keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Cinco de mayo ja empanadat


Eilen ainakin Meksikossa ja USA:ssa moni juhli cinco de mayoa. Ai siis mitä? No,cinco de mayo eli toukokuun viides on meksikolainen juhlapäivä, jota vietetään Pueblan taistelun muistoksi. Se on iso juhla muun muassa Yhdysvaltojen meksikolaissiirtolaisille, ja siksipä moni jenkkiläinen ruokasivusto tuuttasikin viimeisen viikon aikana valtavat määrät reseptejä cinco de mayon juhlintaa varten. Niitä luettuani minun oli ihan pakko saada jotain meksikolaista herkkua eilen.

Päädyin lopulta empanadoihin, koska mitään isoa ei töiden jälkeen tehnyt mieli ja ajattelin että empanadat olisivat kohtalaisen helppoja. Vaikka kyllähän niiden väsäämiseen sitten yli tunti vierähti.



Tein empanadoja jo helmikuussa ravintolapäivään, mutta nyt muokkasin reseptiä vähän ja vaihdoin täytteitä sellaisiin, joista syntyy helposti vähän pienempi annos. Sain aikaan 23 empanadaa.

Empanadat pinaatti-paprika-herkkusienitäytteellä


Taikina:
250 g margariinia (tai voita)
½ dl rypsiöljyä
8 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä

Nypi rasvat ja jauhot yhteen. Sekoita vesi joukkoon. Laita taikina hetkeksi kylmään.

Täyte:
Paprika
180 g pinaattia
pieni purkki säilykeherkkusieniä (115 g)
5 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
chiliä/chilikastiketta maun mukaan
1 dl juustoraastetta

Pilko paprika pieniksi paloiksi, hienonna pinaatinlehtiä hiukan pienemmiksi ja silppua valkospilunkynnet. Paista paprikapalat lähes kypsiksi, lisää paprikajauhe, valkosipuli, pinaatti ja chili. Kun pinaatti on kypsää, nosta pannu pois hellalta ja anna täytteen jäähtyä. Sekoita juustoraaste jäähtyneen täytteen joukkoon.

Ota taikina pois kylmästä. Jos se tuntuu aivan liian muruiselta, anna sen lämmitä hetki. Kauli sitten taikinasta noin kahden millin paksuinen levy ja ota siitä pyöreitä paloja. Laita jokaiselle palalle hiukan täytettä ja purista reunat kunnolla yhteen niin, että piiraista tulee puolikuita.

Empanadojen sulkemisesta kirjoitin pidemmin täällä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vappupäivän salaatti (kylmäsavulohisalaatti paahdetuilla porkkanoilla)


Vappuun kuuluivat tietenkin tänäkin vuonna munkit ja sima, sillä eihän ilman niitä voi päästä kunnolliseen vapputunnelmaan. Niiden lisäksi söimme tänä vuonna kylmäsavulohisalaattia. Söimme vappulounaan ihan kotosalla, mutta tämä salaatti sopisi hyvin piknikevääksikin.

Salaatin ohje on alun perin Glorian ruoka ja viini lehdestä 3/2013, mutta muokkailin ohjetta jonkun verran – lähinnä siis oikaisin. Tässä minun versioni.

Kylmäsavulohisalaatti paahdetuilla porkkanoilla


150 g kylmäsavulohta
salaattikerä
3 porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
puolikas sitruuna
avokado
oliiviöljyä
juustokuminaa
chilimaustetta
suolaa
pippuria

Kuori porkkanat. Jos ne ovat isoja, leikkaa ne ensin noin kahdeksan sentin pätkiksi ja sitten kahteen tai neljään osaan pituussuunnassa (niin, että palat ovat suunnilleen saman kokoisia). Levitä porkkanat pellille, kaada niille hiukan oliiviöljyä ja ripottele päälle juustokuminaa ja chiliä. Hiero öljyä ja mausteita porkkanoihin. Laita pellille myös kuoritut valkosipulin kynnet ja sitruunanpuolikas. Paista 200 asteessa puolisen tuntia.

Revi salaatti, pilko avokado ja leikkaa lohesta salaattiin sopivia paloja. Lisää hiukan jäähtyneet porkkanat salaattiin. Muussaa kypsät valkosipulin kynnet pellille ja kaali ne ja mausteisen öljyn jämät pelliltä salaattiin. Purista sitruunasta mehu salaatin joukkoon. Lisää salaattiin vielä suunnilleen ruokalusikallinen oliiviöljyä ja ripottele mukaan myös suolaa ja pippuria. Sekoita salaatti niin, että mausteet, sitruunamehu ja öljy maustavat koko salaatin.