keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesäjuomana piña colada


Jostain muistin syövereistä miehen mieleen tuli New Yorkin matkamme vuodelta 2009 ja siellä karibialaisessa pikaruokapaikassa juodut piña coladat. Ja sitten mieleen tuli, että hänhän joi Meksikossakin jonkinlaisen piña coladan, ja sehän oli hyvää. Mitä siinä on? Voidaanko tehdä itse? No voitiin toki.

Piña coladaan, kuten kaikkiin klassikkodrinkkeihin, löytyy monenlaisia reseptejä, ja aika moni väittää tekevänsä sen kaikista aidoimman. Me tyydyimme aloittamaan wikipedian kertomilla mittasuhteilla, mutta viilasimme niitä sitten maisteltuamme juomaa hiukan.

Piña colada – resepti Wikipedian mukaan
1 osa rommia (resepteissä yleensä vaaleaa, mutta tummakin käy)
1 osa kookosmaitoa
3 osaa ananasmehua
Jäitä

Murskaa jäitä halutessasi, sekoita hyvin. Kookosmaito ei ole yleensä ihan tasaista, joten jos haluaa, että juomaan ei jää ollenkaan rasvaisempia maitohippuja, kannattaa sekoittaa se sauvasekoittimella tai blenderillä. Tarjotaan yleensä korkeasta lasista ja juodaan pillillä. Voi koristella säilykekirsikoilla ja ananassiivulla.

Me laitoimme heti alkuun kookosmaitoa hiukan ohjeen määrää enemmän ja lisäilimme sitä vielä enemmän maisteltuamme juomia.

Kuulemma piña colada on nyt jonkinlainen muotidrinksu. No, ollaanpa nyt sitten oltu muodin aallonharjalla. Mutta täytyy sanoa, että ei tuo juoma nyt ihan minun makuuni ole, on sen verran makeaa, enkä oikein tykkää ananasmehusta. Mutta mies kyllä lipittelee sitä oikein mielellään, joten on tuo ihan hyvä kokeilu ollut.

Ei kommentteja: