sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Poliittista runoutta en español


Sain tuliaisia Sevillasta.



Sattuipa sopivasti, juuri tänään onkin erinomainen päivä García Lorcaan tutustumiseen. García Lorca oli Granadassa syntynyt taiteilija – paitsi runoilija myös muun muassa taidemaalari ja säveltäjä – joka tapettiin Espanjan sisällissodassa vuonna 1936. Poliittinen taiteilija siis, mikäpä paremmin sopisi vaalipäivään!

Törmäsin itse Lorcan runoihin ensimmäisen kerran kirjallisuustieteen pääsykoekirjassa. Sittemmin miehen runous on tullut tutuksi muun muassa Francon aika –televisiosarjan kautta, jossa poliittisesti aktiivinen Toni kertoo kielletyistä runoista ja niiden tekijästä pikkuveljelleen. Aikamoinen hahmo Lorca kyllä olikin: vasemmistolainen, julkisesti homo (siis 20- ja 30-luvun Espanjassa!), hengaili muun muassa Salvador Dalín kanssa ja oli myös Pablo Nerudan kaveri. Ja sitten hänet tapettiin, hänen runonsa olivat kiellettyjä Francon aikana, ja hautakin löytyi vasta vuonna 1971.

En tunne Lorcan runoutta mitenkään äärimmäisen hyvin, mutta siitä, mitä olen lukenut, olen pitänyt. Nyt uuden kirjan myötä pääsen tutustumaan aiheeseen paremmin. Paitsi että yksi pikku ongelma tässä on, nimittäin se, että espanjan opinnoistani huolimatta en osaa suomentaa kirjasta edes sen nimeä. Sanakirja käteen ja opiskelemaan, ei kai tässä nyt muutakaan voi.

Ei kommentteja: