keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kirjamessut, koetus itsehillinnälle


Helsingin Sanomat omistaa tänään kulttuuriosansa kirjallisuudelle huomenna alkavien Helsingin kirjamessujen kunniaksi. Kirjallisuuden ystävä antaa tästä Hesarille suuren kiitoksen. Harvemmalla lehdellä Suomessa on mahdollisuuksia tehdä vastaavaa temppua, joten on hienoa, että se, jolla resursseja riittää, sen tekee.

Sivut sisältävät useita ulkomaisten kirjailijoiden haastatteluja, ja tekstit ovat ihanan pitkiä. Tämä on nyt jotain aivan muuta kuin äärimmäistä tehokkuutta, hektisyyden vaatimuksiin mukautumista. Toimittajana tietysti tiedän, että juttujen kirjoittajat ovat varmasti toimineet deadlinet mielissään, mutta lukijalle kiire ei nyt välittynyt. Tällaiset jutut ovatkin minulle yksi tärkeimmistä syistä tilata paperilehteä, sillä tuollaisia pitkiä artikkeleita ei ilmaisilta nettisivuilta löydy.

Itse suuntaan messuille lauantaina. Suhtautumiseni koko messuhössötykseen on hieman kaksijakoinen, sillä mielestäni on outoa maksaa siitä, että pääsee ostamaan (ja tämän ongelman korjasin hankkimalla ilmaislipun). Toisaalta minusta on hienoa, että kirjallisuudesta kerrankin puhutaan ja niitä keskusteluja minä messuille menen kuuntelemaan. Samalla tavalla, kuin tänä aamuna istuin hartaasti aamupalapöydässä, täytin teekupin uudestaan ja palasin taas kirjallisuusjuttujen pariin, kuuntelen onnellisena messuilla lausuttuja runoja ja kirjailijoiden haastatteluja.

Kunnon messukävijän tapaan olen jo ympyröinyt messulehdestä kiinnostavimmat ohjelmanumerot. Listallani on ainakin Laura Honkasalon haastattelu, Aulikki Osasen runot kirjailijan itsensä lausumina, Marja-Liisa Tiaisen pohdinta nuorisokirjallisuuden tabuista ja Aila Meriluoto päiväkirjoineen. Ja tietysti pitää myös saada tutkiskella uusia kirjoja ja pohtia, mitkä niistä pitäisi saada omaksi, mitkä voisi ostaa lahjaksi. Eli itsehillintää on harjoitettava, jotta jaksan kantaa ostokseni, enkä täysin tyhjennä pankkitiliäni.

Helsingin kirjamessuissa on muuten vielä yksi aivan mahtava puoli, nimittäin se, että samaan aikaan järjestetään Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuma. Se tarkoittaa paljon maistiaisia, jotka olivat ainakin viime vuonna kovin juustopainotteisia, sekä nivaskaa ilmaisia reseptivihkosia.

Ei kommentteja: