Cecilia Samartin: Nora & Alicia
Nora & Alicia on nimensä mukaisesti tarina kahdesta
tytöstä, serkuksista. Tytöt kasvavat Kuubassa ja ovat parhaita ystävyksiä,
mutta sitten kaikki muuttuu. Vallankumouksen jälkeen Noran perhe päättää paeta
Yhdysvaltoihin, kun Alician perhe jää Kuubaan. Nora joutuu oppimaan uuden
kielen ja uuden maan tavat, Alician on selvittävä Kuubassa.
Samartinin kirjan vahvuus on ehdottomasti Kuuban kuvauksessa:
kaikki äänet, värit, tuoksut, valot, maut ja lämpö tulvivat sivuilta lukijankin
mieleen. Kuuban entisen ihanuuden kuvaus
on toki yliampuvaa, mutta se taitaa kuulua tähän lajityyppiin, maasta
paenneiden kertomusten nostalgiaan. Ja vaikka kuvaus on ehkä yliampuvaa, on se
silti viehättävää.
Nora & Alicia on liioittelevan romantisoiva ja
paikoin hyvin ennalta arvattava. Silti se oli ihan mukavaa, rentouttavaa
luettavaa. Se sai hyvälle mielelle ja jaksoi kiinnostaa. Mukavaa viihdettä
siis, eikä mitenkään surkeista surkeinta.
Minä luin Samartinin kirjan hetkessä. Sen tarinaan oli
kiva uppoutua, olla ajatuksissa Kuuban ja Kalifornian lämmössä, samaistua
hahmojen sydänsuruihin, ulkonäkömurheisiin, rakastumisiin ja ikävään. Kliseisimmät
kohdat saattoi antaa anteeksi, kun kirjan parissa sai kuitenkin rentoutua totaalisesti ja nauttia ihan toimivasta romanttisesta viihteestä.
Richard
Yates: Revolutionary Road
Revolutionary Road on niitä kirjoja, joista minulla oli
etukäteen mielikuva vain siitä tehdyn elokuvan arvioiden ja mainosten kautta. Tiesin,
että tarina käsittelee pariskuntaa, jolla ei mene kovin hyvin, siinä oikeastaan
kaikki. Tällä kertaa se oli hyvä: muistikuvia oli juuri sopivasti, jotta osasin
odottaa kirjalta jotain, mutta ei niin paljon, että ne olisivat häirinneet.
Yatesin romaani seuraa Wheelerin pariskuntaa 1950-luvun
puolivälissä Revolutionary Hillin lähiössä Connecticutissa. April ja Frank
Wheeler eivät halua olla tavallisia lähiöasukkeja, tylsiä, kaavoihin
kangistuneita, perheellisiä, joiden elämä pyörii vain kodin ja työn ympärillä.
Lähiöelämä ahdistaa heitä, mutta siitä irtautuminenkaan ei tunnu helpolta.
Wheelerit muistelevat joskus olleensa jotain enemmän – ja ainakin he muistavat
joskus odottaneensa elämältään enemmän.
Yates kuvaa nuoren pariskunnan ahdistusta tarkasti ja tukahduttava
olo on helppo aistia. Siinä onkin romaanin vahvuus. Se saa tuntemaan
päähenkilöiden toivottomuuden ja ymmärtämään sen, miten vaikea ongelmia on
ratkaista. Samalla se tekee romaanista raskaan. Lukijakin tietää alusta asti,
ettei mitään kovin hyvää voi olla tulossa.
Revolutionary Road ei saa hyvälle tuulelle, se ei piristä
eikä oikeastaan millään tapaa auta pohtimaan, miten ei omassa elämässään
päätyisi samaan kuin Wheelerit. Se on kuitenkin mielestäni hieno kirja. Se
tuntuu aidolta, sen hiljainen tunnelma ja vähäeleinen tarkkuus tuo hahmojen
tunteet esiin surullisen selkeinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti