Tarina ilman koko sukua (Kjell Westö: Kangastus 38)

Kjell Westön Missä kuljimme kerran ja Älä käy yöhön yksin kuuluvat kaikkien aikojen suosikkikirjojeni listalle. Ei muissakaan Westön kirjoissa mitään vikaa ole, joten kun kuulin kirjailijan uudesta romaanista, tiesin, että se on saatava. Ainakin minulle Westön vahvuus on ollut juuri suurissa tarinoissa, jotka piirtävät kuvan monien hahmojen vaiheista vuosikymmenten varrelta. Olen hyväksynyt, että Westön kirjojen alut ovat minulle aina vaikeita, mutta ei se mitään, kun kirjaa kyllä riittää, ja alussa pitää vähän pohjustaa, jotta voi ymmärtää lopun.

Uusi Kangastus 38 kuitenkin käänsi monen Westöä koskevan käsitykseni päälaelleen. Romaani ei ole erityisen pitkä, se seuraa kahta henkilöä, ja kirja kuvaa pääosin kahdeksan kuukauden tapahtumia, valottaen vain hieman mennyttä takaumien avulla. Ja alussakin mennään suoraan asiaan.

Koska olen pitänyt juuri Westön suurista tarinoista – siitä että esimerkiksi Älä käy yöhön yksin vei musiikintäyteiselle matkalle, sai ihastumaan lukuisiin hahmoihin ja elämään heidän mukanaan eri puolilla Helsinkiä vuosikymmenten ajan – olin heti pelin hengen tajuttuani hiukan huolissani Kangastus 38:n suhteen. Ei, ei se tosiaankaan ehtinyt ottaa yhtä täydellisesti otteeseensa kuin pitkät romaanit, eikä sen hahmoista tullut samalla tavalla tuttuja kuin niistä, joita seurasi lapsuudesta vanhuuteen. Silti Kangastus oli hieno romaani, jossa riittää pohdiskeltavaa pitkäksi aikaa.

Kangastus seuraa lakimies Claes Thunea ja hänen konttoristiaan Matilda Wiikiä vuonna 1938. Tapahtumapaikkana on tietenkin Helsinki, kaupunki jonka asukkaiden muistissa on edelleen vahvasti vuosi 1918, jossa haaveillaan olympialaisista uudella stadionilla, ja jossa nostaa päätään myös juutalaisviha ja muut Euroopassa nousevat radikalisoituneet asenteet. Thune seuraa ystäviensä muuttuvia asenteita ja nousevia ristiriitoja, huolehtii Saksan ja Venäjän tilanteista ja haluaa tuoda esiin omat, liberaalimmat ajatuksensa. Matilda viihdyttää itseään elokuvilla, mutta kamppailee yhä sisällissodan ahdistavien muistojen kanssa. Thunen toimistolla nämä kaksi tapailevat jonkinlaista ystävyyden kaltaista, vaikka sosiaaliset säännöt ovatkin vahvasti molempien mielessä.

Lyhyemmässäkin romaanissa Westö ehtii luoda vahvan tunnelman, kuvan Helsingistä vuonna, jona niin paljon tuntuu tapahtuvan. Siihen tunnelmaan on helppo heittäytyä, antautua tarinan vietäväksi.