Maailman 50 parasta ravintolaa ja onko sillä mitään väliä

Listaus maailman parhaista ravintoloista on taas julkaistu. Yleisesti huomiota taisi herättää eniten ykkösen vaihtuminen, mutta minua kiinnosti tällä kertaa eniten se, mitä kävi Pujol-ravintolalle, jossa vierailin tammikuussa. Mexico cityn helmi oli pysynyt tismalleen samalla sijalla kuin viime vuonnakin, eli sijoitus on yhä 17.

Ravintoloita vilkuillessa tuli lähinnä mieleen, että mihin niistä olisi edes jonkinlainen realisistinen mahdollisuus päästä. Top 50:n joukosta oikeastaan aika harvoihin: ei ole todennäköistä, että matkustan lähivuosina vaikkapa Australiaan tai Peruun ja aika iso osa listan ravintoloista on budjettisyistä ainakin toistaiseksi saavuttamattomissani.

Rakastan hyvää, huolellisesti valmistettua ruokaa, mutta en ole mikään suurin fine diningin ylistäjä. Pipertäminen ei ole mikään itseisarvo ja mielestäni ravintolaruoan hinnan kuuluu olla sellainen, että normaalituloisella on varaa maksaa lasku ihan omasta pussista. Olen myös ihan riittävän useasti saanut niin sanotuissa hienoissa paikoissa - joissa siis hinta on kova ja ruokakin täyttää ainakin ulkoisesti fine diningin vaatimukset - lautasellani annoksia, joiden syöminen on alkanut tökkiä jo ennen kuin lautanen on ollut tyhjä. Vaikka ruoka ei ole ollut pahaa, annoksissa on kuitenkin ollut jotain vikana: liikaa makuja, liikaa osasia, joku muiden makujen ylilyövä elementti, jonka takia koko annos tuntuu maistuvan samalta. Tuollaisten aterioiden jälkeen on mielummin kaivannut pelkistettyä ja yksinkertaista, vaikkapa hyvää katuruokaa.

Hienon, moniosaisen, äärimmäisen tarkasti suunnitellun aterian syöminen on toki kokemus. Illallinen Pujolissa oli aivan ihana Ja harvoin olen mitään niin käsittämättömän hyvää syönyt. Mutta silti elämäni aterioiden top kymppi -listalta, jos sellaisen tekisin, löytyisi pääasiassa kotona tehtyjä ruokia, halpoja ravintoloita ja katuruokaa.

Pujol-käynti sai kuitenkin ajattelemaan asiaa vähän uudelta kantilta. Siellä ruoka oli oikeasti upeaa. Annokset olivat usein aika yksinkertaisia, eivätkä ne olleet mielestäni hienostelua, vaan oikeasti upeita. Koko ilta oli tosi mukava, joten rahanmenokin tuntui ihan siedettävältä.

Mutta top 50 -lista tuntuu tosiaan aika saavuttamattomalta. Onneksi sijoilta 50-100 löytyy jo esimerkiksi pitkään maailman parhaan ravintolan titteliä kantaneen El Bulli -ravintolan omistaneiden Ferranin veljesten Tickets. Sinne on päästävä seuraavalla Barcelonan reissulla. Ehkä Tickets on juuri sitä mitä kaipaan: uusia kokemuksia ja erikoisuudentavoitteluakin, mutta siedettävällä hinnalla.

Ja toisaalta, onko sillä listalla niin väliä? Kyllä, näissä ravintoloissa saa taatusti hyvää ruokaa. Mutta niin saa aika monessa muussakin.

Kujan brunssi, kekseliästä ja hyvää

Laiska lauantai alkoi tällä kertaa pohdinnalla sopivasta brunssista. Kallion ja Hakaniemen brunssitarjonta on parin viime vuoden aikana parantunut huimasti, mutta ei täältä silti lauantaibrunsseja loputtomasti löydy. No, onneksi yksi löytyi ihan kotinurkilta.

Meidän piti käydä testaamassa Hakaniemenkadulla sijaitseva Kuja jos silloin kun sen nimi oli Rento, mutta aina se jostain syystä jäi. Kun nyt vihdoin saimme aikaiseksi, kokemus oli niin myönteinen, että se ei taatusti jää ainoaksi kerraksi.

Kujan brunssi oli rakennettu siihen malliin, josta pidän, eli lajikkeita ei ollut loputtomasti, mutta ne mitä tarjolla oli, olivat kaikki hyviä. Sekin oli kivaa, että joukossa oli sellaistakin, mihin en ole missään muualla törmännyt. Oli ihania, sinapilla ja sahramilla maustettuja sinisimpukoita ja paistettuja kastanjoita ja lisäksi miehen suureksi iloksi ribsejä. Ja lisäksi ehkä se tärkein, eli mahdollisuus paistaa itse vohveleita.

Perusjututkin olivat kunnossa. Lämpimistä löytyi munakasta ja makkaroita ja tietysti pöytä sisälsi myös salaatteja, leipää ja croissantteja. Jälkkärinä oli vohveleiden ohella hedelmiä sekä suklaa- ja porkkanakakkuja. Juomapuolena hintaan sisältyi kahvi ja mehu, skumppalasillinen maksoi 3,50. Mahahan niistä tuli täyteen.

Me tykkäsimme myös Kujan tunnelmasta. Ravintola ei ole mikään valtava ja koska se koostuu kahdesta eri huoneesta, tunnelma on intiimi. Ei tarvitse välittää isojen salien yleisimmästä ongelmasta, kamalasta hälystä. Tietenkin brunssipöytien ympärille tulee välillä hiukan tungosta, mutta niinhän useimmissa brunssipaikoissa käy. Lauantaibrunssille pöytä löytyy kuulemma toistaiseksi ilman varaustakin, mutta sunnuntaina on tungosta.

Ravintolan sivut

Kotiluksusta: kampasimpukat ja oranssi muusi

  
Sairastin helmikuussa influenssan ja sen aikana tuli katseltua enemmän tarpeeksi telkkaria. Olen siis nähnyt aivan riittämiin Jamie Oliverin naamaa, sillä kyseisen herran ohjelmia tuntuu tulevan ihan joka päivä ja monta kertaa päivässä, milloin miltäkin kanavalta. Jamie kokkaa puolessa tunnissa, vartissa, edullisesti, kotona ja maalla. Puolentoista viikon kotona makoilun aikana ehdin olympialaisista huolimatta katsoa aivan liian monta herra Oliverin ohjelmaa, enkä todellakaan halua nähdä niitä hetkeen.

Mutta sitten kun pitää etsiä reseptejä hyvään viikonloppuruokaan, kaivan kuitenkin Jamien kirjat hyllystä. Sillä ei sitä voi kieltää, että se mies osaa kirjoittaa hyviä reseptejä.

Tänään kokeiluun päätyivät kampasimpukat ja perunamuusi, jota on maustettu cheddarilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla. 15 minuutin ateriat –kirjasta löytynyt annos ei kylläkään valmistunut vartissa, vaikka jätin kasvislisäkkeenkin tekemättä, mutta se ei tunnu nyt olennaiselta. Ei se ruoka mitenkään monimutkainenkaan ollut ja se tärkein, eli maku, oli kohdallaan.

Parasta tässä ateriassa on se, miten hyvältä simpukat ja muusi maistuvat yhdessä. Salvianlehdet kannattaa ehdottomasta noukkia mukaan pannulta, sillä ne täydentävät makuelämystä hienosti. Ja lasiin vielä vähän hyvää viiniä, niin kaikki on kunnossa.

