Kuukauden kirjat, toukokuu 2011

Kuukauden kirjojen listaus tulee nyt reilusti seuraavan kuun puolella, mutta tuleepa kuitenkin! Toukokuu oli siinä mielessä minulle aika poikkeuksellinen kuu, etten lukenut juuri lainkaan fiktiota. Suuren osan ajasta kulutin matkaoppaiden parissa, ja niiden lisäksi tuli luettua kaksi englanninkielistä Pariisi-kokemuksista kertovaa kirjaa. Ja jotta vielä entistäkin enemmän saisin pohtia, mitä kaikkea sitä tuleekaan luettua – ja kenties harkittua myös niiden takakansien lukemista juonipaljastuksista huolimatta – luin myös Nick Hornbyn kirjan jalkapallofaniudesta. Ja jos joku nyt pohtii, niin ei, en ole mikään intohimoinen jalkapallofani, en oikeastaan tiedä juuri mitään brittien jalkapalloseuroista tai –sarjoista. Pariisi-aiheisille kirjoille sen sijaan oli selkeä tilaus, ne auttoivat kovasti matkaan virittäytymisessä työkiireiden ohessa.

Adam Gopnik: Paris to the Moon

Gopnikin teos koostuu hänen Pariisissa asuessaan kirjoittamistaan kolumneista. Tekstit käsittelevät Pariisia ja Ranskaa monelta kantilta: on politiikkaa, historiaa, ruokakulttuuria, Gopnikin oman perheen kokemuksia ja kulttuurierojen tarkastelua. Gopnikin amerikkalaisesta näkökulmasta Ranska on usein outo silloinkin, kun suomalainen ei ymmärrä hämmentyä – kyse on siis usein enemmänkin Euroopan ja Yhdysvaltojen eroista, kuin vaikkapa Pariisin ja New Yorkin eroista.

Gopnik selvästi rakastaa Pariisia, ja hänen kirjansa toimi erinomaisesti Ranskan matkaan orientoitumisena. Samassa paketissa tuli kaupunkikuvausta, perhe-elämän huvittavia sattumuksia ja vähän historiatietouttakin. Mukavaa kirjassa oli myös se, että jos joku aihe ei erityisesti kiinnostanut, saattoi sen luvun jättää lukematta.

Nick Hornby: Hornankattila

Ilmeisesti jotkut ihmiset vain osaavat kirjoittaa niin, että heiltä lukee mitä vain. Hornby toimii kohdallani näin. Hornankattila kertoo Hornbyn oman tarinan jalkapallofanina, miten hänestä tuli fani ja miten jalkapallo on kulkenut mukana elämässä siitä lähtien. Se kertoo enemmän intohimoisesta faniudesta kuin jalkapallosta, mutta ei tätä kirjaa silti voi suositella kenellekään, joka ei edes ihan vähän ole kiinnostunut jalkapallosta.

Tarina etenee Hornbylle merkityksellisten peliä myötä. Ei välttämättä finaaliotteluiden tai jännittävimpien pelien, vaan niiden, jotka ovat jääneet mieleen jonkun Hornbylle henkilökohtaisesti tärkeän asian takia. Juuri siksi minäkin jaksoin kirjan lukea, ja vieläpä pidin siitä.

Sarah Turnbull: Almost French

Turnbullin kirja on chick litiä parhaimmillaan. Siinä australialainen Turnbull kertoo omasta elämästään, siitä miten hän Eurooppaa kiertäessään tapasi ranskalaisen miehen, rakastui ja muutti Pariisiin. Gopnikin tapaan Turnbullkin kertoo kulttuurien törmäyksistä ja tarkastelee ranskalaisten ja australialaisten eroja, mutta hänen tyylinsä on paljon henkilökohtaisempi. Turbull ei kirjoita politiikasta tai historiasta, vaan hän kertoo omasta elämästään, kahden ihmisen kohtaamisesta ja suhteesta.

Almost French on kevyttä ja viihdyttävää lukemista, ei huikein tarina, jonka olen koskaan lukenut, mutta toimii tyylilajissaan. Sen parissa ei tarvitse jännittää eikä hermoilla, vaan pelkästään rentoutua.