maanantai 5. joulukuuta 2011

Kuin karkkia: pekaanipiirakka



Kun on kerrankin neljä päivää vapaata, niin mitäpä muuta sitä tekisikään, kuin leipoisi ja lukisi. 

Pääsin vihdoin kokeilemaan pekaanipähkinäpiirakkaa, ja siitähän tuli aivan erinomaista. Kyllä ne ameriikkalaiset osaa. Kuin karkkia, suorastaan.Ja mikä parasta, tämä on taas niitä reseptejä, joiden kanssa on aika vaikea kamalasti sössiä, kunhan vaan muistaa olla polttamatta tekelettään.

Piirakka sopisi hyvin vaikka joululeivonnaiseksi, sen takaavat siirappi ja pähkinät. Suosittelen kuitenkin tarjoamaan ainakin lämpimän piiraan kanssa vaikka vaniljajäätelöä tai –kastiketta, sen verran makeasta herkusta on kyse. Reseptiin voisi ehkä myös halutessaan lisätä suklaata tai vaikka sulattaa suklaata valmiin piirakan päälle. Mutta sitten taidettaisiin mennä täydellisesti karkin puolelle.

Reseptissä käsketään pilkkomaan pähkinät rouheeksi. En itse aivan noudattanut tätä ohjetta, ja (lähes) kokonaisista pähkinöistä kyllä syntyykin kaunis piirakka. Leikkaamisen kanssa voikin sitten olla hankalampaa, sillä paistettukaan pähkinä ei kovin helposti kakkulapion avulla halkea. Ainakin minä sain kyllä pohjastakin sen verran rapeaa, että veistä piti joka tapauksessa käyttää apuna. Pohjakin oli siis lähempänä keksiä kuin pehmeää piirakkapohjaa. Ei siis kannattane pelästyä, jos tuntuu ettei kakkulapio tähän piiraaseen tehoa.



Pekaanipiirakka

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
120 g voita
2 rkl sokeria
½ dl vettä
Täyte
70 g voita
1 dl sokeria
1,5 dl siirappia
2 kananmunaa vatkattuina
2 tl vaniljasokeria
120 g pekaanipähkinöitä

Nypi voi, jauhot ja sokeri yhteen. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi – jos tuntuu, että taikina jää kovin muruiseksi, lisää hieman vettä. Laita taikina jääkaappiin 15 minuutiksi.
Kauli taikina ohueksi levyksi ja siirrä se pyöreään piirakkavuokaan (halkaisija noin 24 cm).  Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Nosta vielä 15 minuutiksi jääkaappiin.
Peitä taikina leivinpaperille ja levitä sille kuivia papuja tai herneitä painoksi. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Poista pavut ja leivinpaperi ja paista vielä 5 minuuttia.
Sulata voi, sokerit ja siirappi varovasti kattilassa. Nosta liedeltä ja vatkaa nopeasti sekaan kananmunat. Murskaa pähkinät karkeaksi rouheeksi ja lisää täytteeseen. Kaada täyte piirakkapohjalle. Paista piirakkaa 180-asteisessa uunissa 35 minuuttia.

Ei kommentteja: