Maailman 50 parasta ravintolaa ja onko sillä mitään väliä

Listaus maailman parhaista ravintoloista on taas julkaistu. Yleisesti huomiota taisi herättää eniten ykkösen vaihtuminen, mutta minua kiinnosti tällä kertaa eniten se, mitä kävi Pujol-ravintolalle, jossa vierailin tammikuussa. Mexico cityn helmi oli pysynyt tismalleen samalla sijalla kuin viime vuonnakin, eli sijoitus on yhä 17.

Ravintoloita vilkuillessa tuli lähinnä mieleen, että mihin niistä olisi edes jonkinlainen realisistinen mahdollisuus päästä. Top 50:n joukosta oikeastaan aika harvoihin: ei ole todennäköistä, että matkustan lähivuosina vaikkapa Australiaan tai Peruun ja aika iso osa listan ravintoloista on budjettisyistä ainakin toistaiseksi saavuttamattomissani.

Rakastan hyvää, huolellisesti valmistettua ruokaa, mutta en ole mikään suurin fine diningin ylistäjä. Pipertäminen ei ole mikään itseisarvo ja mielestäni ravintolaruoan hinnan kuuluu olla sellainen, että normaalituloisella on varaa maksaa lasku ihan omasta pussista. Olen myös ihan riittävän useasti saanut niin sanotuissa hienoissa paikoissa - joissa siis hinta on kova ja ruokakin täyttää ainakin ulkoisesti fine diningin vaatimukset - lautasellani annoksia, joiden syöminen on alkanut tökkiä jo ennen kuin lautanen on ollut tyhjä. Vaikka ruoka ei ole ollut pahaa, annoksissa on kuitenkin ollut jotain vikana: liikaa makuja, liikaa osasia, joku muiden makujen ylilyövä elementti, jonka takia koko annos tuntuu maistuvan samalta. Tuollaisten aterioiden jälkeen on mielummin kaivannut pelkistettyä ja yksinkertaista, vaikkapa hyvää katuruokaa.

Hienon, moniosaisen, äärimmäisen tarkasti suunnitellun aterian syöminen on toki kokemus. Illallinen Pujolissa oli aivan ihana Ja harvoin olen mitään niin käsittämättömän hyvää syönyt. Mutta silti elämäni aterioiden top kymppi -listalta, jos sellaisen tekisin, löytyisi pääasiassa kotona tehtyjä ruokia, halpoja ravintoloita ja katuruokaa.

Pujol-käynti sai kuitenkin ajattelemaan asiaa vähän uudelta kantilta. Siellä ruoka oli oikeasti upeaa. Annokset olivat usein aika yksinkertaisia, eivätkä ne olleet mielestäni hienostelua, vaan oikeasti upeita. Koko ilta oli tosi mukava, joten rahanmenokin tuntui ihan siedettävältä.

Mutta top 50 -lista tuntuu tosiaan aika saavuttamattomalta. Onneksi sijoilta 50-100 löytyy jo esimerkiksi pitkään maailman parhaan ravintolan titteliä kantaneen El Bulli -ravintolan omistaneiden Ferranin veljesten Tickets. Sinne on päästävä seuraavalla Barcelonan reissulla. Ehkä Tickets on juuri sitä mitä kaipaan: uusia kokemuksia ja erikoisuudentavoitteluakin, mutta siedettävällä hinnalla.

Ja toisaalta, onko sillä listalla niin väliä? Kyllä, näissä ravintoloissa saa taatusti hyvää ruokaa. Mutta niin saa aika monessa muussakin.