Maistuu kuin mummolassa: kaneliässät

En tykkää kaupan kekseistä, mutta kotitekoisia pikkuleipiä rakastan. Tosi harvoin niitä silti tulee leivottua, taidan jotenkin unohtaa, kuinka hyviä pikkuleivät ovat. Muutenkin ne ovat erinomaisia leivonnaisia: yleensä helppoja tehdä ja säilyvätkin hyvin.

Tein kaneliässiä kesällä äidin kanssa, ja sen jälkeen olisin halunnut tehdä niitä heti uudestaan. Sitten alkoivat kuitenkin helteet, enkä halunnut paistaa asunnossani yhtään mitään. Sitten tuli ravintolapäivä, joka vei hetkeksi kaiken kokkaustarpeen ja enemmänkin. Viime viikolla pääsin lopulta leipomaan. Ja voi herran jestas ne ovat hyviä!

Onneksi pikkuleipiä syntyy kerralla paljon, joten vähän on edelleen jäljellä. Oi onnea.

Kaneliässät

200 g voita/margariinia
1 ½  sokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

kanelia ja sokeria sekoituksena

Sekoita voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita kaikki hyvin sekaisin. Jos taikina on kovin pehmeää, se kannattaa laittaa hetkeksi jääkaappiin.
Pyöritä taikinasta noin kymmensenttisiä, sentin paksuisia pötkylöitä, kieritä niitä kaneli-sokeriseoksessa ja muotoile pellille ässiksi.
Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 10-15 minuuttia, niin että ässät ihan aavistuksen ruskistuvat reunoilta.

Vegaanin mezet (punajuuritsatsiki ja falafelit)

Olin taas pitämässä ravintolaa ravintolapäivänä, ja tälläkin kertaa listalla oli mezejä. Pakersimme porukalla huimat 300 falafelia, joten niiden suhteen koen nyt itseni jonkinlaiseksi asiantuntijaksi. Omalle vastuulleni jäi muun muassa punajuuritsatsiki, jota tein kerralla viisi litraa. Siinä oli kyllä monitoimikoneesta iloa.
 
Ravintolamme kaikki ruoat olivat vegaanisia, mikä kyllä vähän huolestutti minua etukäteen, mutta osoittautui varsin helpoksi. Ilmeisesti moni laittaa falafeleihin kananmunaa, mutta se on ihan turhaa. Kikherneet ja jauhot kyllä pitävät pullat kasassa. Me laitoimme suurimpaan osaan perunajauhoja, jotta pullat olisivat myös gluteenittomia, mutta vehnäjauhotkin toimivat. Tsatsiki onnistui yllätyksekseni soijajogurtista aivan erinomaisesti. Punajuurten etikka ja sokeri ja valkosipulin maku peittivät soijajogurtin ominaismaun, josta en mitenkään erityisesti pidä ja vaikka tsatsiki oli tehdessä todella vetelään, se muuttui yön aikana jääkaapissa oikein sopivaksi myös koostumukseltaan.
 
Kikherneiden hienontamisessa pääsin käyttämään uutta lihamyllyäni, joka osoittautui siihen touhuun mitä parhaimmaksi. Monitoimikonekin toki hienontaa kikherneet kätevästi, mutta isoissa määrissä lihamylly on kätevä, kun sitä ei tarvitse välillä tyhjennellä. Jos tuollaiset koneet puuttuvat, perunasurvin ja sauvasekoitinkin auttavat.

Falafelit (n. 30 falafelpyörykkää)

400g kuivattuja kikherneitä
2 sipulia
puolikkaan valkosipulin kynnet
2 nippua lehtipersiljaa
1 nippu korianteria
3 tl juustokuminaa
(tuoretta) chiliä
suolaa
n. ½ dl jauhoja (vehnä- tai perunajauhot toimivat hyvin)
( ½ dl seesaminsiemeniä – ilmankin pärjää)
rypsiöljyä paistamiseen

Laita kikherneet likoamaan edellisenä iltana. Ne turpoavat kovasti, joten muista varata riittävän iso astia ja laittaa riittävästi vettä. Pinnalle syntyy vaahtoa, mutta siitä ei tarvitse huolehtia, kunhan kuorii sen pois ennen kuin valuttaa veden herneistä.
Jauha kikherneet karkeaksi tahnaksi. Lihamyllyssä riittää keskisuuri terä ja monitoimikoneen kanssa kannattaa olla tarkkana. Hienonna sipulit ja yrtit. Sekoita kaikki aineet.
Pyörittele taikinasta tiiviitä pyöryköitä. Jos taikina tuntuu liian vetiseltä, lisää siihen jauhoja. Jauhot auttavat taikinaa pysymään kasassa. Jos mahdollista, kannattaa tehdä pyörykät porukalla, niin että toinen pyörittelee pyöryköitä samalla kun toinen paistaa niitä. Näin raa’at falafelit eivät joudu seisomaan, ja ne pysyvät paremmin kasassa paistettaessa.
Uppoaista pyörykät öljyssä. Jos öljy on riittävän kuumaa ja falafelpyörykät pyöritelty tiiviiksi, niiden pitäisi pysyä hyvin kasassa.

Tällä reseptillä tsatsikista tulee vahvasti valkosipulista, mutta kuitenkin vähän makeaa. Minä laitoin miedosti etikkaisia punajuuria ja sekaan pari tuoretta, mutta molemmista saa hyviä.

Punajuuritsatsiki

1,2 kg punajuuria (tuoreita tai säilöttyjä)
400 g soijajogurttia tai turkkilaista jogurtti
6 kynttä valkosipulia
suolaa, pippuria
jos käytät tuoreita punajuuria, voit lisätä myös valkoviinietikkaa ja sokeria

Keitä tuoreet punajuuret tai huuhtele säilötyistä hieman etikkaa pois. Raasta sitten punajuuret ja valuta niitä siivilässä. On makuasia, kuinka paljon punajuuria valuttaa, mutta säilötyistä saa helposti desin verran nestettä irti. Hienonna valkosipuli. Sekoita punajuuret, jogurtti ja valkosipuli. Suolaa ja pippuria riittää puolikkaat teelusikalliset. Jos käytät tuoreita punajuuria, voit lisätä vielä pari ruokalusikallista valkoviinietikkaa ja ruokalusikallisen sokeria. Sekoita kunnolla ja laita tiiviiseen astiaan jääkaappiin tekeytymään, mieluiten seuraavaan päivään.

Kesäsyömingit: kampasimpukat fenkolipedillä, kalaa sitruuna-voikastikkeella ja minipavlovat

Ennen näitä helteitä, kun vielä kerrostaloasunnossakin jaksoi kunnolla kokkailla, järjestimme kavereiden kesken pienet illanistujaiset. Tarjolle valikoitui ruokia sen perusteella, mitä piti saada pakastimesta tyhjennettyä, mitä löytyi parvekelaatikoista ja mitä juuri sillä hetkellä teki erityisesti mieli. Menu rakentui siis sillä perusteella, että minulla sattui olemaan kampasimpukoita ja raparperia, kaveri halusi ehdottomasti uusia perunoita ja parvekkeen yrtit olivat kasvaneet menestyksekkäästi.

Ilta oli oikein onnistunut, ja ruoat toimivat hyvin kokonaisuutena. Lisäksi koko ateria oli yllättävän helppo tehdä, se tuntui oikeasti syntyvän melkein käden käänteessä. Valmistelut hujahtivat juttelun ohessa rauhalliseen tahtiin reilussa tunnissa, vaikka taukojakin pidettiin ja simpukoiden ja kalojen paistaminen ruokailun ohessa sujui ongelmitta. Kokonaisuutta voi siis suositella, sillä tämä onnistuu vaikkei jaksaisi ihan koko päivää viettää keittiössä.

Kalan ohje löytyy täältä. Minipavlovat teimme tällä ohjeella, mutta paistoimme yhden sijaan neljä pientä kakkua. Raparperihillokkeen ohje löytyi täältä.

Kampasimpukat fenkolin ja kirsikkatomaattien kanssa – alkuruoka neljälle

8 kampasimpukkaa
fenkoli
pieni sipuli
1 dl valkoviiniä
½ kasvisliemikuutiota
rasia kirsikkatomaatteja
pippuria (+suolaa, jos tuntuu tarpeelliselta)
oliiviöljyä paistamiseen

Suikaloi fenkoli ja sipuli. Kuullota niitä pannulla viitisen minuuttia, kunnes ne pehmentyvät. Lisää kasvisliemikuutio ja valkoviini ja anna kypsyä viisi minuuttia matalalla lämmöllä. (Alkuruoan voi hyvin tehdä tähän vaiheeseen etukäteen ja antaa jäähtyä.) Lisää tomaatit ja kypsennä vielä viisi minuuttia.

Kuivaa simpukat talouspaperilla huolellisesti. Lämmitä pannu kuumaksi ja laita sille öljyä. Paista kampasimpukoita 2-3 molemmilta puolilta. Simpukoiden pinta saa ruskistua kunnolla. Ripottele simpukoille suolaa ja tarjoile ne kasvisten kanssa.

Alkuperäinen, hieman erilainen resepti täällä.

Syömässä Tallinnassa: Kohvik Sesoon

Käväisimme miehen kanssa päivämatkalla Tallinnassa ja ajattelin, että olisi nyt kerrankin kiva löytää sieltä kiva ruokapaikka. Kaikki tutut olivat puhuneet sellaisista – halvoista, kekseliäistä paikoista, joita pitäisi Suomeenkin saada – mutta itse on ollut koskaan osunut sellaisiin. No, Glorian ruoka ja viini –lehti suositteli sopivasti Kalamajan alueen ravintoloita, joten suuntasimme Kohvik Sesooniin. Se kannatti.

Ensin pari sanaa ravintolan löytämisestä. Kalamaja on kuulemma uusi trendialue, mutta ei sitä kyllä välttämättä mitenkään huomaa. Ei siis kannata huolestua, jos tuntuu että alue on sellaista, ettei sieltä millään löydy hyvää ruokapaikkaa. Ja itse ravintolakin on piilossa, sillä sinne kuljetaan talon sisäpihan kautta. Kadun varressa on kuitenkin kyltti, joten reippaasti vain parkkipaikalle kävelemään. Kohvik Sesoon on auki viikon jokaisena päivänä, joten ei kannata huolestua, vaikka vaikuttaisi hiljaiselta, sillä ravintolan huomaa vasta ihan viime metreillä.
 
Sesoonin lista antaa aika hyvän kuvan siitä, millaisesta ravintolasta on kyse. Ei mitään hienostelua, mutta kuitenkin huolella mietittyjä kokonaisuuksia ja modernia tyyliä. Kala-, lihja- ja kasvisvaihtoehtoja on jokaista kerrallaan kolme ja lisäksi listalta löytyy myös voileipiä, naposteltavaa ja salaatteja, joten valinnanvaraa on ihan mukavasti.
 
Otimme yhteiseksi alkupalaksi aivan ihania marinoituja katkarapuja seesaminsiemenillä ja chili-valkosipulikastikkeella, kurkkua ja riisileipää. Alkupala oli iso, joten jaetusta annoksesta riitti hyvin kahdelle, mutta lautanen tuli kyllä melkein nuoltua, sen verran hyvältä maistui. Pääruoaksi söin ruijanpallasta ja peruna-hernemuussia valkoviinikastikkeella, seuralainen valitsi lampaan jauhelialla täytetyt paprikat. Omassa annoksessani muussi oli erinomaista, ja kalakin hyvää, mutta kastike ei mienkään ihmeellistä. Mies taas tykkäsi erityisesti punaviinikastikkeestaan, mutta kehui kyllä annosta muutenkin. Jälkiruokina söimme cremé bruleeta raparperikastikkeella sekä miniblinejä jäätelöllä ja mansikoilla. Ei valittamista.
 
Jos Tallinnan vanhan kaupungin hinnat ovat jo kiivenneet lähes Suomen tasolle, Sesoonissa voi tuntea itsensä hetken aikaa varakkaaksi. Meidän ateriamme maksoi 35 euroa, mikä sisälsi jaetun alkuruoan, pääruoat, jälkiruoat, puolen litran viinikarahvin ja yhden kahvin. Vatsa tuli niin täyteen, etten jaksanut päivän aikana mennä enää edes leivokselle.
 
Sesoon toi minulle ilahduttavalla tavalla mieleen Barcelonan. Sinne en tänä kesänä ehdi, mutta onneksi Tallinnasta löytyi ravintola, jossa sai syödä hyvää ruokaa ja juoda viiniä auringossa maksamatta itseään kipeäksi.

Kesäjuomana piña colada

Jostain muistin syövereistä miehen mieleen tuli New Yorkin matkamme vuodelta 2009 ja siellä karibialaisessa pikaruokapaikassa juodut piña coladat. Ja sitten mieleen tuli, että hänhän joi Meksikossakin jonkinlaisen piña coladan, ja sehän oli hyvää. Mitä siinä on? Voidaanko tehdä itse? No voitiin toki.

Piña coladaan, kuten kaikkiin klassikkodrinkkeihin, löytyy monenlaisia reseptejä, ja aika moni väittää tekevänsä sen kaikista aidoimman. Me tyydyimme aloittamaan wikipedian kertomilla mittasuhteilla, mutta viilasimme niitä sitten maisteltuamme juomaa hiukan.

Piña colada – resepti Wikipedian mukaan
1 osa rommia (resepteissä yleensä vaaleaa, mutta tummakin käy)
1 osa kookosmaitoa
3 osaa ananasmehua
Jäitä

Murskaa jäitä halutessasi, sekoita hyvin. Kookosmaito ei ole yleensä ihan tasaista, joten jos haluaa, että juomaan ei jää ollenkaan rasvaisempia maitohippuja, kannattaa sekoittaa se sauvasekoittimella tai blenderillä. Tarjotaan yleensä korkeasta lasista ja juodaan pillillä. Voi koristella säilykekirsikoilla ja ananassiivulla.

Me laitoimme heti alkuun kookosmaitoa hiukan ohjeen määrää enemmän ja lisäilimme sitä vielä enemmän maisteltuamme juomia.

Kuulemma piña colada on nyt jonkinlainen muotidrinksu. No, ollaanpa nyt sitten oltu muodin aallonharjalla. Mutta täytyy sanoa, että ei tuo juoma nyt ihan minun makuuni ole, on sen verran makeaa, enkä oikein tykkää ananasmehusta. Mutta mies kyllä lipittelee sitä oikein mielellään, joten on tuo ihan hyvä kokeilu ollut.

A Room with a View

 
Huone näköalalla on käsite. Ainakin omat matkani ovat kuitenkin yleensä sellaisia, että olen tottunut ymmärtämään sanaparin pelkästään ironisesti.

New Yorkissa näkymä huoneemme ikkunasta oli tällainen:

Ja se oli ihan ok. Hotelli sijaitsi ihan Empire State Buildingin vieressä (tuo ikkunasta näkyvä talorumilus itseasiassa taitaa olla se) ja oli muutenkin mukava, joten vähät näköaloista. Ne ovat luksusta, mutta eihän siellä huoneessa juurikaan tule hengailtua, joten näköala on se, josta on helppo tinkiä.

Joskus näköalalla on kuitenkin väliä. Keväisellä Italian reissulla valitsimme hotellimme sillä perusteella, että huoneessa luvattiin olevan järvinäkymät. Menimme Gardalle katselemaan kauniita maisemia ja ottamaan rennosti, joten tuntui että näköala – ja parveke – olivat tärkeitä.

Vähän jännitti, että millainen se luvattu näköala on. Päästessämme perille avasimmekin heti parvekkeen säleverhot. Emmekä pettyneet.

Eipä meidän hotellissamme tainnutkaan olla yhtään huonetta ilman näköalaa, sillä hotelli oli rakennettu rinteeseen niin, että rakennuksessa oli oikeastaan vain yksi ulkoseinä, se järven puoleinen. Uima-allaskin oli terassilla, ja oli kieltämättä aika mukava katsella lumihuippuisia vuoria siinä auringossa makoillessa.

Joten: jos menet Limone sur Gardaan, voin suositella Hotelli Castellsia. Ei se äärimmäisen hienostunut ole, eikä aamiainenkaan ole erityinen, mutta näköala, se on kyllä aika voittamaton.

Viinitiellä

 

Alkukesästä reissasin taas Mûncheniin, josta matka jatkui tällä kertaa viimevuotista etelämpään, Alppien yli Italian Garda-järvelle. Italian puolella oli Helatorstain viikonloppuna juuri sopivan lämmintä ja aurinkoista ja parissa päivässä ehti jo nähdä monenlaista. 

Ensimmäinen päivämme Italian puolella kului viinitietä ajellessa. Etelä-Tirolin viinitie kiertelee Pohjois-Italiassa, Itävallan rajalta Garda-järvelle päin, joten jos Saksan puolelta ajelee Gardalle, on viinitielle helppo pistäytyä ajamaan ainakin jonkinmoinen pätkä.

Viinitietä voin suositella erittäin lämpimästi: maisemat ovat kauniit ja matkan varrelta löytyy monenlaisia pysähdyspaikkoja. Tieltä voi poiketa ajelemaan rinteitä ylemmäs, viinitiloille pääsee maistelemaan viineja, tunnelmoimaan viiniköynnösten väliin ja halutessaan myös kellarikierrokselle, ja löytyy tien varrelta myös esimerkiksi järvi, jolla voi käydä polkuveneajelulla. Ruokapaikkoja löytyy paljon.

Jos aikaa on enemmän, pikkukylissä riittää majataloja, joihin jäädä yöksi. Ilmeisesti myös kaikenlaisia vaellusreittejä sun muita löytyy, ja ainakin pyöräilijöitä riitti matkan varrella. Ilman autoakin pärjäisi, sillä osaan viinitien varrella oleviin kyliin pääsee junalla ja bussitkin kulkevat.

Me aloitimme matkan Bolzanon läheltä Laivesista, jossa yövyimme oikein asiallisessa Hotel Ideal Parkissa. Laives vaikutti mukavalta pikkukaupungilta, joten varmasti hotellissa voisi olla yhtä yötä pidempäänkin. Ainakin, kun siellä oli kuvien perusteella upea kattouima-allas, jota emme valitettavasti ehtineet kokeilla, kun ehdimme hotellille vasta myöhään illalla. Suosittelisin kyllä Laivesia yöpymispaikaksi ainakin mieluummin kuin Bolzanon puolella olevia, Laivesiin päin kulkevan tien varrella sijaitsevia hotelleja, sillä pikkukylä on teollisuusaluetta huomattavasti viihtyisämpi yöpymispaikka.

Viinitie mutkittelee vuorten rinteillä ja laaksoissa, ja se on ihan kiva nähtävyys itsessään, vaikkei erityisesti haluaisi tai ehtisi poiketa tieltä. Jos haluaa saada alueesta enemmän irti, kannattaa siihen tutustua etukäteen ja hankkia vaikka tienvarrelta kartta viinitiloista (ainakin itsenäiset pientuottajat jakavat omaa karttaansa, johon kaikki tilat on merkitty). Se on nimittäin sanottava, etteivät italialaiset ihan älyttömän hyvin merkitse, missä olisi jotain nähtävää. Kellarikierrokset täytyy useimmissa paikoissa varata erikseen, mutta viinitarhalle pääsee toki yleensä kävelemään ihan vain luvan kysäisemällä, ja viinien esittelyyn myymälöissä on toki aina aikaa.

Me kulutimme aikaa muun muassa Lago di Caldarolla, joka oli toukokuun lopulla ihan kiva, mutta veikkaan että myöhemmin kesällä aivan tupaten täynnä saksalaisturisteja. Lounaalle ajoimme majataloon ylös vuoren rinteelle.

Etelä-Tiroli on kaksikielinen alue, joten sekä saksalla että italialla pärjää erinomaisesti. Paikallisten englanti ei ole aina mahtavaa, mutta kyllä silläkin selviää. Perinteinen paikallinen ruoka muistuttaa enemmän saksalaista kuin italialaista, mutta hienommista ravintoloista saa toki kaikenlaisia erikoisuuksia.