lauantai 26. huhtikuuta 2014

Jälkiruokien kärkikastia: letut, rommissa haudutetut päärynät ja rommisiirappi


Herkkujälkkäri ravintolassa...

...ja kotona.
Pääsiäiseni sujui kokkailun ja syömisen merkeissä ja ehkä kaikkein parasta olivat rommissa hauduteilla päärynöillä täytetyt letut – rommisiirapilla ja kermavaahdolla höystettyinä. Maistoin tällaista jälkiruokaa viime kesänä Barcelonan Els Quatre Gats –ravintolassa (siitä kokemuksesta lisää täällä), ja nyt sain vihdoin aikaiseksi kokeilla sitä itse. Suosittelen kaikille. 

Jos rommi ei maistu, siirapin voi tehdä ilman sitä – tai laittaa tilalle jotain mieleistään alkoholia. Kiireessä voisi toki myös oikaista käyttämällä säilykepäärynöitä ja käyttämällä valmista siirappia (josta saa juoksevampaa lämmittämällä sitä hiukan).


Rommissa haudutetut päärynät ja rommisiirappi


2 päärynää
2 ½ dl vettä
½ rommia
1 dl sokeria (siirapista saa helposti tummempaa käyttämällä fariinisokeria)
(1 tl vaniljasokeria)


Leikkaa päärynät lohkoiksi. Laita vesi, rommi ja sokerit kattilaan ja lämmitä kunnes sokeri alkaa sulaa. Lisää päärynät ja kypsennä niitä 5-10 minuuttia, palojen koosta riippuen. Päärynät ovat kypsiä kun ne ovat muuttuneet läpikuultaviksi ja pehmeiksi (kypsyys on myös vähän makuasia, tärkeintä on, että että päärynäpalat ovat pehmeitä ja etteivät ne hajoa). Nosta päärynäpalat pois ja siirrä syrjään. Anna nesteen kiehua kunnes se sakeutuu siirappiseksi.
Siirappi sakenee nopeasti jäähtyessään, joten se kannattaa tarjota lämpimänä.
Tarjoa päärynät lettujen ja kermavaahdon kanssa.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Meksikon herkkuja: kanaenchiladat punaisessa salsassa





Vuodenvaihteen Meksikon reissulta tarttui mukaan keittokirja (Williams-Sonoma: Mexicana), paikallisia herkkuja tietenkin. Pari kuukautta ehti vierähtää reseptejä tavaillessa, mutta uskaltauduin vihdoin kokeilemaan yhtä helpolta vaikuttavaa. Tulos oli rohkaiseva.

Suomesta ei tietenkään löydy läheskään sellaista valikoimaa chilejä kuin Meksikossa on käytössä, ja se aiheuttaa kokkaukseen haasteita - lähes jokaisessa reseptissä kun on chiliä. Eikä meiltä kyllä kovin helposti löydy myöskään esimerkiksi kaktuksen lehtiä. Vihreät tomaatit ovat jo mahdollisuuksien rajoista, mutta aika hankalia nekin. Chili on kuitenkin ehkä se isoin ongelma, sillä meksikolaisessa ruoassa chilin pitäisi maistua muutenkin kuin tulisuutena, ja sitä on ihan määrällisestikin paljon - ruoalle tulee helposti vähän erilainen koostumus, jos siihen käyttää kymmenen chilipalkoa, tai lusikallisen chilijauhetta.

Kanaenchiladat olivat kuitenkin oikein hyvä ruoka ja aika helppoja tehdä. Tässä resepti hiukan sovellettuna, niin että se toimii suomalaisilla aineksilla.

Kanaenchiladat punaisessa salsassa

chilejä: reseptin mukaan 10 kuivattua poblanochiliä ilman siemeniä (eli anchochiliä), laittaisin 3-5 mietoa, mieluiten kuivattuina, mutta tuoreetkin menevät
1 sipuli hienonnettuna, ½ puolikas sipuli ohuiksi suikaleiksi leikattuna
6 valkosipulinkynttä
1 tkl tomaattimurskaa
1 tl oreganoa
2 dl kanalientä
(suolaa)
400g kypsennettyä kanaa
12 pientä/8 isompaa tortillalettua
ranskankermaa
silputtua korianteria

Hienonna sipulit ja chili monitoimikoneessa. Lisää tomaattimurska, mausta oreganolla ja jauha tasaiseksi. Laita tomaattiseos pannulle, lisää kanaliemi ja anna kastikkeen kiehua noin kymmenen minuuttia, jotta se hiukan sakeutuu. Maista kastikkeesta suola ja lisää sitä tarvittaessa – kaupan liemisekoituksissa on usein aika paljon suolaa, joten se saattaa riittää. Lämmitä öljyä paistinpannussa ja paista tortillalettuja yksi kerrallaan pannussa, kymmenisen sekuntia molemmilta puolilta. Joudut todennäköisesti lisäämään, jotta sitä riittää jokaisen letun paistamiseen.
Voitele uunivuoka. Täytä tortillat yksi kerrallaan: aseta tortillalettu uunivuokaan, aseta sille kanaa ja pyöritä rullaksi. Täytä vuoka tortilloilla – vuoka saa tulla aika täyteen, jotta tortillat pysyvät kasassa. Kaada päälle kastiketta. Paista tortilloja 170 asteessa viitisen minuuttia, niin kauan että ne ovat kunnolla lämpimiä.
Tarjoile tortillat hapankerman ja silputun korianterin kanssa.

Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet

Harva kirja on niin kuuluisa kuin Saatanalliset säkeet – ja vieläpä siitäkin huolimatta, että se ei varmastikaan ole lähelläkään luetuimpien kirjojen kärkisijoja.
 

Jos Saatanalliset säkeet on jäänyt lukematta, ei kannata häpeillä. Luin itse Rushdieta ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten (romaani oli nimeltään Maa hänen jalkojensa alla), enkä saanut kovin paljoa irti. Nyt, kymmenen vuotta ja yksi kirjallisuuden maisterintutkinto myöhemmin, ajattelin olevani vähän paremmin kykenevä nauttimaan Saatanallisista säkeistä.
 

Ei, tämä ei ole se helpoin kirja – ei ainakaan ollut minulle, ja uskon, ettei monelle muullekaan. Ainakaan minä en varmastikaan tajunnut läheskään kaikkea tästä kirjasta ja on myönnettävä, että monen sivun kohdalla ajatukseni lähtivät harhailemaan. Mutta ei tämä(kään) kirja mitenkään mahdoton ole. Siinä on helpompia ja vaikeampia osioita, joten jostain saa varmasti kiinni. Ja kun osa on helppoa, jaksaa vaikeammatkin kohdat kahlata.
 

Mutta mistä se sitten kertoo? No, ainakin päällisin puolin tarina on tämä: kaksi intialaista miestä tippuu lentokoneesta Lontoon yläpuolella ja ihmeen kaupalla he selviävät pudotuksesta. Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan ihan ennallaan: on kuin toinen miehistä olisi muuttunut arkkienkeliksi ja toinen piruksi. Muutenkin Lontoo tuntuu menneen oudosti sekaisin. Tähän soppaan sekoittuu tarinoita profeetta Muhammedin elämästä (ja tässä siis on se syy, miksi kirjasta on niin paljon puhuttu).
 

Kuten sanottu, Saatanalliset säkeet oli minulle vaikea kirja. Jotain kummallisen kiehtovaa siinä kuitenkin oli. Jo heti alku, miesten putoaminen lentokoneesta, oli niin kiinnostavan outo, että lukemista oli pakko jatkaa. Ja kun tarinan edetessä miesten välille syntyy jännitys, on vain saatava tietää, miten se lopulta ratkeaa.
 

Rushdien romaani on aarrearkku, jostain löytyisi pohdittavaa vaikka kuinka monelle lukukerralle. Jos tuntisi islamia tai Intiaa, voisi uskonnollisista ja kulttuurisista viittauksista saada valtavasti irti. Romaani käsittelee myös Iso-Britanniaa, muun muassa sen siirtolaisiin liittyviä ongelmia. Toisaalta aiheiden paljous on hankalaa, sillä jotain menee varmasti ohi, mutta toisaalta se myös takaa, että ainakin jotain tarttumapintaa löytyy helposti, jonkun viittauksen kyllä ymmärtää.