torstai 10. marraskuuta 2011

Finlandia-spekulointia

Finlandia-ehdokkaat julkistettiin tänään (esimerkiksi täällä). Myönnettävä on, että olin aika yllättynyt, monestakin seikasta.

Ensinnäkin: Ehdolla on pelkkiä naisia
ja se on tietenkin uutisoinnin kärki. Aargh. Ihan oikeasti, mitä väliä sillä sukupuolella on ja onko nämä kaikki kirjat nyt niin erityisesti jotain naiskirjallisuutta? Eivät käsittääkseni. No, on kai se silti hiukan yllättävää, että ehdolla on vain toisen sukupuolen edustajia (enkä nyt viittaa tässä ”toisen sukupuolen” käsitteeseeen). Toisaalta myös Finlandia Juniorin saajiksi on ehdolla pääosin naisia: ehdokaskirjoista vain yhden tekijänä on mies, ja tässäkin kirjassa mies on vain toinen tekijöistä. Ilmeisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus on jo täysin hyväksytysti naisten toimialaa, joten se ei enää vaadi niin suurta huomiota.

Toisena: Ei Tervoa. Sinne suuntaan ei siis edelleenkään mene palkintoa, vaikka sitä on odoteltu ja veikkailtu vuosikaudet. Onko tämä nyt sitten tämän vuoden keskustelunaihe? Voi olla, Laylaa on kehuttu kovasti ja vähän kai alkaa jo olla sellainen tunnelma, että pitäisi sen palkinnon jo pikkuhiljaa alkaa Tervolle mennä. Mutta silti, Finlandia-ehdokkaat valitsee kolmehenkinen raati, ja palkinto annetaan yksittäisistä kirjoista eikä urasta. Vaikka Layla olisi kuinka mahtava, on ihan mahdollista että nuo kolme aidosti pitävät kuudesta kirjasta vielä vähän enemmän. Ei se Tervon romaanilta arvoa pois vie. Ja pakko hymistella ajatukselle: Tervon romaani Finlandia-palkittuna, se olisi kyllä jo sellainen joulumyyntihitti, ettei paremmasta väliä.

Kolmantena: Hirvisaari? Liksom? Vähän molemmat yllättävät, pakko myöntää. Hirvisaari ei ole imagoltaan ihan sitä nykyaikaista (ja ehkä vähän hankalaa) tyyppiä, joka niin usein palkinnot saa − vaikka onhan Finlandia tietysti aika erityislaatuinen palkinto. Liksom puolestaan on aiemmin halunnut jättäytyä Finlandia-kisan ulkopuolelle. Ja jatketaan: Hirvisaari Finlandia-palkittuna, kyllä sitäkin joulupaperiin käärittäisiin.

Neljäntenä: Miten en tiedä näistä tyypeistä mitään? Missä paljussa olen taas ollut? No, mukana on tietysti kaksi esikoistakin, joten annettakoon minulle anteeksi, etten tiedä Jenni Linturista yhtikäs mitään, enkä kyllä muista kuulleeni hänen teoksestaankaan. No, ne Liksom ja Hirvisaari nyt sitten ainakin ovat tuttuja jo äidinkielen oppikirjoista.

Finlandia-kisa on kyllä siinä mielessä hankalahko spekuloinnin kohde ja seurattavanakin hiukan tylsä, että yleensä en ole ehtinyt lukea ehdokaskirjoista yhtäkään. En nytkään. Ja oikeastaan vain Hirvisaaren ja Gustafssonin kirjoista olen edes kuullut tai lukenut paria lausetta enempää. En siis voi millään tasolla pätevästi arvioida raadin päätöstä
mainittakoon, etten sitä Tervon Laylaakaan ole lukenut. Eikä taida vielä olla moni muukaan.

Voi hyvin olla, että joku noista kuudesta romaanista löytyy minunkin joululahjapaketistani. Sitä odotellessa. On meillä ainakin Sofi Oksasta, Kjell Westöä, Hannu Väisästä ja Mikko Rimmistä lähivuosina lahjapaketeista kaivettu. Ja Helena Sinervon Runoilijan talossakin löytyy hyllystä. Eli eihän se minulle henkilökohtaisestikaan ehkä ihan yhdentekevää ole, kuka sen palkinnon saa.

Ei kommentteja: