Iltaherkkuja

Aloitin reilu kuukausi sitten työt (tai virallisesti harjoittelun), ja ruokailutavatkin ovat taas saaneet muuttua. Töissä syön vaihtelevasti joko opiskelijaravintolan pöperöitä tai eväitä, ja illalla pitäisi aina saada jotain pientä syötävää.

Viimeaikojen parhaita iltapaloja ovat ehdottomasti olleet suolaiset piirakat, joista saa kätevästi myös seuraavan työpäivän eväät. Tänään yhdistelin eri reseptejä ja sovelsin omasta päästäni sipuli-paprikapiirakan, pari viikkoa sitten tein luottoherkkuani tomaatti-mozzarellapiirasta.

Sipulipiiras on vielä uunissa, joten siitä enemmän kunhan olen maistanut, onko se ollenkaan postaamisen arvoinen. Tomaattipiirasta sen sijaan voi hyvin suositella. Reseptistä pitäisi tulla pellillinen, mutta itse teen yleensä piirakan vuokaan, jolloin riittää puolikas annos munamaitoa. Oma ohjeeni on täytteissä aika epämääräinen, mutta tomaattien ja juuston määrä on tietysti makuasia. Pellillä tehty piirakka toimii kuitenkin hyvin vaikka juhlatarjottavana, jos täytteitä on aika ohut kerros, sillä silloin siitä voi hyvin leikata paloja, jotka pysyvät kasassa.

Tomaatti-mozzarellapiiras

Pohja

250 g rasvaa

2 dl (ruis)jauhoja

6 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1tl leivinjauhetta

6 rkl vettä

Täytteet

sinappia

mannaryynejä

tomaattisiivuja

silputtua aurinkokuivattua tomaattia

basilikaa

mozzarellaa

Munamaito

4 dl kermaa

6 munaa

mustapippuria, suolaa

1-4 valkosipulinkynttä hienonnettuina

Nypi pohjan ainekset yhteen ja painele taikina pellille. Levitä pohjalle aivan ohuelti sinappia. Ripottele päälle hieman mannaryynejä (joiden tarkoitus on siis imeä kosteutta, eli mitään peittävää kerrosta ei tarvita). Levitä muut täytteet pohjan päälle. Sekoita munamaito ja kaada täytteiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Ystävänpäivän leivokset

Jotenkin minulle on kehittynyt myös ystävänpäivän leivontaperinne: suklaalla kuorrutetut banaani-suklaamuffinssit. Niitä tulee kyllä leivottua joskus muulloinkin, mutta 14. helmikuuta ja nämä herkut nyt vain kuuluvat nykyisin yhteen. Ja mikäs siinä, kyllähän ystävänpäiväkin oman herkkunsa ansaitsee. Sitä paitsi suomalainen ystävänpäivä, jolloin vielä aika moni muistaa nimenomaan kavereita, on oikeasti ihan hieno juttu.

Minun ystävänpäiväherkkuni ovat makeita ja suklaisia ja niistä tekee erityisen herkullisia taikinaan laitettava banaanijogurtti. Voin sanoa, että sitä taikinaa tulee yleensä maisteltua aikasen paljon. Ja sitten ne suklaahiput, jotka ovat valmiissa leivoksissa pehmeitä, jotain sulan ja kovan suklaan väliltä. Nam.

Resepti on yksinkertaistus Pirkan Sydänystävän suklaaleivoksista. Ja voi näitä vieläkin yksinkertaistaa, ja jättää kuorrutuksen pois. Olen tehnytkin niin monesti, jos on pitänyt vaikka kuskata muffinsseja jonnekin, kuorrutus kun helposti sotkeutuu. Kuorrutus kuitenkin tekee muffinsseista vähän hienompia, leivoksia.

Ystävänpäivän suklaaleivokset

125 g voita

1 1/2 dl sokeria

2 munaa

3 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vanilliinisokeria

1 tlk (200 g) banaanijogurttia

100 g tummaa suklaata

Leikkaa suklaa rouheeksi. Palat saavat olla eri kokoisia ja melko isojakin voi olla joukossa. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Sekoita taikinaan noin puolet jauhoista ja suklaarouhe. Lisää jugurtti ja loput jauhot ja sekoita kevyesti. Annostele taikinaa muffinssivuokiin, ja paista 200-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia (riippuen hieman muffinssien koosta).

Kuorrutus

100 g tummaa suklaata

50 g voita

Sulata suklaa ja sekoita joukkoon voi. Jos seos on kovin kuumaa, anna sen jäähtyä ja jähmettyä hiukan ja levitä sitten muffinssien päälle.

Nyt ystävänpäivä alkaa olla ohi, mutta kyllä nämä ihan taatusti ilahduttavat tuttavapiiriä muulloinkin. Onneksi sain itse viettää viime viikonloppuna paljon aikaa kavereiden kanssa, joten ei ole ollut niin kovin masentavaa, että tänään päivä kului lähinnä töiden parissa.

Viikonloppuruokaa (lohipuikot)

Näin meillä syötiin eilen.

Kun aamu sujuu laiskasti, ei hallista ehkä enää löydy ihan sitä mitä oli suunnitellut. Niinpä söimmekin eilen hieman tylsästi lohta, mutta kyllä siitäkin ihan hyvä ateria tuli. Kotikutoiset lohipuikot syntyivät yksinkertaisuudessaan niin, että pyörittelin kalasta leikkaamiani paloja tillillä, suolalla ja mustapippurilla maustetussa korppujauhossa ja paistoin ne pannulla. Lisukkeina söimme pinaattista perunamuussia ja kurkku-rucolasalaattia.

Runebergin tortut

Mielestäni on suorastaan nerokasta, että meillä muistetaan vanhaa kirjailijaa leivoksia nauttimalla. Tykkään ihan älyttömästi runebergin tortuista. En kuitenkaan koskaan osta niitä valmiina, sillä omatekoiset ovat mielestäni paljon parempia. Torttuja onkin tullut leivottua joka vuosi ala-asteelta lähtien. En enää muista miksi, mutta joskus ala-asteen loppupuolella keksin että haluan leipoa runebergin torttuja, ja siitä lähtien niitä on täytynyt tehdä joka vuosi, yleensä useampi annos. Tänä vuonna on yksi satsi takana, ja kyllä tässä vielä yhden kerran täytyy viikonlopun aikana leipomishommiin ehtiä, ihan sama mitä muita kiireitä on.

Koska en omista erityisiä runebergin tortuille (tai muille vastaaville leivoksille) suunniteltuja korkeita vuokia, teen tortut aina muffinssivuoissa. Joskus tuli pohdittua, että kun niin kovasti noista leivoksista tykkään, niin pitäisikö sitä oikein ostaa ne erikoisvuoat. Mutta päätin, että ei kannata. Korkeiden leivosten syöminen on oikeastaan aika hankalaa, ja sitä paitsi pienet ovat parempia, niihinhän tulee enemmän hilloa ja sokerikoristetta suhteessa taikinaan. Olen myös pohtinut, voisiko torttujen reseptillä tehdä jotain muitakin leivoksia, kun ei noita virallisia jostain syystä viitsi muulloin tehdä. En ole vielä keksinyt sopivaa päällystettä, mutta eiköhän se vielä joskus synny. Ja voitaisiinko muutenkin kehittää jotain leivoksia myös vaikkapa Aleksis Kiven ja Minna Canthin päiviksi?

Runebergin tortut

150 g voita tai margariinia

1 ½ dl (fariini)sokeria

2 kananmunaa

1 dl mantelijauhetta

1 dl murennettuja pipareita

1 ½ dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

Päälle

vadelmamarmeladia

1 dl tomusokeria

pari tl vettä

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita. Annostele vuokiin, jätä hieman varaa kohota. Paista 200-asteisessa uunissa 13-15 minuuttia.

Sekoita tomusokeri ja vesi. Valuta kuorrutetta ympyrä jokaisen leivoksen päälle ja laita keskelle marmeladia.

Halutessaan marmeladia voi myös laittaa leivosten sisään tekemällä ennen paistoa jokaiseen torttuun pienen syvennyksen ja laittamalla siihen hieman marmeladia.

Kuukauden kirjat, tammikuu 2011

Lähiaikoina on tullut pohdittua kirjapalkintoja moneltakin kantilta. Syksyllä kohistiin Alexandra Salmelan Finlandia-ehdokkuudesta ja meillä poikaystävä liputti Margaret Atwoodin Nobelin puolesta. Minä luin joulukuussa Nobel-palkittua Mario Vargas Llosaa, ja tammikuussa oli vuorossa Finlandia-kirja Nenäpäivä. Vargas Llosa oli lukulistallani jo ennen palkintoakin, mutta Rimmiseen en varmaankaan olisi ilman Finlandiaa tarttunut (sain kirjan siis joululahjaksi, mutta muutenkin olisin siihen varmaankin tarttunut, ja kaipa palkinto ja sen tuoma julkisuus lahjan antaneeseen tätiinikin vaikutti). Kai se on vähän kliseistä lukea juurikin ne palkitut kirjat - hienompaahan olisi sanoa, että luki ne jo aiemmin, ennen kohuja, julkisuutta ja valtavia myyntilukuja. Palkituista kirjoista on myös joskus vaikea muodostaa omaa mielipidettä. Kun kirja on juuri kehuttu taivaisiin, siitä täytyy tykätä, jos haluaa olla fiksu lukija, vai mitä?

No, näitä kirjoja joka tapauksessa luin kiireisenä ja flunssaisena tammikuuna 2011 (Ja härregyyd, ei yhtään lattarikirjaa joukossa).

Nick Hornby: Hyvät ihmiset

Minulla ei ollut kummoisia odotuksia Hornbyn kirjan suhteen, mutta teos yllätti positiivisesti. Se oli yksinkertaisesti pakko lukea parissa päivässä, vaikka muiden kiireiden ohella en millään olisi ehtinyt. Hornbyn tarina aviokriisiä läpikäyvästä pariskunnasta on yhtä aikaa hauska ja riipaiseva. Mitä tehdä, kun avioliitto on pelkkää nalkutusta ja tylsyyttä? Mitä kun omat lapset tuntuvat vain ärsyttäviltä kiusankappaleilta? Mitä tehdä jos aviomies hurahtaa oudon gurun oppeihin ja haluaa pelastaa maailman? Tarina on samaan aikaan uskomaton mutta kuitenkin todentuntuinen.

Olen aiemmin lukenut Hornbyn romaanit Poika ja Uskollinen äänentoisto, joista ensimmäinen ei erityisesti innostanut (johtuen kenties siitä, että pidin suunnattomasti kirjasta tehdystä elokuvasta, ja hämmennyin kun romaani oli aika erilainen), mutta toinen kyllä miellytti (siitä en sitten jaksanutkaan katsoa elokuvaa). Tämän viimeisimmän lukukokemuksen perusteella aion kyllä lukea loputkin miehen teokset, ja jään odottamaan Hyvät ihmiset –elokuvaa. Tästä siis tykkäsin, kovasti.

L. M. Montgomery: Annan jäähyväiset

Kirjoitinkin jo pienistä ongelmistani suhtautua viimeiseen Anna-kirjaan, joka oikeastaan kertokin aika vähän Annasta ja tämän perheestä. Jos odottaa saavansa lukea lisää Blythen perheestä, joutuu hieman pettymään. Jos kuitenkin pitää Montgomeryn tavasta kirjoittaa, kirjasta voi olla iloakin. Kun lopetin Annan perään haikailun, kirja oli oikeastaan ihan viihdyttävä. Novellit olivat kevyttä lukemista ja osoittivat, että voi Montgomerystä pitää muutenkin kuin nostalgiseen idylliin vaipumisen takia. Kirja on toki kiinnostava myös kirjailijan henkilöhistorian kannalta, joten jos se kiinnostaa, kannattaa lukea. Minua jäi mietityttämään se, mitä olisi tapahtunut, jos Montgomery olisi myös aiemmissa Anna-kirjoissaan kirjoittanut samalla tavalla synkistä aiheista.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Finlandia-palkinnosta päättänyt Minna Joenniemi kehui Rimmisen huumoria ja sanakikkailua, ja noihin kehuihin on helppo yhtyä. Rimminen todella kirjoittaa hauskasti ja hänen sanansa onnistuvat olemaan uskomattoman kuvailevia. Minulla oli kuitenkin hieman hankaluuksia Nenäpäivän kanssa. Kirja kertoo Irmasta, joka yksinäisyyttään päätyy esittämään taloustutkimuksen työntekijää päästäkseen puhumaan ihmisten kanssa. Alun lukeminen sujui tahmeasti, en vain jaksanut kiinnostua Irman seikkailuista riittävästi. Vasta puolen välin jälkeen tarina vei mukanaan ja aloin kiinnostua siitä, mitä kömpelölle ja epätoivoiselle Irmalle käy. Johtopäätöksenä siis sanoilla leikkiminen kyllä jaksaa ilahduttaa, ja ihan hyvä mieli tästä lopulta jäi, mutta ei kyllä noussut lempikirjakseni.

Kotoista pikaruokaa: hampurilaiset

En ole oikein koskaan tykännyt pikaruokaravintoloiden hampurilaisista – eikä tässä edes ole kyse mistään terveellisyyden tavoittelusta, vaan siitä etten yksinkertaisesti pidä niiden mausta. Koska en syö punaista lihaa, olen kokeillut monenlaisia kasvis-, kana- ja kalahampurilaisia ja useimmat ovat tylsiä ja melko mauttomia. Mikä siinä onkin, että a) kasvishampurilaiseen tungetaan yleensä jauhoinen juurespihvi b) aika harvassa paikassa oikeasti saa kana-, kala- tai kasvispihvin useammalla kuin yhdellä tavalla ja c) näiden versioiden maustaminen on yleensä jätetty puolitiehen.

Parin vuoden takaisella New Yorkin matkalla sain viimein oikeasti herkullisen kasvishampurilaisen. Sen pihvinä oli friteerattu sieni-juustopihvi. Ei siis terveellistä, mutta aivan uskomattoman maukasta. Kun nyt perjantai-iltana teki mieli jotain oikein hyvää ja meillä oli vielä käymässä vieraskin, päätin kokeilla osaisinkin itse tehdä edes lähes yhtä hyvän hampurilaisen kuin mitä Ameriikan maalla sain.

Ensin kastikkeen tekoon. Yksinkertaisen barbecue-kastikkeen tekoon ei ihmeitä tarvita, eikä se myöskään vie paljon aikaa tai energiaa. Täytyy kyllä myöntää, että ei tämä vielä mikään luksuskastike ole, mutta hyvä kuitenkin. Minä kun en myöskään ole mitenkään erityisesti ketsupin ystävä, niin jonkinlainen kastike on tehtävä, muuten jää hampurilainen liian mauttomaksi.

BBQ-kastike

1 dl ketsuppia

2 rkl soijakastiketta

2 tl sinappia

2 rkl siirappia

2 rkl omenamehua

2 rkl valkoviinietikkaa

4 kokonaista valkosipulinkynttä

½ dl vettä

chiliä, suolaa ja pippuria

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä kunnes seos paksuuntuu. Poista halutessasi valkosipulinkynnet seoksesta.

Lisäksi kasvishampurilaisiin tarvitaan

Sämpylöitä

Herkkusieniä, noin 1 sentin paksuisina siivuina paistettuna

Paistettua sipulia

Tomaattia

Salaattia

Juustoa

(Majoneesia)

Herkkusienet tulee paistaa kunnolla kypsiksi, silloin ne ovat herkullisimmillaan. Ne toimivatkin hampurilaisen välissä erinomaisesti ja valmistuskin oli helppoa. Pakko myöntää, että seuralaiseni nauttivat hampurilaisensa jauhelihapihveillä.  Niistä on kuitenkin mainittava sen verran, että poikaystäväni teki pihvit ihan itse, ensimmäistä kertaa elämässään – eikä hän ollut siis koskaan aiemmin tehnyt mitään jauhelihasta. Ja pihvit olivat kuulemma erinomaisia. 

Pakko myös huomauttaa, että jos ei leivo sämpylöitä itse, tällainen sapuska on aika pikaista ruokaa. Kastike kiehuu vain hetken (ehkä kymmenisen minuuttia) ja herkkusienet ja sipulit voivat paistua aika rauhassa sillä aikaa kun siivuttaa tomaatit, repii salaatit, kattaa pöydän ja puolittaa sämpylät ja sitten onkin jo valmiina taatusti parempi ateria kuin tylsät juurespihvihampurilaiset sotkuisessa pikaruokalassa.

Töllön äärestä

No nyt se on sitten vihdoin alkanut, jo syksyllä kaipailemani Top Chef siis. Jo viime viikolla alkoi Nelosen Master Chef, ja pitihän sekin katsella kokeiluksi. Kokkikisoja siis pukkaa ja jonkinlaista kanavakilpailua tässä kai voi havaita.

Master Chefistä en oikein innostunut (en tosin ole tykännyt niistä ulkomaalaisistakaan), mutta eilinen Top Chef vakuutti. Tietenkään puitteet eivät ole aivan yhtä huikeat kuin jenkkiversiossa - ainakin palkintolista oli nyt enemmänkin tasoa "ihan kiva lisä" kuin jenkkien "auttaa uran edistämisessä"-tyyppiset uudet keittiökoneet, mahdollisuus esittäytyä messuilla ja kivaksi lisäksi vielä auto siihen päälle. Senkin huomaa, että piirit ovat pienet, moni kisailee vanhojen tuttujen kanssa. Silti Top Chef oli mielestäni viihdyttävä ja jo ensimmäisessä osassa näkyi häivähdyksiä siitä taviskokin silmissä uskomattomasta  kekseliäisyydestä ja kyvystä luoda nopeasti ja erikoisissa oloissa maukasta syötävää.

Top Chefin kilpailijoissa on niin nuoria kuin vanhempiakin kokkeja ja heidän kokemuksissaan valtavat erot. Tuntuu tavallaan epäreilulta laittaa parikymppiset, vasta uraansa aloittelevat kokit kisaamaan esimerkiksi itsevarmuutta puhkuvaa, telkkaristakin tuttua Maija Silvennoista vastaan. Mutta toisaalta: Top Chef korostaa kekseliäisyyttä ja kykyä mukautua muuttuviin olosuhteisiin, mikä tasottaa tilannetta ja voi jopa suosia nuoria. Eikä nuorilla taida olla paljonkaan menetettävää, Silvennoiselle epäonnistuminen taitaisi olla aika paljon nolompaa kuin nuorille. Toisaalta voi myös nostaa hattua kokeneelle kokille, joka ottaa riskin. Eipä näy muita julkkiskokkeja kisailemassa. Jenkkikisassa nuoret ovat monesti jyränneet vanhat, saa nähdä miten Suomessa käy.