Juustoisen ihana sipulipiiras

Juustoisessa sipulipiirakassa yhdistyy oikeastaan kaikki mistä pidän. Ihanan makeaksi paistunut sipuli ja suolakas, voimakkaan makuinen juusto. Yhdessä niistä tulee täyttävä suolainen piirakka, joka on ihan täydellistä naposteltavaa illalla työpäivän jälkeen, kun ei oikein enää viitsi alkaa laittaa ruokaa, mutta tekee mieli jotain vähän ruokaisampaa kuin pala leipää tai hedelmä.

Sain idean tehdä piirakkaa, kun kaapissa sattui olemaan useampi juustonpala ja pöydällä monta sipulia. Tähän piiraaseen voikin hyvin laittaa kaikki mahdolliset erilaiset juustot – vähän emmentalia, pikkuisen parmesania, pieni pala brietä ja sitten ihan sen tavallisen edamin jämät – ja kaikenlaiset sipulit – pari keltaista, purjon jämät, yksi punainen ja muutama kynsi valkosipulia – niin taisi oma saaliini koostua. Sipulin makeus ja juuston suolaisuus toimivat hienosti yhdessä: kumpikin olisi yksinään ehkä vähän liikaa, mutta yhdessä niitä jaksaa syödä ihan loputtomiin.

Minä pistin kaikki raasteeksi monitoimikoneella kahdessa erässä (eihän sitä tarvinnut edes pestä välillä), mutta toki kaiken voisi raastaa käsin tai hienontaa veitselläkin. Sipulin ei tietenkään edes tarvitse olla pienenä silppuna, mutta pitkät suikaleet saattavat hankaloittaa valmiin piiraan leikkaamista.

Juustoinen sipulipiiras

 

Piirakkapohja, ostettu tai omatekoinen

3 sipulia

pätkä purjoa

puolikas kesäkurpitsa

3 valkosipulinkynttä

2 dl ruokakermaa

4 dl juustoraastetta (tästä ainakin puolet vahvoja makuja, kuten emmentalia, parmesania tms)

2 kananmunaa

mustapippuria

suolaa

timjamia

Raasta sipulit, kesäkurpitsa ja juustot. Paista sipuleita ja kesäkurpitsaa pannussa niin, että ne pehmenevät. Osa saa hiukan karamelisoituakin. Anna sipuleiden hieman jäähtyä ja painele sillä aikaa piirakkataikina irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle. Reunat saavat olla viitisen senttiä korkeat. Sekoita sipuleiden joukkoon kerma, juustot ja munat ja mausta seos suolalla, pippurilla ja timjamilla. Kaada täyte piirakkapohjalle ja paista 20-30 minuuttia. Tarjoa hieman jäähtyneenä.

Kuukauden kirjat, maaliskuu 2013

 Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä

Kaurasen Sonja O. taitaa olla monille tuttu yläasteen tai lukion ajoilta, koska sitä tarjotaan aika monissakin oppikirjojen lukulistoissa teinien luettavaksi tai ainakin mainitaan merkittävänä suomalaisena teoksena. Nimen siis tuntee moni, mutta kun kyselin kaveripiirissä, kukaan ei ollut lukenut kirja. En itsekään koskaan tarttunut siihen teininä, joten nyt oli siis korkea aika ottaa selvää, miksi tätä romaania pitää jokaiselle koululaiselle mainostaa.

Kaurasen esikoisteos oli aikanaan jonkinlainen kohukirja, ja sen kyllä ymmärtää. Kustantaja WSOY kutsuu kirjaa ”vahvasti eroottisesti”, itse muotoilisin pikemminkin niin, että kirjassa kuvataan seksiä suorasukaisesti ja aika ronskein sanankääntein. Ja vieläpä naisen näkökulmasta, mikä lienee ollut kohun syynä, miehen seksihurjasteluistahan nyt löytyy romaaneja kasapäin. Kuten sanottua, ymmärrän kohun, teksti on tosiaan varsin suorasanaista, ihan itsekin yllätyin ja melkein hämmennyin.

Romaanin päähenkilö, Sonja O., on karjalaisten evakkojen lapsi, köyhän kodin fiksu tyttö, joka tuntee lapsesta asti olevansa hiukan ulkopuolinen. Ulkopuolisuus tuntuu jatkuvan koko elämän, kaikissa tuttavapiireissä. Sonjasta kasvaakin heittelehtijä, nainen joka vaihtaa miestä ja maisemaa suurempia miettimättä.

Vaikka seksi on romaanissa voimakkaasti läsnä, ei se tuntunut mitenkään tärkeimmältä jutulta. Se on vain yksi osa naista, syy paheksua, mutta silti jotenkin sivuseikka. Yhtä hyvin romaanin voi lukea sotaa paenneiden vanhempien seuraavalle polvelle siirtämän tuskan kuvauksena tai tarinana siitä, miten vaikeista oloista lähtöisin olevan tytön on vaikea nauttia menestyksestä tai sopeutua rikkaampaan elämään (vähän kuin tammikuussa lukemassani Munron Kerjäläistytössä, siis – itse asiassa Kaurasen teosta voisi hyvinkin verrata Kerjäläistyttöön).

Sonja O. kävi täällä ei ole juuri vanhentunut. Se on toki kuvaus ajastaan, mutta edelleen kiinnostava.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Miika Nousiainen ei ole ihan suotta puhutuimpia 2000-luvun suomalaisia kirjailijoita. Hän on paitsi hauska, myös uskomattoman tarkkanäköinen. Kun Vadelmavenepakolainen hurmasi vetämällä upeasti överiksi, Metsäjätti ei liioittele yhtä paljon, mutta on sitäkin tarkempi kuvatessaan nykypäivän suomalaisia. Lukupiirimme – paperitehdaspaikkakunnilta Helsinkiin muuttaneita korkeakoulutettuja kaikki – oli harvinaisen yksimielinen tuomiossaan Metsäjätistä: tunnistimme siitä itsemme ja monet tuttavamme.

Metsäjätti kertoo kahdesta vanhasta kaveruksesta, Jannesta ja Pasista. Toinen heistä on menestyvä pikkupomo suuressa metsäalan yrityksessä, toinen on jäänyt kotikylään saman yrityksen tehtaalle töihin. Toinen on korkeakoulutettu helsinkiläinen, jolla on vaimona rikkaan suvun tytär, toinen on puolialkoholisoitunut, hieman masentunut poikamies. Tarina alkaa, kun menestyjä saa tehtäväkseen aloittaa yt-neuvottelut vanhan kotikylän tehtaalla.

Metsäjätin maailma on aika mustavalkoinen: yritysjohtajat ovat ahneita, tyhmät poliitikot pitävät kiinni omasta edustaan näkemättä muita vaihtoehtoja, rehelliset työmiehet ovat rehellisiä ja päähenkilöt pohjimmiltaan äärimmäisiä hyviksiä. Naiivia, mutta ei se nyt niin kovasti haitannut.

Nousiaisen romaani oli hauskaa, helppoa ja rentoa luettavaa. Useamman kerran siitä sai tunnistaa itsensä tai jonkun tuttunsa, ja monta kertaa sai nauraa. Se on mielestäni jo aika hyvin yhdelle romaanille.

Suklaabrunssi sopii sille joka ei pelkää supermakeaa

Kävimme kavereiden kanssa suklaabrunssilla Chjokossa. Tarjolla oli yli kymmenen erilaista suklaista herkkua. Seotahan siinä meinasi, kun alkoi mättää lautaselle konvehteja, leivoksia, piiraita ja cake popseja.

Kaikki oli hyvää, mutta minä olisin kyllä kaivannut jotain suolaista tai edes vaikka tuoremehua taittamaan suklaista makeutta. Muutama ensimmäinen herkku maistui taivaalliselta, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa vähän tökkiä. Ei, mikään ei ollut täyttä, mutta henkilökohtaisen sietokykyni rajat tulivat vastaan. Ne seurueeni jäsenet, jotka muutenkin ovat enemmän makean perään, tykkäsivät kyllä brunssista tosi kovasti.

Jos suklaa brunssi houkuttelee, kannattaneekin ensin pohtia, kuinka paljon jaksaa syödä suklaata. Jos nauttii suklaata mielummin pienissä erissä, ei kannata pistää rahojaa suklaabrunssiin, vaan ostaa Chjokon herkkuja vaikka kotiin. Niille, jotka jaksavat nauttia makeasta isommissa annoksissa, suklaabrunssi on taatusti täydellinen herkuttelu.

Mutta oli siitä brunssista minullekin iloa erityisesti siinä mielessä, että nyt osaan valita Chjokosta ne herkut, joita eniten haluan nauttia jatkossakin.

Pulled chicken eli ylikypsä kana barbeque-maustein

Viimekesäisen Kalifornian matkamme ykkösherkkuja oli ylikypsä liha, minulla kana, poikaystävällä possu. Pulled pork –nimellä tunnettu ylikypsä, revitty liha tuntuu olevan myös kaikenlaisten tv-kokkien suosikki, sen verran usein siihen törmää ruokaohjelmia katsoessa.

Viime lauantaina saimme lopulta tarpeeksemme, kun taas yksi jenkkikokkki esitteli ylikypsän lihan valmistusta. Totesimme, että kyllähän sitä nyt täytyy voida tehdä kotonakin. Tilannetta ei yhtään auttanut se, että olin vihdoin saanut tilatuksi kesäisen reissun valokuvat, ja kuvien joukosta löytyi valokuvatodisteita Kalifornian herkutteluista.

Pieni googlailu osoitti, että eihän sen herkun tekeminen ole oikeastaan edes vaikeaa ja kana valmistuu alle kahdessa tunnissa. Siispä hallin kautta kokkailemaan.

Ylikypsän lihan valmistus on tosiaan tajuttoman helppoa. Yksinkertaistettuna se menee jotakuinkin niin, että kasa (mieluiten aika rasvaista) lihaa laitetaan uunivuokaan, päälle kaadetaan barbeque-kastiketta tai sen aineksia, herkut peitetään kannella tai foliolla ja sitten sen annetaan paistua pitkään matalalla lämmöllä. Kun liha on kypsää, sen saa revittyä silpuksi haarukalla. Mausteeksi sekoitetaan vielä vähän barbeque-kastiketta, ja sitten lihaa voikin käyttää vaikka minkälaisissa ruoissa – helpointa on pistää sitä leivälle ja tarjota kaverina vaikka coleslaw-salattia.

Internetin ihmemaailma suositteli valmistamaan ison satsin lihaa kerralla, sillä sitä voi hyvin pakastaa. Me paistoimmekin kilon kanaa, mutta ei sitä kyllä pakkaseen riittänyt. Ehkä ensi kerralla sitten. Kana oli nimittäin aivan tajuttoman hyvää.

Pulled chicken eli ylikypsä kana

n. 1 kg kanan rintapaloja ja/tai reisiä (luilla tai ilman, luut saa toki kypsästä lihasta helposti irti)

n. 3 dl barbeque-kastiketta (tai sen aineksia – itse käytin tätä reseptiä ja lisäsin vuokaan myös coca colaa)

(sipulia, valkosipulia, chiliä maun mukaan)

Jos haluat käyttää sipulia ja chiliä mausteena, paista niitä hetki pannulla. Laita kanapalat vuokaan. Kaada kastike tai kastikeainekset ja pyörittele kanapaloja niissä. Lisää vuokaan myös sipulit ja chili, jos käytät niitä. Peitä vuoka kannella tai foliolla tiiviisti ja paista kanaa 125-asteisessa uunissa vähintään 90 minuuttia, tai kunnes kana on niin kypsää, että saat sen helposti silpuksi haarukalla. Kun kana on kypsää, nosta se pois kastikkeesta ja silppua. Maista, onko lihassa riittävästi makua ja lisää siihen tarvittaessa makua. Jos kastike tekee kanasta liian vetelää, voit hyvin kuivattaa sitä kymmenisen minuuttia uunissa ilman kantta.

Kuukauden kirjat, helmikuu 2013

Javier Marias: Valkoinen sydän

Javier Mariasin kirja oli aika kummallinen tapaus. Tavallaan pidin siitä tosi paljon, mutta en sitten kuitenkaan meinannut jaksaa lukea sitä. Pitkät, polveilevat lauseet ja hämmentävät ajatuksenvirrat keskellä keskusteluja olivat samaan aikaan pitkästyttäviä ja kauniita. (No, mahdollista toki on, että en nyt vaan osannut keskittyä tähän kirjaan, ja joskus muulloin olisin siihen aivan ihastunut.)

Valkoinen sydän alkaa pysäyttävällä kuvauksella nuoresta naisesta, joka ampuu itsensä kesken päivälliskutsujen. Tästä hämmentävästi tapauksesta alkaa tarina vastavihitystä miehestä, jonka mielen täyttävät epäilyt ja epävarmuus, pysyvä tunne siitä, että jotain olennaista on salattu häneltä. Salaperäisyydestä syntyy jännitys, joka säilyy kyllä hienosti koko kirjan ajan. Lukijakin odottaa vastausta kysymyksiin ja epäilyihin, jotain ratkaisua ja vapautusta. 

Mariasin todella hienovarainen tyyli on jollain tapaa aika lumoava. Kirjan jännite on aivan käsinkosketeltava, ja pitkien lauseiden jaaritteleva sävy on helppo antaa anteeksi kun käy selväksi, miten täynnä merkityksiä ne oikeastaan ovatkin. 

Valkoisen sydämen pääosassa on kääntäjä, mies, jonka elämässä eri kielet ja sanat ovat pääosassa. Siksi onkin erityisen osuvaa, että sanoilla ja lauseilla on romaanissa suuri osa. Läpi tarinan mukana kulkee Macbethin tarina ja näytelmän lause ”I have done the deed”. Se pyörii päähenkilön – ja sen myötä myös lukijan – mielessä alusta loppuun, kasvattaen merkitystään koko ajan. Voisin suositella Mariasin romaania pelkästään tämän hienon elementin takia.

Lionel Shriver: Jonnekin pois

Shepherd Knacker on mies, joka on aina tehnyt niin kuin pitää, auttanut kaikkia, huolehtinut läheisistään, ollut kiltti ja vaatimaton. Hän on tehnyt sen säästääkseen suurinta haavettaan varten, elääkseen vielä joskus huoletonta elämää jossakin paratiisimaisessa paikassa, kaukana tavallisen länsimaiden asukkaan huolista. Kun kohtalo sitten heittää Shepherdin eteen vaimon vakavan sairauden, isän vanhuuden ja parhaan ystävän ongelmat, tulee elämästä yhtä katkeruutta, epätoivoa ja selviytymistaistelua. Jonnekin pois onkin tarina siitä, miten siitä kaikesta voi selvitä, jos voi.

Shiver käsittelee kirjassaan vaikeita aiheita. On vakavia sairauksia, vanhenevaa vanhempaa, lapsia joista vanhemmat ovat vieraantuneet, hankalia ihmissuhteita, vääriä uravalintoja ja omien väärien valintojen hyväksymistä. Lisäksi on vielä yhdysvaltalainen yhteiskunta, jolla ei ole paljon tarjota ihmiselle, jolla menee heikosti. Siinä ihminen jää ongelmiensa kanssa yksin, minkä Shepherd Knackerkin huomaa.

Jonnekin pois oli hyvä kirja, mutta olisi siitä kyllä ainakin sata sivua voinut jättää pois. Pituus ei ole hyve, ja olisin kyllä nauttinut tästä romaanista paljon enemmän, jos se olisi ollut hiukan lyhyempi. Ymmärrän kyllä, että lopun katharttinen meininki olisi voinut hiukan kärsiä siitä, jos ahdistusta ei olisi kasvatettu antaumuksella, mutta rajansa kaikella. Kyllä se päähenkilön elämän tuskaisuus olisi käynyt ilmi hiukan vähemmälläkin.