Taste of Helsinki 2014

Berthan turskaa, papua ja kampasimpukkaa.

Farangin vihersimpukat - näistä riittää kyllä kahdelle maistiaiset.

Demon hummerimakkara, sahramirisotto ja rakuunakastike.

Omatekoinen äyriäistartar limemajoneesilla.

Bostro o matin mehustettuja mansikoita, kutunmaitopehmistä ja mantelia.

Askin suolaheinää ja valkosuklaata.

Berthan suklaata, banaania ja parapähkinää.

Juuren kuttujugurttijäädyke, lakritsia, vadelmaa ja fenkolia.

Käytiin kaverin kanssa heti ekana iltana kokeilemassa Taste of Helsingin tarjonta. Kaveri oli paikalla jo kolmatta kertaa, minulle kokemus oli ensimmäinen laatuaan.

Kaikki oli tietenkin hyvää, mutta muutama ruokalaji nousi ylitse muiden. Emon rapukakku oli aivan ihana, lämmin, ja pehmeä, ja lisukkeet täydensivät annoksen hienosti. Demon hummerimakkara ja sahramirisotto rakuunakastikkeella olivat täyteläinen annos, josta tuli hyvä mieli sateisena iltana. Ja jälkiruoat tietenkin: Berthan suklaa, banaani ja parapähkinä olivat juuri niin makean ihanaa miltä kuulostaakin - ja annos oli muuten silattu vielä kondensoidulla maidolla ja jallusiirapilla - sekä niin Juuren kuin Bistro o matin kutunmaitoa sisältäneet jälkiruoat, joissa oli mukavasti raikkautta, kirpeyttä ja makeutta.

Ehkä kaikista kivointa oli kuitenkin päästä itse kokkaamaan kokkimaajoukkueen opastuksella. Äyriäistartaria en ollut ennen tehnytkään, ja siitä tuli tosi hyvää. Jos tykkää laittaa ruokaa, kannattaakin mennä ajoissa kyselemään, onko kokkausvuoroissa vielä tilaa.

Yksinkertaisesti hyvää: kalaa sitruunaisella voikastikkeella

Ranskalaiset ne osaa. Näin olemme miehen kanssa hokenee ensimmäisen yhteisen ranskanmatkamme jälkeen, sillä mies ihastui ranskalaiseen ruokaan kerralla, ja nykyään aika moni hänen suosikkisyötävänsä on ranskalaista alkuperää. Croissantit (erityisesti mantelicroissantit), tuulihatut, patonki, crepet, sipulikeitto, bouillabaisse, creme brulee, croque monsieur –leivät… Meitä molempia miellyttää erityisesti se, kuinka yksinkertaisesta ruoasta voi saada käsittämättömän hyvää, kun huolella tekee.

Olikin aika selvää, että kun Hulluilla päivillä oli tarjouksessa kirja nimeltä The Little Paris Kitchen, mies kannatti sen hankkimista lämpimästi. Ja oli se kyllä hyvä ostos, sillä Rachel Khoon kirja sisältää valtavasti hyviä reseptejä.

Pääsiäsenä tuli kokeiltua muun muassa kalaa sitruunavoikastikkeella. Meidän kalaksemme valikoitui kuha, joka on ehkä turhan helposti hajoavaa tällaiseen tarkoitukseen – mutta se on toisaalta vain muotoseikka, makuhan se tärkein on.

Kalaa sitruunavoikastikkeella (kahdelle)

Vaaleaa kalaa fileinä (noin 150g/syöjä)
vehnäjauhoja (n. 3 rkl)
suolaa, pippuria
rypsi-/auringonkukkaöljyä
45g voita, kuutioiksi pilkottuna
puolikkaan sitruunan mehu
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl kapriksia

Sekoita jauhojen joukkoon suola ja pippuri ja levitä jauhot lautaselle. Pyörittele kalafileet jauhoissa ja ravistele niistä turhat jauhot pois. Kuumenna öljy pannussa savuavan kuumaksi ja laita kalat pannuun lihapuoli alaspäin. Paista 1-2 minuuttia (kunnes kala ruskistuu), käännä ja paista toista puolta suunnilleen yhtä pitkään. Nosta kalat pannulta lautaselle ja peitä foliolla tai kannella, jotta kalat pysyvät lämpiminä.
Pyyhi pannusta öljy ja laita se takaisin liedelle, keskilämmölle. Lisää pannuun voi ja lämmitä kunnes se alkaa hiukan ruskistua. Käännä virta pois ja kaada pannulle sitruunamehu. Lisää persilja ja kaprikset. Nosta kala takaisin pannulle, lusikoi kastiketta kalojen päälle ja tarjoile kalat välittömästi.

Barcelonan kaipuu ja ihana Poblenou

Niinhän se taas tuli, kevät ja kaipuu Barcelonaan. Maailmassa on aika monta kaupunkia, joihin haluaisin matkustaa, mutta silti, joka vuosi, tulee halu lähteä taas kerran kuljeskelemaan pitkin Barcelonan katuja.
 
Onko mitään järkeä käyttää joka vuosi rahaa samaan kaupunkiin matkustamiseen, kun haluaisi kuitenkin nähdä nekin, joihin ei ole vielä ehtinyt? Eikö olisi kiinnostavampaa mennä katsomaan jotain uutta? Joo ja ei. Kun mies tekee töitä tämänkin kesän, taidan taas ottaa halvan lennon ja vuokrata kämpän Barcasta.
 
Ja te kaikki jotka mietitte Barcelonan matkaa, harkitkaapa ottavanne majoitus Poblenoun kaupunginosasta. Ainakin, jos goottikorttelin kujat ovat jo tuttuja.

Poblenou on vanha työläis- ja tehdasalue, joka pikkuhiljaa kehittyy enemmän turistialueeksi. Nyt kehitys on vielä siinä vaiheessa, että kaduilla tallaa enemmän paikallisia kuin turisteja – eli oikein mukavassa vaiheessa. 

Mutta mikä siinä Poblenoussa on niin ihmeellistä?

Rambla
Rambla del Poblenou on kaupunginosan sydän, esplanadi, joka kulkee Diagonal-kadulta rantaan saakka. Sillä kävelevät eläkeläiset ja sillä lapset leikkivät. Katu on eläväisin suunnilleen puolivälin kieppeillä, jossa se täyttyy ravintoloiden pöydistä. Ravintoloiden väleissä kadun varrella on pieniä vaatekauppoja, muutama muu kauppa ja kampaamoita. Ramblan ja Carrer de Pallarsin kulmassa on myös hyvä ruokakauppa.
Mielestäni paras tapa nauttia Ramblasta on syödä tapaksia jossain ravintoloista illalla. Ravintoloista löytyy fiinimpää ja arkisempaa, mutta hinnat ovat pääsääntöisesti varsin kohtuullisia. Paikalliseen tapaan illallakin kadulla hengailevat kaikki lapsista vanhuksiin.

Meri
Jos haluaa yhdistää kaupunkiloman ja rantaloman, Poblenoussa se onnistuu. Täällä rannalla on vähemmän turisteja, mutta palveluita kyllä riittää. On suihkut ja muut, mutta myös rantaravintoloita. Rannan ja talot erottaa puistokaistale, jolta löytyy leikki- ja pelipaikkoja. Rannalla on myös nettitolppia, joiden läheisyydessä langaton verkko toimii ihan kohtalaisesti.
Rannan läheisyyden huomaa koko Poblenoussa, joten tunnelma on vähän kuin isommassakin rantalomakohteessa. Ramblaa pitkin kävelee kesäisin ihmisiä rantalaukkuineen ja vähän puolipukeissa ja kaupoista löytyy vesileluja.

Pikkuputiikit
Poblenou on nykyään käsityöläisten alue. Monessa pienessä putiikissa myyjällä on käsityö kädessään ja tavaroissa lukee ”Made in Poblenou”. Toisaalta alueella on myös esimerkiksi pienten espanjalaisten merkkien vaatteita myyviä kauppoja. Ramblalla on useita kauppoja, ja toinen hyvä ostoskatu on samansuuntainen Carrer de Marià Aguiló.
Jos kaipaa ketjuliikkeitä, lähin kauppakeskus löytyy Glories Catalanes –liikenneympyrän luota, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päästä. Jos tykkää kauppahalleista, löytyy Poblenousta toki sellainenkin.

Rauha ja roso
Barcelonan keskusta on ihana, mutta rentoutumiseen Poblenou on parempi. Kun kääntyy Ramblalta pikkukujille, hälinä loppuu.  Rannallakin on sentään hieman enemmän tilaa kuin keskustassa.
Poblenoussa on vielä jäljellä pientä rosoa. Aluetta rakennetaan kovasti, mutta myös merkkejä vanhoista tehtaista on jäljellä, eikä alue ole vielä liian sliipattu. Sellainen ei toki ole kaikkien mieleen, mutta minä pidän siitä.

Keväinen salaatti lohesta ja parsasta

 

Verenpaineeni on ollut koholla, joten lääkäri komensi minut vähentämään suolaa ruokavaliostani ja syömään muutenkin terveellisesti – esimerkiksi kalan ja kasvisten määrää pitäisi lisätä.

Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, minun ei-punaista-lihaa-ruokavalionikin voi sisältää liian vähän kasviksia. Pahin ongelma on tietenkin lounaat, sillä Helsingin keskustan lounaspaikoista useimmat tarjoavat lounaiksi ruokaa, jota ei kyllä hyvällä tahdollakaan voi kutsua terveelliseksi. On pitsaa, pastaa, hampurilaisia – ja salaatteja valtavilla juustoannoksilla tai pekonilla.

No, ainakin kotona voi tehdä terveellistä ruokaa. Siispä päätin tehdä lounaaksi salaatin lohesta. Kun silmäni osuivat kaupassa parsaan, oli salaatin sisältö sitä myöten selvä. Ja hyväähän se oli.

Jos haluaa vältellä suolaa, kannattaa muistaa muut mausteet. Lohisalaatissa makua toivat sitruunamehu, mustapippuri ja hunaja. Ja toki kala vaatii vähän suolaakin, mutta aika vähällä pärjää. Fiksu olisi laittanut vähän tilliäkin.

Lohisalaatti (kahdelle)

300-400g lohta

nippu vihreää parsaa

3 kananmunaa

1 avokado

4 keväsipulia

rucolaa

10 cm pätkä kurkkua

2 rkl sitruunamehua

1 rkl hunajaa

3 rkl oliiviöljyä

mustapippuria

Leikkaa lohi paloiksi ja paista sen pinnat kuumalla pannulla nopeasti. Jätä kala keskeltä raa’aksi – minun kalani oli hyvinkin raakaa, mutta jos raaka kala ei miellytä, paista vähän pidempään. Ripottele kalan pintaan suolaa, kääri kalapalat tiiviisti kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan.

Katko varsien kovat alaosat ja kuori parsat. Keitä parsat ja kananmunat – myös uppomunat sopisivat hyvin tähän salaattiin. Leikkaa kypsät parsat paloiksi ja munat puolikkaiksi.

Pilko avokado, silppua sipulit varsineen, revi rucola ja siivuta kurkku. Sekoita kasvikset.

Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää ne salaattiin. Asettele munat ja lohipalat salaatin päälle.

Jälkiruokien kärkikastia: letut, rommissa haudutetut päärynät ja rommisiirappi

Herkkujälkkäri ravintolassa...

...ja kotona.

Pääsiäiseni sujui kokkailun ja syömisen merkeissä ja ehkä kaikkein parasta olivat rommissa hauduteilla päärynöillä täytetyt letut – rommisiirapilla ja kermavaahdolla höystettyinä. Maistoin tällaista jälkiruokaa viime kesänä Barcelonan Els Quatre Gats –ravintolassa (siitä kokemuksesta lisää täällä), ja nyt sain vihdoin aikaiseksi kokeilla sitä itse. Suosittelen kaikille. 

Jos rommi ei maistu, siirapin voi tehdä ilman sitä – tai laittaa tilalle jotain mieleistään alkoholia. Kiireessä voisi toki myös oikaista käyttämällä säilykepäärynöitä ja käyttämällä valmista siirappia (josta saa juoksevampaa lämmittämällä sitä hiukan).

Rommissa haudutetut päärynät ja rommisiirappi

2 päärynää
2 ½ dl vettä
½ rommia
1 dl sokeria (siirapista saa helposti tummempaa käyttämällä fariinisokeria)
(1 tl vaniljasokeria)

Leikkaa päärynät lohkoiksi. Laita vesi, rommi ja sokerit kattilaan ja lämmitä kunnes sokeri alkaa sulaa. Lisää päärynät ja kypsennä niitä 5-10 minuuttia, palojen koosta riippuen. Päärynät ovat kypsiä kun ne ovat muuttuneet läpikuultaviksi ja pehmeiksi (kypsyys on myös vähän makuasia, tärkeintä on, että että päärynäpalat ovat pehmeitä ja etteivät ne hajoa). Nosta päärynäpalat pois ja siirrä syrjään. Anna nesteen kiehua kunnes se sakeutuu siirappiseksi.
Siirappi sakenee nopeasti jäähtyessään, joten se kannattaa tarjota lämpimänä.
Tarjoa päärynät lettujen ja kermavaahdon kanssa.

Meksikon herkkuja: kanaenchiladat punaisessa salsassa

Vuodenvaihteen Meksikon reissulta tarttui mukaan keittokirja (Williams-Sonoma: Mexicana), paikallisia herkkuja tietenkin. Pari kuukautta ehti vierähtää reseptejä tavaillessa, mutta uskaltauduin vihdoin kokeilemaan yhtä helpolta vaikuttavaa. Tulos oli rohkaiseva.

Suomesta ei tietenkään löydy läheskään sellaista valikoimaa chilejä kuin Meksikossa on käytössä, ja se aiheuttaa kokkaukseen haasteita - lähes jokaisessa reseptissä kun on chiliä. Eikä meiltä kyllä kovin helposti löydy myöskään esimerkiksi kaktuksen lehtiä. Vihreät tomaatit ovat jo mahdollisuuksien rajoista, mutta aika hankalia nekin. Chili on kuitenkin ehkä se isoin ongelma, sillä meksikolaisessa ruoassa chilin pitäisi maistua muutenkin kuin tulisuutena, ja sitä on ihan määrällisestikin paljon - ruoalle tulee helposti vähän erilainen koostumus, jos siihen käyttää kymmenen chilipalkoa, tai lusikallisen chilijauhetta.

Kanaenchiladat olivat kuitenkin oikein hyvä ruoka ja aika helppoja tehdä. Tässä resepti hiukan sovellettuna, niin että se toimii suomalaisilla aineksilla.

Kanaenchiladat punaisessa salsassa

chilejä: reseptin mukaan 10 kuivattua poblanochiliä ilman siemeniä (eli anchochiliä), laittaisin 3-5 mietoa, mieluiten kuivattuina, mutta tuoreetkin menevät
1 sipuli hienonnettuna, ½ puolikas sipuli ohuiksi suikaleiksi leikattuna
6 valkosipulinkynttä
1 tkl tomaattimurskaa
1 tl oreganoa
2 dl kanalientä
(suolaa)
400g kypsennettyä kanaa
12 pientä/8 isompaa tortillalettua
ranskankermaa
silputtua korianteria

Hienonna sipulit ja chili monitoimikoneessa. Lisää tomaattimurska, mausta oreganolla ja jauha tasaiseksi. Laita tomaattiseos pannulle, lisää kanaliemi ja anna kastikkeen kiehua noin kymmenen minuuttia, jotta se hiukan sakeutuu. Maista kastikkeesta suola ja lisää sitä tarvittaessa – kaupan liemisekoituksissa on usein aika paljon suolaa, joten se saattaa riittää. Lämmitä öljyä paistinpannussa ja paista tortillalettuja yksi kerrallaan pannussa, kymmenisen sekuntia molemmilta puolilta. Joudut todennäköisesti lisäämään, jotta sitä riittää jokaisen letun paistamiseen.
Voitele uunivuoka. Täytä tortillat yksi kerrallaan: aseta tortillalettu uunivuokaan, aseta sille kanaa ja pyöritä rullaksi. Täytä vuoka tortilloilla – vuoka saa tulla aika täyteen, jotta tortillat pysyvät kasassa. Kaada päälle kastiketta. Paista tortilloja 170 asteessa viitisen minuuttia, niin kauan että ne ovat kunnolla lämpimiä.
Tarjoile tortillat hapankerman ja silputun korianterin kanssa.

Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet

Harva kirja on niin kuuluisa kuin Saatanalliset säkeet – ja vieläpä siitäkin huolimatta, että se ei varmastikaan ole lähelläkään luetuimpien kirjojen kärkisijoja.
 
Jos Saatanalliset säkeet on jäänyt lukematta, ei kannata häpeillä. Luin itse Rushdieta ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten (romaani oli nimeltään Maa hänen jalkojensa alla), enkä saanut kovin paljoa irti. Nyt, kymmenen vuotta ja yksi kirjallisuuden maisterintutkinto myöhemmin, ajattelin olevani vähän paremmin kykenevä nauttimaan Saatanallisista säkeistä.
 
Ei, tämä ei ole se helpoin kirja – ei ainakaan ollut minulle, ja uskon, ettei monelle muullekaan. Ainakaan minä en varmastikaan tajunnut läheskään kaikkea tästä kirjasta ja on myönnettävä, että monen sivun kohdalla ajatukseni lähtivät harhailemaan. Mutta ei tämä(kään) kirja mitenkään mahdoton ole. Siinä on helpompia ja vaikeampia osioita, joten jostain saa varmasti kiinni. Ja kun osa on helppoa, jaksaa vaikeammatkin kohdat kahlata.
 
Mutta mistä se sitten kertoo? No, ainakin päällisin puolin tarina on tämä: kaksi intialaista miestä tippuu lentokoneesta Lontoon yläpuolella ja ihmeen kaupalla he selviävät pudotuksesta. Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan ihan ennallaan: on kuin toinen miehistä olisi muuttunut arkkienkeliksi ja toinen piruksi. Muutenkin Lontoo tuntuu menneen oudosti sekaisin. Tähän soppaan sekoittuu tarinoita profeetta Muhammedin elämästä (ja tässä siis on se syy, miksi kirjasta on niin paljon puhuttu).
 
Kuten sanottu, Saatanalliset säkeet oli minulle vaikea kirja. Jotain kummallisen kiehtovaa siinä kuitenkin oli. Jo heti alku, miesten putoaminen lentokoneesta, oli niin kiinnostavan outo, että lukemista oli pakko jatkaa. Ja kun tarinan edetessä miesten välille syntyy jännitys, on vain saatava tietää, miten se lopulta ratkeaa.
 
Rushdien romaani on aarrearkku, jostain löytyisi pohdittavaa vaikka kuinka monelle lukukerralle. Jos tuntisi islamia tai Intiaa, voisi uskonnollisista ja kulttuurisista viittauksista saada valtavasti irti. Romaani käsittelee myös Iso-Britanniaa, muun muassa sen siirtolaisiin liittyviä ongelmia. Toisaalta aiheiden paljous on hankalaa, sillä jotain menee varmasti ohi, mutta toisaalta se myös takaa, että ainakin jotain tarttumapintaa löytyy helposti, jonkun viittauksen kyllä ymmärtää.