perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kuukauden kirjat, helmikuu 2012

Ei ota lukeminen nyt oikein sujuakseen. Jack Kerouacin Matkalla on ollut kesken jo useamman viikon enkä tunnu koskaan löytävän aikaa lukemiseen sen vertaa, että oikeasti ehtisin vähän keskittyäkin. Muutenkin alkaa jo vähän ahdistaa, kaipaan jotain rentouttavaa naisellista hömppää, jotain ihmissuhdetarinaa jonka kanssa ei tarvitsisi taistella.

Cuca Canals: Itke, Alegria

Tartuin tähän kirjaan innoissani: katalonialainen kirjailia ja kepeän kuuloinen tarina, ei voisi paremmin sattua juuri nyt, ajattelin. Ja kyllähän sitä olikin helppo ja nopea lukea, ei tarvinnut stressata eikä ottaa turhan vakavasti. Mutta hieman Paulo Coelhoa muistuttava tyyli alkoi aika pian ärsyttää, loputtomat takaiskut ja omituiset hahmot tuntuivat liioitelluilta, eikä lasten satua muistuttava tarina sitten loppujen lopuksi ollut mitenkään erityisen antoisaa luettavaa. En tiedä, ehkä vika on minussa, monihan siitä Coelhostakin tykkää, kai tästäkin voisi joku löytää jotain syvällisempiä viestejä ja pitää naivismia taituruutena, mutta minulle se oli vain naivia. En siis tykännyt, vaikka eipä tämän lukeminen nyt erityisesti rasittanutkaan.
Canalsin kirja on tarina Alegriasta, joka ei osaa itkeä. Ei, vaikka elämässä kyllä vastoinkäymisiä riittää. Ja kun hän sitten oppii itkemään, ja itkee vieläpä kultakyyneliä, ei siitäkään oikein hyvää seuraa. Alegria ei vuoroin osaa rakastaa, valitsee vääriä ihmisiä, ja joutuu aina ojasta allikkoon. Niin, jos yksinkertaisesti kerrotuista saduista tykkää, niin kai tästä voi pitää. Minuun ei nyt vain iskenyt, ei tehnyt vaikutusta, ei koskettanut.


Nick Hornby: Alas on pitkä matka

Mielestäni Hornby on tässä romaanissaan tarttunut - itselleen tyypillisesti - aiheeseen, josta ihan jokainen ei kirjoittaisia humoristisesti: Alas on pitkä matka kertoo itsemurhakandidaateista, jotka tapaavat toisensa uudenvuodenyönä.  Ja, Hornbylle niin tyypillisesti, juuri tällaisesta aiheesta saa irti loputtomasti huumoria. 
Hornby on mielestäni mestari näkemään koomisuuden ihmisten masennuksessa ja ongelmissa, siinä miten he suhtautuvat toisten ongelmiin ja miten he käsittelevät omiaan. Jälleen kerran sain hänen kirjansa parissa nauraa monta kertaa mitä käsittämättömimmille tilanteille ja dialogeille. Hänen huumorinsa, ihmisten ääliömäisyyksien kuvaaminen, todella toimii - ainakin minulle, siis.
Tämä ei ole mielestäni Hornbyn paras romaani. Se ei ole samalla tapaa koskettava kuin esimerkiksi Poika. tuntuu, ettei neljän päähenkilön ajatuksia ja kokemuksia avata riittävästi, ja he jäävät hieman pinnallisiksi. Kirja seuraa hahmoja vain hetken, eikä lukija lopulta saa tietää heistä kovin paljoa. Avoimeksi jää sekin, miten kaikki päättyy, ja tällä kertaa se jää hiukan häiritsemään. Alas on pitkä matka oli kuitenkin oivallista luettavaa, se oli hauska ja jotenkin aito kaikessa uskomattomuudessaankin - toinen Hornbyn vahvuuksista. Se sai hyvälle tuulelle ja siitä hyvästä sitä on pakko arvostaa.
 

Ei kommentteja: