkuttelijan aamiainen kotona (croque monsieur –leivät, uunimunat ja amerikkalaiset pannukakut)

 Brunssilla käyminen on hauskaa, mutta luksusaamiainen kotona on kyllä myös aika mahtava juttu. Tiedän, ettei ihan jokainen ole parhaimmillaan aamuisin, mutta onneksi aamiaisruoissa löytyy aika helppojakin vaihtoehtoja. Ja se herkkuaamiainen kyllä palkitsee niin paljon, että suosittelen kokeilemaan.

Tänään menumme koostui croque monsieur –leivistä, uunimunista ja pannukakuista. Niiden lisäksi juotiin kahvia ja tuoremehua. Näitä olisi helposti tehnyt isommallekin porukalle, ja jos listalle olisi lisännyt vaikka hedelmiä ja jogurttia, olisi ateriasta tullut helposti vielä täyttävämpi.

Sekä leivät että munat olivat uusia kokeiluja ja se, että mieheni otti päävastuun niiden valmistuksesta – ja onnistui – kertoo, että ne eivät todellakaan ole vaikeita tehdä. Niiden reseptit ovat molemmat kirjasta Brunssi. Täydellinen nautinto. Pannukakut tein vanhalla hyväksi koetulla reseptillä, joka löytyy täältä.

Croque monsieur on ranskalainen klassikko, joka kuuluisi oikeasti tehdä kinkusta. Koska minä en kinkkua syö, laitoimme leipiimme kanaa. Mies rakastui näihin leipiin ihan täysin, ja totesi syödessään, että ne olivat kyllä pienen vaivan arvoisia. Vaikka ei sitä vaivaakaan mielestäni niin hirveästi ollut.

Nämä leivät toimisivat hyvin iltapalanakin, ja itse ajattelin kokeilla vähän soveltaa niitä tänä iltana lisäämällä täytteeksi herkkusieniä ja tomaattia.

Croque monsieur –leivät

voita

4 viipaletta vaaleaa leipää

4 viipaletta kinkkua, kanaleikettä tai mitä leikkelettä nyt haluatkaan

4 rkl juustoraastetta (reseptissä oli mozzarella, meillä goudaa)

2 rkl maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa (voi ohentaa kermalla)

pippuria

Laita pannu kuumenemaan – jos sinulla on uuninkestävä pannu, käytä sitä. Voitele leivät. Nosta kaksi iistä voipuoli alaspäin pannulle. Laita molemmille leiville kaksi kinkkuviipaletta ja ruokalusikallinen juustoa ja paina niiden päälle toiset leipäviipaleet. Paista, kunnes alempi leipä on kullanruskea.

Levitä leipien päälle jogurttia/ranskankermaa, ripottele päälle juusto ja pippuria (jos käytät mietoa juustoa, eikä leikkeleesi ole kovin suolaista, laita myös suolaa). Paista uunissa grillivastuksen alla joko paistinpannussa tai pellillä, kunnes juusto hiukan ruskistuu.

Myös uunissa paistetuista munista pinaatin kanssa pidin kovasti. Reseptin mukaan kahden hengen annokseen tulisi neljä munaa, mutta me teimme vain yhdet ja se riitti leipien ja pannukakkujen kanssa hyvin. Muskottipähkinää meiltä ei löytynyt, mutta se olisi varmasti ollut erinomaista pinaatin kanssa. Meni tuo ilmankin onneksi.

Uunimunat kerman, pinaatin ja juuston kanssa

Kourallinen pinaatinlehtiä

(1/4 tl muskottipähkinää)

2 kananmunaa

2 rkl kermaa

2 rkl juustoraastetta (reseptin mukaan parmesania, meillä oli goudaa)

suolaa ja pippuria

voita vuokien voiteluun ja pinaatin paistamiseen

Voitele kaksi pientä tai yksi hiukan isompi vuoka. Sulata hiukan voita pannulla ja kypsennä pinaattia noin minuutin ajan, niin että se pehmenee. (Mausta muskottipähkinällä.) Siirrä pinaatti vuokien pohjalle. Riko vuokiin kanamunat, kaada päälle kerma. Ripottele päälle vielä juustoraaste ja mausteet. Paista 160-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

Jostain syystä minun annokseni eivät kypsyneet ihan kymmenessä minuutissa, joten nostin ne lopuksi ylemmäs uunissa ja nostin uunin lämpöä hiukan.Kannattaa siis vähän silkuilla, milloin valkuainen näyttää hyytyneeltä.

Mikään ei voita tuoretta leipää (täytetyt leivät)

Mikään ei taida olla parempaa kuin tuore leipä. Enkä oikeastaan keksi juuri parempaa iltapalaa kuin mozzarellalla, kirsikkatomaateilla ja oliiveilla täytetyt leivät. Lämmin, juuri uunista otettu vaalea leipä, sulanut juusto, kirsikoiden raikkaus ja oliivien suolaisuus – siinä on kaikki mitä syysiltana teen seuraksi kaipaa. 

Idea leipiin – ja ohjekin aika pitkälti – tuli syyskuun Glorian ruoka ja viini –lehdestä, jonka kannessa on kuva tällaisista täytetyistä leivistä. En kuitenkaan taaskaan tehnyt leipiä ihan ohjeen mukaan, eikä se kyllä tässä tapauksessa ole mitenkään välttämätöntä. Leipiinhän voi laittaa täytteeksi mitä huvittaa, eikä sen taikinankaan kanssa ole niin nuukaa. Ihan hyvät leivät tulisi varmasti millä tahansa sämpylätaikinalla. Tärkeintä on, että taikina jätetään löysäksi ja että täytteen ainekset ovat omasta mielestä herkullisia. Ja tietenkin se, että leipä on tuoretta (no, oli se vielä seuraavanakin päivänä aika älyttömän hyvää). 

Yksinkertaisuudessaan tarvitset siis: 

Leipä-/sämpylätaikinaa (n. 4 dl vettä ja 8 dl jauhoja) 
Vaivaa taikina, mutta jätä se pehmeäksi. Riittää, että taikina jonkun verran irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota noin tunti. 

Täytteeksi esimerkiksi: 
10 kirsikkatomaattia 
150g mozzarellaa 
kourallinen basilikan lehtiä 
15 oliivia
Puolita tomaatit, revi juusto paloiksi, silppua basilika ja pilko oliivit esimerkiksi neljään osaan. 

Kauli taikinasta reilusti jauhotetulla pöydällä reilun sentin paksuinen suorakaiteen muotoinen levy. Levitä täytteet levylle. Taita levy pötkyläksi ja leikkaa se neljään osaan. Painele osioiden avoimista päädyistä toinen kiinni ja nosta ne avoin puoli ylöspäin pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla vielä puolisen tuntia. 

Paista leipiä ensin 250-275 asteessa 5-10 minuuttia ja sitten 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Ihana foccacia

Tuoreesta leivästä taitavat tykätä kaikki. Ja kun on kerran oppinut tekemään hyvää leipää, se tekeminenkin on aika rentouttavaa. Ainakin minä saan taikinan vaivaamisesta ja sen muuttumisesta juuri oikeanlaiseksi jotain kummallista iloa. Se on vaan hauskaa ja leivänteon taidosta olen aika ylpeä.

Eilen illalla teki mieli jotain suolaista naposteltavaa, ja sen sijaan että olisin hakenut kaupasta sipsiä tai patongin, päätin leipoa itse. Eihän se nyt niin kummoinen vaiva ole.

Olen osannut tehdä hyvää leipää (tai oikeastaan minkäänlaista hiivataikinaa) vasta pari vuotta ja tämä foccacia on vieläkin uudempi juttu, sillä sen ohje on Glorian ruoka & viini -lehden toissanumerosta. Aineksissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta reseptissä ainakin minulle uutta oli välinostatus. Taikina vaivataan siis kimmoisaksi, annetaan sitten nousta hetki ja lisätään sitten suola ja vaivataan uudestaan. Ja sitten taas annetaan nousta oikein kunnolla. Ja hyvää tulee. En edes itse ollut kovin tarkka noiden aikojen suhteen, vaivasin vaan sen verran että taikina tuntui hyvältä. Ja kun leipä painellaan pellille, en välittänyt siitäkään, että se oli asti vähän tarttuvaista.

Tein tällä kertaa taikinasta kaksi leipää. Toinen leipä sai selvitä ihan sellaisenaan, toisen voitelin punaisella pestolla ja painelin päälle silputtuja oliiveja ja timjamia. Sellaisenaan se toimi hyvin iltapalana, ei tarvinnut mitään lisukkeita. Oikeastihan foccacia toki tehdään vehnäjauhoista, mutta minä käytin tällä kertaa hiivaleipäjauhoja, eikä tuo nyt suuremmin häirinnyt. Käytin tapojeni mukaan myös kuivahiivaa vähän epämääräisen määrän (eli pussin josta oli taidettu ottaa aiemmin hiivaa simaan). Osaava leipuri osannee määritellä jauhojen määrän itse, mutta minä laitoin suunnilleen tuon 11 desilitraa.

Foccacia

4 ½ dl kädenlämpöistä vettä

20 g tuorehiivaa

n. 11 dl (vehnä)jauhoja

1 rkl suolaa

Pinnalle

oliiviöljyä

(sormisuolaa)

Sekoita veteen hiiva ja noin puolet jauhoista. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia – taikinan pitää alkaa irrota sormista. Anna kohota liinan alla 10 minuuttia. Lisää suola ja vaivaa vielä 5-10 minuuttia (lehden ohjeen mukaan käsin pitäisi vaivata 10 minuuttia, mutta omani tuntui hyvältä jo aiemmin, joten en sitten turhaan jatkanut enää). Tämän leivän kanssa ei mielestäni ole vaarallista, jos taikina vielä hiukan tarttuu käsiin.

Voitele uunivuoka oliiviöljyllä – tai jos et omista sopivaa vuokaa (kuten minä) vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi öljyllä. Painele taikina vuokaan. Taikinasta riittää ohuehkoa leipää koko pellillisen verran ja ohut leipä on hyvä, jos haluat laittaa sen päälle jotain täytettä ja tarjota leivän naposteltavana. Anna leivän kohota 30-45 minuuttia.

Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Pistele kohonneen leivän pinta haarukalla. Sivele pintaan oliiviöljyä ja ripottele halutessasi päälle suolaa. Tässä vaiheessa leivän päälle voisi lisätä myös mausteita tai sattumia: yrttejä, chiliä, valkosipulia, sitruunankuorta, oliiveja, kirsikkatomaatteja tai aurinkokuivattuja tomaatteja… Jos laitat sattumia, painele niitä leivän pintaan (itse painelin sormenpäillä tuota toistakin leipää, siksi se on kuoppainen). 

Paista foccaciaa noin 30 minuuttia. Halutessasi voit laittaa uunin pohjalle pellin, jolle heität paiston aikana pari kertaa vettä (2 dl kerrallaan, ensin leivän paistuttua kolme minuuttia ja uudestaan parin minuutin päästä). Itse en tehnyt tätä, mutta ihan hyvää ja rapsakkaa tuli.

Tosi ruokaisan foccaciasta saa, kun sen päälle laittaa esim. ohuita (keitetyn) perunan siivuja, tomaattia, oliiveja, vuohenjuustoa tms. oikein kunnolla. Oikeastaan vain mielikuvitus on täytteissä rajana.

Kesäinen ateriakokonaisuus tunnissa – tai ainakin parissa

(Lisää kuvia myöhemmin, kunhan tämä unohtelevainen bloggari saa kerjättyä niitä kavereiltaan)

Kaverin ison parvekkeen terassikauden avajaiset jäi keväällä pitämättä. Minä taas löysin houkuttelevan ateriakokonaisuuden kesäkuun Glorian ruoka & viini –lehdestä, ja halusin testata, valmistuisiko se tosiaan tunnissa (kuten lehti lupaa). Löimme hynttyyt yhteen. Tuloksena oli hupaisa ja kälätyksentäyteinen ilta kavereiden kanssa, herkullinen ateria ja järkyttävä kasa tiskiä.

