sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Mikään ei voita tuoretta leipää (täytetyt leivät)


Mikään ei taida olla parempaa kuin tuore leipä. Enkä oikeastaan keksi juuri parempaa iltapalaa kuin mozzarellalla, kirsikkatomaateilla ja oliiveilla täytetyt leivät. Lämmin, juuri uunista otettu vaalea leipä, sulanut juusto, kirsikoiden raikkaus ja oliivien suolaisuus – siinä on kaikki mitä syysiltana teen seuraksi kaipaa. 

Idea leipiin – ja ohjekin aika pitkälti – tuli syyskuun Glorian ruoka ja viini –lehdestä, jonka kannessa on kuva tällaisista täytetyistä leivistä. En kuitenkaan taaskaan tehnyt leipiä ihan ohjeen mukaan, eikä se kyllä tässä tapauksessa ole mitenkään välttämätöntä. Leipiinhän voi laittaa täytteeksi mitä huvittaa, eikä sen taikinankaan kanssa ole niin nuukaa. Ihan hyvät leivät tulisi varmasti millä tahansa sämpylätaikinalla. Tärkeintä on, että taikina jätetään löysäksi ja että täytteen ainekset ovat omasta mielestä herkullisia. Ja tietenkin se, että leipä on tuoretta (no, oli se vielä seuraavanakin päivänä aika älyttömän hyvää). 

Yksinkertaisuudessaan tarvitset siis: 

Leipä-/sämpylätaikinaa (n. 4 dl vettä ja 8 dl jauhoja) 
Vaivaa taikina, mutta jätä se pehmeäksi. Riittää, että taikina jonkun verran irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota noin tunti. 

Täytteeksi esimerkiksi: 
10 kirsikkatomaattia 
150g mozzarellaa 
kourallinen basilikan lehtiä 
15 oliivia
Puolita tomaatit, revi juusto paloiksi, silppua basilika ja pilko oliivit esimerkiksi neljään osaan. 

Kauli taikinasta reilusti jauhotetulla pöydällä reilun sentin paksuinen suorakaiteen muotoinen levy. Levitä täytteet levylle. Taita levy pötkyläksi ja leikkaa se neljään osaan. Painele osioiden avoimista päädyistä toinen kiinni ja nosta ne avoin puoli ylöspäin pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla vielä puolisen tuntia. 

Paista leipiä ensin 250-275 asteessa 5-10 minuuttia ja sitten 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Ei kommentteja: