Tämä blogi kertoo kirjoista ja ruoasta, mutta aika vähän kuitenkin keittokirjoista. vaikka ehkä joskus olisi syytä, sillä kyllähän ne herättävät välillä aika vahvojakin tunteita.
Jokaisen leivonnasta ja/tai kirja-alasta jollain tavoin kiinnostuneen kannattaisi mielestäni vilkaista Kirjasfääri-blogin postaus leivontakirjoista. Pitää nimittäin tosiaan miettimään, että minkäköhän laisia reseptejä meille kaupataan.
"Oletko koskaan innostunut jostain reseptistä, esimerkiksi ihanan kuvan
perusteella? Ja vaikka olet kuinka tehnyt pilkulleen ohjeen mukaan, ei
ole tullut ihan samanlaista kuin kuvassa. Itse asiassa on tullut aika
erilainen ja sitten on itsekritiikki napsunut."
(http://kirjasfaari.fi/2013/08/kirjakaksikko-suuri-kuppikakkuskandaali/)
Mutta kuinka harhaanjohtavia ne kirjat oikeastaan voivatkaan olla? No, Kirjasfäärissä se kerrotaan sen verran hyvin, että turha minun on samaa tähän toistaa.
Postaus pisti miettimään, että ehkä niitä keittokirjoja tosiaan tulee uskottua turhankin paljon, jos nyt vaikka netistä löytyviin resepteihin vertaa. Jokainen paljon keittokirjoja käyttävä varmaankin on huomannut, että jonkun kirjan ohjeet eivät vain koskaan tunnu onnistuvan ihan niin kuin pitäisi. Minäkin omistan sellaisia muutaman. Kyllähän niistä löytyy kivoja reseptejä, mutten oikein enää uskalla tarttua niihin, kun muutaman ensimmäisen kokeilun kanssa on ollut ongelmia. Itse ratkaisen ongelman yleensä ottamalla kirjoista vain ideoita ja muokkaamalla reseptejä lennosta. Kun on tarpeeksi vaikkapa leiponut, alkaa tietysti itsekin osata arvioida, jos reseptissä on vaikkapa liian vähän jauhoja.
No mitä tälle ongelmalle sitten voisi tehdä, kun joskus olisi kuitenkin kiva voida luottaa keittokirjaan? Ei varmaan mitään, jos haluaa haalia tarjouskirjoja sen suuremmin miettimättä. Mutta jos voi vähän hillitä itseään, kirjoista on toki helppo tarkistaa, mistä kuvat ovat peräisin. On siinä nyt sitten ainakin jonkinlainen vakuutus, jos koko kirjan tekijöistä löytyy tarkka tieto.
torstai 15. elokuuta 2013
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Taas yksi omenapiirakka (omenapiirakka mantelilla)
Omenaa, kanelia,
mantelia ja vaahterasiirappia. Ei voi olla pahaa. Eikä ollutkaan, sen huomasi
myös kissanpentumme, jonka ansiosta kuvauksesta ei meinannut tulla mitään.
Kissa meni aivan sekaisin omenapiirakan tuoksusta - olisi pitänyt arvata siitä
innosta, jolla se aiemmin nuoli sormiani, joissa taisi vielä maistua ainakin se
siirappi - se pyöri ja hyöri ympärilläni, tavoitteli tassuillaan lautasta ja
koetti lipoa lusikkaani. Kyllähän sitä aina ruoka kiinnostaa, mutta
omenapiirakan aikaansaama innostus oli kyllä ennennäkemätöntä.
Maistui se piirakka
toki myös meille, jotka sitä oikeasti saimme maistella. tavallinen
omenapiirakka on mielestäni joskus hiukan tylsää, siis jos sen kanssa ei saa
vaniljakastiketta. Jonkinlainen kuorrutus, muruseos tai toska, tekee siitä
paljon mielenkiintoisemman ihan siltänään syötäväksi. tällä kertaa päällysteeni
olikin jotain murun ja toskan välimaastosta.
Omenapiirakka mantelilla
pohja:
1 dl sulatettua voita/margariinia
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
6 rkl sokeria
1 kananmuna
1 dl maitoa
½ tl ruokasoodaa
päälle:
5 dl omenalohkoja
200g mantelirouhetta tai -lastuja (minulla sattui olemaan vähän molempia)
50g sulatettua voita/margariinia
¾ dl sokeria
½ dl vaahterasiirappia (tavallinen siirappikin käy)
2 tl kanelia
Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan
(vuoka saa olla aika korkeareunainen, sillä pohja kohoaa). Sekoita manteli,
voi, sokeri, siirappi ja kaneli. Sokeria ja siirappia voi lisätä, jos omenat
ovat kovin kirpeitä, ja tietenkin myös niiden suhdetta voi vaihdella. Kaneliakin
voi laittaa maun mukaan, itse laitoin sitä täysin arviolta. Levitä taikinan
päälle omenalohkot ja paista piirasta 200 asteessa 20 minuuttia. Lisää sitten
piirakan päälle vielä manteliseos ja paista piirasta vielä 30 minuuttia.
Totuuden nimissä on myönnettävä, että vanha tuttu
Vermontin omenapiirakka on mielestäni vielä vähän parempaa, mutta toskakakkua
rakastava mies taisi tykätä tästä versiosta vähintään yhtä paljon kuin
vermontilaisesta.
Tunnisteet:
Makeat leivonnaiset
maanantai 5. elokuuta 2013
Kuukauden kirjat, heinäkuu 2013
Monika Fagerlund: Amerikkalainen tyttö
En tiedä miksi, mutta Fagerlund ei nyt ihan täysillä napannut. Amerikkalainen tyttö oli eittämättä hienosti kirjoitettu ja kyllähän se uteliaisuuden herätti, mutta en jotenkin jaksanut innostua ihan valtavasti. Voi olla,että kyse oli omasta mielentilasta, en tiedä.
En tiedä miksi, mutta Fagerlund ei nyt ihan täysillä napannut. Amerikkalainen tyttö oli eittämättä hienosti kirjoitettu ja kyllähän se uteliaisuuden herätti, mutta en jotenkin jaksanut innostua ihan valtavasti. Voi olla,että kyse oli omasta mielentilasta, en tiedä.
Fagerlundin
romaani on sen verran monimutkainen, että juonen selittäminen tuntuu
mahdottomalta. On se amerikkalainen tyttö, joka hukkuu - tai katoaa -
mystisesti, on alppitalossa asuva perhe, jonka koko tarina ei ole
oikeastaan kenenkään tiedossa, on serkkutalo, sen kaksoset, Bengt ja
kasvattitytär Doris. Niin hahmot, kuin nimeään myöten epämääräinen
tapahtumapaikka, Seutu, jäävät alusta loppuun hämmentävän vieraiksi,
vaikka toisaalta niiden kaikkien sisälle sukelletaan ajoittain viiltävän
tarkasti. Kaikki kiertyy amerikkalaisen tytön kohtalon ympärille, eikä
sitten oikeastaan kuitenkaan: tyttöhän oli paikalla vain hetken, jäi
useimmille vieraaksi. Ja silti hänen sanansa, laulunsa ja vaatteensa
tuntuvat olevan aina jotenkin läsnä.
Amerikkalainen tyttö on hämmentävä kirja. Se vaatisi aika
paljon enemmän ajattelua, kuin mitä minä sille lomatunnelmissani
jaksoin antaa. Siinä varmaan onkin syy, miksi minulle jäi kirjasta
pääosin hämmentynyt tunne.
Ildefonso Falcones: Meren katedraali
Keskikesän Barcelonan reissulla tuli mieleen, että enpä ole tätäkään kirjaa vielä lukenut. siihen oli siis pakko tarttua, ja kirja toimikin hyvin Barca-fiilistelyna. Goottikortteleissa on ollut paljon samaa jo keskiajalla, joten kaupungissa vieraillut voi kyllä löytää tuttuja juttuja kirjasta.
Meren
katedraali vie keskiaikaiseen maailmaan, joka on monella tapaa epäreilu
ja ahdistava. Kirja seuraa katalonialaisen maaorjan ja hänen poikansa
tarinaa, joka näyttää monin paikoin täysin epätoivoiselta. Mitä voi
odottaa, kun syntyy asemaan, jossa maanomistaja saa viedä vaimon, eikä
leipääkään saa paistaa omassa uunissa? Päähenkilö Arnau kuitenkin
ponnistaa mitättömästä asemastaan kohti parempaa elämää ja saa kokea
sodat ja kaupankäynnin, kirkon vallan ja avunannon, ystävyyttä,
juonitteluja, rakkauksia ja pettymyksiä. Kaikkea tätä kehystää Santa
Maria del Marin katedraalin vuosikymmennestä toiseen jatkuva rakennustyö
ja Barcelonan kaupungin kehitys.Keskikesän Barcelonan reissulla tuli mieleen, että enpä ole tätäkään kirjaa vielä lukenut. siihen oli siis pakko tarttua, ja kirja toimikin hyvin Barca-fiilistelyna. Goottikortteleissa on ollut paljon samaa jo keskiajalla, joten kaupungissa vieraillut voi kyllä löytää tuttuja juttuja kirjasta.
Tunnisteet:
Romaanit
torstai 18. heinäkuuta 2013
Ravintolasuosikkeja Barcelonassa
Toissapäiväisen Barcelonan herkkujen hehkutuksen jälkeen on
aika kertoa muutamasta suosikkipaikastani. Kaikille suosikkiravintoloilleni on
yhteistä se, että niistä saa erinomaisen menu del dían edulliseen hintaan.
Niistä saa kuitenkin myös illallista, tapaksia ja juomia kahvista drinkkeihin.
| Alkuruoka Els Quatre Gatsissa, täytettyjä artisokkia. |
Neljän kissan ravintola on ehkä Barcelonan kuuluisin. Siellä
kävi jo Picasso aikoinaan, mikä taatusti tulee jokaiselle kävijälle selväksi.
Kyseessä on siis paikka, joka löytyy lähes kaikista matkaoppaista, ja
ravintolassa onkin aina paljon turisteja. Ravintola on silti käynnin arvoinen.
Kuuluisat entiset kanta-asiakkaat tuovat kenties hintoihin pienen lisän, mutta
ruoka on hyvää ja ravintola itsekin näkemisen arvoinen. Ruokana on perinteisiä
Katalonian aineksia, ja erityisesti jälkiruoat ovat olleet erinomaisia.
Meno ravintolassa on ainakin lounasaikaan hektistä. Vitsailu
kuuluu mitä ilmeisimmin paikan tyyliin, joten pienestä herjasta ei kannata
loukkaantua. Ruokailun ohessa voi vaikka ihmetellä seinille ripustettuja kuvia
ravintolassa käyneistä julkkiksista (vaikkapa Jimmy Carterista), seurata
lukuisten tarjoilijoiden vauhdikasta hyörinää ja arvailla, onko sisustus ollut
tismalleen sama jo Picasson aikaan.
Els quatre gats sijaitsee pikkukujalla goottikorttelissa,
jota ei näy läheskään kaikissa kartoissa, tai ainakaan sitä ei usein ole
nimetty. Helpoimmin perille löytää Placa de Catalunyalta katedraalille päin
johtavalta ostoskatu Portal del Angelilta, jolta Carrer Montsió kääntyy
katedraalille päin mentäessä vasemmalle.
Carrer Montsio 3
Tämä aika piilossa goottikorttelin Vila de Madridin aukion
nurkassa sijaitseva ravintola on paikka, johon menen uskollisesti jokaisella
Barcelonan matkallani, mielellään vaikka useamman kerran reissulla. Se on aina
tarjonnut tasalaatuisen erinomaista ruokaa, ja minua ravintolan tyyli
miellyttää kovasti. Ravintola näyttää ulkoa päin pieneltä, mutta kun sanoo
tulevansa syömään, tarjoilijat johdattavat takaosassa sijaitsevaan saliin.
Sekin on kyllä usein aika täynnä lounasaikaan, mutta jostain pöytä on aina
järjestynyt. Ulkonakin voi syödä, tai vaikka tiskin ääressä.
Ménagen vahvuus on aina ollut ihanat salaatit. Syönkin
siellä sellaisen alkuruokana lähes aina. Myös jälkiruoat ovat olleet hyviä, ja
jos listalla on crema catalana, sitä ei kannata jättää väliin. Jos syö salissa,
ei varmaankaan voi olla kiinnittämättä huomiota sisustukseen. Viime kerralla
seinällä oli muun muassa lp-levyjä ja c-kasetteja, mutta sisustus muuttuu aika
usein, joten pian ihmeteltävänä on varmasti jotain muuta.
Myös tämän ravintolan löytäminen voi olla hiukan hankalaa.
Carrer d’en Bot on La Ramblan suuntainen pikkukatu, jolla ravintola sijaitsee
lähellä Vila de Madridin kulmaa (aukion tunnistaa sille osuessaan siitä, että
sillä esitellään kaivauksissa löytynyttä roomalaista tietä). Oikealle kadulle
löytää esimerkiksi kävellen Portaferrissa-katua La Ramblalta päin, d’en Bot on
esimmäinen sivukatu vasemmalle.
Carrer d'en Bot 3
Passeig 9 sijaitsee viimeisimmäin reissuni majapaikkana
toimineessa Poblenoussa, kaupunginosan omalla Ramblalla. Poblenou on nouseva
kaupunginosa ja sen Ramblalla on paljon houkuttelevia ravintoloita. Passeig
kuuluu edullisempaan sarjaan. Useimmat kattavat pöydät myös Ramblalle, mutta
tilaa löytyy usein helpommin sisältä.
Myös Passeig 9:n tyyli on moderni ja yksinkertainen. Eli
oikein toimiva. Ravintolan pieni sisätila on tunnelmallinen päivälläkin ja
kiitosta voi antaa myös erinomaisesta viinistä.
| Alkuruoaksi grillattuja kasviksia ja maukasta kastiketta. Maistui. |
| Vanukasta. Koska ne vaan ovat hyviä. |
Rambla del Poblenou 80
Myös Gracian kaupunginosa on hyvä paikka lounaalle, ja SMS
on yksi erittäin toimiva vaihtoehto. Valoisa, pieni ravintola on täytetty
pöydillä tehokkasti – turha siis odotella mitään valtavaa tilaa esimerkiksi
ostoksilleen tässä paikassa. Palvelukin on tehokasta, mutta ystävällistä.
| Ja taas kaunis ja herkullinen salaatti. |
Söin SMS deliciesissä koko matkani parhaan kalaruoan ja
muutenkin minä ja seuralaiseni olimme erinomaisen tyytyväisiä. Salaatti oli
raikasta, pääruat yksinkertaisia mutta hyviä ja jälkiruoat maukkaat. Kaikki
siis toimi.
SMS delicies näyttää ulkoapäin kahvilalta, ja sieltä
saisikin monenlaista juomaa ja makeaa syötävää. Jos paikalla sattuu olemaan
lounasajan ulkopuolella, kannattaa siis pistäytyä syömään vaikka erinomaisia
piirakoita.
| Butifarraa, katalonialaista makkaraa, sinappikastikkeessa. |
| Juuri sopivasti paistettua kalaa ja ihanan mehevää munakoisopaistosta. |
Carrer d'Astúries 33 (metroasema Fontanan lähellä)
Tunnisteet:
Barcelona,
Matkajuttuja,
Ravintolat,
Ravintolat ulkomailla,
Ruokajuttuja
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Barcelona ja täydellisen ravintolan metsästys
Barcelona on ehdottomasti herkuttelukaupunki. Hyviä
ravintoloita löytyy ympäri kaupunkia, samoin kahviloita, leipomoita ja
herkkupuoteja. Ja tietenkin kauppahalleja, joissa voi paitsi ihastella ja ostaa
kaikenlaisia herkkuja, myös juoda kahvia, napata parit tapakset tai vaikka syödä
kokonaisen aterian.
Barcelonasta löytyy kaikenlaisia etnisiä ravintoloita, niin
ympäri maailmaa kuin Espanjan kaikilta alueilta, ja tietenkin myös perinteistä
katalonialaista ruokaa. Se, mistä Barcelona kuitenkin parhaiten tunnetaan, on
sen moderni lähestymistapa klassisiinkin ruokalajeihin. Tätä lähestymistapaa
voi tutkailla hienoissa ravintoloissa, mutta jonkinlainen jokaturistin
kukkarolle sopiva versio siitä on kyllä nautittavissa ihan edullisestikin. Ja
kun nyt sanon jokaturistin versio, en tarkoita, että kyseessä olisi
turistirysän baari, johon hyväuskoinen matkalainen huijataan, vaan puhun
ravintoista, jotka tarjoavat hyvää, kekseliästä ruokaa normaalituloisen
kukkarolle sopivaan hintaan, ja joissa myös paikalliset käyvät.
| Vähän churroja välipalaksi. |
Parhaita Barceloniassa kokeilemiani ravintoloita voisi lähes
kaikkia kuvailla sanoilla yksinkertainen ja kekseliäs. Sellaisia erinomaiset
annokset Barcelonassa usein ovat: simppeleitä, vain muutamista hyvistä
raaka-aineista koostuvia, yksinkertaisesti valmistettuja, mutta jollain tapaa
kekseliäitä, tai ainakin tarkasti mietittyjä ja huolella valmistettuja. Aika
usein Barcelonan reissuillani olen katsonut eteeni tuotua annosta ihastuneena
ja sitten todennut, että eihän tässä nyt oikeastaan mitään niin kovin
ihmeellistä ollutkaan, vain kekseliäästi yhdisteltyjä aineksia, kauniisti
aseteltuina ja hyvin valmistettuina.
Mistä sen erinomaisen ravintolan löytää?
Barcelona kehittyy kovalla vauhdilla ja myös turismi taitaa
edelleen kasvaa – tuntuu, että joka kerta kun menen kaupunkiin, turistilaumat
ovat vallanneet siitä yhä suuremman osan. Kuten yleensäkin, suosituimmat
turistialueet eivät välttämättä ole paras paikka etsiä hyvää (ja edullista)
ravintolaa. Barcelona ei kuitenkaan ravintoloiden suhteen ole mielestäni mikään
pahin huijaripaikka
Jopa turismin ydinalueelta, Barri Goticista, löytyy kyllä
paljonkin hyviä ravintoloita ihan kohtuullisin hinnoin. Lisäksi alueelta löytyy
erinomaisia tapaspaikkoja (vaikkapa tämä). Aivan huijatuksi en muista
gottilaiskortteissakaan koskaan tulleeni. Hinnat eivät ehkä ole kaupungin
halvimpia, mutta yleensä ruoka on hyvää.
Myös Ravalin alue Ramblan eteläpuolella on koko ajan enemmän ja enemmän turistien aluetta. Se tarkoittaa hintojen nousua ja trendikkäiden ravintoloiden lisääntymistä. Toisaalta Ravalista löytää edelleen naurettavan halpoja aterioita. Sanomattakin pitäisi silti olla selvää, että jos maksaa vaikkapa falafeleillä täytetystä pitaleivästä alle kolme euroa, ei voi ihan gourmeeateriaa odottaa. Raval kehittyy kuitenkin nyt sellaista vauhtia, että pari vuotta vanhan opaskirjan ravintolasuosituksiin ei välttämättä kannata luottaa.
Myös Ravalin alue Ramblan eteläpuolella on koko ajan enemmän ja enemmän turistien aluetta. Se tarkoittaa hintojen nousua ja trendikkäiden ravintoloiden lisääntymistä. Toisaalta Ravalista löytää edelleen naurettavan halpoja aterioita. Sanomattakin pitäisi silti olla selvää, että jos maksaa vaikkapa falafeleillä täytetystä pitaleivästä alle kolme euroa, ei voi ihan gourmeeateriaa odottaa. Raval kehittyy kuitenkin nyt sellaista vauhtia, että pari vuotta vanhan opaskirjan ravintolasuosituksiin ei välttämättä kannata luottaa.
Hyviä ravintoloita löytyy kuitenkin ympäri kaupunkia, ja
esimerkiksi Gracian ja Poblenoun alueita voin suositella lämpimästi. Hinnat
ruokalistoissa eivät välttämättä ole valtavasti turismin ydinaluetta
edllisempia, mutta yleensä noilla hinnoilla syö hyvin. Kunhan valitsee
ravintolan fiksusti.
Mutta miten sen hyvän ravintolan tunnistaa?
Koska olen jokaisella Barcelonan reissullani kokenut parhaat
ruokaelämykset juuri tietyntyyppisissä ravintoloissa, uskon oppineeni tunnistamaan ne melko hyvin. Ravintolan
pitää olla ensinnäkin moderni – niin, tiedän kyllä, että sellainen vanha tyyli
viehättää monen silmää, ja kyllähän se minuunkin usein vetoaa, mutta
pelkistetyt, nuorekkaat paikat nyt sattuvat yleensä tarjoamaan parempaa ruokaa.
Yksinkertaista sen olla pitää, sillä usein sisustus kertoo jotain ruoankin
tyylistä. Sitten varmistetaan, että ravintolassa on syömässä joku muukin, ja
vilkaistaan, että lista miellyttää niin sisällöltään kuin hinnaltaankin.
| Yksinkertaista, kaunista ja herkullista. |
Menu del dia, helppoa ja halpaa
Päivän menu, eli menu del dia on ehdottomasti helpoin ja
halvin tapa saada vatsansa täyteen Espanjassa. Yleensä noin kympin maksava menu sisältää
alku-, pää- ja jälkiruoat, tavallisesti myös leivän ja juoman, eli veden tai
viinin. Annokset eivät ole valtavia, mutta kun syö kolme ruokalajia, saa kyllä
vatsansa täyteen. Ja onhan menussa toki sekin hyvä puoli, että jos joku osa ei
olekaan kovin ihmeellinen, jää siltä kaksi hyvää ruokalajia syötäväksi. Sekin tietysti helpottaa monen elämää, että menu del dia löytyy usein myös englanniksi, vaikka ruokalista muuten olisi vain katalaaniksi tai espanjaksi.
Kympin menulta ei tietenkään voi odottaa mitään aivan
ihmeitä, ja se onkin yleensä aika pelkistetty. Se ei silti tarkoita, etteivätkö
maut voisi olla kohdallaan. Katalaanit ovat tainneet tajuta sen, mikä monelta
suomalaiset lounasravintolalta on hukassa, eli että lounaalla kannattaa
pidättäytyä annoksissa, jotka voi tehdä nopeasti hyvin.
Espanjalaisten lounasaika on lomalaista miellyttävästi
hiukan suomalaista myöhemmin. Syömään ei siis kannata mennä paljon ennen yhtä,
ja kolmeltakin vielä yleensä ehtii.
Mutta kun ei ole lounasaika, mutta vatsa kurnii!
| Kuvassa yksi (1) tapasannos, hinta taisi olla 2e. |
Barcelonassa se, että haluaa jotain pientä ei ole ongelma.
Joka nurkasta löytyvistä leipomoista saa täytettyjä sämpylöitä ja tietenkin
myös makeita herkkuja. Aika monissa leipomoissa on ainakin pari pöytää myös
kahvittelijoille ja tietysti hyvällä säällä sämpylän syö kyllä mielellään
puistossakin. Arkiaamuisin kahvi ja croissant irtoaa yleensä korkeintaan
kahdella eurolla ja leipomoissa tarjoukseen saa usein valita croissantin sijaan myös pikkusämpylän.
Myös kaikista baareista saa ainakin jotain syötävää, vaikka
sitten churroja. Halvimmalla selviää, jos istuu tiskillä. Sitä ei tarvitse
stressata, onko paikka kaljakuppila vai kahvila, yleensä kaikki ovat vähän
kaikkea. Tiskille siis vaan, ja siinä voi yleensä samalla tutkailla
ruokatarjontaa. Tapaksia saa usein jo aamusella.
Tietysti voi mennä myös kauppahalliin. Isommissa halleissa
myödään usein eväiksi hedelmäsalaatteja, -mehuja ja sämpylöitä. Hallin
kahvilasta taas saa yleensä mitä vaan kahvista viinilasilliseen ja
kinkkusiivuista leivokseen. Hallit menevät kiinni kolmen maissa, joten niihin
kannattaa suunnata ennen lounasta.
Illalla tapaksista syö helposti vatsansa täyteen – jos nyt
siis on jotain syönyt aiemminkin päivällä. Annokset ovat yleensä sen verran
isoja, että kahden ihmisen kannattaa ottaa jaettavaksi enintään kolme, jos nyt
ei kovin kamala nälkä ole. Annosten koko kuitenkin vaihtelee, joten kannattaa
hiukan vakoilla naapuripöytiin, ennen kuin tilaa tapaksia.
Tunnisteet:
Barcelona,
Matkajuttuja,
Ravintolat,
Ravintolat ulkomailla,
Ruokajuttuja
torstai 11. heinäkuuta 2013
Kielikurssilla Espanjassa
En ollut teininä kielikurssilla, mutta totesin,
että koskaan ei ole liian myöhäistä ja päätin viettää Barcelonan matkastani
viikon kielikurssilla opiskellen espanjaa. Kurssi toi yksinäisen reissaajan
päiviin sisältöä ja kaivattua seuraa ja lisäksi se auttoi palauttamaan mieleen
harmillisesti unohtunutta kielitaitoa.
Jo yksin Barcelonassa on lukuisia kielikursseja tarjoavia
kielikouluja, ja myös muutamat suomalaiset firmat järjestävät kielikursseja
teinien lisäksi aikuisille. Minä valitsin kurssin Olé Languages -kielikoulusta.
En voi sanoa tehneeni äärimmäisen tarkkaa selvitystyötä eri kielikouluista,
enkä yhden kerran kokemuksella voi myöskään verrata koulua muihin vastaaviin.
Olé toimi kuitenkin ihan asiallisesti ja opettajat olivat mielestäni hyviä.
Pieni selvitystyö kannattaa, sillä kielikursseissa on
isoja eroja. Osa tarjoaa vain pitkähköjä, esimerkiksi vähintään kolmen viikon
kursseja, jotka saattavat tavalliselle kesälomailijalle olla hiukan liian
pitkiä. Myös hinnoissa on isoja eroja: löytämäni hinnat viikon kursseille
vaihtelivat alle satasesta 400 euroon – toki ne kertovat ainakin osittain myös
eroista opetuksen määrässä. Osa kouluista tarjoaa majoitusta, mutta koulujen
tarjoamat majoituksetkin vaihtelevat perheissä asumisesta normaalia edullisempiin
hotellihuoneisiin. Yleensä majoitus ei kuitenkaan millään tapaa sisälly kurssin
hintaan, joten ainakin pitempään Barcelonassa viipyvän kannattaa harkita
esimerkiksi asunnon vuokraamista omin nokkineen, se on nimittäin usein
selkeästi edullisempaa.
Kannattaa siis käyttää hiukan aikaa tutkien, millaisia
eri kielikoulujen kurssit ovat, jotta päätyisi itselleen mahdollisimman
sopivalle kurssille. Ainakin kannattaa miettiä, kuinka koulumaista haluaa
opiskelun olevan, montako tuntia päivässä jaksaa opiskella, haluaako oppia
ensisijaisesti puhumista vai kielioppia ja kuinka tärkeää on muihin
kurssilaisiin tutustuminen. Opiskella voi nimittäin vaikka kahdeksan tuntia
päivässä, ja yksityisopetuskin on mahdollista – ja sitä on tarjolla aika
edullisestikin. Olén opetustapa auttoi mielestäni eniten puhumiseen, kieliopin
suhteen kurssilla edettiin mielestäni aika hitaasti (mutta tässä kohtaa on huomautettava,
että olen aiemmin opiskellut espanjaa yliopiston intensiivikurssilla, ja siihen
verrattuna aika moni kurssi taitaa olla hitaasti etenevä).
Jos haluaa esimerkiksi kerrata oppimaansa jotenkin
järjestelmällisesti, Olé ei välttämättä ole paras kielikoulu. Heidän kurssinsa
nimittäin toimivat niin, että koulu järjestää 5-12 viikon pituisia kursseja ja opiskelija
hyppää mukaan kurssille saapuessaan. Esimerkiksi minulle sattui viisiviikkoisen
kurssin viimeinen viikko, jolloin opiskeltiin oikeastaan enää yksi
kieliopillinen asia. Koska kyseessä oli viimeinen viikko, kertasin kaiken
muiden aiempina neljänä viikkona opiskeleman viimeisen päivän tenttiä varten,
mutta muuten tällainen systeemi ei kyllä olisi ollut minulle mitenkään ideaali.
Yhdessä viikossa ei tietenkään vielä opi valtavasti,
mutta vanhojen taitojen mieleen palauttamisessa yhdenkin viikon kurssi kyllä
auttaa. Tärkein hyöty lyhyellä kurssilla on tietenkin se, että tulee
käyttäneeksi vierasta kieltä, eihän tavallisella turistimatkalla välttämättä
muuten puhu paikallisten kanssa juuri lainkaan. Minä koin saaneeni jo viikossa
valtavasti itseluottamusta espanjan käyttämiseen ja kielioppikin palasi mieleen
jonkun verran. Siinä auttaa toki se, että kun kurssi loppuu, voi opittuja taitoja kokeilla vaikka ruokakaupassa iltapalaa hakiessa.
Millaista loman käyttäminen kielikurssilla sitten oli?
No, tietenkään sitä ei voi suositella ihmiselle, joka ei yleisesti ottaen nauti
kielten opiskelusta. Minulle se on hupia, joten käytin ihan mielelläni osan
lomastani muistellen espanjan verbien taivutusta. Ja lomaahan se viikko joka
tapauksessa oli. Aamupäivät haahuilin pitkin kaupunkia, lueskelin kielioppia
rannalla ja kiertelin museoita, kurssikavereiden kanssa käytiin syömässä ja
vähän juhlittiinkin, ja kaikki arjen ongelmat olivat kaukana. Ei siinä paljon
opiskelustressiä huomannut.
Tunnisteet:
Barcelona,
Matkajuttuja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)