Kuukauden kirjat, lokakuu 2011

Kesällä perustettu lukupiiri on muuttanut lukemista ainakin sen verran, että on aikamoinen paine saada aina edes se yksi kirja kuukaudessa luettua. Kun lukupiirin kirjat tulee yleensä hankittua kirjastosta, on sielläkin siis käytävä vähintäänkin sen yhden kerran kuussa. Ja yleensä kirjastosta tarttuu aina mukaan useampi kirja.

Tässä kuussa lukupiirimme luki Paul Austeria, ja sen lisäksi käsiini tarttui vihdoin Joyce Carol Oatesin romaani. Minun on pitänyt lukea Oatesia jo pitkään, mutta aina se on jäänyt, kirjat ovat olleen lainassa kun olen niitä etsinyt, tai käsiin on tarttunut jo niin monta muuta kirjaa, etten ole jaksanut enää poimia mukaan Oatesin melko paksuja romaaneja. Nyt tähdet olivat vihdoin suosiolliset.

Paul Auster: Oraakkeliyö

En oikein tiedä mitä odotin Oraakkeliyöltä, ehkä toivoin sen muistuttavan Sattumuksia Brooklynissä –romaania enemmän kuin vaikkapa New York –trilogiaa. Oraakkeliyö oli jotain näiden väliltä, toisaalta mukava ihmissuhdetarina, toisaalta mystisiä elementtejä sisältävä hämmentävä ja monitasoinen kertomus. Se on tarina brooklyniläisestä kirjailijasta ja hänen kirjoittamastaan romaanista, sinisestä muistikirjasta johon kirjoitetut tarinat tuntuvat jotenkin hämmentävästi tulemaan tosiksi. Se kertoo kirjailijoista, taiteilijoista, New Yorkista, pakkomielteistä ja mielen sairauksista – kuten on Austerille tyypillistä.

Aluksi kahdella tasolla liikkuva, pitkiä alaviitteitä sisältävä romaani tuntuu sekavalta ja vaikeatajuiselta. Aika nopeasti lukemisesta kuitenkin tuli helpompaa, juttu alkoi luistaa ja viitteidenkin tarinoissa pysyi mukana.

Oraakkeliyö ei saanut minua mitenkään äärimmäisen ihastuneeksi, mutta ei se huonokaan kirja ollut. Se oli minulle kirja, jonka lukee nopeasti ja kivuttomasti, mutta jota ei jää loputtomasti muistelemaan. Hyvää viihdettä ja ajanvietettä, mutta ei mitään sellaista, jota ilman en voisi elää.

Joyce Carol Oates: Putous

Putous on tarina juuri vihitystä Ariahista, joka saapuu häämatkalleen Niagaran putouksille. Kesäisenä aamuna hänen tuore aviomiehensä katoaa, heittäytyy alas jyrkänteeltä putoukseen ja jättää vaimonsa odottamaan. Ariah jatkaa elämäänsä ja menee uusiin naimisiin, mutta Niagaran putouksista tulee lähtemätön osa hänen elämäänsä, niiden jylinä kuuluu taukoamatta taustalla kaikissa romaanin tapahtumissa.

Putoukset vainoavat niiden lähellä asuvia, Ariahia ja kaikkia hänen lähellään eivätkä jätä rauhaan. Osansa tarinassa on myös saatuneella Love Canalin alueella, jonka asukkaiden asiaa Ariahin juristimies alkaa kohtalokseen selvittää. Tehtaan saastuttama asuinalue, vaaralliset putoukset ja niiden loputon jylinä sekä kaupungin ylle putouksilta laskeutuva kosteus luovat tuntuvat kietoutuvan lukijankin ympärille. Kun ajattelen Oatesin romaania, ajattelen veden virtausta ja tihkuvaa, kylmää, epäilyttävää vettä, saastetta, koko ajan läsnäolevaa uhkaa, joka on tuttu mutta silti käsittämätön. (Ja jos ja kun ahdistuksen lisäksi alkaa kiinnostaa, Niagarasta Fallsin kaupungista ja itsemurhista löytyy paljon lisätietoja. Myös Love Canal on oikeasti olemassa - ja juuri niin saastunut, kuin Oates kuvaa.)

Oates romaani oli minulle iso lukukokemus. En oikeastaan ole varma, pidinkö kirjasta: se oli ahdistava, surullinen, masentavakin ja silti kaunis ja jotenkin hämmentävän kiehtova. Sitä oli pakko lukea, vaikka usein jo kymmenen sivun jälkeen tuntui, että oli lukenut liian pitkään, oli pakko levätä, hengittää, ja ajatella jotain muuta. Luin Austerin romaanin kesken Oatesin ihan vain siksi, että en pystynyt lukemaan Oatesia yhteen menoon. Jotenkin se vain oli liikaa. Toisaalta viimeinen reilu kolmannes kirjasta tuntui helpolta ja sen luin parissa päivässä, taisteltuani ensin ensimmäisten vajaan kahden kolmanneksen kanssa pari viikkoa.

Ihastuin kovasti Oatesin tyyliin. Se ei ole helpoista helpoin, mutta miellytti minua kovasti. Niagaran putousten jylinän ja kutsun voi miltei kuulla, ja Ariahin ahdistus tuntuu niin aidolta että se melkein tarttuu lukijaankin. Ostin jo kirjamessuilta yhden Oatesin romaanin lisää ja aion taatusti tutustua muihinkin. Jotain niin kiinnostavaa, samaistuttavaa ja hämmentävää tässä kirjassa oli, että haluan ehdottomasti lukea lisää vastaavia kirjoja.