Paul Auster: Kuun maisemissa
Tartuin Austeriin pitkästä aikaa muutaman pettymyksen aiheuttaneen kirjan jälkeen. Kuun maisemissa helpotti tilannetta jonkun verran, mutta ei saanut minua varsinaisesti haltioihini. Romaani kertoo orpopojan, Marco Foggin elämästä New Yorkissa, ensin rutiköyhänä opiskelijana, sitten mystisen rikkaan vanhuksen palveluksessa. Austerille tyypilliseen tapaan romaanissa hypätään välillä pitkähköksi aikaa mukaan Foggin työnantajan, Thomas Effingin tarinaan.
Kun jo Foggin elämää kuvaava osa jakaantuu ikään kuin kahteen – aikaan ennen työtä Effingin palveluksessa ja aikaan Effingin kanssa – ja mukaan sekoitetaan vielä Effingin elämäntarina, on kohtalaisen kompaktissa romaanissa aika paljon sisältöä. Silti kaikki tuntuu jäävän hiukan irralliseksi, hahmoihin on vaikea samaistua.
Kuun maisemissa on silti helpompi kuin osa Austerin romaaneista, eikä ollenkaan samalla tavalla pelottava kuin jotkut hänen romaaneistaan (esimerkiksi Sattumuksia Brooklynissä oli mielestäni hyvä, aika helppo mutta jotenkin aivan käsittämättömän pelottava). Voi olla, että minä en vain jotenkin tajunnut sitä ja jollekulle muulle tämä on ehdoton suosikki. En voi kuitenkaan suositella sitä ainakaan niille, joille on tärkeää saada samaistua kirjan henkilöihin, niille jotka haluavat suuria tunteita tai selkeitä juonia.
Oscar Hijuelos: Mambo Kings
Mambo Kingsin alku nappaa lukijan mukaansa: se on täynnä rytmiä, tunnetta, musiikkia sykkivää New Yorkia. Kahden Mambokuninkaan, veljesten Cesar ja Nestor Castillon, tarina lähtee liikkeelle heidän huippuhetkistään, esiintymisestä Lucy Showssa ja Mambon kulta-ajan levytyksistä. Se on lähtökohta, joka houkuttaa lukemaan, täynnä niin tarkkaa kuvausta, että lukijan on helppo nähdä tapahtumat mielessään.
Kiihkeä rytmi, ja tarina Kuubasta kylmään New Yorkiin matkaavista veljeksistä pitää otteessaan kirjan puoliväliin, mutta jossain vaiheessa tulee seinä vastaan. Kirja oli mielestäni yksinkertaisesti liian pitkä. Kun Mambokuninkaan valloituksia ja hekuman hetkiä on kuvailtu jo useaan kertaan, ei aina uuden naisen iskemisestä ja viettelystä enää jaksaisi lukea ja kun lopputulos on jo hyvin selvillä, tuntuu turhalta tarinan venyttämiseltä kuvailla yhä uusia ryyppäysreissuja, ahmimisia ja esiintymisiä.
Hijuelosin romaanin on hyvin miehinen – mikä toki sopii, kun tarkoituksena on kuvata miehisen kuubalaisen mambolaulajan ajatuksia. Jotenkin miehisyys tuntui vain taas kerran tarkoittavan näkökulman yksipuolisuutta, ihan kuin miehen päähän ei tosiaan mahtuisi muuta kuin naisten vartaloiden ihailua, omien onnistumisten hehkutusta, ruokaa ja juomaa.
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
Itkosen uusin on mielestäni selvästi aikuisempi kuin hänen aiemmat romaaninsa. Se on oikeastaan aika perinteinen perhetarina, kertomus kodinkonekauppiaasta, hänen vaimostaan, heidän esikoispojastaan ja tämän suhteesta niin vanhempiinsa kuin tyttäreensäkin. Se on tunnistettava kuvaus Suomesta, aina sodanjälkeisestä niukkuudesta kahdeksankymmenluvun huimaan nousuun, lamaan ja 2000-luvulle, kännyköiden, Facebookin maailmaan, jossa ulkomaille muuttamisesta on tullut tavallista arkea.
Hetken hohtavan valon suurin ansio on mielestäni juuri sen tunnistettavuudessa. Se ei kerro Suomesta mitään järisyttävän uutta – yksittäisten perheiden nousua pienestä kerrostaloasunnosta omakotitalojen, kesämökkien ja lomamatkojen maailmaan on kyllä kuvattu ennenkin. On isä, itseensä loputtomiin uskova yrittäjä Esko Vuori, hänen vaimonsa, joka vasta lastensa aikuistuttua uskaltaa alkaa pohtia, mitä hän itse haluaa, poika Esa, joka ei oikein osaa pitää perheestään kiinni ja Esan tytär, joka jää kaukaiseksi. Tällaisista hahmoista olen lukenut ennemminkin, joten mitään omaperäisyyspisteitä ei Itkoselle tästä voi antaa. Luin silti näistä hahmoista mielelläni.
Itkosen romaani on niin kutsuttu lukuromaani. En löytänyt siitä mitään elämää suurempaa, mutta vietin sen seurassa levollisia hetkiä.
