Taas yksi omenapiirakka (omenapiirakka mantelilla)

Omenaa, kanelia, mantelia ja vaahterasiirappia. Ei voi olla pahaa. Eikä ollutkaan, sen huomasi myös kissanpentumme, jonka ansiosta kuvauksesta ei meinannut tulla mitään. Kissa meni aivan sekaisin omenapiirakan tuoksusta - olisi pitänyt arvata siitä innosta, jolla se aiemmin nuoli sormiani, joissa taisi vielä maistua ainakin se siirappi - se pyöri ja hyöri ympärilläni, tavoitteli tassuillaan lautasta ja koetti lipoa lusikkaani. Kyllähän sitä aina ruoka kiinnostaa, mutta omenapiirakan aikaansaama innostus oli kyllä ennennäkemätöntä.

Maistui se piirakka toki myös meille, jotka sitä oikeasti saimme maistella. tavallinen omenapiirakka on mielestäni joskus hiukan tylsää, siis jos sen kanssa ei saa vaniljakastiketta. Jonkinlainen kuorrutus, muruseos tai toska, tekee siitä paljon mielenkiintoisemman ihan siltänään syötäväksi. tällä kertaa päällysteeni olikin jotain murun ja toskan välimaastosta.

Omenapiirakka mantelilla

pohja:

1 dl sulatettua voita/margariinia

3 dl jauhoja

1 tl leivinjauhetta

6 rkl sokeria

1 kananmuna

1 dl maitoa

½ tl ruokasoodaa

päälle:

5 dl omenalohkoja

200g mantelirouhetta tai -lastuja (minulla sattui olemaan vähän molempia)

50g sulatettua voita/margariinia

¾ dl sokeria

½ dl vaahterasiirappia (tavallinen siirappikin käy)

2 tl kanelia

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan (vuoka saa olla aika korkeareunainen, sillä pohja kohoaa). Sekoita manteli, voi, sokeri, siirappi ja kaneli. Sokeria ja siirappia voi lisätä, jos omenat ovat kovin kirpeitä, ja tietenkin myös niiden suhdetta voi vaihdella. Kaneliakin voi laittaa maun mukaan, itse laitoin sitä täysin arviolta. Levitä taikinan päälle omenalohkot ja paista piirasta 200 asteessa 20 minuuttia. Lisää sitten piirakan päälle vielä manteliseos ja paista piirasta vielä 30 minuuttia.

Totuuden nimissä on myönnettävä, että vanha tuttu Vermontin omenapiirakka on mielestäni vielä vähän parempaa, mutta toskakakkua rakastava mies taisi tykätä tästä versiosta vähintään yhtä paljon kuin vermontilaisesta.