Olen sairastellut taas reilun viikon ajan, eikä vappuakaan tullut juhlittua kovin railakkaasti, mutta munkkeja oli sentään saatava. Ja kukapa niitä minulle paistaisi, jollen minä itse. Joo, kaupasta saa tietysti myös, mutta ei ne vaan vedä vertoja ihan vastaleivotuille kotitekoisille. Enkä kyllä edes tiedä, saisiko mistään pikkumunkkeja, joita minä ehdottomasti vappuna haluan.
Minusta kotitekoisten munkkien kuuluu olla pieniä ja vähän epämääräisen muotoisia, koska sellaisia mummoni aina meille paistoi. Oli joka kerta yhtä hauskaa, kun mummolaan mennessä selvisi, että siellä on samana päivänä paistettu munkkeja. Yhtä hyviltä ne maistuvat itse tehtyinäkin. En ole siis edes yrittänyt tehdä rinkeleitä tai hillomunkkeja, enkä edes muovailemaan pikkumunkkeja tasaisiksi palleroiksi. Pienet ulokkeet sitä paitsi paistuvat kivan rapeiksi.
Vappumunkit
2 ½ dl maitoa
100 g voita
1 dl sokeria
25 g hiivaa
1 tl suolaa
8 dl jauhoja
noin 1 l (rypsi)öljyä paistamiseen
sokeria pinnalle
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sulata rasva ja sekoita maitoon (Itse pilkon rasvan maidon joukkoon ja laitan molemmat mikroon, sillä pehmeä rasva kyllä sekoittuu taikinaan.). Lisää sokeri, suola ja desi jauhoja ja murenna ja sekoita hiiva joukkoon. Lisää loput jauhot ja sekoita tasaiseksi. Taikinaa ei erityisesti tarvitse vaivata ja se jää veteläksi. Laita taikina kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
Lämmitä öljy kattilassa. Lämmön sopivuuden voi kokeilla pienellä taikinanokareella: kun pienen taikinapallon tiputtaa öljyyn, sen pitäisi alkaa porista, nousta pintaan ja alkaa heti ruskistua. Ota ruokalusikallinen taikinaa kerrallaan, ja lisää se toisen lusikan avulla öljyyn. Kun alapuoli on ruskettunut, käännä munkki niin että se ruskettuu kaikkialta ja kypsyy. Kun munkki on kauttaaltaan ruskea, nosta se talouspaperin päälle niin että turha öljy valuu pois. Kierittele hieman jäähtyneet munkit sokerissa.
Munkeista ei tule aivan tasakokoisia, mikä kannattaa huomioida paistaessa – isompia pitää tietysti kypsentää pidempään. Onnistuin taas jättämään pari isompaa sisältä raa’aksi, ja juuri siksi tykkäänkin eniten pienistä munkeista. Ruokalusikallinen taikinaa on ihan sopivasti, sillä munkit vähän paisuvat kypsyessään.
Kaikki rasvassa keitettävä tuntuu aina minusta etukäteen suurelta urakalta, mutta ei noiden munkkienkaan paistaminen nyt lopulta niin kovin kauaa kestänyt. Samoilla rasvoilla paistuivat kuvassa taka-alalla häämöttävät kevätkääryleet, jotka myös kuuluivat vappuuni (mutta nimenomaan siis niin, että munkit ensin, sitten suolaiset, sillä niistä tarttuisi muuten öljyyn liikaa makua). Selvisin myös lähes palovammoitta, vaikka öljyn kanssa touhutessa on aina pieni jännitys ilmassa. Ainoa pieni ja vaatimaton palovamma syntyi kun tiputin taikinaa öljyyn kokeillakseni lämpötilan ja tippa öljyä roiskahti kädelle. ”Onhan sulla vielä kevätkääryleet jäljellä”, rohkaisi poikaystävä kun totesin munkkienpaiston jälkeen selvinneeni vähällä. Kehotan nyt kuitenkin varovaisuuteen, ihan kaikin mahdollisin tavoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti