Valkoinen pitsa eli flammküchen

Flammküchen vei lopullisesti sydämeni viime kesänä. Ensin söin sitä Baijerissa, sitten sain aivan ihanaa Flammküchenia Hakaniemen Kuja-ravintolassa. Viime lauantaina oli lopulta aika kokeilla valkoista pitsaa ihan itse.

Flammküchen, tarte flambee, on keskieurooppalainen versio pitsasta, ja siinä tomaattikastike korvataan ranskankermalla. Perinteisiä täytteitä ovat kinkku ja sipuli, mutta nykyään valkoista pitsaa löytää mitä erilaisimmin täyttein. Tyypillistä kuitenkin on, ettei täytteitä ole mitenkään kamalasti. Ja kuten lauantaina opin kantapään kautta, flammküchenin pohjan kuuluu olla ohut, eli taikinaa ei paljon kohotella.

Flammküchen onmielestäni parhaimmillaan iltapalana ja se suorastaan vaatii seurakseen viinilasillisen (tai vähän olutta, jos oluesta tykkää). Täytteeksi sopii oikeastaan melkeinpä mikä vaan suolainen herkku, mutta kannattaa laittaa mukaan myös jotain raikastavaa, vaikka sitä sipulia. Suosittelisin kokeilemaan esimerkiksi kanttarelleja, tatteja, vuohenjuustoa ja homejuustoja. Myös lohta valkoisessa pitsassa näkee usein, monesti kylmäsavustettuna.

Meidän pitsamme täytteiksi valikoituivat lihansyöjälle kylmäsavustettu kinkku ja kasvisversioon sinihomejuusto ja tomaatit. Ja kaikille sipuli. Vääräoppisen paksusta pohjasta huolimatta pitsa oli oikein herkullista.

Valkoinen pitsa eli flammküchen

Pitsapohja (kohottamatta)
ranskankermaa (pieni purkki riittää noin pellilliselle)
kermaista juustoa (noin 1 dl/pellillinen)
timjamia, mieluiten tuoreena mutta kuivattukin käy

Täytteet:
Sipulia suikaleina
Homejuustoa, tomaatteja/kinkkua

Kauli taikina ohueksi. Levitä sille ranskankermaa ja ripottele kerman päälle hieman juustoa. Juustoa ei tarvita paljon, mutta se tuo mukavasti suolaisuutta. Ripottele pitsan pintaan timjamia. Lisää täytteet, mutta muista maltti: pitsaan saa jäädä ihan tyhjiäkin kohtia, mutta täytteitä pitää toki olla sen verran, että jokaiseen suupalaan riittää makua.

Paista 250-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia, eli niin kauan, että pohja kypsyy ja juusto pitsan pinnalla ruskistuu paikoitellen.

Vegaaniruokaa Münchenin kissakahvilassa

Jos reissussa osuu tielle kissakahvila, niin kyllä minä sinne mielelläni pistäydyn, vaikka kotonakin on katti. Münchenin kissakahvilassa Katzentempelissä olen vieraillut nyt kahdesti, esimmäisen kerran kahvilla ja mansikkakakulla viime vuonna ja toistamiseen tänä vuonna lounaalla. Molemmilla kerroilla syötävä oli hyvää ja kissat suloisia.

Yksi lisäsyy käydä Münchenissä juuri kissakahvilassa on se, että ravintolasta saa hyvää vegaaniruokaa. Täysin vegaaniravintola tämä ei ole, vaan kermaa ja voita on kyllä osassa annoksista, mutta kahvinsa saa soijamaidolla ja vegaanisia annoksia riittää useita. Gluteenittomiakin vaihtoehtoja löytyy ja muutenkin allergiat huomioidaan.

Viimeisimmällä käynnillä söimme lounaan viikoittain vaihtuvalta listalta, jossa on aina vegaaninen keitto ja pääruoka. Pääruokana oli tällä kertaa kvinoalla ja mustikoilla täytettyjä pinaattilettuja, avokadovaahtoa, pähkinöitä ja salaattia. Annos riitti hyvin lounaaksi ja oli ihan hyvääkin.

Kissakahvila sijaitsee lähellä yliopistoa ja useita taidemuseoita (lähistöllä ovat mm. Alte Pinakothek, Pinakothek der Moderne ja Lenbachhaus).  Sekin on mukavaa, että kahvilassa on ilmainen netti, mutta siitä pitänee varoittaa, että kortit eivät täällä kelpaa, vaan mukana pitää olla käteistä.

Kissakahvila Katzentempel,
Türkenstr. 29
www.cafe-katzentempel.de

Baijerin iloja

Kävin tyttökavereiden kanssa pikaisella Baijerin reissulla. Tutustuimme Neuschwansteinin hulppeaan linnaan, patikoimme sateisessa Garmisch-Partenkirchenissä ja vietimme pari vieläkin sateisempaa päivää Münchenissä. Sade hiukan rajoitti matkailun iloja, ja lisäksi kamerani katosi tai varastettiin, joten kuvatkin jäivät vähäisiksi. 

Mutta ei se mitään, parit matkavinkit voin silti kertoa, vaikkakin tosiaan tällä kertaa aika vähäisellä kuvituksella.

Garmisch-Partenkirchen

Syö: Mukkefuck

Osuimme ensimmäisenä iltanamme sattumalta aivan mahtavaan ravintolaan. Meillä oli taas se tyypillinen reissuporukan ongelma: yhdellä ei ole ollenkaan nälkä, toisella on aivan kamala nälkä, kolmas tahtoo oluen ja neljäs ”voisi syödä jotain pientä”. No, Mukkefuck ei nyt varsinaisesti ole mikään olutjuottola, eikä myöskään mikään pikkusyötävien paikka. Kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä.

Itse söin aivan tajuttoman hyvän peruna-kanttarellistruudelin, joka tarjoiltiin haudutetun purjosipulin ja valkosipulisen kastikkeen kanssa. Kasvissyöjäkin oli siis onnellinen. Niille, joilla ei ollut niin iso nälkä, löytyi esimerkiksi keittoja. Mukkefuckin kuuluisuuksia taitavat olla sen salaatit, joita tarjoiltiin valtavissa kulhoissa. Niissäkin siis riittäisi syötävää.

Näe: Partnachklamm

Paikkakunnan ykkösnähtävyys on tietenkin Zugspitze. Meidän vierailumme aikaan oli kuitenkin aivan liian sateinen ja sumuinen sää sen valloitukseen, joten tyydyimme Partnachklammiin. Se todella kannatti, vuoristojoen viertä kulkeva luola oli todella upea. 

Neuschwanstein

Neuschwansteinin linna on juurikin se kuuluisa Prinsessa Ruususen linna. On tornia ja uloketta ja koko linna aivan mahtavalla paikalla vuoren rinteessä. Lisäksi linna on aika lähellä Müncheniä ja Garmisch-Partenkircheniä, joten jos vuokraa auton, siellä on helppo pistäytyä. Naapurissa olisi toinenkin linna, Hohenschwangau, johon olisi helppo pistäytyä samalla. Me jätimme Hohenschwangaun kuitenkin väliin.

Neuschwanstein on tosiaan aika upea näky ja oli siellä ihan kiva pistäytyä. Kannattaa kuitenkin huomata, että tavallinen turistikierros linnassa kestää noin puoli tuntia, ja kun mukana on samalla kertaa muutama kymmen muukin vierailija, ei kokemus ole ihan äärimmäisen ihmeellinen. Linnasta saa kierroksella nähdä vain hyvin pienen osan – varmaankin osittain siksi, että suuri osa linnasta ei ole koskaan valmistunut. Ulkoa linna on kyllä tosiaan hieno, ja niin ovat myös näkymät näköalapaikoilta. Niiden takia linnalla pistäytymistä voi hyvin suositella, jos sattuu liikkumaan lähiympäristössä. Ja jos tykkää vaeltaa, linnan ympäristössä voisi tehdä kätevästi parin tunnin vaelluksen.

München

Näe: Museum Brandhorst

Minulla on tapana käydä jokaisella matkallani jossain modernin taiteen museossa. Münchenissä kohteeksi valikoitui Museum Brandhorst, jossa katselin muun muassa Andy Warholin ja Cy Twomblyn töitä. Tykkäsin museosta kovasti, jo rakennus oli mukavan ilmava ja rauhoittava. Lisäksi museo oli minulle sopivan kokoinen, eli ei mitenkään valtava.

Näe: Deutsches Museum

Münchenin taatusti kuuluisin museo, valtava Deutsches Museum on sellainen, jota sanotaan tiedemuseoksi, vaikka nimitys ei sille oikeastaan oikein sovikaan. No, on siellä toki tiedettäkin, mutta varmaankin kiinnostavimpia useimmille ovat erilaiset kulkuvälineet ja koneet, joita museossa on valtava kokoelma. On sukellusvenettä, lentokonetta, painokonetta, vanhoja soittimia, minirautatie, avaruusosasto, laivojen pienoismalleja, lasinpuhallusta ja ties mitä. Niin paljon kaikkea, että varmaan jokainen kiinnostuu jostain ja aikaa saa helposti kulumaan. Näytteillä olevien esineiden monipuolisuus heijastuu myös kävijäkuntaan: sateisena sunnuntaina me, neljä parikymppistä naista, emme erottuneet erityisesti joukossa, mutta paikalla oli kyllä paljon myös lapsiperheitä.

Syömässä Berliinin joulutoreilla

Jos vierailee Berliinissä joulukuussa, ei joulutoreja voi välttää. Vaikkei joulumeininki olisikaan ihan se omin juttu, on toreissa ainakin se kiva puoli, että niillä riittää elämää illallakin ja lisäksi niiltä voi kätevästi ostaa syötävää ohi kulkiessaan.

Perinteisesti toreilla myydään saksalaisia herkkuja, kuten makkaroita, perunasalaattia, hapankaalia, perunapaistikkaita, munkkeja ja keksejä. Ja tietenkin hehkuviiniä ja olutta. Nykyään useimmiltä toreilta löytyy myös aikalailla samanlaista ruokaa kuin suomalaisilta festareilta, on ranskalaisia, kiinalaista ruokaa ja ties mitä.

Perinteinen saksalainen ruoka on aika tukevaa ja lihaista. Kasvissyöjänä kannattaakin aina kysäistä, sisältävätkö annokset lihaa - esimerkiksi perunasalaatti sisälsi. Toisaalta tukeva ruoka lämmittää kylmänä iltana, ja kasvisruokiakin löytyy.

Sieniä valkosipulikastikkeella. Toimii.

Kartoffelpuffer, eli vähän kuin perunarösti, joka syödään sokerin tai omenahillon kanssa. Aika hyvää!

Ei toriruokia ihan loputtomiin jaksa syödä, sen verran rasvaisia ne ovat, mutta ainahan sieltä voi jotain pientä herkkua napata. Tai ainakin vähän hehkuviiniä...

Berliinin munkit ja muut

Pistäydyin joulukuun alussa Berliinissä. Se on kyllä herkkusuulle aika kiva kohde, sillä ruoka on halpaa ja ravintoloita riittää. En ollut ehtinyt suuremmin valmistautua matkaan, joten ravintolat valikoituivat pitkälti sattumalta, sen mukaan mitä eteen sattui silloin kuin jalat alkoivat väsyä liikaa tai lumipyry yltyä. Sain silti syödäkseni aika erinomaisia aterioita.

Ehkä kivointa oli se, että pikkunaposteltavaa löytyi ihan joka kulmasta, ja yleensä se sekä hyvää että halpaa. Kolmen euron annoksella sai hyvin vatsansa täyteen ja parilla sellaisella selvisi helposti koko päivän.

Joulukuun alussa on kun oltiin, kaupungin täyttivät tietenkin saksalaiseen tyyliin joulutorit, ja niidenkin herkkuja tuli toki maisteltua. Niistä kuitenkin toinen postaus vähän myöhemmin. Tässä hieman listaa siitä, mitä mielestäni Berliinissä ainakin kannattaisi maistella, ja pari vinkkiä, missä.

Döneriä

Turkkilaisia on tunnetusti Saksassa todella paljon, ja turkkilaisia ruokapaikkoja joka paikassa. Saksassa ei puhuta niinkään kebabista vaan döneristä, ja turkkilaisista paikoista saa aina myös kasvisversioita, usein kanadöneriäkin. Mielestäni döneriä vaan täytyy syödä Saksassa. Pitaleivan kasvistäyttein saa an alle neljän euron, ja annos on kyllä hyvinkin täyttävä. Eli siitä vaan valitsemaan, saisiko olla leipä falafelilla, fetalla vai halloumilla.

Hassua muuten oli, että kun tilasin kasvisleivän, sain erikseen pyytää tulista kastiketta, ja myyjä vielä kovasti varoitteli ja varmisteli, että ymmärränhän, että se on voimakasta. Tiedä sitten, johtuiko se kiltistä ulkonäöstä, sukupuolesta vai mistä. Samapa tuo, kastiketta sain ja se oli erinomaista. Ja sekin miellytti, että tulisen ruoan seurana sai pikaravintolassakin nauttia tulisen annoksen lisukkeeksi erinomaisesti sopivaa desperados-olutta (joka on siis ranskalaista, tequilalla maustettua olutta, jota vertaisin lähinnä sitruunalla maustettiin soliin).

Munkit ja muut makeat

Berliinissä syödään tietysti myös berliiniinmunkkeja. Tai minä en syönyt, mutta aika moni muu kyllä taitaa syödä (ainakin seuralaiseni söi). Niitä, ja muita leivoksia saa ihan joka nurkalla olevista leipomo-kahviloista. Leivoksissa riittää valinnanvaraa, on pullaa, viineriä ja munkkia, ja niiden lisäksi tietenkin vielä kakkuja. Saksalaiset tykkää kovasti kirsikasta ja pähkinästä, joten niitä löytyy suuresta osasta leivonnaisia. Kakkukahvit kolmella eurolla, se tuntuu kyllä aika mukavalta. Ja kyllä niistä kahviloista aina suolaistakin saa, eli ei tarvitse huolestua, vaikkei olisikaan mikään intohimoisin makean ystävä.

Keittoa!

Ihanassa Prenzlauer Bergin kaupunginosassa riittää shopattavaa, pieniä putiikkeja, vintagea ja söpöjä pikkukatuja. Lisäksi siellä riittää ravintoloita. Kylmän shoppailun ohessa toimi erinomaisesti iso kulhollinen keittoa.

Ihan Eberswalder Straβen aseman luona sijaitseva Suppe &Salat tarjoaa päivittäin erilaisia keittoja ja salaatteja – valikoimaa riittää enemmän kuin ravintolaan mahtuu sisään asiakkaita. Ja hyvää on, eikä tarvitse kasvissyöjänkään valittaa vaihtoehtojen puutetta. Minä maistelin punakaalikeittoa, jossa oli muun muassa kastanjoita. Toimi. Näkäisinä otimme keittojen lisäksi vielä yhteisen salaatin, mikä oli kyllä täysin turhaa. Salaatti oli hyvää, mutta eipä sitä keiton jälkeen enää kamalasti jaksanut syödä.

…Ja ainahan yhden meksikolaisenkin voi kokeilla

Prenzlauer Bergistä löytyi myös Frida Kahlo. Kun alle kolmen kympin saa lounaan viineineen kahdelle, vieläpä mukavassa ympäristössä, on helppo olla tyytyväinen. Kasvistacot oli yksinkertainen, mutta tosi maukas annos. Muuten listalta löytyy aika perinteisiä meksikolaisen ravintolan herkkuja, mutta mitäpä pienestä tylsyydestä, jos ruoka toimii.