Kuukauden kirjat, heinäkuu 2011

Niinhän sitä luulisi, että kesällä ehtisi lukea tavallista enemmän, kun töissä on normaalia rauhallisempaa (eli ei ylitöitä) ja lomaakin sentään viikko. Mutta ei, heinäkuun kaikki viikonloput olivat täynnä menoja, lähinnä monenlaisia musiikkitapahtumia ja -elämyksiä (niistä voisin kirjoittaa jonkun koosteen myös). kesäkuun lopussa päätimme jopa perustaa lukupiirin kaveriporukalla, mutta sekään ei innostanut lukemaan tavallista enemmän. 

No, eihän ihmisen tietenkään tarvitse lukea jos ei siltä tunnu, mutta hieman harmittaa etten tullut tarttuneeksi mihinkään ihanaan kesäkirjaan - siis sitä alkukesän Twisted riveriä lukuun ottamatta. Koetan korjata asian nyt elokuussa ja tartuin eilen Isabel Allenden Auroran muotokuvaan. Se olkoon elokuun iltojeni seuralainen, varmaankin sopivaa luettavaa vihdoin siedettävässä kunnossa olevalla parvekkeellamme, joka nyt hieman viileämpien säiden myötä on varmaankin jo ihan mukava paikka lueskeluun. Allendeen tarttuminen sai minut ymmärtämään myös sen, etten ole koko kesänä lukenut yhtään naiskirjailijoiden kirjaa. Ehkä se tässä onkin vikana, liikaa miehisyyttä samaan syssyyn.

Vähän lukupiiristämme: tarkoituksenamme on lukea monenlaisia kirjoja ja jutella niistä ihan mutu-pohjalta. Kirjallisuutta opiskelleena lupasin kantaa vastuun kirjojen valitsemisesta ja jonkinlaisista pohjustuksista keskusteluille. Tärkein tarkoitus lukupiirissä on kuitenkin löytää jotain uutta luettavaa, kenties joskus tutustua johonkin klassikkoon, mutta yleisesti vain lukea ja jutella luetusta niin kuin parhaalta tuntuu. Porukassamme on monenlaisia lukijoita, joten kaikki liian pitkät tai raskaat kirjat ovat ainakin nyt alkuun poissuljettuja.

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Nappasin Vanhuksen ja meren vanhempien hyllystä sillä ajatuksella, että olisihan se hyvä tuokin lukea. Olin katsellut kirjaa aiemmin ja aina hylännyt sen - Hemigway ei ole koskaan tuntunut olevan ihan minua varten. Vanhus ja meri tuli kuitenkin luettua kahdella lukukerralla ja melko kivuttomasti. Se on lyhyt ja aika helppo kirja, jota varmaan kannattaa kokeilla, jos Hemingway jo nimellään pelottaa.
Romaanin nimi kertoo aika kattavasti kirjan tarinan: vanha kalastaja ei ole saanut saalista pitkään aikaan, kun hän lähtee merelle ja onkeen tarttuu uskomattoman iso kala. Kirja keskisttyy miehen ajatuksiin yksinäisessä veneessä keskellä merta, hänen taisteluunsa kalan kanssa, ajatuksiinsa vanhuudesta ja menetyksistä.

Parasta kirjassa oli sen tyyli, keskityin vain nauttimaan tekstistä, sen yksinkertaisuudesta ja selkeydestä. Olin odottanut jotakin raskasta, mutta yllätyin positiivisesti. tämänhän lukikin ihan mielellään!

Nick Hornby: Poika

Olen lukenut Pojan joskus vuosia sitten, ja nähnyt elokuvan lukuisia kertoja, mutta kun valitsin kirjan poikaystävälle festarimatkan luettavaksi, en malttanut pysyä itse siitä erossa. Edellinen kokemukseni Hornbystä oli vielä kirkkaana mielessä, ja jaksan loputtomiin naureskella Pojan elokuva version vitseille. Halusinkin nähdä, naurattaisiko kirjakin, ja pitäisinkö siitä enemmän, kuin ensimmäisellä lukukerralla, josta jäi jotenkin epämääräisen tyytymätön olo kaikesta hyvästä ja hauskasta huolimatta.
Nyt Hornbyn kuiva, vähäeleinen huumori puri ja luin kirjaa aina kun se ei ollut poikaystävän käsissä. Jossain vaiheessa kirjan toisella puoliskolla tarina tuntuu jäävän vähän junnaamaan - tämän muistin ensimmäiseltäkin lukukerralta - ja lukeminen on jonkin aikaa vähän puuduttavaa, mutta loppua kohden taas paranee. 

Poika on siis tarina turhantoimittaja-Willistä, joka elää isänsä rahoilla ja tekeytyy yksihuoltajaksi saadakseen naisia, sekä hieman oudosta Marcus-pojasta, jonka elämää hankaloittavat koulukiusaaminen ja äiti, joka elää aivan omassa todellisuudessaan. Näiden erikoisten hahmojen yllättävästä kohtaamisesta ja tutustumisesta seuraa kaikenlaisia kommelluksia.

Hornby osaa luoda hauskoja ja kiinnostavia hahmoja ja hänen huumorinsa on hienosti pienissä yksityiskohdissa, sivuhuomautuksissa ja henkilöiden eleissä. Niissä on tämänkin romaanin vahvuus. Pienten huvittavien yksityiskohtien kasautumat muodostavat välillä kutkuttavia tilanteita, joiden kehittymistä on pakko saada seurata.

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

Valitsimme Itkosen uusimman lukupiirimme ensimmäiseksi kirjaksi, sillä kaikki olivat lukeneet Itkosta aiemminkin, ja arvioimme, että Seitsemäntoista olisi sopivan helppo aloituskirja. Lisäksi sitä löytyi pääkaupunkiseudun kirjastoista kiitettävästi. Vaan eipä se tainnutkaan aivan niin helppo olla.

Jotenkin Seitsemäntoista ahdisti minua aivan uskomattoman paljon. Itkosen ilmeisesti tarkoituksella  ärsyttäväksi ja paikoin epäuskottavaksi tarkoittamat hahmot olivat juuri sellaisia niin täysin, että useammin kuin kerran teki mieli jättää kirja kesken.

Romaanin tarinaa on hiukan hankala selittää: se on toisaalta tarina kirjailija Julius Ilosesta ja hänen romaanista Henrikistä, toisaalta se on tarina Ilosen vanhasta tutusta Päivistä, toisaalta selkeimpänä tarinana on kertomus Henrikistä. Romaani sisältää hyvin perinteistä tarinankerrontaa useasta näkökulmasta, Ilosen kirjeitä sekä ajatuksenvirtaa.

Luulen, että minun on sulateltava tätä romaania vielä hetki, ennen kuin pääsen yli sen hahmojen ärsyttävyydestä, ja pystyn näkemään niin sanotusti metsän puilta.