Lontoon ravintolasuosituksia 2016

Kävin taas Lontossa, ja kyllä, tälläkin kertaa ruoka oli aika isossa osassa matkalla. Hluaisn tietenkin kiertää vanhoja suosikkeja, mutta kokeilla myös uusia paikkoja. 

Tällä kertaa lisähaastetta toi se, että olimme liikkeellä isolla porukalla, jossa toiveet ja mieltymykset olivat hiukan eriäviä. Seitsemän hengen porukassa oli kolme kasvissyöjää, yksivuotias ja pari niinsanotusti perinteisemmän ruoan ystävää. Välillä toki jakaannuimme pienempiin porukoihin, eli ihan aina ei sentään tarvinnut löytää seitsemän hengen pöytää. kaikki listatut ravintolat kuitenkin toimivat myös pienen lapsen kanssa ja kaikista saa kasvisruokaa.

Battersea Pie

Brittiläiset piirakat ovat hyvin tehtyinä aivan mahtavaa ruokaa, ja niistä löytyy usein hyvin vaihtoehtoja eri mieltymyksiin. Covent Gardenin alakerrassa sijaitseva Battersea Pie on pikkuinen putiikki, joten pöytää voi joutua odottamaan hetken, ja isolla porukalla voi olla toivotonta.

Piirakat ovat erinomaisia: rapeita, meheviä, täyttäviä. Lisukkeista tuli testattua muusi ja pari salaattia, ja nekin toimivat. Kasvispiirakkaan myyjä tarjosi oma-alotteisesti kasvispohjaan tehdyn kastikkeen, joka oli erinomaista. 

Toki ehdin myös Spitalfieldsiin Square Piehin, joka osasi hommansa edelleen. Siitä lisää täällä.

Uusintakierros: Anchor & Hope

Anchor & Hope ihastutti vuosi sitten siinä määrin, että sinne oli ihan pakko päästä uudestaan. Lounas miellytti edelleen.

Söin tällä kertaa paprikaa ja anjovista, sekä lisukkeena aivan tajuttoman hyvää kaalia (nimellä "January cabbage"). Muut pöydässä söivät muun muassa punajuuri-piparjuurisalaattia, kalaa ja verimakkaraa. Niistä maistoin vain punajuurta, joka oli erinomaista. 

Täällä voi aivan hyvin tilata pikkuannoksen sekä lisukkeen, niistä saa kyllä vatsansa täyteen. Isompiin annoksiin lisuketta ei tarvitse. 

Deep Blue Cafe Science Museumissa

Museot kuuluivat taas tiiviisti ohjelmaan, joten lounas tiedemuseossa tuli taas tarpeeseen. Nyt kävimme pohjakerroksen perältä löytyvässä Deep Blue Cafessa. Kulje ohi höyrykoneiden ja avaruusosaston, niin löydät ravintolan, joka tuntuu olevan erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Meille ei riittänyt edes syöttötuolia, mutta se ei paljon menoa haitannut.

Ravintolan lista on lyhyt, mutta ruoat olivat herkullisia. Oma chili sin carneni kurpitsalla oli todella herkullista (tätä täytyy kokeilla itsekin), ja luulenpa, että sen saisi myös vegaanisena kunhan jättäisi hapankerman pois. Sen lisäksi erityisesti salaatit näyttivät todella herkullisilta.

Aiemmat ravintosuositukseni Lontooseen:
vuodelta 2012
vuodelta 2015

Testissä Chalupa

Meksikolainen ruoka on ikäsuosikkini, joten olen suhtautunut suurella ilolla Helsinkiin rantautuneisiin meksikolaishenkisiin pikaruokaravintoloihin. Katuruoka on iso juttu Meksikossa, ja maan keittiöstä löytyy valtavasti pikaruoksi hyvin sopivia ruokalajeja. 

Valitettavasti syksyni oli niin sekasortoinen, että ehdin testamaan Kallion Porthaninkadulle ilmestyneen Chalupan vasta nyt. Olin kuullut ja lukenut siitä ristiriitaisia arvioita, mutta oma kokemukseni oli pääpiirteissään ihan miellyttävä.

Chalupan tyyliä on moitittu sekavaksi, ja tottahan se on, että tilauksen yhteydessä saa tehdä aika monta valintaa, jotka voivat hämmentää. Minusta hyvänmakuisen koonaisuuden kerääminen oli kuitenkin helppoa ja ainakin kokeilukerrallani ystävällinen myyjä neuvoi niitä, jotka eivät ihan tienneet, mitä olisi kannattanut valita.

Valitsen tällaisissa paikoissa yleensä tacon, niin nytkin. Burritot ovat isoon nälkään täyttävimpiä, mutta tacot ovat mielestäni lähes poikkeuksetta paremman makuisia. Valitsin täytteeksi grillatut kasvikset, mustapavut, vihreän salaatin, perinteisen pico de gallo -salsan (eli tomaatti-sipuli-hakkeluksen), kaikki lisukkeet (korianterin, juustoraasteen, hapankerman) ja tuliseksi mainostetun suklaisen kastikkeen. Perinteiset meksikolaiset ainekset, siis.

Annoksen kolmesta tacosta tuli varsin hyvin vatsa täyteen ja tulisuuttakin löytyi. Hämmentävää oli se, että korianterin lisäksi annoksessa olikin myös minttua. Ei se mitään pilannut, mutta olipahan yllätys, eikä välttämättä mitenkään tarpeellinen sellainen. Mustapavuista on annettava pisteet. Ylipäätään kivaa, että pavut kuuluvat jokaiseen annokseen, sillä ne tekevät kasvisannoksestakin täyttävän ja ovat sitäpaitsi aika olennainen osa meksikolaista keittiötä.

Palvelussa on konseptissa olisi kyllä vielä hiukan kehitettävää. Vaihtoehtoja ei tosiaankaan tarvitsisi olla ihan niin kamalasti, ja jos niitä kerran on, homman pitäisi toimia hiukan sujuvammin. Nyt tilaukseni kyllä kysyttiin nopeasti ja tacot olivat hetkessä valmiit, mutta sitten sainkin seisoskella kassan vieressä valmis annos kädessäni odottelemassa, että pääsen tilaamaan juoman ja maksamaan, sillä kassanhoitaja teki välillä lisukeannoksia ja teki ties mitä. Siinä sitten seurasin annokseni jäähtymistä rahat kourassa. Ei kiva. Ja sekin olisi mukavaa, jos jokaisesta pöydästä löytyisi servettejä, kun tarjolla on tacoja, joita nyt vaan ei voi siististi syödä.

Mutta pääasia, tacot, olivat tosiaan ihan hintansa väärtti, kun annos maksoi alle yhdeksän euroa. Kyllä niitä on toistekin saatava.

Flunssantappaja: tomaattikeitto ja leipää

Kun on flunssassa, kaipaa kuumaa, mausteista ruokaa, eikä sen valmistukseen jaksa käyttää paljoa aikaa. Hyvä tomaattikeitto toimii aina. Jenkkimallinen ”grilled cheese” eli lämmin juustovoileipä olisi sille täydellinen seuralainen, mutta menee se leipä ilman juustoakin, ja on keitossa hämmentävän hyvää.

Tästä ei ruoka paljon helpommaksi mene, ja tällä täyttyy kyllä sairastavan vatsa. Suosittelen. Leipä keitossa ei ehkä kuulosta erityisen herkulliselta, mutta voin vakuuttaa että se toimii.

Tomaattikeitto leivällä

1 tölkki tomaattimurskaa
vettä
sipuli
valkosipulia
chiliä
yrittejä (vaikkapa basilikaa ja rosmariinia)
suolaa, sokeria
vaaleaa leipää

Silppua sipulit ja kuullota niitä hetki  kattilan pohjalla. Kaada päälle tomaattimurska ja pari desiä vettä. Mausta keitto chilillä, ripauksella suolaa ja pippuria ja yrteillä. Chiliä saa olla reilusti. Anna kiehua puolisen tuntia.
Tarjoile keitto leivän kanssa: laita lautasen pohjalle leipäpala tai kaksi ja kauho keittoa päälle. Leipä imee itseensä nestettä, joten huolehdi ettei keitto ole liian paksua.
Jos haluat oikein herkutella, voit toki tehdä myös juustoleivät: laita leipäpalojen päälle juustosiivuja, ja paahda niitä 225-asteisessa uunissa niin kauan että juusto sulaa. Aseta leipäpala keittoannoksen päälle.

Kakuntekijän punajuurilisuke

Tykkään kaikenlaisista kypsennetyistä kasvislisukkeista ihan älyttömästi, mutta aika harvoin niitä tulee tehtyä. Punajuurisuklaakakkua varten tuli kuitenkin hankituksi muutama ylimääräinen punajuuri, joille piti keksiä jotain käyttöä. Ja löytyihän sitä.

Punajuuren kanssa sopisi hyvin vuohenjuusto, tai sinihomejuusto, mutta tällä kertaa kaapista löytyi parmesaania. Sekin toimi hyvin. Tämä lisuke on superhelppo ja nopea tehdä. Siitä saisi helposti kokonaisen salaatin lisäämällä mukaan pinaattia tai rucolaa.

Punajuurilisuke

2 keitettyä punajuurta

½ dl parmesaanilastuja tai -raastetta

1 rkl balsamiviinietikkaa

2 tl hunajaa

suolaa, mustapippuria, kuivattua timjamia

Kuori punajuuret ja pilko ne lohkoiksi. Sekoita niihin etikka, hunaja ja mausteet. Anna maustua vähintään kymmenen minuuttia. Lisää parmesaani.

Mehevän suklainen punajuurisuklaakakku

 

Pari vuotta sitten testasin http://leivastasirkushuveihin.blogspot.fi/2012/03/punajuurisacher-omituista-vai.htmlpunajuurisacheria. Se tuli mieleeni, kun aloin pari viikkoa sitten pohtia mehevän ja oikein suklaisen kakun reseptiä. Sacher oli erinomaisen makuinen, mutta työläs tehdä, joten tiesin, ettei se ainakaan sellaisenaan ollut tällä kertaa vaihtoehto. Harkitsin hetken jonkinlaisen karsitun version tekemistä, mutta päädyin sitten kokeilemaan ihan uutta kakkua. Maku.fi-sivulta löytyi hyvältä vaikuttava vaihtoehto, jonka kuorrutteen smetana kuulosti niin hyvältä, että sitä oli kokeiltava.

Tämä punajuurisuklaakakku oli helppo tehdä ja tosiaankin mehevä. Tätä reseptiä kannattaa kyllä kokeilla. Smetanakuorrutekin todella toimii - sitä voin lämpimästi suositella muihinkin kakkuihin.

Ei tämä silti punajuurisacherille vedä vertoja. Jos haluaa supersuklaista kakkua, punajuurisacherista kannattaa ottaa ainakin pohja. Siihen voi aivan hyvin käyttää jotain valmista marmeladia, tai kakkupohjaa voi syödä sellaisenaan brownien tyyliin.

Alkuperäinen resepti on maku.fi-sivulta, mutta jätin reseptista mantelit pois ja korvasin mantelijauheen vehnäjauholla. Käytin myös enemmän fariinisokeria kuin alkuperäisessä reseptissä.

Punajuurisuklaakakku

200 g tummaa suklaata
3 kpl munaa
1 dl sokeria
1 ½ dl fariinisokeria
2 ½  dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia/sulatettua voita
2 punajuurta (raastettuna)

Kuorrutus
150 g tummaa suklaata
1 ½  dl tomusokeria
125 g smetanaa

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa, tai erittäin varovasti kattilassa hellalla. Vaahdota munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon muut aineet ja kääntele varovasti tasaiseksi.
Pingota noin 26-senttisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoka. Kaada kakkutaikina siihen ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä ja valmista sitten kuorrute. Sulata suklaa ja sekoita siihen smetana ja tomusokeri. Anna täytteen jäähtyä pieni hetki (puolisen minuuttia) ja levitä se sitten kakun päälle ja reunoille.

Valkoinen pitsa eli flammküchen

Flammküchen vei lopullisesti sydämeni viime kesänä. Ensin söin sitä Baijerissa, sitten sain aivan ihanaa Flammküchenia Hakaniemen Kuja-ravintolassa. Viime lauantaina oli lopulta aika kokeilla valkoista pitsaa ihan itse.

Flammküchen, tarte flambee, on keskieurooppalainen versio pitsasta, ja siinä tomaattikastike korvataan ranskankermalla. Perinteisiä täytteitä ovat kinkku ja sipuli, mutta nykyään valkoista pitsaa löytää mitä erilaisimmin täyttein. Tyypillistä kuitenkin on, ettei täytteitä ole mitenkään kamalasti. Ja kuten lauantaina opin kantapään kautta, flammküchenin pohjan kuuluu olla ohut, eli taikinaa ei paljon kohotella.

Flammküchen onmielestäni parhaimmillaan iltapalana ja se suorastaan vaatii seurakseen viinilasillisen (tai vähän olutta, jos oluesta tykkää). Täytteeksi sopii oikeastaan melkeinpä mikä vaan suolainen herkku, mutta kannattaa laittaa mukaan myös jotain raikastavaa, vaikka sitä sipulia. Suosittelisin kokeilemaan esimerkiksi kanttarelleja, tatteja, vuohenjuustoa ja homejuustoja. Myös lohta valkoisessa pitsassa näkee usein, monesti kylmäsavustettuna.

Meidän pitsamme täytteiksi valikoituivat lihansyöjälle kylmäsavustettu kinkku ja kasvisversioon sinihomejuusto ja tomaatit. Ja kaikille sipuli. Vääräoppisen paksusta pohjasta huolimatta pitsa oli oikein herkullista.

Valkoinen pitsa eli flammküchen

Pitsapohja (kohottamatta)
ranskankermaa (pieni purkki riittää noin pellilliselle)
kermaista juustoa (noin 1 dl/pellillinen)
timjamia, mieluiten tuoreena mutta kuivattukin käy

Täytteet:
Sipulia suikaleina
Homejuustoa, tomaatteja/kinkkua

Kauli taikina ohueksi. Levitä sille ranskankermaa ja ripottele kerman päälle hieman juustoa. Juustoa ei tarvita paljon, mutta se tuo mukavasti suolaisuutta. Ripottele pitsan pintaan timjamia. Lisää täytteet, mutta muista maltti: pitsaan saa jäädä ihan tyhjiäkin kohtia, mutta täytteitä pitää toki olla sen verran, että jokaiseen suupalaan riittää makua.

Paista 250-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia, eli niin kauan, että pohja kypsyy ja juusto pitsan pinnalla ruskistuu paikoitellen.

Pullaa!

En ole mikään kovin pullahiiri enkä kovin usein leivo pullaa. Mutta joskus vain tulee pullanhimo ja pulla on myös kätevä silloin, kun leipomuksia pitää kuljettaa. Niinpä kavereiden järjestämän kaupunkisuunnistuksen evääksi syntyi korvapuusteja ja voisilmäpullia.

Pullan tekeminen on periaatteessa helppoa, mutta käytännössä vähän kinkkisempää. Nyt, kun Kenwoodini vääntää kaikki hiivataikinani, on niissä onnistuminenkin helpompaa. Kone kun tosiaan vaivaa ihan niin pitkään kuin vaaditaan, ja hyvin vaivaakin. Sen kanssa tarvitsee vain noudattaa reseptiä, eikä tarvita mitään "kyllä sen tuntee käsissä"-tason vinkkejä, joita ainakin aloittelijan on kovin vaikea noudattaa. 

Tavallinen, jauhopussin kyljestä löytyvä ohje on aina kelvannut minulle, vaikkakin kananmunan olen siitä jättänyt pois. Sitä ei pullaan tarvita. Laitan siis vain kaikki ainekset koneeseen ja annan sen sekoittaa kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Ja sitten annetaan taikinan rauhassa nousta reilut puoli tuntia.

Ja sitten itse asiaan.

Korvapuustit
Pullataikinaa
Kanelia
Sokeria
Voita/margariinia

Anna rasvan lämmetä huoneenlämpöiseksi ja kauli sillä aikaa taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Levitä taikinalle paksulti rasvaa - ei haittaa, jos ei mene ihan tasaisesti. Ripottele päälle reilusti kanelia ja sokeria. Missään näistä ei kannata säästellä, esimerkkikuvissani on kaikkea oikeastaan turhan vähän. 
Pyöritä taikinasta rulla ja leikkaa siitä noin viiden sentin paloja. Näistä paloista voi nyt muokata pullia monella tapaa. Ne voi nostaa pystyyn ja paistaa leivosvuoissa, niihin voi vain painaa pienen painauman tai niistä voi kierittää solmuja. 

Nosta pullat pellille, anna niiden kohota vielä vähintään vartti, mielellään puoli tuntia. Voitele pullat kananmunalla, jonka rakenne on vatkattu rikki (tämänkin voi halutessaan jättää väliin). Moni ripottelee vielä päälle kidesokeria.
Paista 225 asteessa 5-10 minuuttia pullien koosta riippuen.

Voisilmäpullat

Pyörittele pullataikinasta pienehköjä palloja - koko on toki makuasia. Anna pullien kohota. Paina jokaisen pullan keskelle painauma, ja laita siihen voita: pieniin riittä teelusikallinen, isoihin enemmän (ja kyllä, tuntuu että sitä voita tulee ihan älyttömästi, mutta niin se vain menee. Jos voitelet pullat kananmunalla, tee se tässä välissä. Ripottele sitten pullien päälle, erityisesti voisilmän kohdalle, reilusti hienoa sokeria.
Paista 225 asteessa 5-10 minuuttia pullien koosta riippuen.