sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kaalia ja kaalia (kaalipiirakka ja hapankaali)




Glorian ruoka ja viini –lehdessä kirjoitettiin hapankaalista ja rieslingistä sen verran houkuttelevaan sävyyn, että pakkohan sitä oli päästä maistamaan. Siitäkin huolimatta, että en ollut ihan varma, tykkäänkö oikeasti hapankaalista. Teinkin reseptistä oman versioni, ja laitoin puolet tuoretta kaalia. Ja sitten sitten sitä kaalimössöä oli tietenkin aivan liikaa, joten lopusta piti tehdä kaalipiirakka. No, se ei varsinaisesti oli mikään ongelma, koska kaalipiirakka on ihan mahtavaa väli- tai iltapalaa, ja jos se kaali on valmiina, sen tekeminen on aivan naurettavan nopeaa.

Laitoin piirakkaan puolisen desiä soijarouhetta, mikä ei nyt varsinaisesti ole minkään taiteen sääntöjen mukaista, mutta eipä se sieltä kamalasti maistu ja tuleepahan proteiinia. Jos lisää soijaa, täytyy vain muistaa lisätä vähän vettäkin, koska rouhehan imee nestettä, eikä täytteestä saa tulla kuivaa. Hapankaaliin taas ei tietenkään kuuluisi siirappi, mutta minusta se maistui hyvältä. 

Ei-ihan-niin-hapan kaali oli minun makuuni, eikä se hapankaali siinä piirakassakaan pahaa ole. Ja se riesling oli kyllä hyvää myös. Ja muistuipa taas mieleen, kuinka hyvää rahkavoitaikina on, joten sitä täytyy kyllä tehdä taas uudestaankin.
Hapankaalin kanssa syödään tietysti makkaraa (vaikkei oma ruokavalioni ihan bratwurstiin taivukkaan). Ja sinappia.
Ei ihan kamalan hapan kaali
200g hapankaalia
400g kaalia
1 omena
1 pieni sipuli
¾ dl valkoviiniä
suolaa
pippuria
(2 rkl siirappia)

Raasta kaali, omena ja sipuli. Hauduta niitä pannulla tai kattilassa noin tunti, ensin kovemmalla virralla sekoitellen, sitten pienellä virralla, kannen alla. Lisää sitten hapankaali ja laita pannu hetkeksi kovemmalle virralle. Kaada viini joukkoon, lisää suola ja pippuri ja anna viinin vähän haihtua. Maista kaalia, ja jos haluat siitä vähemmän hapanta, lisää vähän siirappia. Anna sitten kaalin hautua vielä noin 20 minuuttia.

Kaalipiirakka
Rahkavoitaikina
1 prk (200g) maitorahkaa
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte
600g tuoretta kaalia
200 g hapankaalia - täytteen voi toki tehdä myös kokonaan tuoreesta
1 sipuli
4 rkl siirappia
meiramia

voiteluun kananmuna

Anna voin pehmentyä huoneenlämmössä tai sulata sitä pieni hetki mikrossa. Voin ei tarvitse olla ihan sulaa, mutta kunnolla pehmeää kuitenkin. Sekoita sitten voi ja maitorahka ensin keskenään ja lisää niihin sitten jauho ja leivinjauhe. Laita taikina sitten hetkeksi jääkaappiin (vaikka siksi aikaa, että rikot munan, laitat uunin lämpiämään ja laitat pellille leivinpaperin).
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli kahdeksi suunnilleen samankokoiseksi levyksi, jota ovat noin 5 millimetrin paksuiset. Nosta toinen pellille ja levitä täyte sen päälle. Jätä reunoihin pari senttiä tyhjää ja voitele reunat kananmunalla. Laita sitten toinen levy täytteen päälle ja nipistä taikinalevyjen reunat yhteen. Voitele piiras kananmunalla ja pistele kanteen reikiä haarukalla.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kissaakin kiinnosti.

Ei kommentteja: