Vaeltamassa Picos de Europassa

Kesäisen reissuni seuralainen on innokas vaeltaja, joten hänen toiveensa matkalle oli luontoelämyksiä. Koska itse viihdyn yleensä enemmänkin kaupunkilomilla, piti löytää jonkinlainen kompromissa - sellanen, mikä saa molemmat innostumaan, muttei ole minulle liian rankka.

Päädyimme Cantabrian ja Asturian rajalla sijaitsevaan Picos de Europan kansallispuistoon, joka vaikutti jo kuvien perusteella aivan upealta - ja olikin juuri sitä. Tätä puistoa ei taideta Suomessa kamalasti tuntea, eikä alueesta löytynytkään juuri mitään tietoa Suomeksi. Se on silti ehdottomasti vierailun arvoinen vaikkei edes olisi mikään suurin vaellushullu. Hienot maisemat kyllä hurmaavat ja reiteissä on paljon lyhyillekin vierailuille sopivia. Mekin majoituimme hotelliin ja kävimme päiväsältään vuorilla.

Tässä kaksi helpohkoa reittiä:

Mirador de Ordiales

Pituus: n. 20/15km (Buferrerasta/Pan de Carmenista)

Arvioitu kesto: 6h

Kuinka sinne pääsee: Aja Covadongasta ylöspäin ja seuraa opasteita Buferreran parkkipaikalle. Jos haluat pysäköidä Pan de Carmenin parkkipaikalle, käänny ennen järveä (ja Buferreran parkkia) oikealle hiekkatielle.

Reitti:

Lago de Enolin luota lähtee useita eri pituisia reittejä, joista valitsimme Mirador de Ordialesin, sillä se vaikutti sopivan pituiselta ja vaativalta. Lonely Planet mainosti tätä reittiä kivana 10 kilometrin reissuna, mutta perillä meille selvisi, että matkaa olikin 10 kilometria suuntaansa… Noh, ei se mitään. Suurin osa matkasta oli sen verran tasaista, että matkan jakoi aivan hyvin kävellä ja reissun kestokin jäi vielä ihan järkeväksi.

Jo itse matka ylös järville oli aikamoinen. Jos pelkkä mutkitteleva vuoristotie ei olisi itsessään riittävän haastava, paikoitellen sai haukkoa henkeä tien vieressä aukeavien pudotusten takia, välillä taas pysähtyä odottamaan, että tiellä kulkevat lehmät, vuohet ja lampaat väistyvät.

Jätimme auton Buferreran parkkipaikalle, mutta jos menisin uudestaan, ajaisin kyllä Pan de Carmeniin, sillä siihen asti reitti kulkee hiekkatietä pitkin, eikä se nyt ihan niin valtavan jännittävää ole. Buferreran parkkipaikalla on vessat ja infokoppi (jossa tosin ei ollu kesäkuun lopulla ketään), Pan de Carmenissa infotaulu. Kyltit ohjaavat Pan de Carmeniin asti, siitä alkaen valko-oranssit maalatut merkit ja paikoitellen myös maastoon lisätyt kivet.

Mirador de Ordialesin reittiä suositellaan kirkkaalle päivälle, mutta meille sattui melko sumuinen sää. Matka oli silti ihan mukava, mutta jätimme viimeisen pätkän kävelemättä, sillä sumussa ei tuntunut mielekkäältä lähteä tarpomaan vielä paria kilometriä näköalapaikalle. Sumussakin näimme kyllä jonkin verran hienoja maisemia, ja itse maasto sekä sen varrella laiduntaneet lehmät ja vuohet jaksoivat viihdyttää meitä.

Lisää ohjeita reitille:

http://hikingpicosdeeuropa.blogspot.fi/2012/06/mirador-de-ordiales-ordiales-view-point.html
http://www.wikirutas.es/rutas/Asturias/Picos_de_Europa/Pandecarmen_Mirador_de_Ordiales/

Bulnes

Matka: n. 4 km (450 m nousua)

Arvioitu kesto: 2-3 h

Miten sinne pääsee: Käänny AS-114-tieltä Arenas de Cabralesin kohdalla tielle AS-264 ja jatka kunnes pääse Funicular de Bulnesin kohdalle. Jätä auto joko funicularin parkkipaikalle tai tien varteen.  Parkkipaikalta sinun täytyy kävellä toiselle puolen tietä ja hiukan mäkeä ylös. Tien varressa oleva opastetaulu ohjaa reitille.

Reitti:

Bulnes on pieni, reilun kolmenkymmenen asukkaan vuoristokylä, jonne ei johda autotietä. Vuorelle pääsee nykyisin käysiradalla vuorten läpi, mutta sinne voi myös kiivetä pientä polkua pitkin. Me kiipesimme ylös ja tulimme vaunulla alas, mikä oli helteessä ihan hyvä päätös, ja ehkä muutenkin, sillä jyrkän polun laskeutuminen olisi varmaankin aika rankkaa polville.

Reitti Bulnesiin on kapeaa, enimmäkseen kivistä polkua, joka nousee paikoitellen hyvinkin jyrkästi. Siksi matkan kesto vaihtelee varmasti paljonkin kävelijän kunnosta riippuen. Meillä meni nousuun vajaa kolme tuntia, ja pidimme kyllä useita taukoja. Mutta ei hätää: tauoilla riittää ihmeteltävää, sillä maisemat ovat aivan huikeat. Paikoitellen reitti kulkee aivan vuoren reunaa mukaillen, ja ainakin minun täytyi pitää toiselle kädellä kivestä kiinni, jotta uskalsin kävellä.

Tältä reitiltä ei voi millään eksyä kunhan sen alun äkkää tien varresta, sillä mihinkään sivuun ei useimmissa kohdissa edes pääse. Muutamassa kohdassa voi halutessaan astua pari askelta sivuun joen varteen vilvoittelemaan, mutta muuten rinteessa kulkee tasan tämä yksi polku.

Vaikka reitti on välillä nousun takia aika rankkaa, se onnistuu kyllä vähän huonkuntoisemmaltakin, sillä matka on sen verran lyhyt, että hidastelu ja tauotkaan eivät tee siitä loputonta. Hienoimmat maisemat ovat kuitenkin matkan varrella eivätkä perillä kylässä, joten kävelyä ei missään tapauksessa kannata jättää väliin.

Itse Bulnesin kylässä on muutama ravintola ja kahvila, ja me söimmekin siellä lounaan. Ruoka ei ollut mahtavaa, mutta etenkin salaatti maistui hyvin nousun jälkeen helteisenä päivänä. Lounaan jälkeen kävelimme vielä noin sata metriä läheiselle näköalapaikalle, josta sai ihailla kylää ympäröiviä vuoria.

Bulnesin reitillä parasta ovat ehdottomasti aivan upeat maisemat. Ei kannata pelästyä pientä pilvisyyttäkään. Meidänkin lähtömme aikaa vuorenhuiput olivat vielä pilvissä, mutta kävelymme aikana sää kirkastui ja lopulta aurinko tuntui paistavan melkein liikaakin.

Bilbao: muutakin kivaa kuin Guggenheim

 
Guggenheimin museo on tietenkin se, mistä Bilbaon kaupunki parhaiten tunnetaan. Tietenkin se kuului myös meidän kohteisiimme, mutta tykästyin kaupunkiin muutenkin, olkoonkin, että matkamme Bilbaoon osui sattumalta pyhäpäiviksi, joten emme ehkä saaneet kaupungista ihan oikeaa kuvaa. Oletan kaupungin normaalisti olevan vilkas, mutta nyt oikeastaan kaikki kaupat ja suuri osa ravintoloistakin oli suljettuna ja jopa aamiaispaikan löytämisessä oli vähän ongelmaa. Myös suurin osa museoista oli kiinni.

Bilbaossa on noin 300 000 asukasta, ja se tuntui oikeastaan aika mukavan kokoiselta. Kauppoja, ravintoloita ja museoita jo löytyy ja julkinen liikennekin toimii, mutta keskusta-alueella oli silti helppo kävellä ympäriinsä.

Useimmissa netistä löytämissäni oppaissa suositeltiin majoituspaikaksi vanhaa kaupunkia, mutta en välttämättä maksaisi extraa päästäkseni majoittumaan sinne. Myöskään ihan Guggenheimissa kiinni ei mielestäni tarvitse olla. Hotellimme Illunion Bilbao sijaitsi Rodríguez Arias -kadulla San Mamesin stadionin lähellä, eli keskustasta kauemmassa päädyssä, mutta eipä se haitannut lainkaan, sillä ostosalue alkoi parin korttelin päästä hotellista ja vanhaan kaupunkiinkin käveli rauhallisella tahdilla vartissa. 

Guggenheim oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Jo itse rakennus oli hieno ja toimi myös sisältä. Mikään valtavan suuri museo ei kuitenkaan ole, joten pari tuntia riittää jo hyvin sen kiertämiseen.

Ravintolasuositukset

El Globo

Michelinin suosituksen saaneessa ravintolassa testasimme pintxoja ja ne olivat kyllä ehdottomasti testailun arvoisia. Valikoima oli kohtuullisen laaja ja taso hyvä. Etenkin jonkunlaista kalamössöä (kalaa ja valkokastiketta, ilmeisesti) sisältävä lämmin pintxo oli maukas, ja arvatenkin myös vuohenjuustoa ja karamelisoitua sipulia sisältänyt pintxo maistui. Pikkusyötävät maksoivat 1,80, viinit 1-3 euroa lasilta, esimerkiksi paikallinen txakali 1,30. Vararikkoon muutamasta tapaksesta ei siis ajaudu. Syömään pääsee ulos katetulle terassille tai sisälle pöytiin tai tiskille.

Diputazio Kalea, 8

Berton Goikoa

Majoituimme Illunion Bilbao -hotellissa lähellä San Mamesin stadionia ja aivan hotellimme vierestä löytyikin oikein kelpo pintxos-paikka. Täällä suosikiksi nousi avokado-anjovis-leipä, jossa oli juuri sopivasti suolaisuutta ja raikkautta. Muutenkin tässä paikassa löytyi ehkä tavanomaista enemmän raikkaita makuja, tuoreita vihanneksia ja muutakin kuin uppopaistettuja syötäviä. Ovensuun listaan ei silti kannata luottaa, sillä siltä löytyviä annoksia ei ainakaan pyhäpäivän iltana ollut saatavilla.

Calle de Rodríguez Arias, 64

 

San Sebastian: herkuttelua meren äärellä

San Sebastian (baskinimeltään Donostia) Espanjan Baskimaassa, Atlantin rannalla, lähellä Ranskan rajaa, on nykyisin varmaankin parhaiten tunnettu ruoastaan. Sieltä löytyy Michelin tähdin varustettuja ravintoloita ties kuinka paljon ja maailman 50 parhaan ravintolan listallekin riittää pari. Lisäksi kaupungista löytyy muutenkin aika mahtavia ja myös kohtuuhintaisia ruokapaikkoja ihan loputtomiin. Ruokaharrastajan suosikkipaikka siis, aivan ehdottomasti.
 
Ja onhan siellä toki muutakin: hiekkarantoja, ulkoilureittejä, surffausta, muutama kiinnostava museo sekä ylipäätään kiinnostava pienehkö kaupunki tutkailtavaksi.
 
Koska kaupunki on pieni, sen ehtii pääosin kierrellä jo parissa päivässä. Keskusta-alue on niin kompakti, että kävellen pääsee helposti kaikkialle. Vanhassa kaupungissa on lähinnä ravintoloita ja pikkuputiikkeja, uudempi keskusta taas on paras shoppailupaikka. Myös Zurriolan rannan lähistöltä löytyy kivoja kauppoja ja ravintoloita.

Pintxoille (eli tapaksille) kannattaa ehdottomasti mennä vanhaan kaupunkiin. Siellä paikkoja riittää, ja monissa valikoima on hyvinkin laaja. Hintataso on yleensä suunnilleen 2e/pintxo, joten pikkusyötävillä saa vatsansa täyteen ihan kohtuuhintaan ainakin parhaimpien paikkojen laatu huomioiden. Viinit maksavat nekin eurosta kolmeen. Osassa ravintloista asiakas saa itse kerätä haluamansa pintxot lautaselle ja sitten maksaa määrän mukaan - yleensä kaikki tiskillä tarjolla olevat maksavat saman verran. Lisäksi tarjolla voi olla lämpimiä annoksia, jotka pitää tilata tiskiltä. Kasvissyöjän kannattaa kuitenkin kysellä tarkkaan, sillä aika monissa annoksissa on piilossa esimerkiksi kinkkua.

Ravintolasuosituksia 

Ni Neu

 
Kursaal-keskuksessa Zurriolan rannan luona sijaitseva Ni  neu on ehdottomasti helmi. 29 euron lounas sisältää kolme ruokalajia, leivän, juomat ja vielä pikkuherkut kahvin kanssa. Sillä täyttyi vatsa ja mieli tuli hyväksi, sillä kaikki maistui erinomaiselta. Lisäksi ruoka oli kaunista, kekseliästä ja huolellisesti valmistettua.
 
Tänne kannattaa tulla, jos haluaa syödä vähän hienommin, muttei käyttää ateriaan omaisuuksia. Palvelu ja paikan tunnelma on kuin kalliimmassakin paikassa, mutta ei Ni neu silti mikään pönötyspaikka ole.
 
Lounas on suosittu, joten pöytä kannattaa varata. Meille kuitenkin riitti se, että kävimme edellisenä iltana ravintolassa sopimassa asiasta.
 
Cafe de la Concha

 
Aivan rannan tuntumassa, upealla vanhalla rantabulevardilla at deco -rakennuksessa sijaitsevaan Cafe de la Conchaan kannattaa mennä jo sen tunnelman ja merinäköalojen takia.
 
Menu del dia ei ollut ihan parhaita Epanjassa syömiäni, mutta hyvä kuitenkin. Jälleen kerran alkuruoka oli sitä parasta antia, sillä ravulla täytetyt pikkupaprikat pistaasiliemessä olivat aivan huikean hyviä. Siksi en jaksanutkaan kamalasti murehtia, vaikka pääruokani olikin hiukan erikoinen munakasmainen paistos, jossa oli pikkuisia ankeriaita – sinänsä ihan hyvänmakuisia, mutta aika omituisia. Alle kahden kympin lounaaksi suoritus oli kuitenkin varsin kelvollinen ja paikka viehättävä.



Aralar

Yksi vanhan kaupungin suositeltavista pintxos-paikoista on Aralar. Valikoimaa riittää ja myös kasvisversioita löytyy useampia. Ystävällinen tarjoilija olisi luvannut tehdä myös muutamasta hiukan lihaa sisältävästä annoksesta lihattoman, jos olisin halunnut.

Muuta

San Telmon museo
San Telmon museon on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos baskikulttuuri ja alueen historia yhtään kiinnostaa. Museo on rakennettu vanhaan luostariin, joten jo rakennus itsessään on kiinnostava ja kaunis. Pysyvät näyttelyt esittelevät Baskimaan historiaa sekä baskitaidetta kohtalaisen tiiviisti mutta kattavasti. Museoon ei siis tarvitse varata päiväkausia, mutta kyllä täällä helposti pari tuntia viettää.
 
Pysyvien näyttelyiden lisäksi museossa on kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä. Kesän 2016 rauha-aihetta tarkasteleva näyttely oli aivan upea ja vakuutti siitä, että täällä osataan tuoda kiinnostavalla tavalla esiin vähän haastaviakin kokonaisuuksia.
 
Surffaus
Jos minulla olisi ollut hiukan enemmän aikaa San Sebastianissa, olisin käyttänyt sen surffauskurssilla. Surffikouluja on paljon, ja koska ranta on loiva, harjoittelemaan pääsee turvallisesti. Osallistujina näytti olevan paljon aika pieniäkin lapsia, joten eiköhän siellä vähän surkeampikin aikuinen (kuten minä) pärjäisi.

Matkustaminen San Sebastianiin ja San Sebastianista
 
San Sebastianin bussi- ja juna-asemat sijaitsevat ihan keskustan tuntumassa. Ainakin oman tutkimustyöni perusteella vaikutti selvältä, että busseilla liikkuminen on helpointa. Lippuja voi ostaa netistä tai bussiasemalta joko tiskiltä tai automaateista. Bussiasemalta löytyy myös säilytyslokeroita matkatavaroille, pari kioskia ja kahvila. Esimerkiksi Bilbaoon busseja menee suunnilleen kerran tunnissa, välillä kahdestikin, ja Biarritziinkin useita päivässä, ja molempiin hinnat ovat kympin tienoilla (netistä voi saada vähän halvemmallakin).

Matkalla pohjois-Espanjassa (ja vähän Ranskan puolellakin)

Vietin kesälomani alussa pari viikkoa kierrellen Pohjois-Espanjassa ja pari päivää Ranskan puolella Biarritzissä. Koska huomasin, ettei näistä alueista löydy paljoakaan tietoa suomeksi, seuraavissa postauksissani on vinkkejä ja suosikkejani reissun varrelta.

Matkamme kulki reittiä Barcelona-Sitges-Rioja-Picos de Europa-Santillana del Mar-Bilbao-San Sebastian-Biarritz. Barcelonassa emme sen kummemmin pysähtyneet, mutta koska sinne löytyy lentoja paljon paremmin kuin Madridiin, lensimme sinne ja ajoimme Riojaan. Matkalla pysähdyimme kahvilla Sitgesissä, koska minun oli aivan pakko saada heti alkuun kunnon kahvi, ja Sitgesin rannalla pääsi heti hyvään lomatunnelmaan.

Paluulento oli Biarritzista, jonne Finnair lensi tänä kesänä. Biarritz olisi varmaankin fiksuin kohde, jonne on suorat lennot, jos haluaa tutkia Baskimaata.

Useimmat kohteistamme olivat pienehköjä kaupunkeja, joten kahden viikon reissu tuntui riittävältä tähän kiertomatkaan. Jos johonkin tämän matkan kohteista varaisin enemmän aikaa niin varmaankin San Sebastianiin tai Bilbaoon. Matkasta kaksi päivää meni suurelta osin autossa, mutta niidenkin aikana ehdimme myös pysähdellä ja ajaa maisemareittejä. Ajamista ei siis tullut mitenkään liikaa. Bilbaosta eteenpäin kuljimme bussilla.

Bilbao
San Sebastian/Donostia

Ihanat tostadat chevichellä

Tostadat ovat olleet suosikkejani jo pitkään, mutta vasta muutama viikko sitten opettelin lopulta tekemään niitä kunnolla. Toinen suosikkini on cheviche, ja sitä kokeilin samalla kerralla.

Tostadat ovat pieniä, rapeiksi paahdettuja tortilloita, joiden päälle kasataan avokadoa (tai guocamolea), jotain proteiinia, salsaa ja rapeaa salaattia. Usein päällä on vielä juustoa ja pinnalle toki on tapana ripotella korianteria ja puristaa sitruunaa tai limeä - kuten lähes kaikkeen meksikolaiseen ruokaan.

Cheviche taas on latinalaisamerikkalainen tapa kylmäkypsyttää kalaa. Siinä pieneksi pilkottu kala kypsennetään parissa tunnissa sitrushedelmien mehulla. 

Yhdessä nämä kaksi ovat niin tolkuttoman hyviä, että olen ilmeisestä ruokamyrkytysriskistä välittämättä syönyt niitä niin meksikolaisella torilla, wieniläisessä katukahvilassa kuin festareillakin. Näihin verrattuna kotiolojen etuna on ainakin se, että kylmäketjusta saa vastata ihan itse, joten kalan kunnosta voi olla varma (jos vain luottaa kalakauppiaaseensa - itse olen aina Hakaniemen hallin kauppiaaseen luottanut, mutta toki tälläkin kertaa mainitsin, mitä kalasta teen).

Tostadojen syöminen on sotkuista, mutta ei sen niin väliä, kun ne maistuvat näin hyviltä. Servetit pöytään ja nauttimaan.

Tostadat

Pieniä tortillalettuja
Öljyä

Guocamolea/avokadoa
Tomaattista salsakastiketta/kuutioitua tomaattia ja sipulia
Tulista kastiketta 
Suikaloitua jäävuorisalaattia
Limeä, korianteria
(juustoa, esim. fetaa murusteltuna)
+ päätäyte, kuten chevicheä, paistettua kanaa, katkarapuja... 

Paahda tortillat. Lämmitä uuni 110 asteeseen. Voitele letut öljyltä molemmilta puolilta ja levitä ne uunipellille. Paista letuja noin 3 minuuttia, käännä ja paista vielä toiset 3 minuuttia (tai kunnes letut ovat rapeita).
Levitä lettujen pohjalle guocamolea ja kasaa sen päälle muut täytteet. 

Cheviche
n. 300 g lohta
n. 100 g siikaa
puolikas sipuli
punainen chili (tai enemmän tai vähemmän tulisuudesta riippuen)
2 limen ja puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja sokeria

Pilko kalat pieniksi kuutikoiksi tai suikaleiksi, noin sentin paksuiset ovat aika hyviä. Tärkeintä on, että ne ovat suunnilleen samankokoisia. Silppua sipuli ja chili hienoksi silpuksi. Purista päälle sitrusten mehut, lisää suolaa ja sokeria, sekoita ja laita kelmulla peitettyna tai kannen alle jääkaappiin tekeytymään kahdeksi tunniksi.

Meksikolaisherkku: chilaquiles

Viimeaikoina olen ollut kovin innostunut meksikolaisesta ruoasta - taas vauhteeksi. Yksi toukokuun kokeiluista oli chilaquiles. Siinä tortillasipsejä uitetaan mausteliemessä ja niiden kanssa syödään niitä perinteisiä meksikolaisia herkkuja, eli sipulia, tomaattia ja korianteria. Kuulostaako oudolta? No todellakin, mutta oli silti tosi hyvää.

Yksinkertaisuudessaan herkku valmistetaan niin, että kiehautetaan maustelimei, johon tortillasipsit laitetaan hetkeksi kypsymään ja pehmittymään. Sitten lautaselle mätetään loput tilpehöörit. Meidän versiossamme herkun lisukkeena oli vielä paistettua kanaa, mutta sen sijaan voisi hyvin paistaa vaikka paprikaa ja maissia tai papuja. Alkuperäinen resepti oli Food & Winen nettisivuilta, tässä se mitä tein:

Chilaques kanalla (3-4 annosta)
 
3 rkl paprikajauhetta
2 rkl chilijauhetta 
1 tl cayennepippuria
1/2 juustokuminaa
1 tl sokeria
3 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
3 valkosipulinkynttä
7 dl kana-/kasvislientä
n. 3 dl tortillasipsejä syöjää kohden
100 g fetajuustoa
2 rkl hapankermaa syöjää kohden
sipuli ohuina siivuina
silputtua korianteria
kanafileitä (tai kasvissyöjälle vaikkapa paprikaa ja papuja)

Paista kana, mausta suolalla ja pippurilla, ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.

Valmista liemi, jossa kypsennät sipsit. Kuumennä öljy pannussa ja lisää siihen mausteet. Anna kypsyä hetki, lisää jauhot ja valkosipuli. Lisää kanalientä vähän kerrallaan, sekoita tasaiseksi. Anna liemen keittyä kasaan niin, että se paksuneen hiukan. Laita sipsit liemeen ja kypsennä pari minuuttia. Sipsien pitää pehmetä, mutta ne eivät saa mennä mössöksi.

Annostele sipsejä lautasille, lisää päälle kana. Murustele päälle fetaa ja ripottele jokaiseen annokseen lisäksi sipulia, korianteria ja hapankermaa. Tarjoile heti.

Pikapasta jämäaineksista

Voi herran jestas miten hyvää voi olla alle vartissa valmistuva pasta jämäaineksista! Kaapista löytyi vähän anjoviksia, pilkottua sipulia, smetanaa ja parmesaania. Ne piti saada jotenkin tuhottua, ja pastahan niistä syntyi, juuri sopiva illan suolaisennälkään. Luulen, että jatkossa tämä ei ole vain jämäruokaa, vaan ostan näitä aineksia ihan varta vasten tehdäkseni pastaa.

Anjovispasta

n. 50 g anjovisfileitä (eli suunnilleeen puolikas purkki)
1 dl silputtua sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl smetanaa
n. 1 dl parmesan-raastetta
spagettia

Laita spagetti kiehumaan.  Lämmitä öljy pannulla ja laita anjovikset ja sipulit kypsymään, sekoittele välillä. Kun sipuli on lähes kypsää, lisää valkosipuli. Lisää pannulle lähes kypsä spagetti, smetana, parmesaani ja hiukan pastan keitinvettä. Tarjoile heti.