torstai 18. heinäkuuta 2013

Ravintolasuosikkeja Barcelonassa

Toissapäiväisen Barcelonan herkkujen hehkutuksen jälkeen on aika kertoa muutamasta suosikkipaikastani. Kaikille suosikkiravintoloilleni on yhteistä se, että niistä saa erinomaisen menu del dían edulliseen hintaan. Niistä saa kuitenkin myös illallista, tapaksia ja juomia kahvista drinkkeihin.

Alkuruoka Els Quatre Gatsissa, täytettyjä artisokkia.


Neljän kissan ravintola on ehkä Barcelonan kuuluisin. Siellä kävi jo Picasso aikoinaan, mikä taatusti tulee jokaiselle kävijälle selväksi. Kyseessä on siis paikka, joka löytyy lähes kaikista matkaoppaista, ja ravintolassa onkin aina paljon turisteja. Ravintola on silti käynnin arvoinen. Kuuluisat entiset kanta-asiakkaat tuovat kenties hintoihin pienen lisän, mutta ruoka on hyvää ja ravintola itsekin näkemisen arvoinen. Ruokana on perinteisiä Katalonian aineksia, ja erityisesti jälkiruoat ovat olleet erinomaisia.

Meno ravintolassa on ainakin lounasaikaan hektistä. Vitsailu kuuluu mitä ilmeisimmin paikan tyyliin, joten pienestä herjasta ei kannata loukkaantua. Ruokailun ohessa voi vaikka ihmetellä seinille ripustettuja kuvia ravintolassa käyneistä julkkiksista (vaikkapa Jimmy Carterista), seurata lukuisten tarjoilijoiden vauhdikasta hyörinää ja arvailla, onko sisustus ollut tismalleen sama jo Picasson aikaan.
 
Jumalainen jälkiruoka, lettuja täytettynä rommissa keitetyillä päärynöillä.
Els quatre gats sijaitsee pikkukujalla goottikorttelissa, jota ei näy läheskään kaikissa kartoissa, tai ainakaan sitä ei usein ole nimetty. Helpoimmin perille löytää Placa de Catalunyalta katedraalille päin johtavalta ostoskatu Portal del Angelilta, jolta Carrer Montsió kääntyy katedraalille päin mentäessä vasemmalle.

Carrer Montsio 3


Tämä aika piilossa goottikorttelin Vila de Madridin aukion nurkassa sijaitseva ravintola on paikka, johon menen uskollisesti jokaisella Barcelonan matkallani, mielellään vaikka useamman kerran reissulla. Se on aina tarjonnut tasalaatuisen erinomaista ruokaa, ja minua ravintolan tyyli miellyttää kovasti. Ravintola näyttää ulkoa päin pieneltä, mutta kun sanoo tulevansa syömään, tarjoilijat johdattavat takaosassa sijaitsevaan saliin. Sekin on kyllä usein aika täynnä lounasaikaan, mutta jostain pöytä on aina järjestynyt. Ulkonakin voi syödä, tai vaikka tiskin ääressä.

Ménagen vahvuus on aina ollut ihanat salaatit. Syönkin siellä sellaisen alkuruokana lähes aina. Myös jälkiruoat ovat olleet hyviä, ja jos listalla on crema catalana, sitä ei kannata jättää väliin. Jos syö salissa, ei varmaankaan voi olla kiinnittämättä huomiota sisustukseen. Viime kerralla seinällä oli muun muassa lp-levyjä ja c-kasetteja, mutta sisustus muuttuu aika usein, joten pian ihmeteltävänä on varmasti jotain muuta.
Myös tämän ravintolan löytäminen voi olla hiukan hankalaa. Carrer d’en Bot on La Ramblan suuntainen pikkukatu, jolla ravintola sijaitsee lähellä Vila de Madridin kulmaa (aukion tunnistaa sille osuessaan siitä, että sillä esitellään kaivauksissa löytynyttä roomalaista tietä). Oikealle kadulle löytää esimerkiksi kävellen Portaferrissa-katua La Ramblalta päin, d’en Bot on esimmäinen sivukatu vasemmalle.

Carrer d'en Bot 3


Passeig 9 sijaitsee viimeisimmäin reissuni majapaikkana toimineessa Poblenoussa, kaupunginosan omalla Ramblalla. Poblenou on nouseva kaupunginosa ja sen Ramblalla on paljon houkuttelevia ravintoloita. Passeig kuuluu edullisempaan sarjaan. Useimmat kattavat pöydät myös Ramblalle, mutta tilaa löytyy usein helpommin sisältä.

Myös Passeig 9:n tyyli on moderni ja yksinkertainen. Eli oikein toimiva. Ravintolan pieni sisätila on tunnelmallinen päivälläkin ja kiitosta voi antaa myös erinomaisesta viinistä.
Alkuruoaksi grillattuja kasviksia ja maukasta kastiketta. Maistui.
Vanukasta. Koska ne vaan ovat hyviä.

Rambla del Poblenou 80


Myös Gracian kaupunginosa on hyvä paikka lounaalle, ja SMS on yksi erittäin toimiva vaihtoehto. Valoisa, pieni ravintola on täytetty pöydillä tehokkasti – turha siis odotella mitään valtavaa tilaa esimerkiksi ostoksilleen tässä paikassa. Palvelukin on tehokasta, mutta ystävällistä.
Ja taas kaunis ja herkullinen salaatti.
Söin SMS deliciesissä koko matkani parhaan kalaruoan ja muutenkin minä ja seuralaiseni olimme erinomaisen tyytyväisiä. Salaatti oli raikasta, pääruat yksinkertaisia mutta hyviä ja jälkiruoat maukkaat. Kaikki siis toimi.

SMS delicies näyttää ulkoapäin kahvilalta, ja sieltä saisikin monenlaista juomaa ja makeaa syötävää. Jos paikalla sattuu olemaan lounasajan ulkopuolella, kannattaa siis pistäytyä syömään vaikka erinomaisia piirakoita.

Butifarraa, katalonialaista makkaraa, sinappikastikkeessa.

Juuri sopivasti paistettua kalaa ja ihanan mehevää munakoisopaistosta.

Carrer d'Astúries 33 (metroasema Fontanan lähellä)

Ei kommentteja: