Kuukauden kirjat, kesäkuu 2012

Sain kuun alussa vihdoin käsiini Moby Dickin, joka minun on pitänyt lukea jo pari vuotta. Sen parissa kuluikin sitten pitkälti koko kesäkuu. Aloin jo tuskastua koko kirjaan, joten välissä piti lukaista yksi Allende ihan vaan piristykseksi. Valkoisen valaan tarinaa ei siis voi suositella kovin kiireiselle lukijalle, mutta tulipahan sekin klassikko luettua. Nyt kaipaankin sitten jotain ihan erilaista, ja heinäkuun lomareissua varten hankin Jeffrey Eugenideen Middlesexin. Siitä siis tarinaa sitten kuukauden päästä.

Isabel Allende: Rakkaus ja varjo

Rakkaus ja varjo poikkeaa selvästi muista lukemistani Allenden romaaneista. Se on selkeimmin omaelämänkerrallinen ja sisältää paljon muista Allenden kirjoja vähemmän fantastisia elementtejä. Se myös sijoittuu useimmista Allenden kirjoista poiketen lähes nykyaikaan, 1970-luvulle, eikä kauas historiaan. Lisäksi Rakkaus ja varjo kuvaa muita Allenden teoksia selkeämmin ja suoremmin Chileä ja Pinochetin hallintoa.

Nämä kaikki seikat miellyttivät minua, ja Rakkaus ja varjo –romaanista tulikin heti uusi suosikkini Allenden kirjojen joukossa. Rakkaus ja varjo sisälsi vähemmän naivistisia kuvauksia ja Allenden välillä häiritsevän runsasta, kliseisen latinalaisamerikkalaista tyyliä.

Rakkaus ja varjo on, kuten nimikin jo kertoo, myös rakkaustarina. Rakkaustarinana se muistuttaa kyllä selvästi Allenden muita kirjoja. On vaikuttava ensikohtaaminen, on kiellettyjä tunteita, on ymmärtämättömiä vanhempia ja on kaksi nuorta, jotka eivät voi olla ilman toisiaan. Lisäksi, tietysti, kun Allendesta on kyse, on myös omituisia henkilöhahmoja ja fantastisia elementtejä. Nämä seikat ovat varmasti monien mielestä ärsyttäviä, ja jos muita Allenden teoksia vihaa, ei tätäkään varmasti rakasta. Rakkaus ja varjo on kuitenkin realistisempi ja suorasanaisempi, joten sen parissa voi viihtyä sellainenkin, joka ei aivan kamalasti vaikkapa Henkien talosta pidä.

Herman Melville: Moby Dick eli Valkoinen valas

Moby Dickistä ovat varmaankin kuulleet jotain kaikki. Se on kertomus valkoisen valaan metsästyksestä, Ismaelista, joka epäonnekseen päätyy mukaan valaanpyyntialukseen, jonka kapteenin ainoa tavoite on tappaa hirvittävä Moby Dick.

Paitsi valkoisen valaan metsästyksestä Melvillen romaani kertoo hyvin paljon valaista ja niiden pyydystämisestä yleensä – ei siis mitään faktoja varsinaisesti, mutta kuvaileepahan aihetta kuitenkin. Tämän vuoksi sinänsä melko simppeli tarina Ismaelista ja koko epäonnisesta Pequod-laivan retkestä on melkoisen pitkä juttu ja romaanissa onkin sivuja yli 700.

On pakko myöntää, että minä olisin mielelläni lukenut hiukan vähemmän kuvailua eri valaslajeista, niiden käyttäytymisestä, valaiden pyydystämisestä, laivoista ja niiden työnjaosta. Nämä kuvailut taitavat olla ainakin yksi niistä seikoista, joka saa monet pitämään klassikkoja liian vaikeina. Kyllä minunkin on hiukan vaikea ymmärtää, mikä niiden arvo lopulta on. Loputtoman pitkiltä tuntuneet kuvailut saivat välillä uupumaan, kun taas Ismaelin ja muiden merimiesten varsinaisten edesottamusten lukeminen oli ihan kiinnostavaa. Niiden kuvaus oli vauhdikasta ja jännittävääkin – ihan kunnon seikkailua, joka kyllä jaksoi kiinnostaa.

Kokonaisuudessaan en siis innostunut tästä kirjasta aivan valtavasti, mutta kyllä sillä hetkensä oli. Voi myös olla, että esimerkiksi pitkällä lomalla voisi olla ihan leppoisaakin lueskella sivukaupalla rauhallisia ja monisanaisia kuvauksia valaanpyynnin kiemuroista. Itse en nyt vain osannut pysähtyä niistä nauttimaan, vaan odotin aina vauhdikkaampia kohtia.