sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vihdoinkin hyvä makaronilaatikko

Syksyllä perustettu lukupiirimme on hieno juttu paitsi kiinnostavien lukukokemusten ja hauskojen kirjakeskustelujen ansiosta, myös siksi että se tarjoaa usein makuelämyksiä. Viimeeksi vierailimme lukupiirimme ainoan miespuolisen jäsenen luona, ja söin varmaankin elämäni parasta makaronilaatikkoa.

Makaronilaatikko on kai ”kaikkien lasten suosikki” – paitsi ettei se ollut minun suosikkini. En pitänyt makaronilaatikosta silloin kun söin punaista lihaa, enkä todellakaan ole pitänyt kasvisversioista, joita viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana olen maistanut. Mummoni munamakaronilaatikko on kyllä hyvää, mutta sehän ei itsessään ihan ateriaksi riitä.

Yleensä kasvissyöjän makaronilaatikko on kuivaa ja siinä on joku epämääräisen paha maku. Makaronin lisäksi siinä on yleensä soijarouhetta ja jostain syystä lähes aina porkkanaa, pahimmillaan porkkanaraastetta. Soijarouhe on useimmiten liian rapsakkaa, samoin porkkanat. Ja ei - tämä terveisenä muun muassa koulujen kasvisruokia suunnitteleville – rapsakka porkkanaraaste ei todellakaan sovi makaronin joukkoon myöskään tuntoaistini mukaan.

Mutta se lukupiirimme tapaamisessa saamani makaronilaatikko, se oli aivan erinomaista, enkä voi syyttää makuaistimuksesta edes nälkää, sillä olin kyllä syönyt kunnon lounaan. Ruoan loihtinut mieshenkilö paljasti onneksemme salaisuutensa: soijarouhe täytyy maustaa kasvisliemikuutiolla, maidon voi jättää kokonaan pois ja juustona toimii erinomaisesti emmental.

Tänään oli sitten pakko kokeilla itse ja ihan hyväähän siitä tuli, joskin hiukan kuivaa. Ensi kerralla laitan sitten soijan joukkoon hiukan enemmän vettä. Hämmentävää, näin helposti sitä ihminen alkaa tykätä ruokalajista, jota on lapsesta saakka vältellyt.



Makaronilaatikko (soijalla)

400 g makaronia
2 dl tummaa soijarouhetta
2 dl kiehuvaa vettä
kasvisliemikuutio
mustapippuria
2 kananmunaa
1 ½ dl emmentaljuustoraastetta

Keitä makaronit. Murenna kasvisliemikuutio soijarouheen sekaan ja lisää vesi. Mausta vielä mustapippurilla. Anna soijarouheen turvota niin, että se imee veden. Sekoita makaronit ja soijarouhe uunivuoassa (halutessasi voit öljytä vuoan ensin). Sekoita joukkoon osa juustosta ja kananmunat. Ripottele loput juustosta ruoan pinnalle. Paista noin 35 minuuttia 200-asteisessa uunissa niin, että juusto on hieman saanut väriä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä! Soijarouhe tulee antaa turvota nesteessä kunnolla oli se sitten kasvisliemi/mausteseos/paseerattu tomaatti johon se lisätään ja kiehautetaan hitaasti.
Itse käytän soijaa todella harvoin koska vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan. Proteiini on hyvä saada muista lähteistä kuin soijasta.