Kesäisen buffetpöydän tarjottavat tunnissa kuulostaa aika kovalta vaatimukselta. Viisi ruokalajia ja drinksut olivat aika haasteellinen yhdistelmä jo kauppareissulla. Kaverin lähikauppakeskuksen perusmarketeista ei löytynyt aivan kaikkea tarvittavaa, ja yhdeksän hengen illallistarvikkeet olivat melko paljon kahden tytön kannettavaksi. Emme toisaalta menneet helpoimman kautta, vaan lisäsimme ateriaan vielä jälkiruoan. Pitäähän elämässä olla haasteita. Menussa oli siis lohisashimi, tomaatti-rucolasalaatti, avokado-skagenleivät, kirsikka-vuohenjuustosalaatti, varhaisperunoita parmesanilla ja yrteillä höystettynä ja vadelmamojitot (ja extrana se uunijäätelö).

Koska tarkoituksena oli testata, onko aterian valmistaminen tunnissa tosiaan mahdollista, kokkasin lähes kaiken itse. Kaveri auttoi vahtimalla perunoiden kypsymistä, etsi astiat kaapeistaan, siivosi jälkiäni, kattoi pöydän ja valmisti jälkiruoan, uunijäätelön, joka ei kuulunut menuun. Tein kaikkea kaksinkertaisen määrän (alkuperäiset ohjeet olivat neljälle, ja meitä oli tosiaan yhdeksän), joten tiesin alusta asti, etten selviä tunnissa. Täytyy kuitenkin sanoa, että ei tuo ateria neljällekään aivan tunnissa syntyisi. Tai no, miten sen nyt ottaa. Jos ruoanlaittoon ei laske mitään esivalmisteluita, kuten vihannesten pesemistä, purkkien availua tai astioiden etsimistä ja jos keittiö on täydellisesti rakennettu niin, että vihanneksia pilkkoessaan näkee suoraan, miten leivät paistuvat uunissa tai kiehuvatko perunat, kaikelle on laskutilaa eikä yhtään astiaa tarvitse huuhtoa missään välissä, voi tunti olla suht realistinenkin aika. Mutta silloinkin on perunoiden kiehuttava nopeasti, salaattien oltava valmiiksi sopivana silppuna ja kodista on löydyttävä kirsikankivenpoistaja (itsehän hankin tuon välineen juurikin tätä menua varten).

Oma menuni syntyi vajaassa kahdessa tunnissa (ja tähän ei kuulu edes vihannesten peseminen), avustettuna ja kovalla tohinalla. Jotta aterian valmistus ei olisi ollut turhan helppoa, tein parista ruoasta myös allergiaversiot ilman tomaattia ja porkkanaa. Kokkauksen ohella myös muun muassa soittelimme kavereille kauppaan jääneiden yrttimausteiden perään ja usutimme yhden ajoissa saapuneen ruokailijan lähibaariin hakemaan jäitä (”Tehään tyttöjen kanssa drinkkejä, mut unohettiin ostaa jäitä”-lauseella sai erittäin suotuisan vastaanoton). Summa summarum: ei se kyllä todellisuudessa tunnissa millään syntyisi, mutta kaikki maistui hyvältä ja ateria toimi kokonaisuutena.

Parhaiksi ruokalajeiksi äänestettiin avokado-skagenit ja kirsikka-vuohenjuustosalaatti. Näitä tulen taatusti tekemään uudestaankin. Tässä reseptit sen mukaan, miten itse tein.

Avokado-skagenit (noin 10 hengelle)

2 pienehköä maalaisleipää

oliiviöljyä

2 avokadoa

n. 200 g säilöttyjä artisokansydämiä

2 dl tuoretta basilikaa

300 g ranskankermaa

6 rkl majoneesia

2 rkl sitruunamehua

1 tl chilimaustetta

vähän suolaa

Leikkaa leipä viipaleiksi. levitä pellille ja pirskota päälle oliiviöljyä. Paahda 225-asteisessa uunissa rapeiksi.

Silppua basilika, ja sekoita se ranskankerman, majoneesin, sitruunamehun ja chilimausteen kanssa. Pilko artisokansydämet ja avokado pieniksi paloiksi, ja sekoita ne muihin aineksiin. Maista, tarvitseeko täyte mielestäsi suolaa. Jos täyte tuntuu liian mössöltä, sitä kannattaa pitää hetki jääkaapissa. Levitä täytettä leiville mieluiten juuri ennen tarjoilua, etteivät leivät vety.

Kirsikka-vuohenjuustosalaatti

Salaattia (pari ruukkua erilaisia)

5 dl tuoreita kirsikoita

250 g vuohenjuustoa

3 ruokalusikallista balsamicoa (tai balsamicosiirappia)

3 ruokalusikallista oliiviöljyä

2 ruokalusikallista sitruunamehua

Poista kirsikoista kivet. Huuhtele ja revi salaatti. Murustele vuohenjuusto. Sekoita kaikki salaatin aineet.

Punaisella pestolla höystetty leipä

Nyt päästään asiaan, eli leipään, jota jo blogin nimi lupailee. Kukapa ei rakastaisi tuoretta leipää. Asun Hakaniemen hallin lähellä, ja on aivan ihanaa hakea sieltä joskus tuore leipä, valita kaikkien erilaisten leipien joukosta juuri se, joka sillä hetkellä eniten houkuttelee.  Mutta ehkä vielä ihanampaa on syödä omatekoista, juuri uunista nostettua leipää.

Hiivataikina oli pitkään minulle pienoinen ongelma. Olen kyllä leiponut pullia, sämpylöitä ja leipiä lapsesta asti, mutta vielä pari vuotta sitten olin sitä mieltä, että äitini on meidän suvun hiivaleipuri ja minun on turha edes yrittää. Äidin pullat ovat kyllä edelleen voittamattomia, mutta nykyään minäkin osaan tehdä leipää ja jopa pidän siitä.

Tärkein syy siihen, miksi opin leipomaan leipää (tai yleensäkin mitä tahansa hiivataikinasta) on Richard Bertinetin kirja Leipää monella tavalla, jonka löysin noin vuosi sitten kirjakaupan alennusmyynnistä. Bertinet antaa kirjassaan tarkat ohjeet leivän valmistukseen ja niitä noudattamalla (ainakin melko uskollisesti) leivät jotenkin vain alkoivat onnistua.

Aiemmin tein leipää kotitaloustuntien ja äidin oppien mukaan, suunnilleen siten kuin jauhopussin kyljessä käsketään, eli lämmitin nesteen kädenlämpöiseksi ja lisäsin jauhoja, kunnes taikina alkoi irrota käsistä. Bertinetin myötä nämä ohjeet sai unohtaa: vesi saa olla viileää, ja jauhoja käytetään vain tietty määrä. Kirjoitan Bertinetin ohjeista lisää myöhemmin, nyt asiaan, eli punaisella pestolla ja siemenillä höystettyyn leipään. Minun kaapistani puuttui eilen illalla punainen pesto, joten tein sitten sellaista itse morttelissa. Valmis pesto on kyllä helpompaa, sillä sitä on helppo levittää leivälle. Minun pestoni kohdalla olisi parempi puhua murustelusta levittämisen sijaan. Hyvää kuitenkin tuli!

Pestoleipä

10g tuorehiivaa

8,5 dl hiivaleipäjauhoja

1 tl suolaa

350 ml vettä

n. 5 rkl punaista pestoa

(tai pestoksi jauhettuna 3 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja, 0,5 dl kurpitsansiemeniä, 1 rkl parmesania, ripaus suolaa, 1tl basilikaa ja 3 rkl tomaattien öljyä)

0,5 dl siemeniä (esim. auringonkukan)

Sekoita hiiva ja suola jauhoihin. Lisää huoneenlämpöinen vesi. Sekoita aineet toisiinsa ja ala sitten vaivata taikinaa. Jatka vaivaamista, kunnes taikina alkaa irrota käsistä. Kohota vähintään tunti, mieluiten kaksinkertaiseksi.

Kauli taikinasta noin kahden sentin paksuinen suorakulmio. Levitä taikinalle pestoa ja ripottele sen päälle siemenet. Rullaa löysäksi rullaksi ja nosta varovasti pellille. Anna vielä kohota pellillä vähintään vartin verran ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Omat leipäni olivat tällä kertaa suunnilleen patongin paksuisia, isompia tietysti saisi paistaa pidempään.