perjantai 4. maaliskuuta 2016

Afternoon Tea British Museumissa

 
Tammikuiselle Lontoon reissulle piti muiden ruokapaikkojen lisäksi löytää paikka hyvälle Afternoon Tealle. Vaatimuksina oli se, ettei teelle tarvitse pukeutua kovin hienosti ja että yksivuotiaankin kehtaa viedä sinne. Kun vielä toiveena oli, ettei hinta olisi aivan kamalan tyyris, oli sopivassa paikassa hiukan etsiskeltävää. Lopulta paikaksi valikoitus British Museumin Great Court Restaurant.

Museon yhteydessä olevan ravintolan valitsemista puolsi muutama seikka. Ensinnäkin tiesimme, ettei se olisi mitenkään pois reitiltä, sillä British Museum oli itseoikeutetusti listalla kun mukana oli monta ensikertalaista Lontoossa. Lisäksi olimme vakuuttuneita, että museon ravintolaan saa mennä ihan arkisissa vaatteissa, ja että lapsiakin siellä käy ihan säännöllisesti. Lontoon museoissa saa kokemusteni mukaan yleensä oikein asiallista ruokaa, joten luotin laadun olevan vähintään kelvollinen.

Iltapäivätee pitkän kaavan mukaan ei taida oikeasti enää kuulua kovin tiiviisti useimpien brittien arkeen, mutta onhan se sellainen kokemus, jonka moni matkailija haluaa. Ja onhan se nyt kivaa, kun pöytään kannetaan kasapäin sapuskaa kauniisti aseteltuna ja itse saa vain nauttia. Matkustajalle vähän pitempi tauko tulee yleensä tarpeeseen.




En voi sanoa olevani mikään iltapäiväteen asiantuntija, mutta Great Courtin tee oli kyllä hyvä kokemus ja sopi ainakin meille. Kattaus oli kaunis ja syötävät enimmäkseen oikein hyviä. Pyynnöstä kasvissyöjien lihaleivät vaihdettiin kalaversioihin ja teetä sai juoda niin paljon kuin huvitti. Loisteliaampia paikkoja löytää paljon, ja varmasti myös herkullisempiakin, mutta Great Court oli mielestäni hyvä kompromissi: sopivan tyylikäs ja kuitenkin riittävän rento.

Omaan makuuni iltapäivätee sisälsi hiukan turhan paljon makeaa, mutta ainakin menujen perusteella näin olisi ollut kaikkialla. Great Courtin parasta antia olivat mielestäni lohileivät ja skonssit, joita olisin voinut syödä loputtomiin. Teekin oli hyvää, ja kokeilimme useampaa laatua.

19,5 puntaa on toki teetarjoilusta jo ihan kunnon hinta. Onneksi siihen hintaan sai vatsansa täyteen – ihan kamalasti ei välttämättä kannata lounaalla syödä, jos on menossa teelle. Teepannua saa samaan hintaan täytättää niin monta kertaa kuin huvittaa, ja jokainen saa valita haluamiaan teelaatuja.
 

Ei kommentteja: