lauantai 12. joulukuuta 2015

Flunssantappaja: tomaattikeitto ja leipää


Kun on flunssassa, kaipaa kuumaa, mausteista ruokaa, eikä sen valmistukseen jaksa käyttää paljoa aikaa. Hyvä tomaattikeitto toimii aina. Jenkkimallinen ”grilled cheese” eli lämmin juustovoileipä olisi sille täydellinen seuralainen, mutta menee se leipä ilman juustoakin, ja on keitossa hämmentävän hyvää.

Tästä ei ruoka paljon helpommaksi mene, ja tällä täyttyy kyllä sairastavan vatsa. Suosittelen. Leipä keitossa ei ehkä kuulosta erityisen herkulliselta, mutta voin vakuuttaa että se toimii.

Tomaattikeitto leivällä

1 tölkki tomaattimurskaa
vettä
sipuli
valkosipulia
chiliä
yrittejä (vaikkapa basilikaa ja rosmariinia)
suolaa, sokeria
vaaleaa leipää

Silppua sipulit ja kuullota niitä hetki  kattilan pohjalla. Kaada päälle tomaattimurska ja pari desiä vettä. Mausta keitto chilillä, ripauksella suolaa ja pippuria ja yrteillä. Chiliä saa olla reilusti. Anna kiehua puolisen tuntia.
Tarjoile keitto leivän kanssa: laita lautasen pohjalle leipäpala tai kaksi ja kauho keittoa päälle. Leipä imee itseensä nestettä, joten huolehdi ettei keitto ole liian paksua.
Jos haluat oikein herkutella, voit toki tehdä myös juustoleivät: laita leipäpalojen päälle juustosiivuja, ja paahda niitä 225-asteisessa uunissa niin kauan että juusto sulaa. Aseta leipäpala keittoannoksen päälle.