Tässä resepti niin kuin sen tein:

Kampasimpukat ja oranssi perunamuusi (kahdelle)

8 kampasimpukan liha
suolaa ja pippuria
20 tuoretta salvianlehteä

6 perunaa
3 rkl aurinkokuivattua tomaattia silputtuna (ja vähän öljyä)
40 g cheddaria
(maitoa)

Kuori, pilko neljään osaan ja keitä perunat. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja cheddar monitoimikoneessa (tai silppua tomaatti oikein hienoksi ja raasta juusto, jos ei omista tai et halua käyttää konetta). Valuta perunat , lisää ne koneeseen ja sekoita tasaiseksi muusiksi. (Kannattaa varoa, monitoimikoneella muusista tulee helposti liisteriä).

Kuivaa simpukat pyyhkeellä tai talouspaperilla. Tee veitsellä jokaisen simpukan toiseen tasaiseen pintaan noin sentin syvät ristikkäiset viillot. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna paistinpannulla öljy. Lisää simpukat – öljyn pitäisi alkaa ritistä kun lisää simpukat. Laita simpukat pannulle viilletty pinta alaspäin. Paista molemmilta puolilta pari minuuttia. Pintojen pitäisi olla kullanruskeat. Kun simpukat ovat lähes valmiit, lisää pannulle salvianlehdet.

Herkkujen helmikuu (runebergin tortut, ystävänpäiväleivokset ja laskiaispullat)

Helmikuu on kuista parhain, ainakin jos ajattelen juhlapäivien yhteydessä leipomiani herkkuja. Kuukausi aloitetaan Runebergin tortuilla (niiden resepti alla).

 Sitten on vuorossa ystävänpäivä ja nämä:

Ja sitten on vielä laskiainen (okei, tänä vuonna laskiainen menee juuri ja juuri maaliskuun puolelle), eli jotain tällaista:

Nämä ovat kaikki sellaisia, joita meidän taloudessamme ei vain yksinkertaisesti voi jättää väliin.
 
Otin Runebergin päivään varaslähdön jo eilen ja leivoin (ensimmäisen) satsin torttuja. Kun sellaisen tänään töistä tullessa nappasi, niin ei siinä voinut paljon muuta kuin hämmästellä, että miten voivatkin olla niin hyviä, joka kerta. Omatekoiset, siis, ostetuissa on ties minkälaista kamaa, eivätkä kaikki mitenkään erinomaisia.

Oi tätä onnea.

Runebergin tortut

150 g voita tai margariinia

1 ½ dl (fariini)sokeria

2 kananmunaa

1 dl mantelijauhetta

1 dl murennettuja pipareita

1 ½ dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

Päälle

vadelmamarmeladia

1 dl tomusokeria

pari tl vettä

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita. Annostele vuokiin, jätä hieman varaa kohota. Paista 200-asteisessa uunissa 13-15 minuuttia.

Sekoita tomusokeri ja vesi. Valuta kuorrutetta ympyrä jokaisen leivoksen päälle ja laita keskelle marmeladia.

Halutessaan marmeladia voi myös laittaa leivosten sisään tekemällä ennen paistoa jokaiseen torttuun pienen syvennyksen ja laittamalla siihen hieman marmeladia.

Mexico: nähtävyydet joita ei kannata jättää väliin

Mexicossa (/Mexico Cityssä) on tietysti valtavasti nähtävää, mutta on muutamia juttuja, joita ei kannata jättää väliin.

1. Teotihuacan

Tunnin bussimatkan päästä kaupungista sijaitsevat intiaanikaupunki Teotihuacanin rauniot ovat nähtävyys, joihin suurin osa Mexicossa vierailevista suuntaa ja siihen on kyllä syynsä. Teotihuacan on iso ja kohtalaisen hyvin säilynyt alue, jossa riittää nähtävää ja ihmeteltävää.
Yli 2000 vuotta sitten rakennettu Teotihuacan oli aikanaan uskonnollinen keskus, jossa asui yli 100 000 ihmistä. Teotihuacanin pyramidit ovatkin korkeita ja näyttäviä. Aika vaikeaa siinä on olla innostumatta kun kiipeää maailman kolmanneksi korkeimmalle pyramidille, Auringon pyramidille.

Teotihuacaniin tehdään Mexicosta monenlaisia päiväretkiä, opastuksella ja ilman ja myös taksikuskit tyrkyttävät matkaa kaupungilla. Paikalle pääsee kuitenkin myös ihan tavallisella bussilla, jolla menopaluu maksaa suunnilleen kahdeksan euroa. Mukaan kannattaa pakata vettä ja pientä naposteltavaa, koska alueella vaellellessa ei ruokaa ja juomaa ole mitenkään koko aikaa tarjolla. Kannattaa muistaa myös aurinkorasva.

2. Xochimilco

Xochimilco on yksi Mexicon kaupunginosista, mutta turisteille se tarkoittaa kelluvia puutarhoja, joihin pääsee tutustumaan veneretkellä pitkin kanavia. Ja millaisella veneretkellä! Koristellussa vanhassa puuveneessä istuskelua, olutta ja naposteltavaa, mariachi-orkestereja ja juhlivia paikallisia… Xochimilco on paikka, jonne mennään ottamaan rennosti ja juhlimaan.

Xochimilcon kanavat ovat vähän kitchiä ja ympäristösyistäkin ehkä vähän epäilyttävä juttu. Lisäksi matka sinne kestää melko kauan. Mutta silti, veneretki Xochimilcossa oli ehkä reissumme hauskin juttu, kokemus joka taatusti säilyy mielessä.

Kanaville pääsee matkustamalla metrolla ja paikallisjunalla ja kävelemällä junalta kanaville (opastus on vähän huono, mutta kyllä sinne löytää). Veneretkistä pyydetään aika suolaisia hintoja, ja toiminnassa on pientä huijauksen makua. Meitäkin alkoi matkallamme oma-aloitteisesti neuvoa paikallinen nainen, joka sitten yllättäen tulikin rantaan myymään meille venereissua. Myyjän mukaan meidän piti ottaa vene kahdestaan – kuulemma turistilakien mukaan kaksi porukkaa eivät saa vuokrata venettä yhdessä, mutta selitys kuulosti kyllä aika omituiselta. Kahdestaan ajelu tuli aika kalliiksi (nelisenkymppiä puoleltatoista tunnilta), eikä kuskimme todellakaan käyttänyt ajeluun koko sitä aikaa josta maksoimme, joten jutusta jäi hiukan huono maku. Kannattaa siis olla tarkkana. Ja jos tuntuu, ettei välttämättä halua olla veneessä omalla porukalla, kannattanee vaikka junassa ja tai asemalla lyöttäytyä juttusille muiden turisteilta näyttävien kanssa. Jos satamassa alkaa neuvotella retkestä yhdessä, ei myyjällä taida olla asiaan mitään sanomista.

3. Antropologinen museo

On kuppia, kulhoa, korua, pylvästä, patsasta ja kivitaulua. Mexicon antropologinen museo on iso ja sen intiaaniesineiden kokoelma ihan valtava. Parasta on, että astioiden ja korujen lisäksi museosta esimerkiksi suuria patsaita. Jos amerikan alkuperäisasukkaat ja heidän kulttuurinsa yhtään kiinnosta, ei tätä museota kannata jättää väliin.

Museo on vähän syrjässä eikä esillepanokaan ole ihan museoiden huippuluokkaa. Esineistö on kuitenkin niin upeaa, että pikkuviat on helppo ohittaa. Vierailuun kannattaa varata aikaa, sillä katsottavaa todella riittää.

4. Templo Mayor

Mexicon historiallinen keskusta on rakennettu vetiseen maahan, ja maa vajoaa. Vahat rakennelmat ovatkin mikä mihinkin suuntaan vinossa.

Pyramidin rauniot aivan keskellä kaupunkia ja samalla oppitunti siitä Mexicon historiasta. Templo Mayor ei ehkä ensivilkaisulla vaikuta kovin ihmeelliseltä, mutta rauniot ja museo muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden ja samalla saa näkökulmaa koko kaupungin kehittymiseen. Templo Mayor onkin ehdottomasti Mexicon historiallisen keskustan kiinnostavin nähtävyys. Katedraalissa ei ole mitään valtavan ihmeellistä – onhan noita eteläinen Eurooppa täynnä – eikä keskusaukio Zocalokaan varsinaisesti häikäissyt. Mutta Templo Mayorissa vierähti muutama tunti huomaamatta ja vierailun jälkeen olo oli innostunut.

Kojulta kojulle – katuruokaa Mexicossa

Mexicossa ei voi olla huomaamatta, että ulkona syödään paljon. Ja monesti ihan siis konkreettisesti ulkona, kojuista joita löytyy katujen reunoilta ihan loputtomasti. Katujen varsilla myydään niin tacoja, tamaleja ja paahdettuja maissintähkiä, kuin kahvia, churroja, kakkupaloja ja tuorepuristettuja mehujakin. On quesadilloja, flautaseja ja tostadoja. On burritoja, chevicheä, hodareita, ranskalaisia ja täytettyjä leipiä. On auton takaluukkuun kyhättyjä kahviloita, yhden muovipöydän tortas-ständejä ja toisaalta hyvinvarusteltuja kärryjä, joiden baaritiskin ääreen voi istua nauttimaan tacot valitsemillaan täytteillä sekä monen paistopisteen ulkoilmaravintoloita, joissa kokki kantaa annoksen pöydän ääressä istuvan asiakkaan eteen. Ja sitten on vielä lukuisten kauppahallien ruokatarjonta.

Meksikon pääkaupungissa vierailevan kannattaakin ehdottomasti kokeilla ainakin jotain ruokakojujen tarjonnasta. Jos hygienia pelottaa, ainakin kauppahallien kojut ovat usein siistejä ja paremmin varustellut ruokakärryt pitävät yleensä tiskeillään käsidesiä. Tietenkin voi myös harkita, paljonko kypsentämätöntä ruokaa ständeistä ostaa.

Omalla reissullani en turhan paljon miettinyt ruokakojujen ruoan riskejä. Koko kaupunki on sen verran iso riski, ja ravintoloissakin on aina vaara saada esimerkiksi vesijohtovedellä huuhdeltuja kasviksia, joten katuruoka ei tuntunut sen vakavammalta uhalta. Matkaseuralaiseni kyllä sai matkalla jonkun vatsapöpön, mutta ruokamyrkytyksestä ei kyllä ollut kyse, joten tauti saattoi hyvinkin tulla jostain muualta kuin ruoasta.

Kun katuruokaa on muutenkin niin monenlaista, on tasokin vaihtelevaa. Coyoacanin kaupunginosan kauppahallin tostadat olivat aivan käsittämättömän hyviä ja tilauksestani puristettu appelsiinimehu oli (tietenkin) erinomaista, mutta kyllä katuruokiin maistui myös keskinkertaisia kokemuksia. Toisaalta eipä se nyt niin kamala menetys ole, jos ruoasta on maksanut alle euron.

Niin, halpaa se katuruoka tosiaan on. Jos matkalla haluaa selvitä halvalla, ovat ruokaständit ehdottomasti helppo tapa säästää. Ja toisaalta pienet annokset mahdollistavat myös monenlaisten ruokien kokeilemisen, mikä on toki matkalla mukavaa.

Ravintola Pujol, huippua myös kasvissyöjälle

Meksikon hintataso on sen verran alhaisempi kuin Suomen, että siellä pienituloisenkin ruokaintoilijan on varaa kokeilla vähän hienompia ravintoloita. Siispä aloinkin jo alkusyksystä tutkia, mikä voisi olla hyvä paikka kokeilla hiukan hienompaa ruokailua kaikkien tacoständien välissä. Valinta osui Mexicon (Mexico Cityn/Ciudad de Mexicon) parhaaksi ja maailman 17. parhaaksi arvioituun ravintola Pujoliin.

Pujolin hintataso ei varsinaisesti päätä huimaa: kymmenen ruokalajin ateria irtoaa vajaalla viidellä kympillä. Kyllä, se on ihan käsittämätön hinta ateriasta täällä Meksikossa ja kyllä, kun mukaan nappaa viinipullon ja pistää vielä tipit päälle, tulee kahden hengen ateriasta kyllä isompi lasku kuin mihin meidän opiskelijan ja alle-keskipalkkaisen taloutemme on tottunut, mutta ei sitä silti kalliiksi voi sanoa.

Pujolin ideana on tarjota perinteisiä meksikolaisia ruokalajeja ja raaka-aineita modernisti tehtyinä. Saimmekin syödä muun muassa pikkumaissia muurahaiskastikkeessa, kaktussalaattia, porsaanvatsaa, kalatacon ja molea.

Käsittämättömän hyvä kalataco.

Ruoka oli yksinkertaisesti erinomaista, viimeisteltyä ja hienostunutta. Olen itse yleisesti ottaen enemmän vähän ronskimman ruoan ystävä – en pidä näpertelyä mitenkään itsearvoisen hienona juttuna ja rennompikin ulkoasu kelpaa. Pujol kuitenkin osaa näpertelyn sen verran hyvin, että pakko siitä oli nauttia. Annokset ovat pieniä, mutta kun niitä saa kymmenen, ei nälkäiseksi tarvitse jäädä. Kymmenen upean annoksen sarja on varsinaista ilotulitusta: on herkkiä makuja ja hienovaraisia annoksia, on tulisuuttakin, kastikkeita joita saa lisätä itse ja tortilloja joita syödä muun ruoan kanssa.

Erityismaininnan Pujol ansaitsee siitä, että siellä kelpaa olla kasvissyöjä. Alkupalat sisälsivät kalaa ja muurahaisia, mutta muuten koko aterian olisi voinut valita kasvisruokana ihan suoraan listalta. Minä valitsin ateriaani kalatacon, muuten kaikki (niitä alkupaloja lukuun ottamatta) oli kasvista. Vegaaninkin olisi ollut helppoa, sillä mikäli oikein ymmärsin, eläinkunnan tuotteita kasvisannoksissa edusti lähinnä parin annoksen hapankerma, joka olisi ollut helppoa jättää pois.

Ruoan lisäksi Pujolissa erinomaista oli palvelu. Kaikki tarjoilijat eivät puhuneet englantia, mutta kun mainitsin, ettei mieheni puhu lainkaan espanjaa, englantia osaava tarjoilija tuli oitis selostamaan meille menun. Muuten tarjoilijoita kävi luonamme alvariinsa, tuomassa ruokaa, kaatamassa viiniä (tietenkin tarjoilija huolehti, että ostamastamme pullosta riitti sopivasti koko aterialle), tuomassa uusia ruokailuvälineitä ja hakemassa vanhoja pois. Koska ruokalajeja oli tosiaan kymmenen, tuomista ja viemistä riitti.

Pujol ei kokonaisuudessaan aivan mahtava. Jos Mexicoon eksyy, kannattaa sinne ehdottomasti koettaa päästä syömään. Me varasimme pöydän hyvissä ajoin, mutta vaikkei sitä olisi tehnytkän, kannattaa kokeilla onneaan. Ainakin meidän ravintolassa ollessamme – keskellä viikkoa ja aika aikaisin illalla – ravintolassa oli pari tyhjääkin pöytää.

Vain yksi miinus Pujolille on annettava: yhdessä alkupaloista oli tonnikalaa. Hyvin vähän, mutta kuitenkin. Söin sen silti. Ja se oli itkettävän hyvää. 

Pahis-alkupahana tonnikalaa.